Blogi

"Hydra oli kreikkalaisessa mytologiassa hirvittävä olento, jolla oli käärmeen vartalo ja yhdeksän päätä. Sen pystyi tappamaan vain polttamalla tai katkaisemalla sen kaikki päät nopeasti, sillä se sai uusia päitä menetettyjen tilalle nopeaan tahtiin. Se eli suolla lähellä Lernan muinaista kaupunkia Argoliksessa." Lähde: Wikipedia

Mua ei nyt vituta, en oikeasti tiedä, mikä mun fiilis juuri nyt on. Mulla on viimeeksi ollut tällainen fiilis joskus viime vuoden syystalvella, kun asioita kaatui päälle ihan urakalla. Niin, siis tuo hydra kuvastaa vain sitä, että aina kun mä saan jonkun asian reilaan tai ainakin sille tasolle, että se ei enää liiemmin häiritse, niin aina se paskapää kasvattaa jonkun toisen stressiä tai ahdistusta aiheuttavan ongelman tilalle.

Niitä ongelmia mä en nyt tässä ala puimaan ja osa niistä voisi vaikuttaa jonkun mielestä hyvinkin vähäpätöisiltä, mutta kun lopulta kyllä se alkaa joskus syömään kun niitä huolenaiheita vain putkahtaa lisää jatkuvalla syötöllä. Mä en muista kohta kunnolla, milloin mä olisin elänyt vain rauhallista rentoa elämää, missä ei tarvitse stressata mistään. On siitä nyt ainakin pari vuotta jos ei enemmänkin.

Mua nyt myös harmittaa tosi paljon tietyt asiat, koska musta tuntuu, että ne myöskin tulevat vaikeuttamaan mun tulevan kesänkin suunnitelmia. Ei välttämättä, mutta se mahdollisuuskin jo aiheuttaa ihan älyttömän stressivitutuksen ja sitä myöten se sitten muuttuu lähinnä vain tietynlaiseksi suruntunteeksi.

Mä tiedän, että mun pitäisi pystyä katkomaan siltä hydralta kaikki päät ihan itsekin, mutta en kyllä joskus jaksa uskoa, että se onnistuu ilman jonkun toisen apua. Siitä avusta muuten tulikin taas mieleeni, että mua kyllä vituttaa edelleenkin eräs ihminen, mutta onneksi mä saan melko nopeasti pyyhittyä sen pois mielestäni, koska aina kun se idiootti tuleekin mun mieleeni, niin tiedän, että se on taas voittanut mut. Ja tiedän, että tavallaan tuo ajatus on varmasti eskaloitunut mun päässä, mutta ihan aiheesta. En vaan ihan käsitä, mitä tyydytystä se ihminen kuvittelee saavuttavansa sillä. No, mutta kuten totesin, ei se enää mun mieltä pahemmin paina.

Tuli tänään vähän raivottua mun perheenjäsenille. Tavallaan ihan syystä ja ehkä osittain ei, mutta mä en ala sanojani vetämään takaisin. Mä tiedän, että osa omista stressinaiheuttajistani on ihan omia valintoja ollut, mutta mä en kyllä mene hyväksymään sitä asiaa tosiasiana, etteikö mua olisi aikanaan myöskin kohdeltu väärin ja kun musta joskus tuntuu siltä, että ne ihmiset eivät oikein taida ymmärtää, miten kovaa hintaa mä joskus oman pääni sisällä siitä maksan. Mutta sitten taas kun en mä voi tietyllä tapaa olla myöskään rakastamatta mun perheenjäseniä, koska niitä kohtaan nyt vaan tuntee kuitenkin lämpöä. Mä joskus haluaisin, että voisin olla pitkävihaisempi, mutta kun en nyt vain ole.

Nyt mua ei lopulta juuri tällä hetkellä edes vituta, mutta tiedän, että tunnin päästä fiilis voi taas olla jo ihan toinen. Mun pitäisi keskittyä konkretiaan vielä enemmän kuin mitä olen yrittänyt ja jättää tietyt asiat vain taka-alalle, mutta vaikeaa se on.

Ja ehkä kaikkein vaikeinta on se, että mun on hyvin vaikea avautua näistä asioista muuten kuin tällä tavoin kirjoittamalla. Mä kun pelkään tavallaan, että vaikka mä olenkin ollut täysin rehellinen enkä ole valehdellut yhdestäkään asiasta, niin kun mä riittävästi avaudun eräälle ihmiselle mun asioista niin mä huomaan, että mä saan olla sitä hydraa tappamassa ihan itsekseni. Toivotaan, että en.

Tapasin tänään vanhan kaverini jonka kanssa olen nuoruusvuosina viettänyt paljonkin aikaa, tai me ekan kerran taidettiin hengailla samoissa piireissä joskus 15-vuotiaana ja siitä aina tuonne vähän parinkymmenen päälle. Viimeiseen pariin vuoteen emme ole nähneet kuin kerran tai pari vaikka samassa kaupungissa olemme kokoajan asuneet. Joskus mietin, että miksi. Olen siitä puhunutkin yhdelle ihmiselle, että tämä kyseinen kaverini on melko ehdoton persoona. Joko olet hänen puolellaan jossain asiassa tai olet häntä vastaan. No, veikkaan, että se ajatusmaailmakin on hiukan hioutunut eikä ole enää ihan niin radikaali. Joillakin se persoona on vain niin vahva, että niin se menee. Siinä on vain juuri se ongelma, että se varmasti osaltaan vaikutti siihen, että emme enää juurikaan nähneet.

No tänään sattumalta nähtiin ja pyörittiin kaupungilla jonkin aikaa vähän siellä sun täällä. Kaverini istuu pyörätuolissa. Kaatui kevarilla aikanaan ja halvaantui. Muistan hyvin miten monta kertaa sitä tulikin käytyä istumassa sairaalassa. En muista enää edes, että kuinka kauan hän siellä joutui olemaan, mutta ikuisuudelta se minusta ainakin tuntui ja kaverista nyt varmasti vielä kymmenen kertaa enemmän. Juuri hänen kanssaan tehtiin aikanaan kunnon ex-tempore-matka joitakin vuosia sitten. Otettiin päivälautta Turusta Tukholmaan ja sama takaisin, mutta käytiin vain autolla Tukholmasta ajaen Kööpenhaminassa, oltiin yksi yö hotellissa, vedettiin viinaa ja tultiin takaisin. Eräs ihan älyvapaimmista vedoista mitä itselleni tulee elämän varrelta mieleen, mutta hauskaa ainakin oli. Sitä tämä kaverini on edelleen, siis tempauksissaan hiukan absurdi ja kuuntelinkin jonkin aikaa, mitä kaikkea hän oli tässä viime aikoina tehnyt. Oli reissannut aika tavalla.

No, sanoin, että soittelee joskus, että voisihan sitä törmätä uudemmankin kerran. Varmaan soittaakin ja ihan kiva juttu. Itselläni ei todennäköisesti ole aikaa eikä resursseja siinä mittakaavassa alkaa hengailemaan mitä joskus tehtiin. Tosiaan joskus parinkympin hujakoilla me oltiin tekemisissä lähes päivittäin. Tietyllä tapaa surullista, että välit vain viilenivät eikä enää nähty, mutta toisaalta niin kai sitä tapahtuu kaikille ihmisille jossain vaiheessa elämää.

Eli siis melko turhanpäiväinen kirjoitus tämäkin, mutta huomasin taas sen, että vanhoja kavereita kun näkee, niin ajatustoiminta jotenkin lähtee ihan uusille raiteille. Kelasin tuossa, kun erottiin, kaikenlaisia vanhoja juttuja, mitä oli käynyt niinä vuosina kun siis melko paljon yhdessä pyörittiin. Ei välttämättä ollenkaan huono juttu, että tuli vähän muisteltua tiettyjä asioita. Koska osa niistä asioista on myös sellaisia, että en minä niitä enää tänä päivänä missään nimessä alkaisi tekemään. Ehkä on vähän järkeäkin tullut päähän näinä vuosina.

Lappeenrannassa mitattiin eilen Suomen toiseksi korkeimmat lämpötilat tältä kesältä, jotain himpun päälle 26. Lämpimin paikka taisi olla tuossa naapurikunnassa, mitä kovasti ovat meihin myös liittämässä. No tämä kaupunkihan on (tunnetusti :D) Suomen tilastollisesti lämpimin kesäkuukausien kaupunki vaikkei sitä kukaan koskaan tosiaan uskokaan. :D

Eilen otin alleni vanhan mummokonkelin ja sotkin kaupungin läpi ja lämmintä oli ja kosteaa. Aurinko paistoi ja jokapaikassa tuntui olevan melkolailla väkeä. Pari jotain paikallista teiniä kaahaili bemareillaan kilpaa ja renkaat senkuin vinkuivat. No, sekin kait kuuluu kesään ja pitäähän sitä vähän omaa pippeliään yrittää tuossa iässä vielä jatkaa moisella toiminnalla. Tuntui todella kesältä. Ainoa vähän rasittava juttu on yllättävä voikukkien siementen invaasio. Niitä on ihan älytön määrä ilmasssa enkä muista moista nähneeni aikoihin. Kait tämä kevät on jollain tapaa sitten ollu erikoinen, että ne ovat kaikki yhtäaikaa päättäneet tyrkätä siemenensä leijumaan niin, että niitä menee nenään ja suuhunkin kun pyörällä ajelee. Mutta joo, se on pieni harmi kun keli on näin mainio.

Muuten tulevan kesän odottaminen tuntuu nyt aikamoiselta. Kun olisi niin paljon, mitä odottaa. Tuleva kesä on hyvä leffakesä. Todennäköisesti käyn enemmän teatterissa kesän aikana kuin pariin aiempaan vuoteen yhteensä. Seitsemäs ja viimeinen Potter ilmestyy heinäkuussa ja sitäkin on odotettu kuin kuuta nousevaa. Menee todennäköisesti parissa kolmessa päivässä uimalaitoksella löhötessä ja lukiessa jos vain säät sallivat. Se on parhautta se. Niin ja muuten kesää odotan kovasti koska pitkästä aikaa on joku kenen kanssa sitä viettää. En edes muista milloin vastaava tilanne on ollut, koska aika monta kesää tässä on menty, että olen ollut sinkku ja kaikki kesän riennot ovat olleet ihan puhtaasti jätkäporukalla toteutettuja. No varmasti niitäkin vielä tulee koska ihan järjettömän paljon ei ehdi olemaan toisen puoliskon kanssa yhdessä välimatkasta johtuen, mutta eipä tuo minua juuri haittaa, koska se, että toinen on olemassa, on jo ihan riittävä juttu ja pitää vain sitten ottaa niistä hetkistä kaikki irti, kun näkee.

Juuri nyt päällimäisenä ei ole todellakaan yksikään negatiivinen asia joskin voisi sanoa, että pinnan alla ehkä, mutta nyt en kyllä viitsi käyttää aivokapasiteettiani minkään skeidan miettimiseen. Toivon kyllä todella, että yhteenkin asiaan, mikä itseäni hiukan sapetti, ei tulee enää ikinä yhtään lisäepisodia, koska todellakin minä ainakin pystyn jättämään tietyt asiat taakseni. No se siitä, koska tosiaan let bygones be bygones.

Eli varmaan tästä vielä toitotan lisääkin, mutta nyt vain (taas kerran) sanon, että hyvää kesää kaikille.

Enää ei ole yhtään niin paha vitutus kuin aamulla.

Ei mua vituta, oikeesti. En jaksa olla vittuuntunut koska mua oikeesti naurattaa sen verta paljon. Halveksun mä kyllä, koska miten joku ihminen viitsii olla niin vitun säälittävä. No onpahan kuitenkin.

Hankkis vähän sisältöä söpöön pikku elämäänsä niin ei tarvis olla toisten elämiä ronkkimassa.

Eipä mulla muuta.

Yli viikon ollut sellaista ihme hohkailua. Mitään ei oikein tapahdu. Nyt ois Turussa bileet, mutta eihän mulla ollut rahaa sinne lähteä varsinkin kun mä sitten ajattelin tuossa kesäkuun alkupuoliskolla lähteä kuitenkin reissuun ja siihen menee sit rahaa ja kuulostaa ehkä vähän kummalta, mutta on pakko miettiä sitäkin, että miten rahavarannot kesäkuussa riittävät kun on juhannuskin. Ei nää tulot ole tässä vaiheessa vuotta kovin hääppöiset.

Juhannukseen himpun vajaa neljä viikkoa ja suunnitelmat sitä varten on onneksi jo valmiina. Minen tiedä, mistä johtuu, mutta olen kyllä niin henkeen ja vereen juhannusihminen kuin vain voi. Mun mielestä sitä ei vietetä missään festareilla vaan mökillä oluen ja grillin ja 24h-saunan parissa jos vain suinkin mahdollista. No, omaa mökkiä mulla ei ole, mutta onneks on kaveri kuka mieluusti sinne pyytää ja siellä tuleva jussi on jo nopean laskukaavan mukaan neljäs perättäinen.

Aloin jo kelata, että minkälaisia marinadeja duunailen juhannuksen grilliherkuille. Mitenkään en siis odota tosiaankaan kyseistä viikonloppua. :D En tiedä tosiaan, miten niin on, mutta silloin aina mun mieli lepää, todella.

Joo siis miitti Turussa meneillään. Aikanaan en ajatellut, että olisin edes sinne halunnut, mutta nyt toki olisin voinut lähteä, mutta ei tämä nyt onneksi maailmaa kaada. Paikalla olisin kyllä halunnut olla, useammastakin syystä.

No, kaitpa tämä tästä.

Onko se etana? Vai onko se suomalainen byrokraatti? Ei.

Se on eurooppalainen huippufutari joka on johdossa joukkueensa kanssa muutamaa minuuttia ennen pelin loppuvihellystä.

Onko mitään naurettavampaa kuin se, että isot miehet yrittävät kävellä mahdollisimman hitaasti kentältä vaihtoon ihan vain siksi, ettei vastustaja nyt vaan enää ehtisi pelaamaan itse peliä ollenkaan ja vapaapotkunkin antaminen kestää ikuisuuden kun normaalisti siinä ei menisi kuin hetki.

Jalkapallo on hieno laji, mutta tuo yksi aspekti minua aina jaksaa ärsyttää. Siinä mielessä jääkiekko on hieno laji, että siinä on tehokas peliaika 60 minuuttia ja täts it, tö end. Summerin soitua voidaan sitten vaikka ottaa niitä pelikieltoja jos häviäminen (tai voittaminen) ottaa liian koville.

No, semmosta se on.

Maanantaina kun palasin reissusta niin sen jälkeen on kyllä monen monituista kertaa käynyt mielessä, että kirjoitampa jostain blogiini, mutta sitten olen todennut, että ei mulla kyllä ole vaan mitään sanottavaa. No parista asiasta olisi, mutta en mä niistä tänne viitsi jauhaa ja muutenkin kun tällä hetkellä on kyllä melko hyvä fiilis eikä juurikaan edes vituta. Mestareiden liigan finaali alkaisi aivan näillä näppäimillä ja sen ajattelin katsoa.

Siis on mulla ollut kyllä päässä paljonkin ajateltavaa tai ajateltavaa on ehkä vähän väärä sana, mutta paljon on kuitenkin päässä liikkunut tunteita ja ihan hyvä niin kun ne pitkästä aikaa ovat niin kovin hyviä tunteita. En loppupeleissä ole kovin paljoa mitään suoranaisesti ajatellut muuta kuin nyt noita paria vähän ikävämpää asiaa.

Eli sanotaampa pari sanaa tunteista. Ihan hirveän usein ei tule itselleni vastaan tunnetta, että todella tuntee olonsa levolliseksi jonkun toisen ihmisen seurassa niin, että pystyy antautumaan täysin sille ajatukselle ilman pelkoa, että toinen voi halutessaan allekirjoittanutta satuttaa. Siis tokihan nyt ihmistä voi satuttaa monilla tavoin, muutenkin kuin fyysisesti, ei siihen mitään parisuhdetta tarvita, mutta nyt siis puhun siitä, että laskee itsensä sille tasolle, jossa on niinsanotusti alasti, henkisesti. Se on aika pelottavaa, ainakin itselleni, mutta toisaalta sinne pitää uskaltaa jos aikoo saavuttaa jotain. Minusta tuntuu, että nyt olen saavuttanut jotain. Sanoin tälle toiselle osapuolelle, että ihan kuin antaisin palan itsestäni ja se toinen voi tehdä sillä mitä itse haluaa. Joko antaa sen palan elää tai kuolla tai toki jotain siltä väliltäkin.

No, minusta on nyt leikattu se palanen. Enää en voi muuta kuin katsoa ja toivottavasti ei tarvitse katua, en minä sitä kyllä nyt edes pelkää, joka on jo sinänsä melkoinen saavutus. Sitoutumiskammoiseksi en itseäni missään määrin kutsu, mutta en minä kovin helppokaan ole antautumaan vain sen kuuluisan virran vietäväksi.

Olipahan sekavaa, mutta sitähän nuo monesti ovat vaikka hyvin yksinkertaisesta asiasta onkin kyse :)

Mua vituttaa monikin asia elämässä ja nyt vituttaa pari. Ne on sellaisia asioita, mitä en tänne jaksa sen kummemmin jauhaa, mutta sanompa nyt kuitenkin, että vituttaa. Tekis mieli vaan heittää kaikki kamat seinään mitä käsiin osuu, mutta onneks sentäs osaan vähän itseäni hillitä.

No onneksi on sentäs elämässä jotain sellaistakin tai paremminkin joku kuka edes vähän olemassaolollaan lievittää kyseistä vitutusta. Hyvä homma.

Väsyttää, nukuin junassa miltei puolet matkasta. Huomenna pitäisi mennä puimaan duuniasiaa ja siksipä pitäisi kyllä olla jo nukkumassa. Toivottavasti huomenna selviäisi mun aikataulu juhannukseen asti. Saa nähdä. Tulevan juhannuksen viettämisen sijaintikohde valkeni tänään illalla kun luin sähköpostit. Varmaahan mikään ei ole ennen kuin se on varmaa, mutta olisihan tuo kiva jos sen voisi mökillä viettää kun seurakin on vielä hyvää, kaikinpuolin.

Reissu oli oikein mainio, vaikka kaikennäköistä kommellusta matkan varrella sattuikin, mutta tavallaan se vain oli kuin piste sen kuuluisan iin päälle. Sen kummemmin asiaan takertumatta sanotaan vain, että ei olisi kovin mukava asua pitkään kämpässä, missä ei toimi vessa kunnolla. :D

Jotenkin ajatus ei oikein kulje kun on tapahtunut pään sisällä niin paljon viime päivien aikana. Voi se kyllä johtua myös siitä, että väsyttää jo sen verta hyvin. Jännä juttu, että vaikka aikaa on monen monituista päivää niin aina se loppuu kuitenkin kesken. Ei sinänsä, että ihan tyytyväinen olen siihen, miten paljon sain puhuttua asioista ja tapani mukaan kyllä sitten välillä toistelin joitakin juttuja jo ehkä toiseenkin kertaan, mutta ilmeisesti en ihan rasitukseen asti :)

Yksin nukkuminenkin on joskus vaikeaa, kaksin vielä vaikeampaa. Nukuin viime viikon yllättävän hyvin. Ehkä se on sitten se toinen piste sen toisen kuuluisan iin päälle.

Mutta joo, tulevaisuudessa on paljon haasteita edessä, omassa elämässä siis ja toki pitäähän niitä ollakin. Ja tietysti ne nyt huolestuttavat joskus ja stressaavat, mutta nyt käyn kyllä nukkumaan ihan yksin, väsyneenä ja tyytyväisenä ja kieltämättä melko onnellisena.