Nykypäivään mennessä on ehditty elokuvakankaalla varioida jo ties kuinka monta kertaa George Orwellin teosta 1984. Elokuvia on lukemattomia, joissa kuvataan, jos ei suoranaista dystropiaa, niin kuitenkin sen partaalla olevaa yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa tietty teknologinen kehitys vie sen rakennetta äärimmäisyyksiin, vain juurikin siihen väärään suuntaan.
Elokuvat aina sijoittuvat tulevaisuuteen, juurikin sen teknologisen kehitysvaateen myötä. Orwellin romaanissa maailma on totalitarismin kourissa, mutta aivan kaikissa elokuvissa näin ei ole. Kuitenkin suurimmassa osassa elokuvia se totalitarismi on vain poissa ihmisten tietoisuudesta. Vapaus on lumetta. On katsottu, että tärkeämpää kuin individualismi, on kollektiivinen turvallisuudentunne. Kahlittuna ja holhottuna eivät yksilöt pysty tekemään hallaa yhteisölle.
Näissä elokuvissa harvoin näytetään sen suuremmin mitään tapahtumasarjoja, joissa tuohon yhteiskuntamalliin oltaisiin saavuttu nykypäivän vastaavasta. Siihen on yhtä kaikki kuitenkin tultu ja se on lähes poikkeuksetta esitetty jollain tasolla huonossa valossa. Se on tietysti täysin ymmärrettävää, koska kukapa ihminen todella tahtoisi elää totalitarismin keskellä, vaikka se olisikin verhottu taidokkaasti lumeen alle.
Ihmiset ovat monesti näissä kuvauksissa, jos eivät konemaisia, niin vähintäänkin apaattisia ja varsin suoritekeskeisiä. Ilman luontoa ja ilman iloa. Vain tyytyväisiä siihen, että elämä rullaa eteenpäin kuin luotijuna. Tämä seikka on tietysti ehkä hieman yliampuvaa, mutta ehdottoman ymmärrettävää, kun kyseessä on fiktiivinen elokuva. Tunnelmanluonti on tärkeää.
Tänään katsoin Prisma - dokumentin, jossa kerrottiin geenitutkimuksesta ja siitä, miten ihmisen koko genomi on kartoitettu. Ensimmäinen ajatukseni ennen dokumentin alkua oli, että tuon kaltainen tutkimus taatusti hyödyttää ihmiskuntaa hyvin paljon, koska sellaisen kartoituksen myötä voidaan lisätutkimusten avulla ennustaa ihmisten geenien aiheuttamia riskitekijöitä eri sairauksien suhteen.
Tällöin voidaan tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi siitä, mitä kyseisen ihmisen ehkä pitäisi välttää ja mitä painottaa ruokavaliossaan ja niin edelleen. Varsin fiksua ja ihmisten hyvinvointia parantavaa, en epäile hetkeäkään. Mutta kun dokumentin loppupuoliskolla käännyttiin tarkastelemaan genomin tutkimisen myötä mahdollisesti aiheutuvaa negatiivista osuutta, ryhdyin todella pohtimaan sitä, minkälaiseksi ehkä yhteiskuntamme vielä joku päivä muuttuu, jos ei asialle tehdä jo heti alkuunsa tarkkoja raameja.
Nykyäänhän jo joissakin länsimaissa, rikoksista tuomittuja ihmisiä kerätään DNA-rekisteriin, joskin rekisteriin oman DNA:n antaminen - dokumentin mukaan ainakin Ranskassa - on vielä ilmeisesti "vapaaehtoista". Vapaaehtoista siinä suhteessa, että kieltäytyessään saa ankarat sakot ja sen sellaista, mutta siis pakko ei omaa DNA:ta kyseiseen rekisteriin ole luovuttaa.
Tuleva Suomen poliisiylijohtaja Mikko Paatero taannoin ilmaisi halukkuutensa luoda maahan koko väestön kattava sormenjälkirekisteri. Tämä olisi nyt ilmeisen helppo ja halpa toteuttaa, koska ensi vuonna uusia passeja myönnettäessä, otetaan ihmisiltä biometriseen tunnisteeseen kasvokuvan lisäksi siis myöskin sormenjälki.
Biometrinen tunnistaminen; oletteko oikeasti miettineet, mitä kaikkea nuokin sanat pitävät sisällään. Vasta taannoin oli uutisjuttu Helsinki-Vantaan lentoasemalta, jossa voi passintarkastuksen hoitaa biometrisen tunnistimen avulla. Tuo uutisointi kertoi vain siitä, miten näppärää nykyajan tekniikka on, kun kone hoitaa sinun tunnistamisesi, eikä ihmistä tarvita tilanteessa laisinkaan.
Mutta oletteko ajatelleet, että meidän yhteiskuntamme ylimmällä toimivallalla on jo osasta kansalaisia kuvat rekisterissä ja jos vain tekniikka riittäisi, voitaisiin nuo ihmiset tunnistaa vaikkapa normaalista videokuvasta pankissa, ostoskeskuksessa, missä hyvänsä. Sehän joku kaunis päivä taatusti on mahdollista. Tuolloin kyse onkin vain siitä, että tahdotaanko niin tehdä vaiko ei. Ja vaikkei missään suoranaisesti ajatellakaan, että sitä voitaisiin käyttää tuon kaltaisiin toimenpiteisiin, rekisteriä kuitenkin kerätään jo.
Jokainen ihminenhän kyllä ymmärtää tuon kaltaisten rekisterien kollektiivisen hyödyn. Jos jossain tehdään rikos ja rikospaikalta löytyy useita sormenjälkiä, voitaisiin sormenjälkirekisteristä silmänräpäyksessä todeta, ketkä ihmiset ovat olleet paikalla. Joitakin vuosia sitten iltapäivälehtiä ja ihmisiä kuukausitolkulla kuohuttaneen imatralaisen Eveliina Lappalaisen murha oli pitkään pimennossa, kunnes poliisi kuin hieman lahjoituksena sai surmaajalta tunnustuksen. Jos surmaaja olisi ollut esimerkiksi joku ulkopaikkakuntalainen ja täysin asiaan kuulumaton ihminen, olisi tuon kaltainen surmatyö saattanut jäädä pimentoon ikiajoiksi.
Jos Suomessa olisi tuolloin ollut DNA-rekisteri kaikista kansalaisista, olisi tuo surmatyö selvinnyt hyvinkin nopeasti, täysin riippumatta surmaajan asuinpaikasta. Tuolloin jos ihminen itsestään geenijäljen jättäisi, olisi yhteys rikokseen todistettu täysin armottomasti.
Mutta olisiko se ihmisten tietosuojan ja yksilönvapauden rajoittamisen katoamisen arvoista? Ja kuka vastaisi siitä, että rekisteri taatusti pysyisi vain niiden ihmisten nähtävissä, joilla siihen olisi valtuutus? Kuka valvoo niitä, jotka valvovat?
Vakuutusyhtiöt esimerkiksi olisivat äärettömän onnellisia saadessaan tietoonsa ihmisen genomin heikkoudet. Miten ihanaa olisikaan evätä ihmisiltä sairausvakuutus tai henkivakuutus sillä perustein, että jokin tietty perinnöllinen sairaus odottaa piilossa puhkeamistaan. Kaupallisessa mielessä soveltamismuotoja olisi lukemattomia.
Onko joskus tulevaisuudessa ihmisillä mukanaan käyntikortti, josta ilmenee ihmisen geneettinen luokitus? Ihan vain siksi, että niin voidaan tehdä. Eugeniikkaan ei nyt jaksa ottaa edes kantaa.
Monet seikat, joista tässä nyt mainitsin, tuntuvat tietyllä tapaa melko kaukaisilta, mutta tuolla seassahan on asioita, joita tehdään jo tänä päivänä ja aivan taatusti ihmisten yksilönvapaus ja tietosuoja tulevat olemaan niitä seikkoja, joista väännetään kättä vielä kauan ja armottoman kovaa.
Ehkä pelottavin asia tässä on se, että ihminen on inhimillinen olento joka tekee myöskin virheitä. Kaikki tietävät sanonnan, että mitä internetiin joskus kirjoittaa, ei sitä sieltä koskaan saa pois. Entä jos meidän genomimme tiedot ajautuvat jonnekin, mistä niitä ei enää koskaan kokonaan saa pois? Mitä sitten?