Blogi

Kaikista ihmisistä ei ole yrittäjiksi, se on ihan varma juttu. Eikä kaikkia ihmisiä yrittäminen edes kiinnosta. Toiset haluavat elää rennommin ja vähemmällä stressillä ja siihen palkkatyön tekeminen on sopiva toimenkuva, vaikka toki palkollisena oleminen stressaavaa monien mielestä on myöskin. Kuitenkin on löydettävissä myös vaihtoehto näiden kahden asian väliltä. Ja suurta osaa kansasta raha kuitenkin kiinnostaa, vaikka yleisesti ottaen sanotaankin, että raha ei tee onnelliseksi. Todellakin pahoittelen, että sorrun hiukan idealistiseen ajatteluun, mutta eikö meidän joskus soisi oltavan hiukan idealistejakin? Tekisi varmasti ihan hyvää itse kullekin.

Makrotaloustiede on lähtöajatukseltaan melko simppeli juttu. Se pyrkii luomaan todennettujen tilastojen ja lukujen perusteella erinäisiä indikaattoreita, joilla voidaan saada selvyyttä esimerkiksi Suomen kokoisen valtion talouden tilasta ja niiden myötä sitten poliittiset päättäjät (neuvonantajiensa armollisella avustuksella tietenkin) tekevät omat ratkaisunsa siitä, millä keinoin talouden tilaa pitäisi pyrkiä parantamaan ja mikä tärkeintä, missä.

Jossain viime päivinä julkaistussa lehtiartikkelissa olikin vertaus nyt tapetilla olevan Kemijärven sellutehtaan lakkauttamisen taloudellisista vaikutuksista Lapin alueella. Jokin viisas mies oli tehnyt laskelman, että kyseinen lakkauttamistoimenpide kerrannaisvaikutuksineen olisi Lapin talousalueelle niin iso, että jotta pääkaupunkiseudulle saataisiin saman tasoinen efekti aikaiseksi, pitäisi sieltä lakkauttaa noin sata tuhatta työpaikkaa. Kuulostaa melko hurjalta. Mutta, miten hurjaa se lopulta on, riippuu melko pitkälle siitä, mistä vinkkelistä sitä kukakin katsoo. Se riippuu tarkastelupinnan koosta.

Kemijärvellä sellutehtaalla työskentelevän henkilön ja hänen perheensä näkökulmasta tehtaan sulkeminen on todella paha asia. Kelle työpaikan menetys nyt ei olisi, varsinkin jos korvaavien työpaikkojen ilmaantuminen on vähintäänkin spekulaation asteella. Ja kerrannaisvaikutukset ovat siis myöskin olemassa. Tietyn talouden veturin kaatuessa, mukana menee aina muita työpaikkoja. Sillä tavoinhan se toimii. Kun joltain yksiköltä loppuu maksuvalmius, loppuu ajan myötä myöskin siltä, joka on elänyt sen edellisen varallisuuden piirissä. No entä sitten yleisesti ottaen suomalaisen ihmisen näkökulmasta, onko tuon tehtaan lakkauttaminen paha asia, jos ei siis itse asu kyseisellä alueella? Eihän taannoisten Voikkaan ja muiden vastaavien paperitehtaiden lakkauttamiset kenenkään muualla Suomessa asuneen elämässä reaalisesti tuntunut. Tavallaan tietysti tuntui, koska kaikki vaikuttaa ainakin teorian tasolla kaikkeen maan sisällä, kun puhutaan valtion taloudesta ja kansantaloudesta. Sen osia me kaikki veronmaksajinakin olemme. Mutta koska pari tuhattakin työpaikkaa on reilun viiden miljoonan ihmisen populaatiossa niin pieni määrä ja varsinkin kun talous muutoin kuitenkin koko ajan kasvaa (tai ainakin kasvoi), ei se käytännössä näy juurikaan yksittäisen ihmisen pussissa. Eli tietyn ison tehtaan lakkauttaminen on alueellinen ongelma ja silloin poliittisen päätöksenteon päänvaiva onkin lähinnä se, millä tavoin tahdotaan maita ja mantuja asuttaa tässä, Euroopan mittakaavassa, pinta-alaltaan melko suuressa maassamme. Se on poliittinen valinta, missä ihmiset asuvat, tai osittain ainakin. Mutta se voisi olla myöskin osakkeenomistajien valinta.

Poliittinen valinta on myöskin se, millä tavoin yhteiskunta toimii omistamiensa pörssiyritysten päätöksenteossa, ainakin niin kovasti väitetään. Valtiohan omistaa ison palan Stora-Ensosta, jonka yksikkö siis tuo lakkautettava Kemijärven sellutehdas on. Ja hallitusta on kritisoitu sen omistajapolitiikasta, koska se ei edes pyrkinyt vaikuttamaan omistajana tässä tilanteessa mitenkään. Nythän siis hallitus ei edes retorisesti tehnyt elettäkään toimenpiteen estämiseksi. Se meni OECD:n antamien säännösten taakse, joita Suomessa Rahoitustarkastus valvoo ja oli automaattisesti sitä mieltä, että on vain yritettävä tehdä jotain tilanteen parantamiseksi, sitten kun tehdas suljetaan. Luodaan korvaavia työpaikkoja ja pelastetaan se, mikä pelastettavissa on.

Pörssimaailma on siitä melko erikoinen maailma, että vaikka siellä käytävä kauppa osakkeilla ja erilaisilla johdannaisilla onkin ihan reaalista, ei niiden kauppatavaroiden arvonmuodostus ole lainkaan niin reaalista, kuin ihmiset kauppatavaran arvonmuodostuksen yleensä käsittävät. Spekulaatio on iso osa osakemarkkinoiden toimintaa. Puhutaan, että jossain osakkeessa on ilmaa ja toisessa ei. Ne ovat odotusarvoja. Ja myöskin pörssimaailman mentaliteetti etiikan suhteen on melko mitätön. Sanotaan ironisesti, että Nokia harjoittaa eettistä yritysjohtamista, kun se lakkauttaa tehtaan Saksassa. Anteeksi kuinka? No, onhan se nyt eettistä luoda työpaikkoja köyhille romanialaisille. Siinä sivussa tuotantokustannukset hiukan laskevat, mutta sehän on tietysti ihan sivuseikka. Mutta tämäkin on osakkeenomistajien valinta. Ihmiset kuitenkin omistavat niiden yritysten osakkeet, mitkä tekevät näitä nyt julkisuudessa esillä olleita yhteiskunnallisesti mullistavia tehtaiden lakkautuksia ja tuotannon siirtoja, mutta ketkä ihmiset? Ihmiset omistavat kaikki maailman yritykset. Vaikka miten jonkin omistusjärjestelyn taustalla olisi jotain erikoisuuksia, lopulta jotkut ihmiset niitä yrityksiä pitävät hallussaan. Oli se sitten vaikka valtio, joka omistaa osan jostain yrityksestä, niin se valtiokin on lopulta vain iso joukko ihmisiä. Oravanpyörä, politiikkaa, säädöksiä ja päätäntävallan käytön estoa ja ideologiaa. Vaikeaa.

Siis se väitetty syy, miksei valtion olisi suotavaa tuoda omia motivaatioitaan konkreettisesti esiin omistamissaan pörssiyhtiöissä, on yksinkertaisesti se, että ne eivät toimi samoilla lähtökohdilla kuin yhteiskunta. Yhteiskunta on solidaarinen - no ainakin jossain määrin - mutta yksittäisen yrityksen ei puhtaasti taloudellisista lähtökohdista katsottuna kannata toimia muutoin kuin omia etujaan ajaen. Ja jos jokin tällaisen yrityksen omistaja pyrkii vaikuttamaan koko laivan kurssiin, vaikuttaa se väistämättä pitkällä aikavälillä myöskin yrityksen arvostukseen, koska muiden omistajien lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Ja siis tällöin Rahoitustarkastus älähtäisi. Hallitus on sitä mieltä, että se ei yksinkertaisesti voi tehdä mitään.Tämän vuoksi valtio ei ole hyvä pörssiyrityksen omistajataho, koska sillä on eturistiriita. Pörssiyritys kun siis kokonaisvaltaisesti pyrkii tekemään mahdollisimman suurta tuottoa osakkeenomistajilleen, siis teoriassa. Tässä seikassa on kuitenkin olemassa porsaanreikä, tai jos ei ihan porsaanreikä, niin ainakin jonkinlainen ideologisen henkäyksen läpi mentävä haaveiden aukko.

Pörssiyrityksen osakkeenomistajat valitsevat yhtiökokouksessa mahdollisimman hyvän operatiivisen johdon ja myöskin luovat sille kannustimia ja näistä kannustimistahan toki kuuluisimpia ovat optiojärjestelmät. Optioiden ehkä yksi suurin kyseenalainen seikka on se, että millä tavoin sitten yrityksen johto pyrkii siihen tilanteeseen, että optioista olisi heille jotain hyötyä. Nyt kun Stora-Enson johto lakkauttaa toimivan sellutehtaan, vaikuttaa se pitkällä aikavälillä mitä ilmeisimmin positiivisesti yrityksen arvostukseen, eli osakekurssiin. Negatiivinen asia tilanteessa siis on vain se, että Lapista katoaa paljon työpaikkoja, mutta eihän se ole Stora-Enson ongelma, se on yhteiskunnan eli meidän ongelmamme. Ja tässä tullaankin sitten siihen porsaanreiän käyttöön, jos nyt niin asiaa voisi ilmaista. Käytännössä asia ei toki ole näin yksinkertainen kuin sen totean, mutta ainakin teoriassa mielestäni ajatus on ihan kelvollinen.

Valtion tehtävä on pitää yllä yhteiskuntajärjestystä ja huolehtia kansalaisistaan ja niin edelleen. Veropolitiikallaan se pitää huolen siitä, että sillä on varoja hoitaa nämä velvoitteensa. Valtion tehtävä ei ole olla pörssiyrityksen suurosakas, eikä ylipäätään sen pitäisi tänä päivänä enää pyörittää liiketoimintaa, jos nyt ei sitten tiettyjä yhteiskunnallisesti merkittäviä monopoleja jätetä huomioimatta. Täten valtion pitäisi myydä omistuksensa pörssiyrityksistä, kuten Stora-Enso ja käyttää myynnistä saamansa rahat parhaalla näkemällään tavalla. Eräs tapa olisi luoda maahan tilanne, jossa ihmisille jää enemmän vuotuisesta palkkatulosta käteen. Näillä lisääntyneillä tuloilla ihmiset ostaisivat itselleen pörssiyritysten osakkeita. Tietenkään kaikki eivät näin tekisi, mutta tietty osa kuitenkin. Suomessa, verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, on yksityistalouksien osakkeenomistus huomattavasti vähäisempää. Jos suomalaiset omistaisivat vaikkapa sen verran enemmän pörssiyritysten osakkeita, kuin mitä valtio nyt omistaa, tapahtuisiko noita kaikkia kannattavien tehtaiden lakkautuksia? Tuskin moinen rakenteellinen omistajuusmuutos maamme ongelmia parantaisi, mutta kuitenkin jonkinasteinen vaikutus sillä takuulla olisi. Jokainen ihminenhän saa ihan itse päättää - ja siis käyttää ääntään - yhtiökokouksessa sen mukaan, millä tavoin hän haluaa osaksi omistamansa yrityksen tulevaisuudessa toimivan. Suomi on verrattain rikas maa ja täällä palkkatyöläisetkin voisivat varsin hyvin omistaa osakkeita ja kyllähän moni jo omistaakin. Kuitenkin lisäomistajuus ei olisi pahitteeksi. Pääomaa maassamme kyllä on ja valtio voisi sitä allokoida ihmisille hiukan lisää myymällä omat omistuksensa pois, kun ei se näytä niillä omistuksilla mitään tekevän. Eikö olisi parempi, että se sama raha, mikä nyt kulkee osingoista valtiolle, kulkisi kansalaisille ja kun silloin ne kansalaiset vielä saisivat itse päättää siitä, miten paljon Lapissa saa tai ei saa tuottaa sellua? Jos vielä tämän jälkeen se keittely sieltä loppuisi, niin sitten voisivat jänkhän miehet pistää suuta soukeammalle. Nyt ymmärrän närkästyksen aivan hyvin.

Idealistista ja naiivia, tiedän, mutta se on silti parempi ajatus, kuin tilanne, joka nyt vallitsee. Kait täällä nyt edes saa ajatella ja haaveilla?

Alkoi tänään. Kävin sen kunniaksi ostamassa itselleni monipakkauksen viikonloppujuomaa, Pepsi Maxia. Hemmetti mikä itsekuri, vähänkö leijun kohta. No, ensi viikon perjantaina sitä pääseekin jo sitten maistamaan olutta. Loppuu tämä hirveä kurinpito. Ei, ihan hyvä vaan välillä vähän olla nollatoleranssilla, vaikka siis painotankin, että mistään tipattomasta tammikuusta ei ole kyse, varsinkaan kun eihän koko kuukausi edes mennyt absolutismin elkein. 4. päivä alkoi, joten nyt tulee vähän reilu kuukausi ilman pisaraakaan alkoholia.

Väsyttää, ihan pirusti. En sinänsä yhtään harmittele, että huomenna on vapaapäivä. Pakollinen sikäli, kun ei vain ole töitä, mutta lepo tekee kyllä ihan terää, vaikka meinasin kyllä puolen päivän aikoihin käydä huomenna tekemässä jalat salilla. Taidan tehdä prässillä, koska tuo selkä on niin pirun rasittuneen oloinen, että sille kolmen päivän lepo ei olisi yhtään pahitteeksi.

Väsäsin äsken viikonlopun safkatkin jo. 8 litran kattilan tuollaista paistijauheliha-sipuli-paprika-tölkkipapu-tomaattimurska-mössöä. Näillä mennään. Ai niin, sanoinko jo, että väsyttää?

...tommone siit ny tuli. Pitänee taustaa vielä vähän korjailla ja en tiä, saas ny nähdä.

28.7.2007 blogimerkintäni ilmoittaa, että olen painanut 73,8 kiloa. En muista kovin tarkkaan, miltä olen peilin edessä näyttänyt, mutta tietty muistikuva kuitenkin on.

Kävin eilen sain vaa'alla illan suussa ja vaikka toki kyseessä olikin iltapaino, joka ei ole täysin vertailukelpoinen, niin vertailukelpoinen se tuohon viime heinäkuiseen lukuun todellakin on! Nimittäin paino oli eilen 83,7 kiloa. Lyhyellä matematiikalla katsottuna painan nyt 9,9 kiloa enemmän kuin melko tarkkaan puoli vuotta sitten.

Olen puoli vuotta melko hyvään tahtiin pyrkinyt lisäämään massaa ja treenaamaan juurikin niin, että se myöskin näkyy lihaksissa. Rasvaa toki on enemmän kuin tuolloin kesällä, sehän on ihan selvä juttu, mutta kerta 22.11, eli kaksi kuukautta sitten, painoni oli 82,7 ja rasvaprosentti oli tuona samaisena päivänä 10,8, voi siitä jokainen päissään miettiä, että paljonko se rasvaprossa oli viime kesänä, jos painoa oli yhdeksän kiloa vähemmän. Koska tuossa neljässä kuukaudessa ei lihasmassa kovin paljoa lisäänny. Nyt voisin todeta, että puoleen vuoteen se on lisääntynyt toki, onhan tässä rautaa revitty raivopäänä, mutta siis siltikin tuo viime heinäkuinen painolukema tuntuu nyt ihan utopialta. Ei voi käsittää, totta se kuitenkin on. Tavallaan kyllä kiehtoisi tietää, paljon se rasvaprosentti silloin kesällä oli.

Ja siis vastarannan kiiski olen vain siksi, että kun kaikki tahtovat tuota painoa näin keväisin tiputtaa, niin minä vaan tahdon sitä lisää. Mutta siis turha tuputtaa mulle niitä ylimääräisiä rasvoja, ne mä passaan ihan suosiolla. :)

Äsken menin kauppaan ja mietin, että kirjaudunko cityyn laisinkaan tänään, kun pitäisi tuota piirustustakin katsella ja seiskalta lähden kaverin kanssa vielä salillekin. Ja kun lopulta tuntui, ettei takuulla ole mitään sanottavaakaan, mutta sitäpä sitten tuli kuitenkin. Tai no, tuli ja tuli, mutta kuitenkin.

Kävelin äsken kaupassa eksäni ohi. Olen kyseisen ihmisen nähnyt viimeksi joskus nelisen vuotta sitten. Keväällä tuli puhuttua puhelimessa ja silloin kirjoitinkin siitä, että sain silloin viimeistään itseni sinuiksi kyseisen ihmisen kanssa. Mutta äsken kun kävelin ohi, niin en siis mennyt moikkaamaan, koska en vain yksinkertaisesti tuntenut sitä edes tarpeelliseksi ja uskoisin, että tämä toinen osapuoli ajattelee melko samalla tavoin, vaikkei mitään pahaa sanottavaa olekaan.

Kuitenkin kun kyseisen ihmisen vain ohimennen näin ja tiesin hänen seisovan toisella kassalla, niin kädet vain alkoivat täristä ja adrenaliini virtasi. En vieläkään tiedä, että miksi. Tai siis no, jokainen nyt varmaan suunnilleen tiedostaa, mistä on kyse, mutta on se silti vain niin kummallinen juttu. Enemmänkin kyse toki oli siitä, että tuli hetkellisesti fiilis, että aivan kuin olisi aaveen nähnyt. Ei siis siitä, että kenestä oli kyse, vaan siitä, miten kauan siitä on, kun on jonkin henkilön tavannut, johon joskus on kuitenkin ollut jonkinlainen tunneside. No, nyt ei enää tunnu taas missään. Muuten niin tylsääkin tylsempi maanantai. Taidanpa nyt vain paneutua tuohon piirtämiseen.

Viikonloppu oli ja meni, mitään en saanut aikaiseksi. Tai sain, mutta liian vähän. Tuo mun piirroskin valmistuu vasta joskus ensi viikolla. Ja sehän toki riittää, mutta olisin toivonut sen valmistuvan jo täksi päiväksi. Viimeistään ensi perjantaina mun pitäisi se kaiketi postittaa, että saajalla on aikaa se vielä kehystääkin.

Mutta syy tuohon, miksi nyt laitoin noinkin ytimekkään otsikon, on se, että kaikki kirjoittamiseni on ollut ihan jäissä ja se mua vituttaa aivan äärettömästi. Välillä on ollut hirveä väsymys ja välillä vain inspiraation puute ja välillä sitä ja välillä tätä, blaah!

Siksipä päätinkin, että aion tulevaisuudessa julkaista kerran viikkoon jonkin kirjoituksen, johon todella paneudun ja päätin jo, että julkaisupäivä on aina joka torstai. Miksi juuri torstai, niin ei oikeastaan minkään vuoksi, mutta se on sikäli paras päivä, että ehdin saamaan jotain aikaiseksikin. Olen kyllä pitkin viikonloppua kirjoitellut vähän sitä ja tätä, mutten ole sitten mitään niistä tänne tyrkännyt, koska mielestäni ne ovat olleet vain hirveää kuraa. Musta on tullut liian itsekriittinen varmaankin.

Viikolla kun ei monesti ole paljon muuta tekemistä kuin käydä töissä ja sitten vain surffailla netissä(lue:cityssä), niin jos sitten vain yksinkertaisesti pakotan itseni kirjoittamaan. Ja siis tuo saneltu päivämäärä, eli ns. deadline on siitä hyvä, että silloin takuulla myöskin saan jotain aikaiseksi. Ja jos joku tahtoo sanoa, että tuollainen ajattelumalli aiheuttaa stressiä, niin saa pyyhkiä sillä sanomisellaan pyllyä. Minen stressaa, nih!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille mussukoille. :)

Blogimerkintä numero 400. Ei mitään todellista asiaa. Heitin kaverin asemalle ja kävin kaupassa ostamassa ruokaa, jota juuri äsken vedin napaani. Paistoin kilon verran kanan filesuikaleita, keitin riisiä, porkkanoita ja parsakaalia sekä kylkeen fetajuustokuutioita. Hyvää oli.

Kävin salilla ja tein jalat ja selän kevyesti sekä hauikset. Ei varmaan olisi pitänyt tehdä yläkropalle mitään, mutta tehty mikä tehty. Paino salin vaa'alla 82,6!! Olen hyvin tyytyväinen, kyllä se siitä taas lähtee.

Niin ja kävin ostamassa sen ruusun, mikä mun pitäisi piirtää sekä myös hankin lyijykynälajitelman. Taidan kuitenkin paneutua siihen piirtämiseen vasta huomenna. Jos sitä jotain tekstiä tänään saisi aikaiseksi, katsotaan nyt.

Väsyttää. En jaksanut mennä salille, joten huomen aamulla pitää lähteä tekemään jalat. Saas nähdä, että teenkö kyykyllä vai prässillä. Kyykyssä pitäisi olla joku varmistaja, joten varmaan sitten prässillä.

Ja huomenna olisi sitten vaikka mitä tekemistä. Piirtämistä, kirjoittamista (monen monituista blogimerkintääkin on jäänyt läväyttämättä ilmoille) ja kaverinkin lupasin heittää rautatieasemalle puolilta päivin. Niin ja kukkakaupassakin pitäisi käydä. Enpä muista milloin viimeksi olisinkaan käynyt. Mutta joo, nyt kyllä vaan löhöän, on vähän mehut poissa, joskin fiilis muuten ihan hyvä. Tasan kaksi viikkoa ja pääsisin reissun päälle kohti Helsinkiä, sitä odotan oikein oikein paljon. :)

No, huomenna lisää, ny ei vaan jassa. Oikein hyvää viikonloppua kaikille mussukoille.

Dumari perusti Alfa-uros -yhteisön. Mä taidan perustaa Beta-uros -yhteisön. Olisko kysyntää?

Kiva työpäivä oli, melko letkeetä. Venäläiset rekkakuskit kun on niin käsiä, tai sitten niiden kalusto vaan leviää käsiin. No, oli miten oli. Taidan passata salit tältä päivää, lepo tekisi ihan hyvää.

American Gangster, Ohjaus: Ridley Scott

Mafia- ja gangsteriaiheet ovat elokuvamaailmassa jo liki ikiaikainen teema. Hyviä rikoselokuvia on historia pullollaan ja vaikka niiden maailma onkin monille tavallisille ihmisille hyvin kaukainen, niin se kuitenkin kiehtoo, tai sitten juurikin sen vuoksi. Monesti rikoselokuvissa ja varsinkin elokuvissa, jotka kuvaavat järjestäytynyttä rikollisuutta, esitetään tapahtumia, jotka ovat moraalisesti hyvin arveluttavia ja tavallaan voisi kuvitella, että sellaisen näkeminen ei ketään oikeasti kiehtoisi, koska todellisessa elämässähän sellaisen toiminnan näkeminen tuskin ketään saisi mihinkään viehätyksen tilaan, vaan lähinnä järkyttäisi.

American Gangster on ainakin joihinkin muihin kuuluisiinkin rikoselokuviin verrattuna siinä mielessä hieman erilainen, että se perustuu tositapahtumiin, siis perustuu. Tietenkään tavallinen elokuvan katselija ei voi tietää, mikä on totta ja mikä kuvitteellista tarinaa, mutta ainakin hieman tuo ajatus elokuvan edetessä pysyy takaraivossa. Siis se, että elokuvan tapahtumia ei ole vain jokin ihminen suoraan keksinyt. Koska elokuva on raaka, vaikkei ehkä tietenkään nykyelokuvan saralla niin hirveän verinen olekaan. Ja julmakin se on, mutta silti ei mitenkään erityisen, jos verrataan joihinkin muihin saman genren elokuviin. Mutta ehkä se toisaalta johtuukin siitä, että todellisia asioita ei ole kuitenkaan tahdottu sen enempää värittää. Olisiko sitten pitänyt?

Elokuvahan kertoo miehestä, joka vanhan mustan rikollispomon kuollessa, perii hänen asemansa ja alkaa hetkeäkään aikailematta pistämään kuria ja järjestystä kaduille, joissa meinaavat muut hiiret hyppiä pöydällä kissan kadottua. Ja järjestyshän syntyy. Poliisit ovat korruptoituneita ja miltei kaikki lainvartijatkin elävät huumeista. Paitsi yksi. Ja tämä yksi henkilö sitten on myöskin todellinen ihminen, joka todellisuudessa teki hirveän urakan saadakseen kiinni toisen todellisen ihmisen, tämän gangsterin ja siitähän elokuva kertoo.

Kokonaisuudessaan kuvausjälki ja leikkaukset ovat hienoja ja homma toimii todella tyylikkäästi. Elokuva kulkee eteenpäin eikä junnaa paikoillaan ja hahmoissakin on uskottavuutta, siis osassa, joten jotain hieman tuntuisi sitten kuitenkin puuttuvan. Kahteen ja puoleen tuntiin on mahdutettu paljon asiaa ja tapahtumia, mutta niiden kaikkien ihmisten taustoja ei oikein katsoja tunnu tietävän ja ihmisiä vain ilmestyy. Tulee kyllä selväksi se, että kuka on kenenkin veli ja serkku ja äiti ja niin edelleen, mutta ne ovat vain kasvoja ja nimiä. Aivan kuin oletettaisiin, että ihmiset tietäisivät etukäteen, että keistä nyt puhutaan ja se ei ole kyllä koskaan hyvä juttu se. Juoni on hyvä, vaikkei mitenkään järin kekseliäs, mutta se todennäköisesti meneekin sen piikkiin, että kuitenkin kyse on todellisesta tapahtumasarjasta, jota on tahdottu kunnioittaa, ainainen tositapahtumaelokuvan perusongelma. Leffa jyrää alusta asti ihan hyvin aivan loppumetreille, vaikka lopussa hiukan jättääkin tyhjän päälle. Asiat ratkesivat ja niin edelleen, mutta mitäs sitten? Uusi aikakausi ja vanhat gangsterit ovat vanhoja. Okei, tämän nyt ymmärtää kuka hyvänsä.

Riddley Scott on tehnyt vuosien varrella hienoja elokuvia ja hyvä oli tämäkin, mutta ei silti nouse mihinkään ikimuistoisten ryhmään, edes miehen oman tuotannon saralla. Pääosanäyttelijät olivat hyviä kumpainenkin, varsinkin Washington. Mutta silti, se jokin henki tästä kuitenkin puuttui ja se kyllä johtuu ihan vain siitä, että ei näille asioille oikein ollut mitään pohjaa, vain syydettiin paljon ihan mielenkiintoisia naamoja ja tarinoita, mutta ei oikein kerrottu mitään, että miksi. Pintaa, se tarina jäi kuitenkin vähän jonnekin taustalle. Ihan viihdyttävä elokuva kuitenkin ja aivan katsomisen arvoinen.

3/5