Blogi

Transformers

Ohjaus: Michael Bay

Mikä on kovin unelma, mitä 16-vuotiaalla vähän aiemmin sukukypsäksi tulleella vielä tunneskaalaltaan täysin puberteetti-ikäisellä ruipelolla voi tässä elämässä olla?

No tietysti se, että omaa upouuden Chevy Camaron, tyttöystävän, joka on kuin suoraan FHM:n kansikuvasta litteine vatsoineen ja symmetrisine kuvankauniine kasvoineen ja tietysti se Camaro on vielä todellisuudessa hyperälykäs taistelurobotti jonka ainoa tehtävä on suojella poikaa. Mitä muutakaan nyt voisi tulla ensimmäisenä mieleen? You f***** retards!!

Transformers oli yllättävänkin hyvä leffa joskin toki juonikuvio oli melko köykäinen ja suuri osa ihmishahmoistakin melko karikatyyrimäisiä eikä lainkaan yllättäviä ja osaltaan jopa melko ennalta-arvattavia, mutta sitähän nuo Hollywoodin tehostepläjäykset monesti ovat, harva tekee siinä poikkeusta. Näyttelijätyö sinällään ihan ok-tasoa joskaan sillä nyt ei ollut paljonkaan painoarvoa kun keskityttiin lähinnä vain mättämiseen ja autosta robotiksi muuntautumiseen ja robotista autoksi ja autosta robotiksi ja niin edelleen.

Bay on kunnostautunut samankaltaisilla pätkillä ennenkin ja tyyli oli melko odotettavaa joskin ei ole niitä lainkaan paskimpia mättöelokuvien ohjaajia ja jopa oli hiukan parempi kun ei ollut tuottajalegenda Bruckheimeriä tällä kertaa niskaan hiostamassa aina samoine musiikkikuvioineen. Näyttävän näköistä ja toimivaa joskin oli hiukan liian pitkä, lopusta olisi sen kymmenisen minuttia voinut pätkäistä pois vain hiukan lyhyemmällä lopputaistelulla niin olisin ollut vielä tyytyväisempi. Ei toki mitenkään loistokas elokuva ja varmaan menee pitkä aika, kunnes tulee joskus dvd:ltä uudestaan katsottua, mutta ei lainkaan hullumpi. Aivot narikkaan ja silleen.

2,5/5

Mä ajattelin, että pohja oli jo nähty, mutta ei. Omaa typeryyttä paineen alla. Taidan pitää tauon tästä lafkasta maanantaihin asti. Koittakaan pärjäillä, minäkin yritän kovasti.

Jännää miten ihmisiä kiinnostaa tietää, että mikä mulla on.

Ja tätä en sanonut siksi, etteikö saisi kysyä tai jotenkin hermostuisin moisesta, koska en mä tietenkään hermostu.

Tekisi mieleni vain huutaa, kun on niin paha olo!!

No, ens viikolla helpottaa joskin mä jo tiedän, että sitten on edessä uusi savotta ja se kestääkin sitten jo pidempään.

Mutta se on sen ajan murhe.

Mä taidan kohta taas jatkaa mun uutta harrastustani, joka sentäs vähän helpottaa tätä fiilistä. Jokaisella ilmeisesti on joku asia, tai asioita, joilla saa päätä edes jollain tasolla nollattua.

Päivän sana. Mä käytin eilen reilut viisi tuntia aikaa johonkin, mitä en ollut pitkään aikaan edes ajatellut, tai olin, mutten kovin paljon ennen kuin ihan viime aikoina, ja se sai mun olon ihan vähän paranemaan. No ehkä sen verran, mitä se nyt yleensä tästä voi parantua. Taidan jatkaa tänään asian parissa toisen samanmoisen pätkän.

"Jos jotain todella tahtoo ja tekee kaikkensa sen eteen, niin sen myös voi saada."

"Kyllä kaikki järjestyy aikanaan."

"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."

Joopajoo. Ihmiset eivät edes tajua, kun laukovat kaikenlaisia asioita ja sanontoja, että mistä ne puhuvat. Ne ovat vain sanoja!!

Musta tuntuu nyt siltä, että kunhan tämä joskus menee ohi, niin jälkensä sä jättää. En sano, että katkerampi tai kyynisempi minusta tulee, mutta varmasti varautuneempi. Tai no, vitustako minä tiedän. Nyt mä olen vain surullinen.

Päivän sana. Ajattelin tehdä tänään jotain sellaista, mitä olen pitkään miettinyt tekeväni, jopa vuosia ja tämä viikko sitten meneekin osittain sen asian parissa. Se ihan vähän helpottaa oloani, koska pidän siitä paljon. Mitään muuta kun en nyt voisi tehdäkään ja eiliseen vielä viitaten, sanat ovat nyt ihan turhia. Joskus sanoilla vain ei ole mitään merkitystä.

Päivän sana. Ei ne sanat vaan ne teot. Niinhän itsekin joskus sanoin, enkä lopulta edes tiennyt, että mitä todella sanoin. Ennen kuin nyt.

Kun aiemmin kirjoitin siitä, niin nyt on kyllä vain takki niin tyhjä eikä tämä flunssakaan paljon oloa kohenna.

Voisin kait tuntea ärtymystä ja tunnenkin, mutta nyt mä olen lähinnä vain niin vihainen itselleni. No, sängyn pohjalla mulla on aikaa vatvoa asiaa mielessäni. Paranisi nyt tämä saatanan flunssa edes! Mua vaan nyt itkettää.

En tiedä, että onko viime aikaisen melko huonon ruokahaluni ja muunkin voimattomuuden osittaista syytä sitten se, että nyt olen sitten flunssassa. No kovin paha tämä ei ole, mutta olo on silti hiukan kipeä ja veikkaan, että ehkä kuumettakin voi himpun verran olla. Nämä onneksi menevät yleensä todella nopeasti itselläni ohi, mutta päähän se ottaa kuitenkin. Kelit olivat melko lämpimät, mutta nähtävästi viileä järvivesi ja ulkoilmassa melko vähissä vaatteissa jatkuva oleminen sitten eivät kuitenkaan olleet niin hyvä yhdistelmä. No, kaitpa tämä tästä.

Kävin eilen myöhään illalla istumassa Linnoituksen valleilla katselemassa auringonlaskua ja vähän miettimässä päätäni auki jos se nyt lainkaan sitten onnistui. Kait vähän. Katselin pari tuntia, kun sataman lahteen lipui pikkuhiljaa veneitä pois Juhannuksen vietosta ja kuuntelin kun sataman laivaterassilla pauhasi paska musiikki. Muutamat biisit vielä menettelivät, mutta kun alkoi soida Ressu Redfordin Kato Mitä Sä Teit niin alkoi jo melkein naurattaa, mutta sitten se nauru meinasi muuttuakin itkuksi, hyvin lähellähän nuo ovat toisiaan lopulta. No, en itkenyt, kun itken muutenkin niin vähän, mutta oli vain olo, että takki oli juuri silloin hyvin tyhjä.

Jotenkin oli ihan hetken aikaa fiilis, että millään ei ole mitään väliä, mutta se nyt meni onneksi nopeasti ohi ja totesin itselleni, että en ole luovuttaja vaikka joskus todella pahasti joudunkin kantapään kautta oppimaan asioita. Kun kirjoitin tuosta oppimisesta, ihmistuntemuksesta ja viisaudesta, niin tällä viikolla olen viikon päätteeksi taas oppinut jotain lisää. Se on vain joskus niin suuri harmi, että se ei välttämättä auta enää siinä tilanteessa jos jälki taustalla on riittävän pahaa. Se voisi tehdä kyyniseksi, mutta siihen en nyt aio kyllä missään nimessä mennä. Kyllä minussa edelleen tietynlainen optimismin liekki palaa.

No, kunhan nyt tämä flunssa tästä ensin lähtisi, niin sitten varmasti näkee jo asioita hiukan valoisammin.

Juhannuksena puhuin henkilön kanssa, jonka tietyt ajatukset osuivat niin hyvin yhteen omieni kanssa. Siis takuulla on paljonkin ihmisiä, jotka ajattelevat melko pitkälti samoin, mutta jollain tapaa tuo tuntui hyvin samankaltaiselta, paljon enemmän kuin mitä muistan kenenkään muun kanssa jutelleeni.

Kotiuduin tuossa hetki sitten kaverin mökiltä ja tunnelmat ovat vain jotenkin odottavat ja sekavat ja kuitenkin myös rauhallisemmat kuin vielä vaikka torstaina vaikka tavallaan myöskin vähemmän. Ei tätä nyt oikein osaa edes selittää. Pahat, hyvät, sekavat, tiettyjen asioiden kohdalla rauhallisetkin.

Osaltaan siihen auttoi sekin, että istuin tänään useamman tunnin aurinkotuolissa järven kalliorannalla ja vain mietin. Ja kuuntelin radiosta Novan top-200-listaa. Väliin mahtui paskoja biisejä(miten suomalaisilla onkin niin huono musiikkimaku) sekä todella hyviä biisejä jotka omalta osaltaa myöskin hiukan eskaloivat fiilistä vain pohtimaan.

Tämän kesän juhannuksen vietto oli todella erikoinen. Osaltaan hyvä ja osaltaan vähän vähemmän. En sano, että huono, mutta erikoinen ja sekava kuvaa sitä tunnetilaa kaikkein parhaiten. Niin, munhan ei pitänyt pohtia niin paljon, mutta kun olen melko paljon asioita miettivä luonne, niin nyt sitten taas tein sitä ja oli vain palava tarve päästä hiukan purkamaan pään sisältöä tänne. Mistähän sitä aloittaisi.

No, kaverin veli tuli eilen aamulla mökille ja olin hänet tavannut pari kertaa aiemmin vain melko pikaisesti. Nyt vietettiin aikaa myös hänen seurassaan käytännössä ihan yöhön saakka, kunnes kaveri kävi sitten soutuveneellä heittämässä hänet lahden yli ja veljensä meni sitten polkupyörällä takaisin kotiinsa nukkumaan vaikka sanottiin, että ihan hyvin voisi mökilläkin nukkua.

Puhuttiin kaikenlaisista asioista ja melko syvällisiä ja filosofisiakin juttuja. Puhuttiin ystävistä, perheistä, elämästä, kuolemasta ja vähän asioista niiden välilläkin. Puhe kääntyi sitten jossain vaiheessa ihmissuhteisiin ja tiesin, että kyseinen ihminen on seurustellut pidemmän aikaa naisen kanssa, josta kaverini on kertonut jotain pientä. Sen olin kuullut, että nainen on melko vaikeahko tapaus ja hyvin miehen mielessä epälooginen ja kait sana vaikea vain kuvaa sitä parhaiten. Nainen on parhaillaan Italiassa reissussa ja on sen maan suuri ystävä. Puhuu kieltä ja on matkustellut siellä ties miten monta kertaa. Mies on ensi viikolla menossa sinne perässä, kun pääsi työstään nyt lomille. Toscana on kuulemma alue, joka kaikkein eniten vetää kyseistä naista puoleensa.

En tiennyt heidän suhteestaan aiemmin kovin paljon, mutta nyt hiukan hämmennyin aluksi kun kuulin, että ovat seurustelleen noin 15 vuotta. Pitkä aikahan se on, mutta ei pelkästään se minua mietityttänyt vaan kun kuitenkin taustalta olin kaveriltani saanut kuulla, että hänen veljensä ja tämän naisen suhde on joskus ollut melkoista vuoristorataa juuri siitä johtuen, että joskus vain miehen ymmärrys ja käsittäminen kaikenmaailman oikkuja ja ajatuskuvioita kohtaan on ollut koetuksella ja ainakin miehen mielestä tietynlainen joustaminen ihan itsestäänselvienkin asioiden kohtalla on joskus ollut tarpeen. On vain niellyt joitain asioita, vaikka hiukan olisikin tehnyt mieli sanoa vielä vastaan, mutta kun aina se ei vain kannata, koska jos kyse ei ole mistään periaatteellisesta niin sitähän voi joustaa, se on selvä. Kuitenkin niin, ettei sitten ole mikään heittopussi ja tuuliviiri. Kyllä oma tahto pitää olla koska se onkin koko asiassa hyvin merkityksellistä. Tahto tahtoa vastaan, jos niin voisi asian ilmaista.

Mutta mies sitä naista kuitenkin kovasti rakastaa ja tuntee suurta kiintymystä sekä tuntee olonsa hänen seurassaan hyväksi. Silloin vain mietin, että mikä on se suhde, että mikä on hyvää ja mikä huonoa, mutta kun lopulta sitä "oikeasti huonoa" on niin vähän varmasti, koska tulimme yksissätuumin siihen johtopäätökseen, että jos meillä ajatuksissamme on jotain samaa hänen kanssaan, niin se on se, että sitä tuntee todella elävänsä vasta kun toinen osapuoli todella on, jos huolehtiva kumppani, niin myös todellakin vastapuoli. Hän sanoi, että ei kaipaa lähelleen mitään "joojoo-ihmistä" ja tuntui vain niin hassulta, että miten jonkun ajatukset voivatkin kohdata niin hyvin yhteen. Olin täsmälleen samaa mieltä. Ja silloin hyvin käsitin.

Käsitin sen, että miksi hän sen naisen kanssa on, vaikka joskus hermoa kiristääkin, koska siinä on riittävä vastapaino kaikelle. Kaikelle siinä mielessä, että silloin elämä ei ole vain yhtä tasapaksua luovimista vaan joutuu todella miettimään ja yrittämään tiettyjen asioiden kanssa ja silloin myöskin tuntee elävänsä, sekä itse, että myöskin yhdessä. Ja tavallaan se, että joku asia ratkeaa, tavalla tai toisella, tuo myös sitten todella suuren hyvän olon tunteen.

Ei vain halua päästä kaikkein helpoimmalla, mutta taas kuitenkaan kyse ei ole siitäkään, että vain jotenkin väkisin haluaisi jotain vaikeutta elämäänsä vaan tosiaan siitä, että silloin vain todella tuntee olonsa sellaiseksi, että se toinen puolisko on todella olemassa ja tunteet ja ajatukset ovat vahvoja vaikka joskus ne tunteetkin olisivat negatiivisia, koska ne ovat kuitenkin vain väliaikaisia. Kantava tunne ja voima on kuitenkin sitten se, että tuon ihmisen kanssa on muuten niin hyvä olla. Ja myöskin tietää aina sen, että asiat eivät ole itsestäänselvyyksiä. Silloin kumppanikaan ei ole mikään itsestäänselvyys. Tuostakin hiukan puhuttiin ja oli vain niin järjettömän mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia ihmisen kanssa, joka niin hyvin osasi ymmärtää, että mitä myös itse ajattelen kun kerta ajatukset ovat niin samankaltaisia.

Mutta joo, nyt ollaan siis taas palauduttu mökiltä ja ajattelin ottaa kohta polkupyörän ja lähteä linnoituksen valleille vähäksi aikaa katselemaan maisemia ja juomaan loput oluet pois ja yllätys yllätys, vähän miettimään. Tavallaan mitään suurempaa mietittävää ei juuri nyt ole, mutta joitain asioita ehkä voisi vähän kuitenkin pyöritellä päässä vielä lisää.

Minusta kun nyt tuntuu siltä, että toimin tuossa aiemmin viikolla niin, että olisi pitänyt ajatella vähän enemmän. Vähän. Koska mielestäni en ollut aivan kohtuuton vaikka toki tiedostan nyt sen, että hiukan enemmän eforttia olisin voinut käyttää tekemisiini ja olisi pitänyt myöskin tiedostaa asioita hiukan paremmin. Lopulta kun olisi vain pitänyt tiedostaa se, että jotain en ehkä pysty tekemään ennen ensi viikon alkua ja siksipä olisi se pitänyt myöskin ilmaista selkeästi.

No, mutta minä menen nyt. Vähän miettimään syntyjä syviä ja katselemaan maisemia. Ulkona on ihan järjettömän hieno ilma.

Osa Suomen kansasta viettää juhannukset festareilla älämölössä ja oksentelevien junttien keskellä. No okei, kivaa sekin voi olla, en minä sitä nyt, mutta...

Kun mä tänään tuossa ysin pintaan illalla istun saunan lauteilla ja mulla on kylmä olutpullo kädessä niin olo on hyvä ja rauhallinen.

Mitä pidemmälle ilta menee niin humala toki kasvaa, mutta lopulta tiedän, että kun juhannuksen yö on pimeimmillään ja ulkonta ei kuulu kuin korkeintaan kuikkien ääntä ja laineenliplatusta sekä tasainen sihinä puukiukaasta ja katson ikkunasta ulos ja pilkkopimeän saunan ja hämärän ulkoilman kontrastin vuoksi ulos vielä näkee, niin silloin mä todella relaan.

Juhannus on mulle se juhla. Ei joulu, ei vappu, ei mikään muu, mutta juhannus ja sitä ei tuhlata missään hirveän biletyksen ja väenpaljouden keskellä vaan ystävien seurassa grillaten, saunoen, uiden ja olutta juoden ja todellakin rentoutuen. Sehän ei tarkoita sitä, etteikö humalassa voisi olla, mutta ne olosuhteet, missä sitä vietetään ovat niin autenttiset ja merkittävät ja ne tekevät siitä juhannuksesta niin hienon. No se siitä.

Voin uskoa, että joku haluaa olla juhannuksen jossain festarilla tai muulla tavoin viettää sitä, mutta ymmärtää sitä en kuitenkaan ihan täysin voi. Kuitenkaan en siis ala ihmisiä moittimaan moisesta "pyhäinhäväistyksestä" koska jokainen näkee asiat omalla tavallaan, se nyt on selvä.

Tämä juhannus on siitä nyt ihan himpun erilainen, että mä myös tavallaan odotan sitä ehkä vielä vähän enemmän kuin mitä joinakin muina kesinä olen tehnyt, koska nyt tuo rentoutumisen muoto tulee kyllä tarpeeseen. Sanoin aiemmin, että aion huutaa menneitä ahdistuksen ja pahankin olon fiiliksiä pois järvelle ja niin voin tehdä koska kukaan ei kuule ja ystävät eivät sano siihen mitään eivätkä puhu.

Mä uskon, että ensi viikon alussa mulla on akut ehkä vähän paremmassa kunnossa kuin mitä nyt. Se, miksi akut nyt ovat tässä kunnossa, on vain asia, mille kait ei nyt ole mitään voinut. Elämä heittelee.

Hyvää juhannusta ihan jokaiselle, viettipä sitä sitten missä tahansa.