Huhtikuuta mennään jo seitsemännen päivän aamuyötä, eikä blogiin ole tullut yhtä ainutta merkintää sitten maaliskuun lopun.
Minullepa tänään todettiin, että ehkä keskustelupalstalle kirjoitteluni on ollut kyynissävytteistä viime aikoina. Tiedän, että se on ollut. Itse asiassa vain hetkeä ennen tuota toteamista, mietin aivan itsekseni, että mikä minulla oikein on?
Viimeisten viikkojen ajan olen ollut pirun väsynyt ja muutenkin hieman saamaton. Olen myöskin ollut todellakin kyyninen. Kyynisyys kumpuaa varmastikin osittain siitä, että kaikki vain tuntuu koko ajan niin epävarmalta. Saamattomuus kumpuaa taasen jossain määrin siitä kyynisestä olotilasta. Tietynlainen ketjureaktio, joka tuntuu jossain määrin melko vaikealta pysäyttää.
Tätä seuraavaa voi jonkun olla melko vaikea ehkä uskoa, koska sitä voi olla vaikea ymmärtää, mutta siitä lähtien, kun palasin takaisin Suomeen, ei kuitenkaan näkemykseni elämästä ole ollut aivan samanlainen. Ja tietyllä tapaa se vain lisäsi tuota jo joskus muutoinkin valtoimenaan minusta esiin kumpuavaa kyynisyyttä. Ajatelkoot joku nyt sitten niin, että "voi kun se nyt näki kerrankin jotain uutta ja ihmeellistä, se näki köyhyyttä". Sama se minulle on, mitä kukakin ajattelee. Tahdon nähdä sitä lisää. Motiivejani jos ei ymmärrä, niin sitten niitä ei ymmärrä.
Tietyllä tapaahan se on vain hyvä asia, että ihminen saa selvyyden asioista, joista on niin kauan tahtonut selvyyttä saada. Onhan se niin. Mutta tavallaan tieto lisää myöskin tuskaa. Tiedän nyt varsin selkeästi, mitä minä elämältäni tahdon ja lopulta ratkaisun avaimet siihen, että ne päämääräni myöskin toteutuisivat, ovat kyllä kätteni ulottuvilla. Ja niinpä minä myöskin sitten niihin aion ajan saatossa tarrata.
Epävarmuutta luo vain tämä kaikki ympärillä vellova yleinen epävarmuus maailman tulevaisuudesta. Ja en minä nyt suoranaisesti pelkää, että taivas putoaisi niskaan, vaikka siitäkin jotain jo taannoin raapustin. Tietenkäänhän kenelläkään ei ollut asiaan mitään sanottavaa, enkä lopulta sitä odottanutkaan. Kukaan tervejärkinenhän ei noin kyynisesti voi maailman tulevaisuudesta ajatella. Vai onko vain niin, että niin ei tahdota ajatella? Oli miten oli.
No, minä en nyt tahdo sen suuremmin paneutua tuohon seikkaan. Tahdoin vain todellakin todeta sen, että kun edelleenkin on ihan julkisestikin esillä se tosiasia, että kukaan ei tunnu vieläkään tietävän, mihin kaikki nyt nähtävä talouden syöksykierre päättyy, niin en voi olla muuta kuin tyytyväinen jokaisesta päivästä, jolloin minulla on vielä töitä. Niitä näyttäisi nyt olevan vielä pitkälle tulevaisuuteenkin.
Se on sinänsä melkoinen ihme ja uskomaton sattuma, että juuri meidän firmaamme ei tavaraliikenteen hiipuminen vaikuta mitenkään, pikemminkin päinvastoin. Mutta kun minähän en sitä voi varmuudella tietää, mitä tapahtuu puolen vuoden kuluttua. Kun sitä ei ihan todella tiedä edes yrityksemme johto.
Kaikenkaikkiaanhan minulla on asiat tällä hetkellä paremmin kuin vuosikausiin ja sen valossa tuntuu miltei käsittämättömältä, että olen jonkin sorttisessa henkisen anemian vallassa juuri nyt. Ihan faktoja jos isketään pöytään, niin eräs asiaan vaikuttava seikka on kevätväsymys. Ilmeisesti se minuun vaikuttaa.
Välillä tuntuu siltä, että ainoat asiat, mitä päivän aikana on todella jaksanut tehdä kunnolla, ovat töissä ja salilla käynti. Sitten onkin jo veto täysin poissa ja voikin vain maata sängyllä ja katsoa Lostia tai mitä sitten ikinä. Vielä sentään ajankohtaisohjelmat uppoavat. Dataa kulkee tiedotusvälineistä päähäni koko ajan ja sinne se jopa rekisteröityykin. Vielä kun jaksaisi prosessoida jotain. Olisi niin paljon asioita, joista tahtoisin välillä jotain sanoa, mutta kun ei vain yksinkertaisesti saa aikaiseksi, ei jaksa!
Mutta nyt tähän vetelehtimiseen tulee stoppi. En tiedä, saanko vielä huomiseksi mitään valmista aikaiseksi, mutta jotain minä aion tehdä. Eräs asia on kuitenkin täysin selvää jo nyt: vaikka me miten tahdomme ajatella, että Suomen päivänpoliittisilla aiheilla on järjettömän suuri merkitys, niin tietyllä tapaa kuitenkin me olemme miltei kuin se kuuluisa kupla siinä kosmisessa virrassa. "Hei, olen Alex, Suomen ulkoministeri."
Jos vaikka nukkuisi vaihteeksi.
Ai niin, se paino muuten nousee, kyllä se perusruokavalio oli vain yksinkertaisesti riittämätön.