Kaikista ihmisistä ei ole yrittäjiksi, se on ihan varma juttu. Eikä kaikkia ihmisiä yrittäminen edes kiinnosta. Toiset haluavat elää rennommin ja vähemmällä stressillä ja siihen palkkatyön tekeminen on sopiva toimenkuva, vaikka toki palkollisena oleminen stressaavaa monien mielestä on myöskin. Kuitenkin on löydettävissä myös vaihtoehto näiden kahden asian väliltä. Ja suurta osaa kansasta raha kuitenkin kiinnostaa, vaikka yleisesti ottaen sanotaankin, että raha ei tee onnelliseksi. Todellakin pahoittelen, että sorrun hiukan idealistiseen ajatteluun, mutta eikö meidän joskus soisi oltavan hiukan idealistejakin? Tekisi varmasti ihan hyvää itse kullekin.
Makrotaloustiede on lähtöajatukseltaan melko simppeli juttu. Se pyrkii luomaan todennettujen tilastojen ja lukujen perusteella erinäisiä indikaattoreita, joilla voidaan saada selvyyttä esimerkiksi Suomen kokoisen valtion talouden tilasta ja niiden myötä sitten poliittiset päättäjät (neuvonantajiensa armollisella avustuksella tietenkin) tekevät omat ratkaisunsa siitä, millä keinoin talouden tilaa pitäisi pyrkiä parantamaan ja mikä tärkeintä, missä.
Jossain viime päivinä julkaistussa lehtiartikkelissa olikin vertaus nyt tapetilla olevan Kemijärven sellutehtaan lakkauttamisen taloudellisista vaikutuksista Lapin alueella. Jokin viisas mies oli tehnyt laskelman, että kyseinen lakkauttamistoimenpide kerrannaisvaikutuksineen olisi Lapin talousalueelle niin iso, että jotta pääkaupunkiseudulle saataisiin saman tasoinen efekti aikaiseksi, pitäisi sieltä lakkauttaa noin sata tuhatta työpaikkaa. Kuulostaa melko hurjalta. Mutta, miten hurjaa se lopulta on, riippuu melko pitkälle siitä, mistä vinkkelistä sitä kukakin katsoo. Se riippuu tarkastelupinnan koosta.
Kemijärvellä sellutehtaalla työskentelevän henkilön ja hänen perheensä näkökulmasta tehtaan sulkeminen on todella paha asia. Kelle työpaikan menetys nyt ei olisi, varsinkin jos korvaavien työpaikkojen ilmaantuminen on vähintäänkin spekulaation asteella. Ja kerrannaisvaikutukset ovat siis myöskin olemassa. Tietyn talouden veturin kaatuessa, mukana menee aina muita työpaikkoja. Sillä tavoinhan se toimii. Kun joltain yksiköltä loppuu maksuvalmius, loppuu ajan myötä myöskin siltä, joka on elänyt sen edellisen varallisuuden piirissä. No entä sitten yleisesti ottaen suomalaisen ihmisen näkökulmasta, onko tuon tehtaan lakkauttaminen paha asia, jos ei siis itse asu kyseisellä alueella? Eihän taannoisten Voikkaan ja muiden vastaavien paperitehtaiden lakkauttamiset kenenkään muualla Suomessa asuneen elämässä reaalisesti tuntunut. Tavallaan tietysti tuntui, koska kaikki vaikuttaa ainakin teorian tasolla kaikkeen maan sisällä, kun puhutaan valtion taloudesta ja kansantaloudesta. Sen osia me kaikki veronmaksajinakin olemme. Mutta koska pari tuhattakin työpaikkaa on reilun viiden miljoonan ihmisen populaatiossa niin pieni määrä ja varsinkin kun talous muutoin kuitenkin koko ajan kasvaa (tai ainakin kasvoi), ei se käytännössä näy juurikaan yksittäisen ihmisen pussissa. Eli tietyn ison tehtaan lakkauttaminen on alueellinen ongelma ja silloin poliittisen päätöksenteon päänvaiva onkin lähinnä se, millä tavoin tahdotaan maita ja mantuja asuttaa tässä, Euroopan mittakaavassa, pinta-alaltaan melko suuressa maassamme. Se on poliittinen valinta, missä ihmiset asuvat, tai osittain ainakin. Mutta se voisi olla myöskin osakkeenomistajien valinta.
Poliittinen valinta on myöskin se, millä tavoin yhteiskunta toimii omistamiensa pörssiyritysten päätöksenteossa, ainakin niin kovasti väitetään. Valtiohan omistaa ison palan Stora-Ensosta, jonka yksikkö siis tuo lakkautettava Kemijärven sellutehdas on. Ja hallitusta on kritisoitu sen omistajapolitiikasta, koska se ei edes pyrkinyt vaikuttamaan omistajana tässä tilanteessa mitenkään. Nythän siis hallitus ei edes retorisesti tehnyt elettäkään toimenpiteen estämiseksi. Se meni OECD:n antamien säännösten taakse, joita Suomessa Rahoitustarkastus valvoo ja oli automaattisesti sitä mieltä, että on vain yritettävä tehdä jotain tilanteen parantamiseksi, sitten kun tehdas suljetaan. Luodaan korvaavia työpaikkoja ja pelastetaan se, mikä pelastettavissa on.
Pörssimaailma on siitä melko erikoinen maailma, että vaikka siellä käytävä kauppa osakkeilla ja erilaisilla johdannaisilla onkin ihan reaalista, ei niiden kauppatavaroiden arvonmuodostus ole lainkaan niin reaalista, kuin ihmiset kauppatavaran arvonmuodostuksen yleensä käsittävät. Spekulaatio on iso osa osakemarkkinoiden toimintaa. Puhutaan, että jossain osakkeessa on ilmaa ja toisessa ei. Ne ovat odotusarvoja. Ja myöskin pörssimaailman mentaliteetti etiikan suhteen on melko mitätön. Sanotaan ironisesti, että Nokia harjoittaa eettistä yritysjohtamista, kun se lakkauttaa tehtaan Saksassa. Anteeksi kuinka? No, onhan se nyt eettistä luoda työpaikkoja köyhille romanialaisille. Siinä sivussa tuotantokustannukset hiukan laskevat, mutta sehän on tietysti ihan sivuseikka. Mutta tämäkin on osakkeenomistajien valinta. Ihmiset kuitenkin omistavat niiden yritysten osakkeet, mitkä tekevät näitä nyt julkisuudessa esillä olleita yhteiskunnallisesti mullistavia tehtaiden lakkautuksia ja tuotannon siirtoja, mutta ketkä ihmiset? Ihmiset omistavat kaikki maailman yritykset. Vaikka miten jonkin omistusjärjestelyn taustalla olisi jotain erikoisuuksia, lopulta jotkut ihmiset niitä yrityksiä pitävät hallussaan. Oli se sitten vaikka valtio, joka omistaa osan jostain yrityksestä, niin se valtiokin on lopulta vain iso joukko ihmisiä. Oravanpyörä, politiikkaa, säädöksiä ja päätäntävallan käytön estoa ja ideologiaa. Vaikeaa.
Siis se väitetty syy, miksei valtion olisi suotavaa tuoda omia motivaatioitaan konkreettisesti esiin omistamissaan pörssiyhtiöissä, on yksinkertaisesti se, että ne eivät toimi samoilla lähtökohdilla kuin yhteiskunta. Yhteiskunta on solidaarinen - no ainakin jossain määrin - mutta yksittäisen yrityksen ei puhtaasti taloudellisista lähtökohdista katsottuna kannata toimia muutoin kuin omia etujaan ajaen. Ja jos jokin tällaisen yrityksen omistaja pyrkii vaikuttamaan koko laivan kurssiin, vaikuttaa se väistämättä pitkällä aikavälillä myöskin yrityksen arvostukseen, koska muiden omistajien lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Ja siis tällöin Rahoitustarkastus älähtäisi. Hallitus on sitä mieltä, että se ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään.Tämän vuoksi valtio ei ole hyvä pörssiyrityksen omistajataho, koska sillä on eturistiriita. Pörssiyritys kun siis kokonaisvaltaisesti pyrkii tekemään mahdollisimman suurta tuottoa osakkeenomistajilleen, siis teoriassa. Tässä seikassa on kuitenkin olemassa porsaanreikä, tai jos ei ihan porsaanreikä, niin ainakin jonkinlainen ideologisen henkäyksen läpi mentävä haaveiden aukko.
Pörssiyrityksen osakkeenomistajat valitsevat yhtiökokouksessa mahdollisimman hyvän operatiivisen johdon ja myöskin luovat sille kannustimia ja näistä kannustimistahan toki kuuluisimpia ovat optiojärjestelmät. Optioiden ehkä yksi suurin kyseenalainen seikka on se, että millä tavoin sitten yrityksen johto pyrkii siihen tilanteeseen, että optioista olisi heille jotain hyötyä. Nyt kun Stora-Enson johto lakkauttaa toimivan sellutehtaan, vaikuttaa se pitkällä aikavälillä mitä ilmeisimmin positiivisesti yrityksen arvostukseen, eli osakekurssiin. Negatiivinen asia tilanteessa siis on vain se, että Lapista katoaa paljon työpaikkoja, mutta eihän se ole Stora-Enson ongelma, se on yhteiskunnan eli meidän ongelmamme. Ja tässä tullaankin sitten siihen porsaanreiän käyttöön, jos nyt niin asiaa voisi ilmaista. Käytännössä asia ei toki ole näin yksinkertainen kuin sen totean, mutta ainakin teoriassa mielestäni ajatus on ihan kelvollinen.
Valtion tehtävä on pitää yllä yhteiskuntajärjestystä ja huolehtia kansalaisistaan ja niin edelleen. Veropolitiikallaan se pitää huolen siitä, että sillä on varoja hoitaa nämä velvoitteensa. Valtion tehtävä ei ole olla pörssiyrityksen suurosakas, eikä ylipäätään sen pitäisi tänä päivänä enää pyörittää liiketoimintaa, jos nyt ei sitten tiettyjä yhteiskunnallisesti merkittäviä monopoleja jätetä huomioimatta. Täten valtion pitäisi myydä omistuksensa pörssiyrityksistä, kuten Stora-Enso ja käyttää myynnistä saamansa rahat parhaalla näkemällään tavalla. Eräs tapa olisi luoda maahan tilanne, jossa ihmisille jää enemmän vuotuisesta palkkatulosta käteen. Näillä lisääntyneillä tuloilla ihmiset ostaisivat itselleen pörssiyritysten osakkeita. Tietenkään kaikki eivät näin tekisi, mutta tietty osa kuitenkin. Suomessa, verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, on yksityistalouksien osakkeenomistus huomattavasti vähäisempää. Jos suomalaiset omistaisivat vaikkapa sen verran enemmän pörssiyritysten osakkeita, kuin mitä valtio nyt omistaa, tapahtuisiko noita kaikkia kannattavien tehtaiden lakkautuksia? Tuskin moinen rakenteellinen omistajuusmuutos maamme ongelmia parantaisi, mutta kuitenkin jonkinasteinen vaikutus sillä takuulla olisi. Jokainen ihminenhän saa ihan itse päättää - ja siis käyttää ääntään - yhtiökokouksessa sen mukaan, millä tavoin hän haluaa osaksi omistamansa yrityksen tulevaisuudessa toimivan. Suomi on verrattain rikas maa ja täällä palkkatyöläisetkin voisivat varsin hyvin omistaa osakkeita ja kyllähän moni jo omistaakin. Kuitenkin lisäomistajuus ei olisi pahitteeksi. Pääomaa maassamme kyllä on ja valtio voisi sitä allokoida ihmisille hiukan lisää myymällä omat omistuksensa pois, kun ei se näytä niillä omistuksilla mitään tekevän. Eikö olisi parempi, että se sama raha, mikä nyt kulkee osingoista valtiolle, kulkisi kansalaisille ja kun silloin ne kansalaiset vielä saisivat itse päättää siitä, miten paljon Lapissa saa tai ei saa tuottaa sellua? Jos vielä tämän jälkeen se keittely sieltä loppuisi, niin sitten voisivat jänkhän miehet pistää suuta soukeammalle. Nyt ymmärrän närkästyksen aivan hyvin.
Idealistista ja naiivia, tiedän, mutta se on silti parempi ajatus, kuin tilanne, joka nyt vallitsee. Kait täällä nyt edes saa ajatella ja haaveilla?