Vatsassa kouristaa ja on vähän heikko olo. Unensaannista ei ole mitään tietoa, vaikkei ole kovin virkeäkään fiilis. Yritän tässä vain koota itseäni, mutta eipä näytä auttavan. Jännittää liikaa.
On itse asiassa aivan käsittämätöntä, miten näin nopeasti jokin tunnetila voi eskaloitua lähes hallitsemattomaan pisteeseen. No, järjissäni pysyn vielä.
Ja ehdottomasti älyttömintä tässä tilanteessa on se, että se kaikki jännitys ja ahdistuksenkaltaisen pelon sekainen olotila, joka minussa juuri nyt vallitsee, voisi muuttua järjettömäksi kasaksi puhdasta positiivista energiaa ja iloa, jos eräs ihminen huomenna sanoisi "joo", kun kysyn, että lähtisikö hän kanssani ulos.
Miten minä, joka aina on sanavalmis ja joka ei pahemmin pelkää mitään, on yhden hentoisen ituhipin edessä täysin polvillaan? Siis kuvainnollisesti tietenkin, hölmöt.
Vielä kun saisin unta...