Tiistain funtsinta

Tämäkin aika olisi ollut hyvä käyttää torkkumiseen. Töistä palattua sitä yritinkin, mutta ylikierrokset estivät nukahtamisen. Ylikierrokset taasen sen vuoksi, että harmaita aivosoluja 8h venytettyä ne eivät aivan heti supistu normikokoonsa vaan sinkoilevat sinne tänne.

Tänään soivat jo korvat so. kimoilivat vähästäkin äänestä tai hälinästä. Ensimmäinen huolestuttava burnoutin enne. Toinen enne tuntuu naamassa: on kuin silmät olisivat jossain massojen alla; naama tuntuu muka turvonneelta... eihän se sitä ole, kunhan kuvittelen. Väsyä se vain...

Olisi ikävä liittyä jo brakanneiden työkavereiden seuraan. Mielenkiintoista sinänsä, ettei selkeästi nähtäviä oireita tai lähinnä niitä aiheuttavia olosuhteita ole mahdollista korjata, ainakaan itse. Mitä on pääteltävissä siitä, että esinaisemme osasi ennen jollain tavoin loiventaa tilannetta, nyt ei apuja siltäkään suunnalta? Odotan, milloin romahdus vie jalat alta...