Blogi

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2008.
Edellinen

Ote  4

Jännä sana. Se voi merkitä niin fyysistä kuin henkistäkin otetta jostakin. Niin asiasta kuin henkilöstäkin. Ote myöskin voi olla leikkaus tai katsanto jostain konkreettisesta tai abstraktistakin seikasta.

Jos nyt esimerkiksi kirjoittaisin otteen elämästäni, koska en tiliotettanikaan teille sentään halua näyttää, olisi kertomus melko lyhyt. Mitään ei tapahdu, jos ei oteta huomioon sitä, että pitäisi lähiaikoina käydä itseään arvauskeskuksella piikittämässä. Rokotuksia nääs, jottei Intian pöpelikössä joudu sitten aikanaan sairaalaan. Tai vasta kotiin tullessa.

Toisaalta jos kirjoittaisin otteen nyt vallitsevasta tunneskaalastani, olisi teksti jo vallan pidempi. Mutta kun en nyt tahdo. Siksipä tyydynkin vain luetteloimaan tunnetilojani. Olen tällä hetkellä väsynyt, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Siksi en ole juuri mitään kirjoittanutkaan.

Olen myöskin melko toiveikas ja se on paljon sanottu se, kun katson elämääni taaksepäin muutaman vuodenkin verran. Toiveikkuus tässä tapauksessa on aivan puhtaasti konkreettisen elämän konkreettisia asioita. Ne asiat ovat nyt paremmin kuin pitkiin aikoihin ja koko ajan mennään eteenpäin. Toivo on ollut omalla kohdallani se sana, joka on kuvastanut mielialaani jo pidemmän aikaa. Ja se tuntuu kieltämättä hyvältä.

Kuitenkin sen verran pessimisti olen perusluonteeltani, että toivon varaan en rakkauselämääni koskaan aseta. Ne eivät ole toivon asioita. Rakkautta tulee, jos sitä on tullakseen, eikä siinä koskaan tilannetta edistä se, että haihattelee. Pumpulissa saa elää, mutta ensin on oltava jotain kivikovaa alla, johon jalkansa sitoa kiinni. Minun rakkauselämäni kun kulkee aina niin, että paikallaan ollaan ja sitten sitä hattaraa toivottavasti joku puskee tuulettimella päin kasvojani. Tai jotenkin sinnepäin kuitenkin.

Mutta jottei tämä merkintä menisi aivan liian synkäksi, on todettava kuitenkin ykskantaan listalle vielä yksi tunnetila ja se on ihastus. Tai en minä tiedä, onko ihastus oikea sana, mutta se on jotain sellaista kuitenkin, joka velloo välillä päässä ja välillä rinnassa ja se kieltämättä joskus aiheuttaa omituisia haavetiloja ja ajatusten ennakointeja. Juurikin niitä, mistä äsken sanoin. Siis niitä toiveita. Minä en sellaisia harrasta. Harrastan vain parisuhteita.

Tämä taasen aiheuttaa sitten vielä yhden tunnetilan. Kerta toivon varaan en tunne-elämääni laita ja toisaalta sinne tuo jokin aivolohkoni, joka näitä asioita käsittelee, niitä kuitenkin koko ajan pyrkii laittamaan, astuu kehiin se tunnetiloista pahin, eli pelko.

No, pelko on taas myöskin ehkä liian voimakas sana, koska en minä suoranaisesti juuri nyt mitään pelkää, enkä monesti tunneasioissani edes ymmärrä pelätä, vaikka niin varmasti joskus pitäisikin. Siltikin tietynlainen jännittyneisyys sisälläni vallitsee. No, siihen on syynsä, mutta se ei ole tämän merkinnän asia se. Jos koskaan.

Ote. Tuonhan piti olla lista. Oliko tuo nyt sitten kuitenkin ote tunteistani ja tuntemuksistani? Listahan on lyhyt. Ei, vaan otteenhan pitäisi olla lyhyempi kuin listan? Mutta toisaalta listassahan vain luetellaan tunteita ja tuntemuksia, jos niistä siinä on kyse. Eli oliko tämä nyt sitten analyysi? Ei, se oli ote. Se oli ote tunteistani.

Mutta siihen otteeseen vielä hieman lisää. Ihan siis toiselta kantilta. Voiko jollain olla ote minusta, jos minulla on tietynlaisia tuntemuksia? Onko se paha asia? Ei, se on hyvä asia. Niin kauan kun se ote pitää. Pitääkö se? En tiedä, hyvää yötä.

Rauhallisia otteita.


Kenen joukoissa sinä seisot?  4

Vaalipäivä ja vettä tulee kaatamalla tuon tuosta. Hieman neljän jälkeen astelin äänestyskoppiin ensin jonotettuani muutaman minuutin. Ehdokkaan valitsin päässäni muutamasta varteenotettavasta matkalla äänestyspaikalle. Valinta oli lopulta melko helppo, vaikka en kyseisenkään ehdokkaan kaikista poliittisista näkemyksistä täysin pidäkään.

Kirjoittelin tällä sekä viime viikolla lyhykäisiä merkintöjä kaikista valtakunnallisesti merkittävistä puolueista. Kuten ehkä joku, joka niitä jopa jaksoi lukea, huomasi, että kaikista löytyi jotain huonoa. Joistain jopa jotain hyvääkin.

Lopulta kyllä miltei kaikista puolueista jotain hyvää löytyy, jopa Kokoomuksesta. Mutta mitä hyötyä on pienestä hyvästä, jos huonon määrä kuitenkin menee kokonaisuudessaan sen ohitse?

Ihmiset äänestävät melko monin eri perustein, johon heillä toki on oikeus. Enhän itsekään äänestänyt harkiten ja tutustuen tarkkaan ehdokkaan vaaliohjelmaan. Itse asiassa en siihen tutustunut laisinkaan. Minä kun tiedän, mitä linjaa hän taatusti ajaa sekä hänen puolueensa kertoo aivan riittävästi myöskin ehdokkaan ajatusmaailmasta. Ja hyvä niin. Se riittää. Äänestin siis puoluetta. Miksi?

Niin, miksi, kun kunnallisvaaleissa kuitenkin ehdokkaan mielipiteet painavat vaakakupissa enemmän kuin puolue, koska kyseessä ovat paikalliset asiat. Ja miksi ylipäänsä minä kirjoitin kaikista puolueista, kun kuitenkin kyseessä tosiaankin ovat kuntavaalit, joissa mikrotason päätökset ovat niitä, mitä ajetaan ja makropuolen toimet sitten todella ovat niitä puoluepolitiikan asioita.

En ikinä kyllästy toistelemaan huvittuneena edellisten presidentinvaalien Kokoomuksen slogania "Vastakkainasettelun aika on ohi". Myöskin televisiomainoksessa Sauli Niinistö julisti mahdollisesti valituksi tullessaan, olevansa työväen presidentti. Siis hetkinen.

Suomalaisessa politiikassa tänä päivänä kaikki valtapuolueet ovat harmaita ja laimeita ja ennen kaikkea ne ovat varovaisia. Aivan kuin jollain radikaalilla vedolla he pelkäisivät kannatuksensa romahtavan pohjalukemiin. Ainoa veto, johon joku puolue on uskaltanut ryhtyä, on tosiaankin Kokoomus pyrkiessään luomaan mielikuvaa itsestään työväen puolueena. Eniten minua vain ihmetyttää se, etteivät vasemmistopuolueet ole laisinkaan asiasta älähtäneet, vaan jopa Vasemmistoliiton Martti Korhonen vaalipaneeleissakin vain myhäili ja oli kuin ei mitään. Siis mitä helvettiä!?

Suomalaisessa demokratiassa on monta puoluetta ja hyvä niin. Niiden puolueiden olemassaololle on perinteisesti ollut perusteena juurikin se, että ne edustavat erilaisia kansan rivejä. Mutta ei ilmeisesti enää. Nykyään kaikki tahtovat olla keskustassa turvallisesti ja kaikki tahtovat hyvinvointia ja turvallista yhteiskuntaa ja luonnon säilymistä. Valitettavaa vain on se, että tämä harmaa liturgia tuntuu todella uppoavan ihmisiin, eivätkä massat enää vaadi muutoksia. Aivan käsittämätöntä.

Siis hetkinen, muutoksia, kun jos yhteiskunnasta tehdään nyt turvallinen ja hyvinvoiva näillä nykyisillä teeseillä? Hei haloo! Kuvittelevatko ihmiset todella, että maassamme ei olisi kansanryhmää, joka tahtoo itselleen kaiken ja pyrkii täten ajamaan sen kaltaista politiikkaa? Ja kuvittelevatko ihmiset, että maassamme ei nykymenolla olisi kohta enää köyhiä, kun niiden suhteellinen määrä on vain koko ajan lisääntynyt? Ja kuvittelevatko ihmiset, että se on vain asia, jolle ei mukamas voitaisi tehdä mitään, koska pääomat valuisivat ulkomaille ja työttömyys vain lisääntyisi? Onko minun nyt pakko sanoa, että valitettavasti ihmiset ilmeisesti todella kuvittelevat niin?

Suomessa on aina ollut ja tulee aina olemaan vastakkainasettelua ja se on terveen politiikan eräs ehdoton tunnusmerkki! Se vastakkainasettelu on nyt vain piilotettu jonnekin kauniiden mainoskylttien taakse. Eniten minua tässä tilanteessa vain ihmetyttää se, että ne, jotka tiedostavat sen, että vastakkainasettelua on ja ovat käytännössä siellä asetelman heikommassa päässä, eivät asiasta laisinkaan älähdä vaan menevät mukaan hyväosaisten ihmisten mielikuvakaruselliin.

Siksi minä kirjoitin nuo blogimerkintäni, että joku ehkä edes vähän käsittäisi sitä, että puolueissa on oikeasti eroja ja vastakkainasettelua on olemassa ja tulee aina olemaan!

Kenen joukoissa sinä seisot ja tahdotko, että yhteiskunta on oikeudenmukainen? Toivottavasti äänestit. Ja toivottavasti äänestit jotain sellaista puoluetta, joka ajaa juuri sinun asiaasi. Kyse on sinun elämästäsi, ei muiden.


Kuntavaaliblogi osa VIII:Ruotsalainen kansanpuolue  2

Ruotsalainen Kansanpuolue, Svenska folkpartiet i Finland, tunnetaan suomalaisittain lyhenteellä RKP. Perustettu 1906, joskin sen edeltäjä toimi politiikan saralla jo 1800-luvun puolelta saakka. Puolueen puheenjohtajana toimii tällä hetkellä Stefan Wallin. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri ja hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 1995 lähtien.

RKP on loogisesti äidinkielenään ruotsia puhuvien eli suomenruotsalaisten asiaa ajava puolue. Puolue mielletään oikeistopuolueeksi, vaikka vanha sananparsi "svenska talande bättre folk" onkin suomenruotsalaisten mielestä täyttä puppua, koska se juontaa juurensa jonnekin viime vuosisadan alkupuolelle jos ei jopa pidemmälle, jolloin maassamme vielä ruotsia puhuvat olivat enemmistönä korkeasti koulutettujen sekä hyvätuloisten keskuudessa.

RKP:n politiikan suhteen on tietyllä tapaa melko paha sanoa mitään kovin kirpaisevaa, koska se selvästi pyrkii olemaan ruotsinkielen puolestapuhuja maassamme, johon sillä ja sen kannattajilla oikeus ymmärrettävästi onkin. Siis puhua sen puolesta. En nyt ota kantaa kielten asemiin. RKP toki ajaa myöskin yleispoliittisia asioita, jossa se on melkoisen kokoomuslaisella linjalla, vaikka ehkä kuitenkin hieman lievemmässä määrin. Sen mielestä myöskin on ihmisillä selkeä yksilönvastuu.

RKP siis kokonaisuudessaan on oikeistopuolue, vaikka se ehkä hiukan laajemmin pyrkiikin ajamaan sosiaaliturvaa kuin Kokoomus. Suvaitsevaisuudesta on paha mennä sanomaan, koska sen ilmentymisen mittaaminen yhteiskunnassa ja varsinkin reaalipolitiikan tekemisessä on hyvin hankalaa. Mutta tietyllä tapaa kuitenkin uskoisin RKP:n olevan melko suvaitsevainen puolue, koska onhan sen oma lähtökohta jo sellainen, jossa se avoimesti on vähemmistön edustaja.

Tämä ilmenee tätä nykyä itse asiassa myöskin puolueen edustajien toiminnassa maahanmuuttoon liittyen, joihin en voi todellakaan täysin yhtyä. On jollain tapaa kummallista, että vähemmistöpuolue tieten tahtoen haluaa tänne niin suuren uuden kansanryhmittymän, joka jossain määrin jopa vaikeuttaisi heidän omienkin oikeuksiensa ylläpitoa. Ehkä kyse on periaatteista, mene ja tiedä.

Siitä voidaan siis aina käydä kädenvääntöä, että onko RKP:lla ja sen kannattajilla oikeutus siihen asemaan, joka heillä nyt on. Toki ruotsinkielen asemaa on viime vuosina myöskin heikennetty, koska ylioppilastutkintoonhan ei nykyään enää vaadita pakollisena kokeena toista kotimaista kieltä. Kuitenkin voidaan toisaalta ajatella asiaa niinkin, että vaikka se esimerkiksi kotikunnaillani Etelä-Karjalassa on liki jokaiselle asukkaalle punainen vaate ja kummastelun sekä ihmettelyn aihe, koska enhän ole kuullut kotikaupungissani Lappeenrannassa puhuttavan ruotsia kuin kerran tai kaksi, niin siltikin olisi kielen pakollisuus tavallaan myöskin hyvä asia.

Koska silloinhan ruotsinkieltään ensisijaisena äidinkielenä puhuvilta vaadittaisiin myöskin suomenkielen osaamista, jota ei nyt sitten tavallaan enää samalla tavoin vaadita. Maassammehan kuitenkin kun palvelut on saatava molemmilla kielillä. Tämä seikkahan taasen on aina ollut yksi perustelu kaksikielisyyden virallisuuden poistamisen puolesta, koska se lisää menoja byrokratiassa.

RKP on ollut iät ja ajat noin muutoin melko harmiton puolue. Sen kannanotot yleispoliittisiin aiheisiin ovat olleet kohtalaisen mitäänsanomattomia ja vaikka joskus sillä olisi painavaakin sanottavaa ollut, on niiden älähtämisten konkretia jäänyt lieväksi johtuen ihan reaalisista seikoista, kuten puolueen vaikutusvallasta eduskunnassa, kannatusmäärästä johtuen tietenkin.

Ainoa merkittävä seikka on se, että se on ollut hyvin usein hallituspuolue, johtuen osittain samasta syystä. RKP on hyvä täytepuolue muiden isojen rinnalle, kun kuitenkin yli puolet edustajista pitää hallituksen taakse kasata ja linjatkin olisi pysyttävä kurissa tiukoissakin paikoissa. RKP on sylikoira.

RKP on kuin vanha kylähullu maalaismaisemassa. Harva sen seurasta todella pitää, mutta ei siitä juurikaan haittaakaan ole. Vain joskus sen toiveisiin on myönnyttävä, jotta hommat sujuisivat jouhevammin. Onko minun pakko sanoa? No, sanotaan. Äänestäkää Ruotsalaista kansanpuoluetta!

Ps. En minä vain yksinkertaisesti jaksa vaivata päätäni tällä puolueella. Väsynyttä oli. Pahoittelut. Huomista yhteenvetoa odotellessa...


Kuntavaaliblogi osa VII: Kansallinen Kokoomus  4

Kansallinen Kokoomus, perustettu 1918, kulki vuoteen 1951 asti nimellä Kansallinen Kokoomuspuolue, tunnetaan yleisesti nimellä Kokoomus. Puolueen puheenjohtaja toimii Jyrki Katainen, koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri. Kansanedustajana hän on toiminut vuodesta 1999.

Kokoomus on ainoa suomalainen merkittävä oikeistopuolue, vaikka virallisesti ovatkin linjanneet itsensä oikeistokeskustalaiseksi puolueeksi. Se on tätä nykypäivän politiikan julkista silottelua, jossa kaikki tahtovat kuulua keskustaan, koska keskustassa on helppo olla. Kokoomuksen aatteeseen kuuluu ehdottomasti yksilönvastuu sekä -vapaus ennen yhteisövastuuta. Kokoomuksen mielestä ihmisten kuuluu sivistää itseään ja henkisen kasvun sekä sivistyneisyyden myötä vain voi kansalainen luoda itselleen hyvinvointia. Mahdollisuuksien tasa-arvo, eli yhteiskunta, jossa kaikille annetaan lähtökohtaisesti samanlaiset menestymisen mahdollisuudet. Kannustavuus on iso asia Kokoomuksen teeseissä ja mainitaan siellä myöskin suvaitsevaisuus ja välittäminen.

Paljon hienoja aatteita ja korulauseita. Kokoomus on ottanut viime eduskuntavaaleista lähtien ulkoisiksi teemoikseen edesmenneiden aikojen sosialististen puolueiden puheenparret sekä logot, vain hieman niitä muokaten. Kuitenkaan kellekään ei ole jäänyt epäselväksi, että puhdasta vittuilua ja tontille astumista puolue kampanjoinnissaan harjoittaa. Vaalimainoksissa on Jyrkin naama ja lause, "yhtykää" sekä kuokka ja pensseli ristissä kuin menneissä kommunistien plakaateissa konsanaan. Nuo ovat vielä vihjailevia ilmentymiä, mutta kun puolue julistaa olevansa työväenpuolue, ei kellekään tuskin jääne epäselväksi, että mitä he ajavat tällä kampanjoinnillaan. Kokoomus on selvästi päättänyt ryhtyä Suomen Toivoksi.

Noh, Kokoomushan on vuosikymmenet ollut puolue, joka ajaa ensisijaisesti puhtaan markkinatalouden edistämistä, vaikka se kovasti pyrkiikin luomaan mielikuvaa, jossa sen lopullinen päämäärä on luoda yhteistä hyvää kaikille. Keino tähän heillä on se, että kun kokonaispotti kasvaa, jää siitä myöskin enemmän kaikista heikko-osaisimmille. Jyrki Katainenhan julkisesti ei tahtoisi puhua suhteellisesta köyhyydestä, vaan absoluuttisesta köyhyydestä. Suhteellinen köyhyyshän on Kataiselle ja siis koko Kokoomukselle punainen vaate, koska ehdottoman tärkeää on puolueen mielestä se, että kaikki ihmiset säilyvät hengissä ja tilassa, josta he voivat ponnistaa eteenpäin. Sehän on vain valintakysymys!

Absoluuttinen köyhyys ei siis ole heidän mielestään hyväksyttävää, vaan maan pitää olla hyvinvointivaltio. Tässä vain piilee se pikkuinen seikka, joka nidotaan kauniisti lauseiden sisälle niin, ettei sitä tavallinen tampio meinaa huomata. Suhteellinen köyhyys kun on sitä, että työtä tekevä ihminen kyllä elää, mutta silti käyttämällä käytännössä elämänsä kaikki voimavarat työntekoon ja henkilökohtaisen elämän pyörittämiseen, ei hänen elämänlaatunsa siltikään ole järin häävi. Absoluuttinen köyhyyshän on sitä, että asutaan sillan alla. Kokoomuksen näkemysten mukaan ihmisten pitää joko olla rikkaita tai absoluuttisen köyhiä. Ongelma kun on se, että on olemassa paljon ammatteja ja toimia, joita tekemällä ihminen jää suhteellisesti katsottuna vieläkin köyhyysrajan alapuolelle. Eikä se köyhyysraja ylittyisi, vaikka kyseinen työntekijäluokka ei maksaisi veroja laisinkaan.

Tätä tuskin Kokoomus ja Katainen julkisesti millään myöntävät, vaan muokkaisivat väittämäni jollain tapaa sellaiseen muotoon, että se taas näyttäisi siltä, että he ovat hanskat kädessä tuolla postinkantajia ja siivoojia tukemassa, kuten heidän vaalimainoksissaan väitetään. Kokoomuksen mielestä hyvinvointivaltiota rakennetaan luomalla työtä. Se on ihan fiksu ajatus, mutta mitä se auttaa, jos sillä työllä ei elä? Kokoomus ajaa edelleen valtion tuloveron progression laskemista, koska heidän mielestään työnteko ei muutoin ole kannustavaa. Ainoa problematiikka tässä syntyy vain siitä, että kun moni ihminen kyllä tekee ihan täysipäiväistä työtä, niin paha siinä on enää ketään kannustaa, vai pitäisikö ihmisiä kannustaa tekemään 16 tuntisia päiviä? Niillä palkoilla, jotka nyt ovat olemassa, kyllä eläisi, jos kollektiivinen tuki erinäisissä muodoissa vapauttaisi näiden ihmisten arkeen enemmän aikaa ja ehkä jopa hieman tuloja.

Mutta kun ei, eihän niin voi tehdä, koska kyllähän aivan jokaisen ihmisen on maksettava palkastaan saman verran veroa, vaikka olisivat tulot kymmenkertaiset kuin toisella. Ja jos joku nyt väittää, että Suomessa on hirmuinen progressio, niin paskan marjat. Valtion tulovero on ainoa progressiivinen verotusmuoto. Jos hetken mietitte sitä, että sen valtion tuloveron, jonka osuus palkkaverosta on suhteellisen pieni verrattuna kunnallisveroon, joka on tasavero, päälle lisätään erinäiset arvonlisäverot sekä kaikkien muiden kulutustavaroiden haittaverot, kuten esimerkiksi bensavero, on lopulta jokaisen suomalaisen elämässään maksama veromäärä suhteellisesti melko lailla sama. Eroa toki on, mutta että sitä pitäisi vielä vähentää?

Toki voidaan aina ajatella, että absoluuttisesti jotkut maksavat huomattavan paljon enemmän veroa kuin toiset ja voidaan kysyä, onko se oikein. Se on aivan oikeutettu kysymys, mutta tuolloin kyse on arvovalinnasta ja solidaarisuuden määrästä. Kannustinaspekteilla Kokoomus voi heittää vesilintua ja laittaa ne kuokkansa ja pensselinsä samalla kyydillä menemään. Kokoomuksen ensisijainen pyrkimys on ajaa omaa asiaansa, aivan kuten on myöskin vaikkapa Vasemmistoliiton. Se on vain harmi, että noiden "omien" joukkoon on nyt kyllä eksynyt melko väärän sosiaalisen statuksen omaaviakin henkilöitä. "Vastakkainasettelun aika on ohitse." Uskooko tuohon joku todella? Melko hyvin se todellinen agenda on osattu piilottaa. Harmi, että ihmiset eivät ole riittävän medialukutaitoisia, kun Kokoomuksen kannatus on gallupien mukaan noussut edelleen.

Kokoomus on kuin sirkuspelle, silloin kun sen silmät ovat kiinni, ovat ne lumeenomaisesti kuitenkin auki. Äänestäkää Kansallista Kokoomusta!


Kuntavaaliblogi osa VI: Kristillisdemokraatit  3

Suomen Kristillisdemokraatit, aiemmin Suomen Kristillinen Liitto, on 1958 perustettu puolue. Sen puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2004 lähtien Päivi Räsänen. Koulutukseltaan hän on lääkäri.

Kristillisdemokraatit ovat arvopuolue. Ja vaikka varmasti kaikki valtakunnallisesti merkittävät puolueet myöskin sanovat olevansa arvopuolueita, ovat Kristillisdemokraatit sitä taatusti kaikista selkeimmin. Suomen Kristillisdemokraatit ilmaisevat selkeästi ottavansa ohjenuoransa raamatusta. Tässä mielessä puolueen kannattajakunta on melkoisen helppo identifioida, vaikka toki sillä kannattajakuntaa niin sanotusti "ei uskovienkin" piiristä taatusti löytyy, koska ovathan puolueen päälinjat melkoisen solidaarisia. Ne pohjaavat raamattuun ja sen opetuksiin. Tämä seikka luo sitten tietysti sen ristiriidan, joka vakaasti pitää puolueen kannatuksen melko pienenä.

Kristillisdemokraatit ovat konservatiivinen puolue, vaikka omasta mielestään eivät sitä ehkä olisikaan. Puolue ilmaisee olevansa ihmisarvon puolustaja ja ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja. Kristillisdemokraattien mielestä ilmeisesti homot ja lesbot eivät kuitenkaan ole ihmisiä, vaikka ilmoittavatkin ihmiskäsityksessään jokaisen ihmisen yhtä arvokkaaksi. Ainakaan Kristillisdemokraattien mielestä homot eivätkä lesbot voi saada adoptio-oikeutta, kuten heterot tietenkin voivat. Eikä kyseisillä vähemmistöillä ole heidän mielestään oikeutta rekisteröidä parisuhdettaankaan.

Myöskään yksinäisillä naisilla ei ole oikeutta hedelmöityshoitoihin, koska onhan Kristillisdemokraattien mielestä mies niin merkittävä otus, että ilman miestä ei lasta voi kasvattaa yhteiskuntakelpoiseksi. Tosin ei puolueen mielestä siihen sitten pysty taasen kaksikaan miestä yhtäaikaisesti, joten ota noista linjauksista sitten selvää. Eikä naisella myöskään ole oikeutta aborttiin, jos ei hänen henkensä ole uhattuna. Se on tuo ihmisarvon käsite melkoisen venyvä, kun synnyttäjän arvo onkin yht'äkkiä sitten korkeampi kuin synnytettävän.

Kristillisdemokraattien mielestä perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Heidän puolueohjelmansa mukaan avioerot aiheuttavat ongelmia ja täten eron saamiseksi olisikin avioparin ehdottomasti käytävä pakollinen sovitteluprosessi. Ehkä kyseisen puolueen edustajat eivät ole tienneet sitä, että aika moni avioliitto on käynyt sovitteluprosessia jo pidemmän aikaa ennen eroa ja lopulta se ero on ratkaisu ongelmiin, eikä ongelman aiheuttaja. Ai niin, se raamattu, unohdin! Niin ja mitenkä se menikään taas se ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolustaminen. Ei, kun perhehän se olikin se yhteiskunnan ydin. Taas minä unohtelen asioita!

Kristillisdemokraatit ovat siis solidaarisia ja kaikkien ihmisten - paitsi homojen ja lesbojen ja yksinäisten naisten - hyvinvoinnin puolestapuhujia, rodusta, iästä tai sosiaalisesta taustasta riippumatta. Tai siis ei sukupuolesta riippumatta, johan se tuli selväksi. Kristillisdemokraatit myöskin kannattavat maahanmuuton lisäämistä väestön ikääntymisestä ja sen aiheuttamasta työvoiman vähentymisestä johtuen. Kuitenkin samalla puolue ilmaisee ohjelmassaan suuren huolensa työttömyydestä, joka vaivaa edelleen maatamme. Mielenkiintoista.

Kristillisdemokraatit ovat kuin puhelinmyyjät, ylettömän kärsivällisiä ja kaavamaisia, eivätkä koskaan kyllästy vaivaamaan muita ihmisiä. Äänestäkää Kristillisdemokraatteja!


Kuntavaaliblogi osa V: Suomen Keskusta  1

Suomen Keskusta, tunnettiin aiemmin nimellä Keskustapuolue ja ennen sitä nimellä Maalaisliitto ja vielä sitä ennen nimellä Suomen Maalaisväestön Liitto, tunnetaan nykyään yleisesti vain nimellä Keskusta.

Puolue on perustettu 1906 ja sen nykyinen puheenjohtaja on pääministeri Matti Vanhanen. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri ja toimi ennen kansanedustajan uraansa Vantaalaisen paikallislehti Kehäsanomien päätoimittajana. Mutta kuten kunnon keskustalainen Mattikin on, asuu hän tätä nykyä kauempana asutuskeskittymistä, idyllisellä Nurmijärvellä. Matin nykyisen parisuhteen tilasta minulla ei ole tuon taivaallista käsitystä.

Kuten tuosta historiikintyngästä voidaan päätellä, on puolueen kannattajakunta sekä edustajaehdokkaatkin muodostuneet lähinnä maaseudun väestöstä ja puolueen synnyinseudut sijaitsevatkin Pohjanmaalla sekä Karjalassa. Ja jottei tämä teksti täten menisi aivan puhtaaksi ruohonpurijoiden sisäsiittoisuuden ja muun perus hyvä veli -järjestelmän haukkumiseksi, otetaan kantaan myöskin asioihin, jotka koskevat tätä päivää, vaikka joku irvileuka sanoisikin, että minne ne alkiolaiset olisivat taskukelloistaan ikinä päässeet.

Suomalaisessa politiikassa on eräs sanonta, joka on ehkä tunnetumpi kuin mikään muu: "Kepu pettää aina." Se todennäköisesti on niin suosittu siitä syystä, että se on vain niin mainio lausahdus. Keskustalaisten mielestä siinä ei tietenkään ole mitään totuusperää ja muiden puolueiden edustajien ja kannattajien suusta se on kuultu tuon tuosta. Keskustan pitäisi kaiketi olla vain tyytyväinen siitä, että se herättää tuntemuksia ja tuntemuksiahan puolue totta tosiaan herättää.

Keskustan edustajat ovat olleet läpi aikojen hieman omalaatuisia ja karikatyyrimäisiä tapauksia. Se on ollut puolueen niin siunaus että myöskin tietynkaltainen kirous. Pahansuopainen ihminen sanoisi, että ovat hieman juntteja, mutta en minä toki. Asiat politiikassa väittelevät, eivät ihmiset. Tai no, voihan sitä tietysti aina edustaja itse vaikkapa syyttää mediapeliä tai tupeen huonoa pysyvyyttä omasta häviöstään, mutta se on sitten kyllä ihan oma syy, jos niin käy.

Mutta on Keskustalla puolueohjelmakin. On nyt ja on ollut aina aiemminkin. Ei nyt sentään takerruta edesmenneeseen työreformiin, vaan mainitaan, että Keskusta on aikanaan ollut ajamassa jopa varsin toimiviakin uudistuksia, kuten peruskoulu-uudistusta sekä lapsilisiä maahamme. Mutta ne ovat menneitä juttuja ne. Nykyisissä linjauksissaan puolue ilmoittaa kannattavansa vihreitä arvoja ja luonnon säilymistä. Ristiriitaista siinä on tietysti juurikin se mainittu seikka, että Keskusta todellakin pyrkii kaikin voimin ajamaan ihmisten tasa-arvoa.

Siinähän ei sinänsä vielä ole mitään pahaa, mutta pahaksi se muuttuu heti, kun pitäisi pikku Oskarinkin päästä taksilla kouluun 70 kilometrin päästä ja vielä saada istua luokkahuoneessa kolmen kaverinsa kanssa. Ja Oskarin mummon, Irjan, päästä viereisestä talosta taksilla kirkonkylälle toiseen suuntaan 67 kilometrin päähän maitokauppaan sekä osuuspankkiin nostamaan kansaneläkkeet pois tililtä sukanvarteen. No, säilyypähän se luonto ainakin asuttuna.

Keskusta siis sanoo ajavansa tasa-arvoista yhteiskuntaa sekä myöskin henkisiä arvoja. Se siis on keskellä nimensä mukaisesti. Edesmenneen Santeri Alkion teesithän ovat taas nousseet puolueen agendalle. Joku voisi jopa sanoa, että tietyissä linjauksissaan puolue on melko konservatiivinen, mutta toisaalta kyllä sitä ainesta löytyy monesta muustakin mukamas liberaalista puolueesta, joksi Keskustakin itsensä mieltää. Taitaa olla vain niin, että tietyt arvokäsitykset kumpuavat jostain aivan muusta kirjasta kuin puolueen jäsenkirjasta. Sehän ei ole heidän vikansa, koska se on jokaisen oma valinta. Tälle vaihtoehdolle olisi vain olemassa oma puolueensakin, jota käsittelen kyllä myöhemmin.

Suomen Keskustan ehdottomasti tunnetuin poliitikko on edesmennyt tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen.

Keskusta on kuin suomalainen havumetsävyöhyke. Se on levittäytynyt kaikkialle muualle paitsi eteläsuomeen ja on siellä ja pysyy niin kauan kunnes jääkausi tulee ja jyrää koko maan. Äänestäkää Keskustaa!


Kuntavaaliblogi osa IV: Vihreä Liitto  3

Kuten jo sain noottia lapsuksestani, olisi kuntavaaliblogini kolmas osa pitänyt koskea Vihreitä, eikä Perussuomalaisia, jos eduskunnan istumajärjestyksen mukaan mennään, kuten oli tarkoitus mennäkin. Mutta ei anneta pienten häiriöiden haitata menoa, vaan otetaan nyt sitten luonnon lapset käsittelyyn. En myönnä, että Vihreät olisivat unohtuneet listalta, koska selvästi se päässäni käsittelylistalla on koko ajan ollut. En tietenkään myönnä.

Vihreä Liitto, tuttavallisemmin Vihreät De Gröna, on vuonna 1988 perustettu puolue, joka periaatteissaan ilmoittaa, että se ei ole siinä mielessä perinteinen puolue, ettei se harjoita ryhmäkuria, vaan jokainen puolueen listoilta eduskuntaan valittu kansanedustaja voi ainakin noin periaatteessa tehdä oman näköisensä valinnat. Ja vaikka Vihreä Liitto on alun perin melko vasemmistohenkisistä jäsenistä alkunsa saanutkin ja se myöskin tätä ideologiaa poliittisissa ohjelmissaan melko selkeästi edelleen ajaa, ilmoittaa se virallisesti olevansa ei vasemmalla eikä oikealla, vaan edellä. Niin no, kuka nyt tunnustaisi julkisesti takanakaan laahaavan. Puolueen puheenjohtajana toimii Tarja Cronberg, joka ei tosin ole kansanedustaja, vaikka ministeri onkin.

Talous- ja sosiaalipolitiikan kysymyksissä puolue ajaa melko perinteistä vasemmistolaista linjaa, vaikka maustaakin näkemyksiään esimerkiksi sillä, että työn verotusta voitaisiin alentaa, mutta niistä kohdin menetettyjä verotuloja pitäisi haalia kohdentamalla verotusta ympäristöä rasittaviin seikkoihin. Vihreät kuitenkin ajavat agendassaan esimerkiksi ns. perustuloa, joka maksettaisiin kaikille kansalaisille riippumatta heidän ansiotuloistaan.

Vihreiden perustelut järjestelmän toimivuudelle ja kannattavuudelle on sen vaikutus byrokratian vähenemiseen julkisesta hallinnosta, koska yhdenkään kansalaisen ei tarvitsisi erikseen hakea perustoimeentuloa. Toinen perustelu on, että tuolloin kaiken työn tekeminen olisi kannattavaa, koska perustulo kuuluisi aina kaikille, teki töitä miten paljon tahansa. Kaiken työn vastaanottaminen olisi tällöin kannattavaa. Ainoastaan Vihreät sitten toisaalla teeseissään kuitenkin mainitsevat siitä pikkuseikasta, että moisen järjestelmän rahoitus hoituisi helposti nykyisen mallin hinnalla, koska suuri- ja keskituloiset kuitenkin söisivät oman osuutensa pois maksamalla enemmän veroja. No mitäs perustuloa se sitten on, jos se sitten verotetaan pois? Minusta se kuulostaa ihan perusmenolta.

Mutta Vihreäthän ovat tietysti ennen kaikkea ympäristöpuolue. Jokainen käsittää, mistä puolueen nimi tulee. Mutta vaikka puolue onkin hallituksessa, ei syystä tai toisesta kumpikaan sen ministereistä ole ympäristöministeri. Vihreäthän vastustavat ydinvoimaa ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä ja suosivat uusiutuvia energiamuotoja, kuten tuulivoimaa. Vesivoimassakin on kyseisellä puolueella ongelma, koska sen käyttäminen tuhoaa luonnonvaraisia koskia ja muuta luonnon biodiversiteettiä. Vihreiden ehdoton tavoite täten onkin saada ihmiset kulkemaan joukkoliikenteen voimin sekä esimerkiksi polkupyörällä. Puolue ajaa ohjelmassaan monimuotoista asumista. Tuo seikka on sikäli aika kummallinen, koska eikös joukkoliikenteen voima perustukin massa-asumiseen? No en minä tiedä. Minähän kuljen autolla töihin, koska en vain yksinkertaisesti jaksa ajaa polkupyörällä 32 kilometriä päivässä valtatiellä. Pitäisiköhän?

Kaikenkaikkiaan Vihreät ovat silti kohtalaisen valveutunut puolue, koska ihminen todellakin tuhoaa oman rotunsa selviytymismahdollisuuksia nykymenolla melko pahasti, mutta kuten huomata saatamme, on senkin teeseissä hiukan ristiriitaisuuksia. Tai sitten, kuten niin monet muutkin puolueet, he yksinkertaisesti pyrkivät vähän liian laajaan kokonaisuuteen. Kuitenkin on melko ymmärrettävää, että moniakaan ihmisiä ei kiinnosta heidän teeseillään näpertely, kun kuitenkin isot pahat valtiot tuhoavat päivässä senkin verran, mitä Vihreät Suomessa vuodessa pyrkivät ympäristöä säästämään. Jostainhan se ajatus tietenkin on lähdettävä, että siinä mielessä ihan positiivista näkymää puolueen toiminnassa on. Kuitenkin vain hiukan tuntuu siltä, että ideologia ajaa logiikan edelle. No, oli miten oli, pientä ympäripyöreyttä on näissä Vihreiden ensialkuun varsin selkeiltä näyttävissä poliittisissa linjauksissa siltikin nähtävissä. Vaihtoehto on kuitenkin aina vaihtoehto.

Vihreät ovat kuin pikkulapset. Joskus sanoutuvat irti vähän kaikesta ja joistakin asioista pitävät kiinni katkeraan loppuun saakka. Kuitenkin niiden reagointi asioihin on aina perin vilpitöntä sekä myöskin melkoisen naiivia. Joskus hyvällä ja joskus huonolla tapaa. Äänestäkää Virh...siis Vihreitä!


Maanantai  1

Pääsin tuokio sitten kotiin ja en voi sanoa, että olisi miellyttävintä ajaa autolla näin aamutuimaan paria sataa kilometriä, kun olon on vieläkin joltiseltaankin sen luontoinen, kuin joku olisi ajanut jyrällä yli.

Sehän ei mitään sinänsä meinaisi, jos ei olisi iltavuoro edessä ja ehkä karmaisevinta on se, etten laisinkaan tiedä, mitä siellä minua odottaa. Tai no, pintapuolisesti tietysti tiedän. Kuviohan on iltavuorossa aina sama, mutta työtahti ja tavaran laatu on täysi arvoitus. Perkele jos kukaan ei ole tankannut trukkia valmiiksi, kun saavun, niin alkaa läski tummua. Oma nimittäin.

Kahvia tässä juodaan ja yritetään pyristellä jollain ilveellä tuonne kymmeneen asti iltaan. Oli mukava viikonloppu, mutta veronsa se vaati. Kuten aina, jos hädin tuskin muistaa, että Mollyssakin oltiin joskus puolen kolmen pintaan sunnuntaiaamuna. Somebody shoot me!

No, kyllä tämä tästä. Kiitoksia seurasta kaikille, jotka olivat iltaa kanssani viettämässä. Juttua taas kerran riitti.


Kuntavaaliblogi osa III: Perussuomalaiset  2

Perussuomalaiset on vuonna 1995, entisen SMP:n raunioilta, yhden edustajan, Raimo Vistbackan, perustama puolue. Sen poliittinen peruideologia on nationalismi ja se pohjaa politikointinsa melko pitkälti populismiin. Puolueen nykyinen puheenjohtaja on Timo Soini. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri hänen ja pro gradu - tutkielmansa koski yllättäen populismia. Soini on toisen kauden kansanedustaja.

Puolue Soinin vetämänä siis pyrkii ajamaan asiaa populistisin sanankääntein. Toisin sanoen Perussuomalaiset pyrkivät esittämään asioita mahdollisimman suorasti ja yrittäen välttää retoriikkaa. Näin tehden sen sanoma kuitenkin on aina yhtä tyhjää ja ratkaisuehdotukset, varsinkin kansallisesti elintärkeisiin asioihin, jokaiselle jostain jotain ymmärtävälle selvästi utopistisia.

Se kuitenkin tehoaa tiettyyn kansanryhmään, koska onhan Suomi ja kansamme vielä kuitenkin sen verta sivistymätöntä väkeä, että se nielee jos jonkinlaisia korulauseita. Koska korulauseitahan Perussuomalaiset viljelevät, vaikka väittävätkin sanovansa asiat ymmärrettävästi ja niin kuin ne todellisuudessa ovat. Sen vuoksi populismi ja retoriikka ovat molemmat tietyllä tapaa hyvin ärsyttäviä asioiden ilmaisumuotoja, vain hyvin erilaisia.

Pisteet tietysti pitää Perussuomalaisille antaa siitä, että näin uskaltavat tehdä. Kuitenkin tietyllä tapaa se on ajan haaskausta. Perussuomalaisten yksi pääteemoista on vuosien mittaan ollut irtautuminen Euroopan Unionista, koska heidän mielestään Suomi olisi parempi paikka ilman sitä. Harmi vain, ettei Timo Soini viitsi - vaikka toki asian tiedostaakin - sanoa julkisesti, että moinen toimenpide olisi taloudellisesti Suomen kokoiselle maalle nykyisin vallitsevassa globaalissa raha- ja reaalitaloudessa suoranainen valtiollinen itsemurha.

No, Soini on niin fiksu jätkä, että on tietysti tietoinen siitä seikasta, että Suomi ei Euroopan Unionista koskaan irtaudu. Ja täten tämä kyseinen politikointi on vain irtopisteiden kalastelua ihmisiltä, jotka ovat lähinnä turhautuneita omaan saamattomuuteensa tai sitten vain puhtaasti mielenvikaisia. Valitettavasti näitä ihmisiä on viime vuosina käynyt äänestyskopissa enenevässä määrin. Puolueen kannatus on nimittäin kasvanut.

Tämä ei tietenkään ole yllättävää, kun katsoo, missä jamassa perusterveydenhuoltomme on. Se onkin ainoa todella järkevä teesi kyseisen puolueen vaaliohjelmassa. Siis perusterveydenhuollon parantaminen. Ironista siinä on vain se, että Perussuomalaisethan lähinnä sahaavat omaa jalkaansa poikki moisella toiminnalla, koska olisihan sille paljon järkevämpää säilyttää kannattajakuntansa ja täten siis pitää esimerkiksi mielenterveyteen kohdennettavat varat mahdollisimman pieninä. No, ei Soinikaan voi aina onnistua.

Perussuomalaisten ehdottomasti tunnetuin kansanedustaja on nykyään sairaseläkkeellä oleva entinen vapaapainija ja nyrkkeilijä Tony "Viikinki" Halme. Toinen mielenkiintoinen persoona puolueen riveissä on Pertti "Veltto" Virtanen. Kyseiset "kansanedustajat" kertovat aivan riittävästi puolueen uskottavuudesta.

Perussuomalaiset ovat kuin tv:n chat-juontaja. Puhuu paljon, mutta ei tee mitään. Lopulta ei tee siksi mitään, koska ei pysty. Halua ehkä jopa olisi, mutta toisaalta kun on siihen duuniin jo päästy, niin parempi on yrittää säilyttää paikkansa.

Äänestäkää Perussuomalaisia!


Kuntavaaliblogi osa II: SDP  1

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, perustettu 1899, toimi alkuun nimellä Suomen Työväenpuolue. Puolueen puheenjohtajana on toiminut kesäkuusta lähtien Jutta Urpilainen, joka on ammatiltaan luokanopettaja. Urpilainen on toisen kauden kansanedustaja.

SDP:n eli tuttavallisemmin demarien periaateohjelman nuora on luoda vapaa, tasa-arvoinen, solidaarinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta. Siis toisin sanoen yhteiskunta, jossa kaikilla menee hyvin, eikä ketään kiusata. Demarit eivät koskaan ole olleet järin vähään tyytyviä, vaikka suuri osa heidän äänestäjistään vähään joutuukin tyytymään. Mikä on sikäli hiukan ironista, kun kuitenkin kyseinen puolue on vaikuttanut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana maamme hallituksessa varsin merkittävissä määrin. Ja tietysti niin monesti sitä ennenkin. Sosialidemokraatit ovat itse asiassa niin solidaarisia, että tahtovat miltei jakaa päätösvaltaansakin muille puolueille, koska onhan solidaarisuus niin perin kiva juttu.

Mutta työväenpuolueeksi demarit ovat aina itseään tituleeranneet ja tuon nykyisen nimensä, Sosialidemokraatit, he ottivatkin käyttöön sen vuoksi, koska aikanaan katsoivat sosialismin olevan ehdoton edellytys hyvinvointiyhteiskunnan luomiselle. Se on sikäli myöskin ironista, koska puolue ajaa työntekijöiden asiaa. Tai ainakin pitäisi ajaa, jos työväenpuolueeksi itseään kutsuvat ja ovat vahvasti myöskin kytköksissä eri ammattijärjestöihin. Kuitenkin puolueen periaate on ollut aina progressiivinen verotus ja tuloerojen tasaaminen.

Demarit ovatkin yrittäneet aina olla hieman kaikkien kavereita. Aivan kuin he todellakin pyrkisivät saamaan jokaisen äänen tämän maan rajojen sisältä. Viime eduskuntavaaleissa vain kävikin sitten niin, että ollessaan vähän kaikkien muiden puolueiden tonteilla, kuin käki tunkemassa muiden lintujen pesiin, jäi puolueelle lähinnä mustapekka käteen ja komennus oppositioon oli edessä. Tähän tietysti vaikutti Lipposen kahden kauden pääministeriys ja demarien perinteiseen linjaan nähden melko oikeistolainen politiikka, joka johti siihen, että demareista oli tullut Kokoomus/Keskusta punaisissa vaatteissa. Ja äänestäjäthän eivät siitä pitäneet. Koska miksi joku tahtoisi käyttää enemmän rahaa näyttääkseen köyhältä, jos kuitenkin köyhältä näyttää?

Mutta nyt demarit Urpilaisen johdolla pyrkivät kovasti pois tuosta menneen lipposlaisen politiikan leimasta ja tahtovat näyttää, että heikoimmista ihmisistä todella välitetään. Tässä he tietysti sitten astuvat hiukan Vasemmistoliiton varpaille, koska todellisen köyhän asiallahan vasemmisto on. Mutta hei, eivätkös demarit olekin vasemmistolainen puolue?! No niinpä olikin, miten se nyt pääsikään unohtumaan. Ai niin, sitä leimaahan oltiinkin nyt muuttamassa. Tosin Urpilainen julkilausumassaan sitten vasta taannoin totesi, että kun Keskusta on siirtynyt Kokoomuksen mukana oikealle, ovat he nyt keskustassa. Ei, kun miten se nyt menikään? Ottakaa siitä sitten selvää.

SDP on vähän kuin kaupan kassa. Joskus se toimii ja joskus ei ja joskus sen palvelu on äänekästä ja joskus vähemmän. Kuitenkin aina ne tavarat sinne kassalle saa itse kantaa. Kassa vain rahastaa. Äänestäkää Suomen Sosialidemoraattista Puoluetta!

Edellinen