Luotettava mies yllätti

  • Rujokki

3,5 vuotta kestänyt mies/ihmis/parisuhde päättyi miehen ilmoitettua, ettei halua jatkaa kanssani. Myönnän: olin järkyttynyt. Olen yhä. Eniten järkytti se, että kertomansa mukaan hän on jo viime vuodesta pohtinut eroasiaa. En ole ajatustenlukija, joten en voinut aavistaakaan, sillä mies käyttäytyi kuin ei mitään vikaa missään.

Olin pitänyt häntä vakaana ja luotettavana, sillä me puhuttiin monia hiertäviä asioita auki näiden vuosien aikana. Myöskään me ei riidelty - kumpikaan ei pidä rähisemisestä. Asuttiin omissa osoitteissamme, ja minä kävin siellä viikonloppuisin, usein viikollakin, tai hän täällä. Elämämme oli viime aikoina "seesteistä" ja "vakiintunutta".

Ilmeisesti liian seesteistä. Liekö alakerrassa asuvan nuoriparin toiminta ollut yksi erovaikuttimist? Alakerrasta kuuluu nimittäin kiihkeää iloittelua monesti viikossa, vapaapäivinä jopa 2-3 kertaa vuorokaudessa, ja äänet kuuluivat huoneistooni, porraskäytävän ulko-ovelle ja jopa ulos kadulle näin kesähelteillä.

Joka tapauksessa, eromme ensisijaiseksi syyksi mies kertoi, että haluaa elämäänsä enemmän intohimoa kuin mitä nyt tuntee saavansa. Alussahan meilläkin sitä oli, intohimoa. Sitten tuli pitkäaikainen selkäkremppani, työvaikeudet, kahdet yt-neuvottelut joista toisista lensin pihalle, pienemmistä ongelmistani puhumattakaan. Kaikissa hän oli tukena ja turvana, jaksoi kuunnella ja keskustella - joskus liikaakin. Sanoi ymmärtävänsä ajoittaisen väsymykseni tai haluttomuuteni. Mutta: ymmärtäminen on ollut ilmeistä sanahelinää, sillä tuntuu että kaikki nuo vaikeat ajat ovat patoutuneet seksikuplaksi jonka hän nyt puhkaisi.

En tässä kerro, mitä itseeni vaikutti hänen orjallinen työnsä työnantajalleen (yötä myöten), tai ikääntymisen mukanaan tuomat ongelmat varsinkin rakastellessa. Nehän EIVÄT kuulu stooriin, eiväthän?

Ottaa vain niin pattiin tuo, että puhutaan toista (empatia kriisitilanteissani) ja laukaistaan sitten tällainen, elämänsuunnan kääntävä uutinen, minkä on aiheuttanut intohimon puute!!! Hän lähtee ilmeisesti etsimään elämänsä Naista. Mies sanoi, jo ovella ollessaan: "Olen pahoillani". Siinä meinasi kattila lentää kohti!!!

Lähtönsä jälkeen (eilen) olen moneen kertaan miettinyt, että toki me ollaan kaikki yksilöitä, mutta: voiko oikeasti luottaa keneenkään? Onko ihan sattumasta kiinni, jos löytyy ihminen, jonka kanssa yhteiselo kestää tästä ja ikuisuuteen?

2 kommenttia

Franny_Berry

19.8.2014 20:57

Höh. Olen pahoillani :( Tekisi mieleni sanoa, että vaikean tien hänkin valitsee, mutta onpahan oma päätös. Jospa jätän kuitenkin sanomatta... ;)

Luotettavuus on asia, jonka olen huomannut olevan kohtuullisen muuttuva määre, vaikkei sen pitäisi olla. Loppujen lopuksi lienee kysymys siitä, mitä kukakin haluaa. Sekin voi muuttua eriksi vaikkapa skaalalla nanosekunti - sata vuotta. Mikään ei ole yhtä varmaa kuin muutos. Lopulta asia johtaa siihen, että huomaa turhan kontrollin olevan turhaa. Kaikki elää koko ajan, eikä virtaa voi kontrolloida...

Hmh. Tuli mieleeni omat fiilikseni noin 3,5v takaa (ajatukseni kiersi juurikin tuossa, ettei mihinkään voi luottaa - ja huom! samoihin aikoihin, kuin tämä tarinasi alkoi, oho :o) ... Silloin linkkasin tännekin blogiini kappaleen, jota kuuntelin aika paljon - taino koko ajan. Kommentoit silloin minulle kappaleesta, en kylläkään kuollaksenikaan muista sanatarkasti! Kuitenkin niin, että sain siitä tuntuman, että ymmärsit ja siitä oli minulle lohtua... Rakkaudella ja lämpöisin ajatuksin,

https://www.youtube.com/watch?v=9_Iq9CWuqMM&feature=related

P.S. Laita viestiä, jos haluat sp tai FB... <3

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus