Blogi

Se on siis edessä. Ja toivottavasti hyvä sellainen. Fiilis ei ole nyt järin hyvä. Ei se huonokaan ole, mutta vähän sekava ja se aina mua ärsyttää. Koska pidän siitä, että asiat ovat selkeitä, vaikka harvemminhan ne edes ovat.

Sain juuri väännettyä mailin, jonka kirjoittaminen lopulta kyllä oli ihan vähän työn ja tuskan takana. Siis ihan vähän, ei nyt liioitella, mutta tietyt asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia. Varsinkaan jos ne liittyvät tunne-elämään. Mä en laisinkaan tiedä, että sainko mä yhtään selvennettyä omia ajatuksiani, toivon niin. Mulla on nyt vain jotenkin niin helvetin surullinen fiilis. Ja se toki johtuu vain siitä seikasta, että jotain asioita sain kaivaa esille, mitä olin hiukan saanut jo työnnettyä taka-alalle. Mutta se on kuitenkin asia, mikä ei ole tosiaankaan kenenkään syy. Ihan itsehän se on ihmisen omat tunteensa käsiteltävä. Vastuunkantoa ja silleen. Ehkä paras sana kuvaamaan mun tämän hetkistä tunnetilaa on harmitus. Mua vain harmittaa niin pirusti ja ehkä lähinnä siksi, että tietyille asioille ei oikein voi tehdä mitään taikatemppuja, vaikka miten niin tahtoisi. Mutta se siitä nyt.

Kävin tänään tekemässä kyykyn ja hyvin kulki. Tein kolme kymppiä 110:llä kilolla ja viimeisellä 13!! Jestas, että olin tyytyväinen. Ensi viikolla vain lisää rautaa tankoon. 2,5:n kilon korotuksilla mennään, en vielä tiedä, että kuinka kauan, mennään nyt kuitenkin tuonne 120:n korville varmaankin. Sitten voisi harkita ohjelman vaihtoa.

Mutta joo, huomenna reissuun ja tänään illalla mun pitää vielä viimeistellä toi mun piirros. Jännä juttu, että kun mulla ei ole mitenkään huono itsetunto, mutta noiden töiden suhteen on. Mä koko ajan vain mietin, että viitsinkö mä tuota edes ottaa mukaani. No, ei oo helppoa joo.

Kyllä tämä viikonloppu tästä vielä iloksi muuttuu. Viimeistään huomenna kun on skumppaa ja poreamme ja mikä parasta, hyvää seuraa. :)

Olen tuossa illan mittaan väsäillyt tuota yhtä tuherrusta ja alkaa se kait kohta olla melko valmis. Tai valmiitahan ne eivät koskaan ole, mutta joskushan se on pistettävä pakettiin. Ei se nyt varmaan kovin kummoinen ole, mutta saa kelvata.

Tänään kävin tekemässä rintatreenin ja penkki ei edelleenkään edisty samassa tahdissa kuin muut osa-alueet, mutta mitäpä väliä. Edistyy miten edistyy, ei se murehtimalla parane. Huomenna olisi vielä kyykky edessä ja lauantaina, kun mun suunnitelmat hiukan muuttuivat päivän osalta, niin sovinkin, että käyn Lahdessa päivällä testaamassa yhden salin laitevalikoiman. Lievä palauttava treeni ei olisikaan yhtään pahasta. Ainakin voi sitten hyvällä omallatunnolla saunoa ja humaltua :D

Huomenna mulla on vielä vähän aikaa viimeistellä tuota piirrosta. Kävin tänään ostamassa jo kehykset. Kun olisikin jo lauantai. Olen lievästi sanottuna jotenkin turhautunut vähän kaikkeen parhaillaan. Syytä en oikein osaa sanoa. Ja nyt mun pitäisi vielä vähän ajatella ja se ei ole kovin mielekästä puuhaa, mutta pakkohan se on, koska sitä lopulta kuitenkin tahdon tehdä.

...sitä voikaan ihminen taas pilata päivänsä. Melko yllättävää juu.

Joopajoo, mä taidan tyrkätä tuon eilisen tuherruksen roskiin ja aloitan alusta, kun ei tuokaan enää näytä miltään. Eiköhän tässä ole vielä aikaa, vaikka millä mitalla. Kunhan se nyt on edes lauantaiaamuna valmis.

Onneksi huomen aamulla pääsee työntämään sitä rautaa, niin ehkä olo vähän helpottaa, tää päivä on kyllä jo menetetty.

Paino aamulla salin vaa'alla 83,7. Taitaa olla enemmän kuin yli puoleen vuoteen. En oikein tiedä, että mistä se on tullut. Kun katsoo peilistä, niin ei tähän jätkään mielestäni ole enempää rasvaakaan tullut ja kun kaiken muun lisäksi lopetin kreatiinin syönnin jo yli kolme viikkoa sitten ja sen myötä ylimääräiset nesteetkin pitäisi olla jo pikkuhiljaa kehosta poistuneet. Mysteeriksi jää. Ehkä jotain kehitystä on sitten tapahtunut. Selkätreenin tein tänään ja ihan hyvin luisti.

Vedin tunnin päikkärit, kun taas väsytti niin pirusti. Päivällä jo piti piirtää, mutta en sitten vain jaksanut. Meinasin nyt aloitella, kun olisi vähän pakko. Harmi vain, että päivällä oli inspistä paljon enemmän, mutta ehkä se tuosta löytyy. Kuitenkin on nyt saatava jotain aikaiseksi, koska on vain saatava. Loppuu aika muuten kesken, kun en sitten taas ylihuomisesta ja perjantaista tiedä, että miten sitä ehtii mitäkin, kun on niiden päivien ohjelma vielä ihan auki.

Jännä juttu muuten tuo oman kropan arviointi. Siihen ei varmasti ole ikinä tyytyväinen. Ja nyt en siis toki tarkoita missään nimessä, että jotenkin ajattelisin päässeeni johonkin tavoittelemaani tilaan ja tuntisin itseni täydelliseksi ja siltikin vain valittaisin, no ei. Mutta kun tässä on viime päivinä saanut lukea parikin blogimerkintää anoreksiasta ja vastaavista jutuista, niin sitä vain jotenkin kelaa, että tuo ajattelu siitä, että ei ole tyytyväinen itseensä, on kait melko yleistä. Ja siis missään nimessä en nyt vertaa itseäni anorektikkoon, siis psyykkisessä mielessä.

Anorektikkoa minusta nyt ei ihan ulkoisesti tarkastelemalla varmasti kukaan pysty päässään loihtimaan :D Mutta aikanaan, kun veljeni treenasi kuin hullu ja olikin aivan järjettömässä kunnossa. Painoa jätkällä oli vajaat sata kiloa ja rasvaprosentti huiteli lähellä kahdeksaa, niin sanoi hän silloin, että kun katsoo itseään peilistä, ei kuitenkaan tunne oloaan tyytyväiseksi, vaan aina voisi parantaa. Mielenkiintoista asiasta tekee se, että ei kyse ole missään määrin narsismista. Koska tunnistan kyllä itseni myöskin niistä sanoista.

Koska kun itse katson itseäni peilistä ja mietin, että "voi kun olisi vähän enmmän lihasta siellä ja täällä" ja niin poispäin, niin en oikein tarkalleen osaa edes sanoa, että mikä se tunnetila on. Kun ei se ole alemmuuden tunnetta, itsetunnossani ei ole mitään vikaa, mutta myöskään toisaalta se, että arvioin itseäni joskus tosiaankin katsomalla peilistä, en myöskään myönny millään tavalla narsistiseksi ihmiseksi enkä edes pinnalliseksi. Kyseinen arviointi on ihan puhtaasti omaa itseäni vastaan taistelemista. En kyllä sitten tiedä, että miksi pitäisi taistella. Kuitenkin tuo ajattelu, että yritän treenata ja liikkua ja toivon, että kehittyisin, on vain yksi asia, mikä tuo sisältöäkin elämään. Pitäisikö vain sitten todeta, että kunhan se ei täytä koko elämää, niin kaikki on ihan ok? En tiedä. Kun ei ajatusmaailmani ole missään nimessä vääristynyt, ei niin oman ulkonäköni arvioinnin suhteen kuin missään muussakaan suhteessa. Olen vain itsekriittinen. Kait sitä nyt saa olla, jos haluaa? Ei tässä kukaan mihinkään ole kuolemassa, enkä edes hauku muita. Mutta ehkä voisin kuitenkin sanoa, että näitä seikkoja paljon pohdittuani, kyllä ihan hyvin käsitän sen, että miksi niin monet naiset tuntevat huonompaa itsetuntoa, kuin mitä todellisuudessa pitäisi, kun katselevat täydellisen näköisiä hoikkia malleja joita on vielä vähän photoshopattukin kuviin.

Taitaa olla perkeleen turhaa tekstiä. Joo, ehkä on nyt vaan parempi, että mä keskityn siihen piirtämiseen hetkeksi. :D

Tänään töissä kuulin, että eräs kauppa oli lopettamassa toimintansa ja möivät kaiken puoleen hintaan pois lukien tietysti alkoholi- ja tupakkatuotteet ja jotkin tuorevalmisteet myös. Päätin sitten ajaa kyseisen kaupan kautta, kun se kuitenkin on miltei matkan varrella duunista kotiin. Ostin jotain perussälää, kuten partakoneen teriä, vaikken niitä nyt tarvitsisikaan lisää. Mutta ne terät kun ovat niin pirun kalliita ja joskus niitä kuitenkin pitää ostaa, niin miksei nyt. Säästin nopeasti laskettuna varmaankin parikymmentä euroa muutamalla ostoksella. Hyvä diili.

Ainoa asia, mikä hiukan pisti jo miettimään koko reissun mielekkyyttä oli se, että jonotin sitten kassalle varmaankin puolisen tuntia. Jonoon astuessani, edessäni oli ehkä kymmenisen ihmistä, eli ei kovin montaa. Niillä kymmenellä ihmisellä oli vain jokaisella varmaankin kaksi ostoskärryllistä tavaraa. Kärryt olivat pullollaan mitä ihmeellisimpiä tuotteita ja niitä oli paljon! Mietin siinä hetken, että näinköhän ne ihmiset ovat kuinkakin paljon pohtineet ostostensa tarpeellisuutta. Yhdellä miehellä oli kärryssä valehtelematta ainakin seitsemisen pakettia Aino-jäätelöä. Nojuu, onhan se hyvää, ja kallista. Puoleen hintaan kun saa, niin sehän on jo miltei ilmaista. Siinä jonossa seisoessani aloin vain sitten pohtia myöskin kaikennäköistä muuta, mikä jollain tapaa liittyy kulutukseen ja ostamiseen ja ihmisten hyvinvointiin.

Itse olen liki koko elämäni ollut melko köyhä. En voi kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa, että olisin koskaan ollut taloudellisesti sellaisessa tilanteessa, että voisin kutsua itseäni varakkaaksi tai että olisin omannut edes hyvän tulotason. Nykyisestä duunistani kyllä saisi liksaa ihan kohtuullisen hyvin, jos duuneja vain olisi riittävästi. Välillä kyllä onkin, muttei aina ja se tasoittaa sitä melko paljon, että en oikein pysty elämään kovinkaan huolettomasti. Kuitenkin tänään siellä kaupassa ajattelin hetken sitä ostosten määrää, mitä ihmisillä oli. Totesin, että vaikka pankkitililläni olisikin huomattavan paljon enemmän rahaa, kuin nyt, niin en siltikään olisi hamstrannut yhtään sen enempää mitään, kuin mitä nyt tein ja tuskin viiden tuotteen ostamista voi vielä hamstraamiseksi edes kutsua. Tietystihän voi olla, että joillekin niistä ihmisistä, se kaikki mitä ostivat, tuli ihan tarpeeseen. Mutta pitääkö ostaa kaksikymmentä purkkia jotain purkitettua suklaajuomaa ihan vain siksi, että se nyt on niin halpaa?

Joulu tulee ja sen myötä tulee myöskin yletön ostaminen. Kaverini on kodinkoneliikkeessä töissä ja sanoi, että näistä päivistä eteenpäin aaton aattoon asti tuskin on yhtään vapaapäivää. Elektroniikkaa menee kaupaksi hyvällä tahdilla. Siinähän nyt ei ole mitään pahaa, jos ihminen haluaa helpottaa elämäänsä erinäisillä laitteilla ja kyllähän moni vempain toki hyödyllinen onkin, vaikka toki aivan järjettömiäkin vekottimia on myynnissä. Mihin joku tarvitsee sähköllä toimivaa viinipullon korkinavaajaa? Kodinelektroniikka nyt ei kuitenkaan ole siis paras kulutustavaran osa-alue, jos halutaan pohtia ostamisen järjellisyyttä, mutta kuitenkin se kulutuksen määrä on aivan julmettu.

Jostain aina saa lukea, että Suomi on varakkaimmillaan historiansa aikana. Niin varmasti onkin. Lamavuodet ovat enää vain joku harmaa muistikuva takaraivossa ja ihmiset ovat alkaneet kuluttaa ja rahatkaan eivät enää makaa pelkästään pankkitilillä saatikka sukanvarressa. On sijoitusrahastoja ja osakekauppaakin harjoittaa nykyään ihan tavallisetkin ihmiset. Jopa joku perusduunarikin saattaa jo tietää, mikä on optio tai futuuri tai varrantti. Suomi rikastuu rikastumistaan ja puhutaan siitä, miten talouskasvua on tapahtunut jo pitkälle yli vuosikymmenen. Johonkinhan ne rahat pitää syytää. Kaikki teollinen tuotanto menee Kiinaan ja suomalainen kuluttaja ostaa sitten kahvinkeittimiä, mitkä maksavat tarjouksessa 8,90. Monellakohan ihmisellä tuntipalkka on enemmän kuin tuo 8,90? Minulla ainakin. Pystyisinkö tekemään itselleni tunnissa moisen kahvinkeittimen, jos materiaalit olisivat edessäni? Saatikka, että ne materiaalitkin vielä pitäisi kustantaa. No, eihän asia nyt ole noin yksinkertainen, mutta jotain perspektiiviä kuitenkin se luo. Tietysti olisi vain helppo sanoa, että globaalissa maailmassa rahan arvo on niin erilainen, riippuen maasta. Niinhän se onkin. Ja siksihän nytkin joulun alla ihmiset menevät ihan sekaisin ja ostavat kaikki luottokorttinsa tappiin asti erinäköistä vimpainta ja vaatetta ja kirjaa ja vaikka mitä. En sano, että lahjojen ostaminen ja niiden antaminen olisi väärin. Tietenkään se ei ole. Mutta joskus vain mietin pienessä päässäni, että mikä kaikki on tarpeellista. Kerron lyhyesti yhden esimerkin siitä, että miksi voisi miettiä sitä, että paljonko niitä lahjoja ostaa.

Itse olen köyhyydessäni ollut monena jouluna joulupukkina. Aaton kuuden tunnin rundista tienaa bensakulujen jälkeen noin neljäsataa euroa. Ihan hyvä liksa ainakin itselleni ja siksipä sitä teenkin. En mene edes väittämään, että tekisin sitä siksi, että on niin kiva nähdä ihmisiä joulun vietossa. Kuitenkin lasten kanssa tulen ihan hyvin toimeen ja siksipä se homma onkin melko helppoa. Itselläni kun ei ole perhettä eikä oikein mitään paikkaa, missä joulua viettää ns. perinteisesti, vaan yleensä joulun pyhinä samaisen aiemmin mainitsemani kaverin kanssa yleensä olemme sitten istuneet joulun pyhiä baarissa tai muuten vain tissutelleet terästettyä glögiä. Joulupukin hommassa näkee monenlaisia perheitä. Monenlaisia siinä mielessä, että mikään perhe ei ole toisensa kopio. Mutta monenlaisia myöskin siinä suhteessa, että vaikka nyt Suomella meneekin niin pirun lujaa ja kaikki rikastuvat, niin kuitenkaan ei niin sittenkään ole. Varallisuus ei jakaudu tasaisesti ja se näkyy - yllätys yllätys - lahjojen määrässä ja siinäpä nyt sitten seisookin se esimerkkini pointti. Näiden vuosien aikana, kun olen noita paikkoja kiertänyt ja nähnyt ihmisten lahjojen määriä ja kerta melko ilmiselvästi joulupukki käy perheissä, joissa on pieniä lapsia, niin niitä lahjoja annetaan enimmäkseen tietysti juurikin lapsille. En tiedä sitten, että onko se kellekään mikään yllätys lopulta, mutta sanon sen kuitenkin. Se lapsi ei tee minkäänlaista eroa iloisuutensa määrässä tai aitoudessa, oli niitä lahjoja viisi tai viisikymmentä ja uskokaa pois, olen nähnyt, kun yhdelle lapselle annetaan aattona viisikymmentä joululahjaa. Ehkä vain sen viidenkymmenen lahjan jälkeen ei vähempi sitten enää tuntuisi missään. Päteeköhän tämä aikuisiinkin, vaikkei sitä ehkä myönnetäkään?

Niin ja muistin juuri, että olen joskus jossain keskusteluketjussa tämän asian todennut myöskin, mutta tulipahan nyt kirjoitettua.

Kyllä mä tiesin, että voi vähän väsyttää, kun unet jäivät alle neljään tuntiin viime yönä, mutta päivällä oli vielä melko virkeä olo. Duunista tultuani kävin suihkussa ja vedin safkaa. Sen jälkeen kävin katselemaan kuuden uutisia ja tipahdin sitten sohvalle ja nyt ollaan tässä. Ehdin kirjoittaa yhtä kirjoitustakin jo melko pitkälle, mutta ehti päikkäreiden aikana sitten ajatus katketa aivan totaalisesti. Katsotaan nyt, että joko lopetan sen huomenna tai tänään jos jaksaa.

Joo, näköjään ärsytys on vähän joka päivän sana. Ärsyttää vain nyt se, että ei taas tiedä, milloin sitä saa unta tänään illalla. Tai siis yöllä. Noo, kaitpa tämä tästä. Huomenna olisi sitten kyllä työntäyteinen päivä, vaikkei ns. oikeita töitä olekaan. Kaikennäköistä hommaa kyllä riittää. Yritetään vaikka aloittaa siitä ajattelusta.

..ja puh. Ärsyttää. Tai no ei oikeastaan ihan oikeasti ärsytä, mutta vaan kun on niin paljon kaikennäköistä ajateltavaa, että pää meinaa kohta räjähtää. Sain puhelun tuossa vähän ennen ysiä illalla, että mulla olisi töitä huomen aamulla jos vaan huolin. No huolinhan minä. Seiskalta pitäisi olla aamulla duunissa, joten kohta kutsuu Unimasa.

Mutta siis kun pään pitäisi prosessoida triljoonaa asiaa yhtä aikaa. Lähetin reklamaatiota äsken Elisalle laajakaistan toimituksen myöhästymisestä, huominen duuni ja sen myötä piti perua mun salille meno aamulta kavereille. Sitten mä samalla sain tietää, että kerta mun duunisoppari jatkuu vuoden vaihteen jälkeenkin näillä näkymin, niin mä en saa kertyneitä lomarahoja vasta kuin joskus ensi vuoden puolella ja se taas aiheuttaa päänvaivaa. Duuneja kun on ollut niin vähän, niin olisin kaivannut niitä rahoja nyt, ihan vain siksi, että laivareissukin syö valuuttaa sekä ensi viikonlopunkin reissu.

No, ei se nyt maailmaa kaada, koska mä saan kyllä rahoitusta toisaalta ihan tarpeeksi. Se vain aiheuttaa taas lisää prosessointikapasiteetin allokointia aivoissani. Niin ja ehkä se vaatii myöskin hitusen kaunista hymyä. :D Sitten mun synttärilahja on vielä ihan vaiheessa ja se pitäisi mieluusti ensi perjantaina olla valmis, tai mieluusti ja mieluusti. Mun pitäisi hypätä junaan lauantaina ennen puolta päivää. :D Ja sitten tämän lisäksi sain eilen mailin, joka hitusen hämmensi ajatuksiani. No ei paljon ja siis ihan positiivisesti se kait vaikutti minuun. Vastatakin haluan siihen kyllä. Mä en nyt vain yksinkertaisesti oikein ehdi miettiä mitään kunnolla, kun kaikki asiat painavat päälle yhtä aikaa. Ja se ärsyttää.

Ei jollain olisi lainata yhtä kohtuuhyvin toimivaa vaihtoaivoa, mun omien tilalle vähäksi aikaa, niin voisin lepuuttaa omaa keskusyksikköäni?

Monesti tämän kaltainen lauantai voisi olla aivan ylettömän tylsä. Mulla ei ole edes mitään sellaista syötävää, millä voisi aivojaan helliä. Olen syönyt päivän aikana vain kasan banaaneja ja maitorahkaa ja ananasta sekä proteiinijauhetta. Tosi hemmottelevaa. Toisaalta keho tykkää ja naama varsinkin. Ei tarvitse yleensä kovin paljon mitään rasvaista syödä, niin jo se puskee ulos jostain päin naamataulua.

Illan ohjelmassa olen vain värjännyt lettiä. Tai tarkemmin ottaen olen ottanut siitä väriä vain pois. Huomen aamulla pitää vielä jatkaa, kun vanha väri, minkä laitoin pari viikkoa sitten, ei tunnu kovin hyvin lähtevän. Samaa vanhaa toki sitten laitan vielä lisää huomenissa, kun siis tarkoitus oli tehdä tästä letistä kaksivärinen. Tähän hiusten määrään kun ei onneksi yksi väripaketti uppoa, jos vain viitsii vähän säästää. Kuvia odotellessa ja silleen.

Mutta siis ei ole lainkaan tylsä fiilis. Ihmettelin sitä tuossa itsekin äsken, koska monesti niin kyllä olisi. Ensinnäkin se, että ei ole oikein mitään virikkeellistä toimintaa, on jo paha juttu. Mutta monesti se vielä hoituisi plussan puolelle jos siis olisi jotain skeidaa, mitä voisi ahtaa naamariinsa, mutta kun nekin nyt puuttuvat.

Totesin itselleni, että jollain tapaa nyt on vain melko seesteinen olo. Tietyllä tapaa tällaista oloa ei ole ollut pitkiin aikoihin ja syynkin sille tiedän. Tietyt asiat, mitkä ovat syksyllä tehtyjen valintojen myötä syntyneet, ovat kyllä rauhoittaneet mieltäni. On jollain tapaa paljon varmempi fiilis kuin ehkä vuosikausiin. En ihan tarkkaan osaa edes itse sanoa, että mistä on varmempi fiilis. Ehkä ihan vain ylipäätään siitä, että tästä elämästä vielä tulee jotain joku päivä. Aikanaan kun kärsin masennuksesta, olinkin hetken aikaa omassa päässäni ihan varma, että elämästäni ei tule enää ikinä yhtään mitään. Tottahan se tietysti ei ollut, mutta se ajatus oli jotain aivan hirveää ja se vain lisäsi sitä masennusta silloin. Nytkin on paljon asioita, mitkä ovat epävarmoja ja sinällään voisivat aiheuttaa paljon päänvaivaa, mutta eivät vain nyt aiheuta. Jollain tapaa osaan, ainakin juuri nyt, vain ottaa vähän rennommin. Huolta huomisesta pitää toki kantaa, mutta rajansa kaikella.

Viikon päästä on ensimmäinen reissu ja siitä muutama päivä ja laivalle. Niitä nyt tässä odotellaan ja vain myhäillään ja ei oikein millekään. Elämälle ihan yleensä, vaikken yhtään vielä edes tiedä, mitä se tuo tullessaan. Kuitenkin tiedän, että se on takuulla jotain parempaa, kuin mitä elämäni on ollut viime vuodet. Se on jo melko hyvä ajatus se.

Hyvät iltapalat. Tyrkkäsin kuppiin kolme purkkia maitorahkaa, pari purkkia ananasmurskaa ja kolme banaania ja nyt on masu melko kylläinen. Koko viikko on tullut syötyä niin päin persettä, että pieni ryhdistäytyminen ei tekisi lainkaan pahaa. Huomenna jos vaikka vähän rääkkäisi itseään kuntopyörän selässä, niin ei pääsisi nuo elämän karut faktat katoamaan ihan kokonaan takaraivosta.

Taas on pää ihan tyhjä, vaikka äsken oli mielessä ties mitä asioita, mistä ajattelin kirjoittaa. No ehkä mä väsään vielä toisen merkinnän, kunhan ensin hetken aikaa pöperöt ehtivät painua alas. Viikon päästä lauantaina olisi ensimmäinen reissu edessä kuun vaihteen reissusumasta. Vähän on odottava fiilis, että mitä sitä lopulta sitten sattuukaan. Bileissä tuskin on mitään vikaa, koska illan emäntä kyllä ihan takuulla osaa järjestää ohjelmaa, en epäile hetkeäkään :) Ehkä mä enemmän vain kelaan sitä toista aspektia siinä reissussa, mutta se onkin sitten jo ihan toinen juttu se, enkä mä jaksa siitä kyllä jauhaa mitään, ennen kuin on jotain jauhettavaa, jos edes silloinkaan. No, se siitä.

Oikein hyvää viikonloppua vaan kaikille. :)

Paino aamulla 82,7, mikä oli yllättävän hyvä kun kuitenkin se, mitä tänään halusin mittauttaa oli rasvaprosentti. Yksi heppu, joka yksityisyrittäjänä toimii personal trainerina, lupautui tekemään moisen operaation. Olin hiukan odottavassa tunnelmassa, kun ei minulta tiettävästi ole koskaan aiemmin moista lukemaa mitattu. Tulos oli varmaankin ihan ok, 10,8. Sen jälkeen kävin siis vaa'alla ja paino oli edellä mainittu. Kyllä olin ihan tyytyväinen. Ja sen jälkeen vielä nousi kyykyssä se neljä kympin sarjaa 107,5:lla kilolla. Tästä on varmaankin ihan hyvä jatkaa.