Blogi

Johan sanoin, että edellinen blogimerkintä jäänee vuoden viimeiseksi, vaan ei jäänyt. Istuskelen Sportissa ja odottelen NtiNokkosta saapuvaksi ja en sitten keksinyt muutakaan tekemistä kuin kirjoittaa.

Eilen kävin siis Lahdessa ja perille päästyäni puhuin ja kuuntelin miltei yhtäjaksoisesti kello puoli kahdesta aamuneljään. Siinä välillä meni ensin kuutisen kuppia kahvia ja sen jälkeen kolme pitkää olutta ja puolikas pullo punaviiniä ja XO-konjakkia lasillinen. Oli hyvin antoisa keskustelu ja ilta. Lähinnä puhe kääntyi elämän huonoihin asioihin, eli henkisiin kolhuihin sekä toki myöskin hyviin sekä huonoihin, eli ihmissuhteisiin.

Ainoa isompi todellinen keskeytys keskusteluumme tuli baarissa oluella ollessamme, kun jokin mies sattui istahtamaan pöytäämme ja sitten kohteliaasti päätimme kuulla, mitä sanottavaa hänellä oli, koska itse pyysi meitä hetken aikaa vain kuunnella.

Siksi päätin sanoa tuosta episodista, koska sitten, kun olimme poistuneet baarista, vaihdoimme keskenämme muutaman sanasen kyseisestä tapauksesta ja totesin jo itseasiassa, kuten ystävänikin totesi tälle miehelle hiukan elämän totuuksia. Mies kun nimittäin kertoi omaa pahaa elämäntarinaansa ja toki pahahan se oli, ei siinä hirveästi hyvää ollut. Mutta se seikka, miksi mies perusteli tahtovansa sen kertoa, oli se, että hän sanoi suoraan, että meille tulisi parempi mieli. Siis sillä perustein, että koska hänen tarinansa on niin paha, niin meidän omat murheemme ja historian vaikeutemme eivät enää tuntuisi lainkaan pahalta. Jokainen varmasti tietää melko tarkkaan, että miten siis tämä mies ajatteli. Se ajatusmallihan on vain aivan väärä ja itselleni tulikin vain mieleen sääli, koska itsesäälissähän tämä mies rypi ja halusi selkeästi tuoda sen siis myöskin esille.

Totesimme molemmat tälle miehelle vain sen, että ei toisten pahojen murheiden kuuleminen muuta omia murheita mitenkään pienemmiksi tai vähäisemmiksi. No, hän oli toista mieltä ja oli myöskin humalassa. Sääliksi kävi, koska totesin vain jälkikäteen, että pienellä koulutuksella ja parranajolla kyseinen mies olisi varmasti ihan kelpo tapaus, mutta tuolla asenteella on kyllä turha toivoa, että elämä paranee ja naiset lankeavat. Että sellaista. Miksi tämän nyt sanoin, niin ihan vain siksi, että kyllähän tuota näkee aina silloin tällöin. Voi kun ihmiset joskus tajuaisivat. Ihan vain heidän itsensä vuoksi, jos ei muuten.

Eipä mitään, nyt siis siideriä Sports Academyssä ja Nokkonenkin juuri soitti, että sen auto vittuilee jotain. Hyvin alkoi tämäkin ilta. Hyvää uutta vuotta ihan kaikille.

Vuosi 2007 on kohta takana ja tämä jäänee viimeiseksi blogimerkinnäkseni ennen uutta vuotta 2008, koska huomenna aamupäivällä lähden reissuun Lahden kautta Helsinkiin ja kotiin palaan näillä näkymin vasta 2. päivä. Hieman ajattelin vetää yhteen sitä, mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut ja sitä, mitä on opittu vai onko opittu mitään.

Pari edellistä vuotta elämässäni olivat melko sekasortoisia, niin ihan ajatuksissani kuin myös ihan konkreettisestikin. Siksipä jo keväällä kävi ihan vakaasti mielessäni ajatus opinahjon vaihtamisesta sekä muutoinkin elämäni kulun muuttamisesta. Silloin sen ajatuksen hylkäsin, koska ajatuksiini vaikutettiin toiselta taholta sen verta vahvasti ja kun olin siis ihmissuhteessa, niin jollain tapaa en vain nähnyt sitä tietä mitenkään realistisena. Itse kun nimittäin näin tulevan vuoden kulun silloin hyvin eri tavoin, kuin se nyt on siis mennyt. Näin siis siksi, että en vain uskaltanut tehdä niin kuin sydämeni kuitenkin todella halusi tehdä. No, mutta se ihmissuhdehan päättyi sitten kuin seinään ja olin aivan poissa tolaltani. En hetkeen nähnyt mitään järin selkeästi. Se ei ole järin ihmeellistä. Niin minulle aina käy kun toinen lähtee. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä, vain romahdin. Sitä kesti tovin, kunnes sain muuta ajateltavaa ja hyvinkin mielekästä sellaista. Koska toinen ihminen astui elämääni ja en siihenkään seikkaan puutu tässä nyt sen enempää, mutta sanon vain, että kun tokihan se suhde lakkasi olemasta ennen kuin kunnolla edes ehti alkaakaan. Silloin voisi toki luulla, että mitäpä siitä sitten, mutta kun ei. Ei se vain mene niin. Paljon se aiheutti tuskaa ja hammasten kiristystä, koska en vain osaa käsitellä asioita, jotka sisältävät rakkautta ja välittämistä ja siis varsinkin sitä seikkaa, että juurikin niiden asioiden antamisen oikeus otetaan pois. Näiden seikkojen käsitteleminen on allekirjoittaneelle aina iso prosessi. Jos joku voisi minulle kertoa, miten sen voisi käsitellä helpommin, niin kyllä mieluusti kuuntelisin sellaista ihmistä. Kuitenkin tiedän itsekin sen, että sehän on puhdasta utopiaa. Ihmisen ajattelu on tietynlainen ja sillä selvä. Joko sen kanssa oppii elämään tai sitten ei.

Mutta nythän siis jotenkin opin taas elämään itseni kanssa paremmin, näiden ihmissuhdekarikkojenkin myötä, mutta muutenkin. Tai ainakin sen jälkeen opin. Paljonhan osasin taas meuhkata, kun sydän vain huutaa armoa. Enhän koskaan olekaan sanonut, että minusta helppoa ihmistä koskaan tuleekaan. Mutta siis opin. Eräs asia kesällä kun nimittäin vain laukaisi minussa jotain, silloin samalla kertaa kun oma rakkaudentunteeni piti myöskin tukahduttaa. Sain silloin purettua itsestäni ulos enemmän kuin kertaakaan sen jälkeen kun aikanaan tämä koko prosessi alkoi. Ja prosessilla tarkoitan nyt siis sitä seikkaa, mistä olen joskus puhunutkin, eli oman perheeni välisiä asioita ja niihin liittyviä lieveilmiöitä sekä oman pääni kestävyyttä tai pikemminkin sen kestämättömyyttä. Kesällä sitten vain kuin pakon alla päästin itsestäni ulos melkoisen määrän kuonaa, vaikkei pakko ollutkaan, itsehän sitä halusin, mutta sana pakko sikäli tähän tietyllä tapaa sopii, koska siinä oli myöskin toinen osapuoli vaikutamassa sillä hetkellä ja kiitos kyllä kuuluu hänelle. Ja olo oli sen jälkeen suunnattoman helpottunut. Tuon hetken jälkeen olen osannut avautua elämästäni ja historiastani vielä enemmän tietyille ystäville ja se on ollut ehdottomasti suurin asia, mitä tämän vuoden aikana on tapahtunut. Ja sepä sitten toki aiheutti sitten myöskin sen, että lopulta toteutin sen, mitä olin keväällä jo ajatellut tekeväni. Erosin koulusta, menin töihin ja aloin järjestellä hieman elämääni ja päätin samalla, että tulevaisuuden ammattini on kyllä jotain muuta kuin mitä se oli ollut tuleva olemaan viimeiset kolme vuotta. Vähän se kirpaisi, kun eropaperit hain koululta ja hetken aikaa kyllä aivan toden teolla mietin, että onko tässä mitään järkeä. Nopeasti se meni kuitenkin ohi, epäilyksen varjo. Olin aivan järjettömän tyytyväinen. Tuntui kuin olisin vankilasta päässyt.

Syksyn mittaan, kun tosiaan olin tehnyt tulevaisuuden suunnan selväksi itselleni, sain ajateltua melko paljon elämääni ja vaikka tuossa jo jokunen aika sitten sanoin, että tiedän, mitä aion lukea tulevaisuudessa, niin sekin on itseasiassa hieman nyt taas muuttunut. Nyt minusta tuntuu siltä, että olen koko tämän vuoden vain jollain tapaa väistellyt sitä totuutta, vaikka olen jotenkin alitajuisesti tiennyt jo pitkään, että mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. En aio siihen asiaan nyt paneutua, mutta varmasti siitä joskus vielä kirjoitan. Fiilis siitä asiasta on nyt vahva.

Eli tavallaan enhän nyt kertonut paljoakaan menneestä vuodesta konkreettisesti, mutta se kaiketi johtunee siitä, että ei niistä vain voi tänne kirjoittaa. Siksipä tämä teksti onkin lähinnä minulle itselleni kirjoitettu sekä niille ihmisille, jotka taustojani tietävät. Paljon on paskaa nähty, siis nyt tarkoitan aiempia vuosia. Se paska, mitä tänä vuonna on tapahtunut, on vain asioita, mitä ei ole voinut välttää. Eivät ne ole kenenkään syy, vaikka tunneryöpyissäni joskus toisin olen sanonutkin. Mutta siis ne paskat, mitkä ovat aiemmin tapahtuneet, koko ajan pikkuhiljaa vain lakkaavat olemasta. Siihen vaikutan vain ja ainoastaan minä itse ja siksipä minulla onkin nyt melko hyvä fiilis, vaikka tiedänkin sen, että vielä vie aikaa, ennen kuin se kaikki on ohi. Tosiaan se hyvä fiilis kumpuaakin lähinnä siis siitä, että tiedän niiden kaikkien asioiden olevan vielä takanapäin joku päivä ja siihen päivään ei edes tarvita koko tulevaa vuotta, sen tiedän jo nyt ja se on oikeasti aika lohdullinen ajatus se.

Citystä vielä mainitakseni sen verran, että onhan tämä ollut melkoinen vuosi tämän nettisivuston suhteen itselläni. Olen vuoden aikana tavannut monia hienoja ihmisiä ja joistakin heistä uskon saavani elinikäisiä ystäviä. On ollut miittiä jos jonkinlaista ja on joskus vierähtänyt tovi jos toinenkin vakavien ja välillä vähän vähemmänkin vakavien keskustelujen parissa. Olen kirjoittanut, paljon ja lupaan, että kirjoitan tulevaisuudessa vielä paljon paljon enemmän. Ja edelleenkin kirjoitan näitä lopulta vain itselleni.

Oikein hyvää uutta vuotta 2008 kaikille tutuille ja tuntemattomille, sukupuolesta riippumatta, pidimme toisistamme tai emme. :)

Paras päivä aikoihin. Huvittavinta tässä on, että ei oikeastaan minkään vuoksi. Tai tavallaan kyllä, kun kävin äsken ostamassa gigan verran lisää muistia läppäriin ja kantolaukun sekä kävin kirjoittamassa uuden työsopparin. Myöskin samalla minulle selvisi, että sain tiliä enemmän kuin kuvittelin. En edelleenkään aivan täysin ymmärtänyt, että mistä syystä, mutta pomon mukaan homma on ihan reilassa. Eli siis ilonaiheita kaiketi siis on juu ja varmaan nekin tähän fiilikseen nyt vaikuttavat, mutta jotenkin ihan muutoinkin on vain hyvä fiilis. Vähän veikkaisin, että tämä on osa sitä seikkaa, mistä myöhemmin aion vielä kirjoittaa, siis koko kuluneesta vuodesta. Tämä fiilis kun kulminoituu siihen. Joku varmasti voisi ajatella, että helpollapa sitä ihminen iloiseksi muuttuu, mutta niin se nyt vain on. Elämä kun on melkeinpä normiasetuksissaan, niin olen hyvinkin tyytyväinen. Niin kun ei aina ole ollut.

Toki tässä vieläkin paljon on tehtävää, mutta tämä fiilis kaiketi kumpuaakin siitä, että tiedän nyt melko hyvin, että homma etenee koko ajan suunnitellulla tavalla. Saa nähdä, miten iloinen tämä jätkä ensi kesänä vielä voi olla, mahtuukohan enää sen positiivisen auran kanssa enää edes mistään ovista sisään. :D No, katsellaan. Ja siis eilen illalla ajattelin kirjoittaa sitä yhteenvetoa, mutta ei siitä mitään tullut. Nyt taas ei ehdi, kun lähden kahville vanhan tutun kanssa. Niitä on tosiaan tässä joulun alla tullut ihan urakalla vastaan ja kiva hommahan se vain on. Vähän vaihtelua normi rutiineihin. Hyvää viikonloppua vain kaikille mussukoille. :)

Se alkaisi kohta olla tämäkin vuosi niin sanotusti paketissa. Ennen uuden vuoden Helsingin reissua, pitäisi vähän kirjoitella blogia. Nyt on vain kuuppa ihan jumissa, joten katsotaan illalla, josko jotain syntyisi. Koska ajattelin hiukan summata kaikkea, mitä on tämän vuoden aikana tapahtunut. Tämä vuosi kun on ollut perin merkityksellinen kuitenkin, koska vaikka paljon ns. huonoakin on tapahtunut, niin hyviäkin asioita mahtuu ja jopa niihin huonoihinkin seikkoihin. Voisi sanoa, etten elä enää järin mustavalkoista elämää, vaikka tunneryöpyissäni joskus niin toki teenkin ja siitä tietysti vilpittömät pahoitteluni.

Olo on melko messevä. En itseasiassa tiedä, että onko tämä nyt krapulaa vaiko olenko hieman kipeä, veikkaisin kuitenkin ensimmäistä vaihtoehtoa.

Pitäisi vielä soitella työnantajalle ja kysellä ensi vuoden duunikuvioista, kunhan jaksaisi. Hitto, että väsyttää.

Ei helvetti, mikä olotila. Olisikohan osasyy tässä?

Eilistä krapulaoloa sitten mentiin hoitelemaan ihan pitkän kaavan kautta ja nyt on olo kyllä myös sen mukainen. Tänään ei mihinkään, ei yhtään mihinkään. No, mulla nyt onkin tuo läppäri tuossa, mitä pitäisi alkaa modifioimaan tehdasasetuksista. Sen parissa jokunen tovi vierähtää, kunhan nyt vain jätkä pysyy ensin edes kunnolla tolpillaan.

Eilen tosiaan oli taas tyypilliseen tapaansa varsin erikoislaatuinen ilta. Siis tyypilliseen sikäli, että yleensä joulun pyhät ovat aina samanlaisia. Aina törmää vanhoihin tuttuihin, kun palailevat kotikonnuilleen sukuloimaan.

Törmäsin eilen laskujeni mukaan kolmeen eri naiseen, joiden kanssa allekirjoittaneella on ollut joskus jotain peliä, ja siis kaikkiin törmäsin samassa baarissa. No, sedulaan mahtuu, ei sikäli. Ja porukkaa oli, vaikka millä mitalla. Siinä sitten parin kaverin kanssa pyörittiin aikamme ja aina välillä tupsahti eteen jostain tuttu naama ja sitä sitten piti vaihtaa kuulumisia. Kukaan noista henkilöistä ei suoranaisesti kuulu kategoriaan "vakavasti otettavat ihmissuhdeviritykset", vaikka yhtä noista ehkä hiukan jäinkin haikailemaan aikanaan. Siinä sitten jutellessamme totesinkin vain perin yksioikoisesti, että en yksinkertaisesti muista mitään yksityiskohtaa siitä, että miksi homma jäi yhteen ainoaan yöhön kyseisen henkilön kanssa. Ei muistanut hänkään, aikaa niistä päivistä on ties kuinka monta vuotta. Mutta se siitä, näitä nyt joskus vain sattuu eteen, oli se sitten kummallista eli ei.

Ja siis pari muutakin vanhaa tuttavuutta tapasin ja tuli vaihdettua sitten jotain kuulumisia, ilmeisen hyvässä joulun hengessä vai mistä lienee johtunut, ei näyttänyt kellään ainakaan olevan mitään hampaan kolossa ja toki hyvä niin. Joskin yksi neideistä kysyi minulta, että olenko minä homo? Vastasin, että en, vaan ihan hetero olen. Hän siihen toteamaan, että "hyvä." Kysyin, että mistäs moinen, niin vastasi, että oli joskus ajatellut minua. No, eli siis mua sitten oltiin haikailemassa. Sanoin neidille, että ehkä huominen krapula voi humalatilan vahvuudesta päätellen muuttaa vielä hänen mieltään ja vähän veikkaan, ettei neiti varmasti edes muista koko episodia tänään. :D Koska vaikka minäkin olin humalassa, niin silloin toisen täytyy olla todella kovassa humalassa, kun itse vielä tajuan selkeän eron omassa olotilassani verrattuna toiseen. Lupasi se laittaa kaveripyynnön facebookiin, jos nyt tosiaan sitten muistaa. Mulla kun on sellainen pikkupikku ongelma, etten mä muista kyseisen tapauksen nimeä lainkaan. :D Että niin paljon mua nyt kuitenkin kiinnosti.

No, mutta kokonaisuudessaan oli ihan kiva reissu ja ei siis tullut käsilaukusta eikä avokämmenestäkään, mikä on aina ihan positiivista. Olen siis menneisyydessä osannut kuitenkin kohtuukiltisti olla. En kyllä tiedä sitten muutoin, kun enhän saanut yhtä ainutta lahjaakaan. Vai olikohan se niin tarkoitettukin?

Eilinen meni ihan putkeen. Olin vartin yli yhdeksän kaverilla pukkeilun jälkeen ja kiskoin kaksin käsin olutta. Baariinkin eksyttiin ja tupa oli ihan täysi. Heräsin kaverin firman toimiston sohvalta tänään kahden aikaa päivällä. Muistan kyllä, että sinne menimme, mutta hiukan on hämärän peitossa loppuilta. Kivaa oli joka tapauksessa.

Nyt odotellaan, että kaveri soittaisi, jonka kyydillä pääsen keskustaan ja samaiselle kaverille takaisin juomaan loput oluet pois. Saas nähdä, mihin sitä tänään eksyy. Olin eilen melko sosiaalisella tuulella ja juttelin jopa tuntemattomien ihmistenkin kanssa. Sehän onkin juu minulle perin harvinaista xD

Heräsin äsken. Maassa on muutama sentti lunta. Tai no, jostain pilkottaa kyllä mustaa maatakin, mutta valkoista on kuitenkin melko paljon. Ei paha.

Hyvää joulua! :)

Olin noin yksitoistavuotias, ala-asteella kuitenkin, kun jouluaattona oli melko kova pakkanen ja meillä oli kotona kymmenen litran ämpäreitä ehkä kymmenisen kappaletta. Aamulla kun heräsin, lähdin pihalle ja täytin kaikki ämpärit vedellä ja tein jäälyhtyjä. Nuo ämpärit ehdin täyttää päivän mittaan kolme kertaa, niin että illan suussa oli valmiita jäälyhtyjä se suunnilleen kolmekymmentä kappaletta. Asettelin kaikki jäälyhdyt pitkin omakotitalomme takapihaa ja sytytin niihin kaikkiin pari kappaletta kynttilöitä. Piha oli melko hienon näköinen pimeässä, varsinkin kun sillä puolen taloa ei ollut edes katuvaloja häiritsemässä. Olen muistaakseni joskus tästä aiemminkin kirjoittanut, mutta tämä juttu jotenkin on aina jäänyt vahvasti mieleeni. Se oli ensimmäinen joulu (tai siis niin ainakin muistan), että koin jonkinlaisen tunteellisen valaistumisen, jos nyt asian voi niin ilmaista.

Itseasiassa tuon asian sanallista määritelmää on hyvin vaikea keksiä. Se oli vain jonkinlainen tunne, jollaista en ollut aiemmin kokenut. Aiemmin joulu oli ollut vain sitä, että saa paljon suklaata ja lahjoja ja oli koulusta vapaata. Luksusaikaa siis. Toki lahjojen saaminen oli merkityksellistä vielä pitkään tuon hetken jälkeenkin, mutta siis jollain tapaa muistelisin, että ymmärsin paremmin sen, että miten hyvin sopii jouluun tuo lause "rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto". Eikä se ollut pelkästään sitäkään. Jotenkin sinä iltana, kun sytyttelin niitä kynttiläröykkiöitä yksikseni pimeällä takapihalla lumihankeen tekemieni käytävien seassa, vain huomasin, että tietynlainen rauhallisuus ja levollisuus onkin ihan hyvä asia. En tiedä, että onko kenellä mitään samankaltaista muistoa, että olisi huomannut selkeästi joulun vieton merkityksessä itselleen tapahtuneen jonkinlaista muutosta. Itselleni kuitenkin näin siis kävi silloin ja siis muistan sen kyllä ihan hyvin.

Kuten etupäässä lasten, on joulu myöskin kaupan juhlaa. Ihmiset kuluttavat liki kolme miljardia euroa joulun aikaan, lahjoihin, ruokaan ja muuhun. Voisi varmasti sanoakin, että tietty kaupallisuus on jo kiinteästi osa joulua. Kuitenkaan en mitenkään tahtonut kirjoittaa mitään kritiikkiä tätä seikkaa kohtaan. Itsehän kaavin köyhänä duunarina oman osani pois tästä ruljanssista, kiertämällä aattona monen monituista paikkaa joulupukkina. Mutta vaikken edes kiertäisi, niin en siltikään ajattelisi nykypäivän joulua mitenkään pahana asiana. Se nyt yksinkertaisesti vain kuuluu siihen, koska kuten siis joulu, on vähän kaikki vuoden ympäri tapahtuvat juhlat, jollain tasolla sidottu rahaan ja kauppaan. Niin se vain menee.

Nimittäin kun nyt mietin sitäkin joulua, mitä silloin aikanaan ala-asteikäisenä vietin, niin oli kait kaupallisuus ihan samalla tavalla läsnä kuin tänäkin päivänä. Lahjojakin varmasti sain useita, ei meillä koskaan lapsena kotona rahasta mitenkään pulaa ollut, vaikkei mitään rikkaitakaan oltu. Mutta jollain tapaa itselleni on, siis hiukan vanhemmaksi kasvettuani, jäänyt päällimmäisenä mieleen se tunnelma. Mistä se tunnelma koostuu, on hyvin vaikea määritellä. Meillä oli kotona kuusessa aidot kynttilät ja varmaan kaikki normaalit jouluperinteet, mitä nyt yleensä suomalaisessa kodissa oli tapana olla. Itse aina pidin siitä tunnelmasta paljon ja sitä joskus kyllä sitten myöskin kaipaan.

Koska perinteistä joulua en ole viettänyt sitten nuoruusvuosien, kuin kaksi kertaa ja nekin ovat olleet kuitenkin hiukan erikoislaatuisia. Ne kun ovat tapahtuneet siskoni luona Norjassa, eikä silloin läsnä ole ollut minun ja siskoni lisäksi muita kuin hänen norjalainen avomiehensä. Koska oma perheeni on melko hajalla, ei mitään perinteisiä jouluja siis ole vietetty. Senpä vuoksi tänäkin jouluna, kun aattona olen saanut omat hommani suoritettua, painelen kaverini kämpille, jossa istumme, pelaamme konsolia tai mitä sitten ikinä, juomme glögiä ja olutta ja todennäköisesti painelemme loppuillasta johonkin baariin ja kunhan ollaan ja möllötetään.

Jotkut ihmiset kauhistelevat ajatusta, että on jouluaattona jossain ravintolassa. Sehän pitäisi pyhittää rauhoittumiselle ja lähimmäisten seurassa ololle. Niin, lähimmäisten. Joskus sitä vain toivoisi, että ne ihmiset, jotka toden teolla jeesustelevat tästä seikasta, menisivät itseensä ja miettisivät sitä, että mitähän he itse tekisivät, jos niitä lähimmäisiä ei olisikaan siinä ympärillä. Huomen illalla kun painelen sinne baariin, niin siellä on tupa täynnä porukkaa melko hyvällä mielellä. Ja olen melko tyytyväinen jouluuni, taas. Toki minä odotan sitä päivää, kun nämä juhlapyhät voisin viettää jonkin rakkaan ihmisen seurassa ja siis ymmärrettävästi nyt puhun niin sanotusta elämänkumppanista. Sitä odotellessa taidan huomenna ottaa pienet joululle. Siinä on ihan tarpeeksi taikaa.

Hyvää joulua kaikille cityläisille, vietätte sen sitten miten ikinä!

Kaveri tuli Tampereelta tänne joulun viettoon ja käytiin sitten kaupungilla tapamme mukaan baarissa kahvilla ja hakattiin pari tuntia korttia. Samalla hän halusin nähdä uuden ostarin, mikä tänne avattiin tuossa kuukausi takaperin suunnilleen. Itse olin toki käynyt siellä, mutta lähdin sitten seuraksi. Matkaan tarttui talvitakki.

Tarkoitus oli kyllä ostaakin uusi talvitakki joulun jälkeisistä alennusmyynneistä, mutta kerta olivat jo pirulaiset nyt ehtineet aloittaa moisen jo etukäteen ja kyseessä oli viimeinen kappale ja sopi ihan täydellisesti, niin enpä voinut sitten vastustaa kiusausta.

Siihen menivätkin sitten käytännössä viimeiset rahat, mitä muassani tällä pallolla kannan. Ja seuraava tili kun tulee viimeinen päivä niin voisi vähän ehkä närästää, mutta eipä hätää, koska tosiaankin aattona tulee se reilun viiden sadan euron tili käteen, joilla saakin sopivasti rahoitettua vielä uuden vuoden pippalotkin. Sekä sen toisen hankinnan.

Kaverini osti uuden läppärin ja halusi hankkiutua vanhastaan eroon, joten armeliaasti tarjouduin ostamaan sen pois. Vehkeessä on kuitenkin reilu 1,5 gigahertsin prosessori ja wlanit ja kaikki tarvittavat härpäkkeet. Ei ole uusinta uutta ja käytetty on aina käytetty, mutta kun tein sopuhinnan 130 euroa vehkeestä, niin ehkä en voi kieltäytyä :D Pääsen vihdoin ja viimein eroon piuhaviidakosta ja tästä vanhasta pöytäromusta ja lupaan itselleni, että oli viimeinen pöytäkone, mitä ikinä enää tulen hankkimaan.

Huomenna pitää vielä iltapäivästä käydä tsekkaamassa pari osoitetta aatolta, mitkä ovat hiukan hämärän peitossa. Toki tiedän ylimalkaan, että missä ne sijaitsevat, mutta haluan tarkistaa ne konkreettisesti, koska kiire on kuitenkin, niin mahdollisuus, että homma kusisi, painuu sitä myöten lähelle nollaa. Hyvä niin. Jouluaattoa odotellessa ja silleen.

Sain jonkinlaisen virtuaalisen tyrkkäyksen tämän tekstin kirjoittamiseen siitä, että eräs ystäväni tänään messengerin välityksellä kysyi, että arvaisinko, keneen hän oli törmännyt tänään työreissullaan eräässä kolkassa maatamme. Entiseen tyttöystävääni. Ensimmäiseen sellaiseen.

Koska kohtaaminen oli ilmeisen työluonteinen, kun heidän molempiensa nykyiset ammatit hiukan risteävät, vaikka ovatkin melkoisen erilaisia kuitenkin, niin samalla sitten minulle selvisi eksäni nykyinen toimenkuva. Oli valmistunut siis, Jyväskylän yliopistolta, fyysikoksi. Uskoisin vielä tänäkin päivänä, että kyseinen henkilö mahtuu yhden käden sormilla laskettavien älykkäimpien ihmisten joukkoon, joita olen koskaan tavannut. Sen lisäksi, että hän oli äärimmäisen lahjakas matemaattisesti, niin myöskin verbaalisesti ja siitä pidin aina todella paljon. Itseasiassa miltei rakastin sitä seikkaa, että pystyin puhumaan melko monenlaisista asioista hänen kanssaan ja lopulta se seikka, että tosiaankin olin ihmisen kanssa, joka pystyi käytännössä aina voittamaan minut jostain seikasta väiteltäessä, oli omiaan lisäämään ihastumista tähän ihmiseen. Ja siis tykkään vain kirjoittaa jostain syystä menneessä aikamuodossa, koska kuitenkin kyseinen henkilö ei ole kuulunut elämääni enää vuosiin. Mietin tuossa tänään, että milloin olen hänet viimeksi tavannut ja taidetaan mennä jonnekin lähelle vuotta 2003.

No, tänään siis kuitenkin kyseinen ihminen tuli mieleeni, kun ystäväni hänet mainitsi. En ollut ajatellut koko ihmistä aikoihin. En edes muista, että milloin viimeksi näin olisin tehnyt, jos nyt ei sitten huomioida jotain lyhyitä mainintoja joidenkin ihmisten seurassa, jossa on tullut puheeksi entiset ihmissuhteet. Mutta mitenkään spontaanisti en ole häntä ajatellut pitkiin aikoihin. Tänään kun nyt näin sitten kävi, kuten kävi, niin loggasin itseni facebookiin ja tarkistin, että onko hänellä profiilia kyseisessä palvelussa. Sellainen löytyi ja pistin kaveripyynnön. Hetken aikaa tosiaankin mietin, että miksi, mutta lopulta tunsin vain melko suurta mielenkiintoa siihen seikkaan, että olisi vain ihan yksinkertaisesti mukava kuulla jotain näistä vuosista, mitä tässä välissä on ollut ja siis mitä hänelle on tapahtunut. Siinä samalla sitten tavallaan tuli mieleeni muitakin asioita, vanhoja asioita, joista sitten muutaman lauseen erään toisen kaverini kanssa tuossa äsken messengerin välityksellä keskustelin ja se tavallaan onkin se asia, miksi tämän tekstin ylipäätään kirjoitan.

Aloin nimittäin vain jostain syystä miettiä sitä asiaa, että miksi me aikanaan erosimme. Joku voisi nyt miettiä, että ompas säälittävää, mutta ei se nyt niin ole. Kyseinen ihmissuhde on itselleni ollut tähän astisista elämässäni ehdottomasti tärkein. Tärkein, vaikka sen päättymisestä on aika tarkalleen seitsemän vuotta. En muista mitään tarkkoja päivämääriä, mutta joulukuuta se oli, kun tiemme erosivat. Olin silloin armeijassa. Siihen sisältyy paljon käytännön asioita, jotka olivat todella paljon vielä tilannetta vaikeuttavia. Sekin seikka, että olin silloin kiinni todella pitkiä aikoja intissä. Varuskuntasairaalan tyhjillä käytävillä viikonloppuisin oli melko ahdistavaa kävellä pitkin ja poikin ja vain miettiä juuri loppunutta suhdetta. Itseasiassa joskus ihmettelen, että miten silloin ei pääni levinnyt, kun se sitten myöhemmin vähän levisikin. Jälkikäteen olen todennut, että noin kaksi vuotta olin erosta kansankielellä niin sanotusti paskana ja en ollut millään tapaa valmis mihinkään oikeaan ihmissuhteeseen. Lähinnä siksipä harjoitinkin melkoisen määrän myöskin erinäisiä irtosuhteita. Jollain tapaa voisi kait sanoa, että sekin oli osa tätä henkistä kasvua, koska nykyään kuitenkin on itselleni melko itsestäänselvää, että moiset eivät juurikaan mitään anna. Toki ehkä jotain hetkittäistä, mutta kerta myöskin olen joskus sen asian maininnut, että kuitenkin olen huomattavasti enemmän tunneihminen henkilökohtaisessa elämässäni kuin rationaalinen persoona, niin kyllä niistäkin sitten osa melkoisesti satutti jälkikäteen. Ja siis nykyäänhän suhtautumiseni tähän asiaa onkin melkoisen erilainen. Itse kait kutsuisin tätä jollain tasolla henkiseksi kasvuksi, mutta siis tämä ei vielä viittaa tuohon otsikkoon.

Otsikko viittaa siihen seikkaan, mikä kävi mielessäni kun pohdin sitä suhdetta, mikä meillä aikanaan oli ja myöskin muutaman sanasen siitä tuossa tänään päivällä kaverini kanssa vaihdoin. Aikanaan, kun erosimme, niin eksäni sanoi minulle, että minä en koskaan ottanut häntä huomioon. Melko ylimalkaisesti sanottu. Mutta siis tottahan se oli, nykyään sen kyllä tiedostan aivan hyvin, silloin toki en, enkä siis lainkaan käsittänyt sitä, mitä hän minulle sanoi. Itkin hysteerisesti ja jännä juttu, että vaikka tilanteesta on hyvin monta vuotta, niin muistan koko tilanteen vieläkin aivan elävästi. En vain voinut käsittää, että miten ihmeessä en ottanut häntä mukamas tarpeeksi huomioon, mutta siis ihan selvää se minulle siis nyt on, että miksi hänestä siltä tuntui. Silloin kait minulle se rakastaminen oli enemmänkin vain omistamista, ei niinkään pyyteetöntä välittämistä ja huolenpitämisen yrittämistä. Siis missään määrin eivät tunteeni olleet epäaitoja, mutta sen hetkisen kypsyyteni myötä en vain osannut kanavoida tunteitani sen paremmin. Tämä kaverini sanoi minulle tänään, että se on kaiketi nuorille miehille melko yleistä. Näin varmasti onkin ja ehkä se on vain seikka, joka on jokaisen ihmisen vain itse elettävä ja opittava, vaikka sitten kantapään kautta. Onhan se harmi, että siinä ehkä tuhoutuu sitten joskus jotain todella hienoakin, kun toinen ei tunne oloaan hyväksi, kun toinen ei vain osaa. Tietysti tänä päivänä olen melko varma, että tuskin suhteemme olisi kantanut lopun ikäämme, vaikka olisinkin osannut käyttäytyä eri tavalla, mutta siis kuitenkin se asia, että joskus parikymppisenä olin melko typerä ja paljon enemmän itseäni ajatteleva, vain tavallaan sitten ajatellessa vaivaa minua. Se on kaiketi jokin sellainen juttu minussa, että vain jos voisin, niin tahtoisin edes jollain tapaa käsitellä sen asian tämän kyseisen ihmisen kanssa. Se ehkä toisi minulle mielenrauhan asian suhteen, vaikkei tämä asia siis tietenkään minua mitenkään suuremmin vaivaa, mutta kyllä silloin kun sitä mietin.

No, kuitenkaan en tuota yhteydenottoa laittanut sen vuoksi, että jotenkin pyrkisin hänen kanssaan asiasta puhumaan ja enhän lopulta edes tiedä, että haluaako hän olla kanssani missään tekemisissä, vaikka siis viimeksi kun olemme kahvilla käyneet vuosia sitten, olimme kyllä ihan hyvissä väleissä ja silloin olin jo hänestä melko pitkälti yli päässyt ja siis mitään skismaa ei välillämme mielestäni ole. Kuitenkaan enhän voi yhtän tietää, että mitä hän nyt ajattelee varsinkin kun emme ole nähneetkään vuosiin. Kuitenkin kun hänestä - ja kuten itseasiassa kaikista eksistäni, joista olen todella välittänyt - ajattelen lämpimästi, niin kait tahtoisin vain ihan vilpittömästi kuulla, että mitä hänelle kuuluu. Olen jo aikanaan tehnyt aivan selväksi sen asian, että ihan spekulatiivisestikaan en voisi hänen kanssaan enää seurustella, koska uskoisin, että tietyt seikat eivät kuitenkaan enää natsaisi, mutta siis siitä ihmisestä pidän aivan valtavasti. Ja siis tässä nyt onkin se seikka, että ajan myötä kaikki sellaiset naiset, joista todella olen välittänyt, niin kyllä heistä välitän edelleen ja aina ovat tunteeni tietyllä tapaa laantuneet ja olen osannut suhtautua heihin kuin ystäviin, mutta joskus se vain vie aivan järjettömän paljon aikaa. Kuten sanoin, niin hänestä erottuani, en voinut edes kuvitella ketään toista ihmistä vakavasti varmaan noin kahteen vuoteen ja senkin jälkeen vielä mietin häntä pitkän aikaa. Jollain älyttömällä tavalla otan vain nuo asiat niin jotenkin ylivakavasti ja tosiaan annan omasta tunnekavalkadistani sitten kaiken, vaikken siis tarkoitakaan sanoa, etteikö joku muukin niin tekisi, mutta kuitenkin tuo seikka on se, miksi joskus minulle erot ovat niin järin vaikeita. Tai näin olen sen asian lopulta ajatellut. En tiedä, että onko siihen sitten jotain muitakin syitä, voi olla.

Mutta siis henkistä kasvua on noista vuosista tapahtunut ja toki olen myöhemminkin virheitä tehnyt ja tulen tekemään varmasti jatkossakin, mutta siis siksipä tavallaan minusta itsestäni on ollut ihan hyväkin, että olen ajatellut noita menneitä juttuja, koska niistä olen osannut ottaa opikseni ja jokaisesta suhteesta, jossa olen ollut, olen jotain ottanut opikseni, ja sehän on varmasti vain hyvä juttu se. Lopulta tällä tekstillä siis tahdoinkin vain sanoa sen asian yksinkertaisesti, että kait sitä ihminen vain kasvaa ja kehittyy ja hyvä niin. Minulla on nyt jotenkin ihmeellisellä tavalla vain hyvä fiilis, vaikka se ihmissuhde puuttuukin ja joskus onkin todella yksinäinenkin olo.