Tuossa joku päivä sitten kun puhuin siitä, mitä minä elämältäni haluan, niin tuo puhuminen ja kommunikointi on yksi hyvin tärkeä osa sitä, mitä minä haluan. Joku nyt ajattelisi, että sehän on ihan itsestäänselvää kaikille, mutta ei se ole. Mun mielestä ihmiset käsittelevät asioita puhumalla aivan liian vähän. Mä todella nyt kaipaan sitä puhumista. Tuntuu kuin yksi täysin virheetön palapelin palanen olisi nirhaistu rinnasta irti.
Mä olen nukkunut viimeisen vuorokauden sisällä varmaan 18 tuntia. On fyysisesti melko väsynyt olo joskin nyt se osittain voi johtua ihan siitäkin, kun on tullut nukuttua niin helvetin paljon. Jokainen varmasti tietää sen fiiliksen, mikä syntyy jos nukkuu hyvin paljon, niin kroppa on vieläkin vähän lepotilassa eikä oikein meinaa käynnistyä.
Niin ja no sitten tavallaan henkisestikin on melkoinen väsymys. Osittain se kyllä varmasti johtuu tästä fyysisestäkin väsymyksestä. Kuitenkin mä tänään itkin. Se ei monen mielestä olisi kovinkaan kummallista, mutta mulle se on melkoinen harvinaisuus. No, siihen on syynsä. Osittain ihan yleisesti oli paha olo, mutta osansa on silläkin, että mä nyt todellakin siis vain kaipaan. No ihmistä tietysti, mutta enemmänkin vain keskustelua, kommunikointia, informaation välittämistä toiselle ja sen vastaanottamista.
Mä eilen tajusin, miten paljon mä lopulta kaipaan puhumista ja kun siis siinä on myös se pieni seikka, että vaikka kaipaan ihan vain puhumista, niin kaipaan myös puhumista tietyn ihmisen kanssa. Ihmisen, joka niin helvetin hyvin minua ymmärtää. Ja sehän siinä vähän ikävää onkin, että kun se skenaario, missä voisin tätä kommunikointia juuri nyt toteuttaa, ei ole juuri nyt mahdollista.
5 kommenttia
Anonyymi
30.7.2007 21:48
sä sait tolla tekstillä mut liikuttumaan. Ehkä osui liian lähelle....mitäpä tuohon voi sanoa kun ei ne sanat mitään muuta.
Vastaa kommenttiin
nainen75
30.7.2007 21:54
Juuh - liikaakaan ei sovi nukkua, kun ei siittä kerta tunnu herävään laisinkaan. Tosin välillä kroppa ja mieli on vaan nii puhkipoikki, että tuntuu, ettei muuta jaksaisikaan, haluaisikaan. Kiva oravanpyörä siis!
Ja sitten, kun on ihan loikkipoikkipökkelyksissä, ni johan on itkukin herkemmässä - tosin, mä liputan kyllä nii i paljon kyyneleiden puolesta. Kunnon parkuminen, silmät päästä kyynelehtiminen on toisinaan ja useinkin nii i tervehdyttävää ja puhdistavaa. Sen jälkeen on jotenkin niin raukea olo. Joskus vaan tuntuu, että noi kanavat on ihan tukkeessa eikä saa mitään puskettua ulos vaikka kuinka tahtoisi.
Ja puhuminen on kyllä ihan ehottoman tärkeetä ja on myös kovin tärkiää ja rikasta, että on vieressä ihminen/ihmisiä joille voi rehellisesti sanoa ja kertoa, että miltä tuntuu ja missä mennään. Ja toisaalta, hän/ne ymmärtävät ja tietävät sinut, joten mitään tuntien pohjustusta ei tarvii tyyliin:"se oli se synkkä ja myrskyinen yö, kun äiti minut maailmaan väkisin työnsi..."
On hyvin surullista, että on ihmisiä joilla ei ole kuuntelevia korvia lähettyvillä... ja toisaalta ihmisiä, jotka eivät osaa, uskalla puhua omista tunteistaan kenellekään yhtään mitään. Kyllä meillä kaikilla on toisinaan niin pelkkää *askaa pää täynnä ja jonnekin sekin pitää tyhjentää... Ja toisaalta toisinaan myös se onnellisuus ja autuus on kiva toisen ihmisen kanssa jakaa, kun mieli on tyyni.
Ja sekin on rikkaus, että on ihmisiä, erilaisia yksilöitä joiden kanssa jutella eri asioista. Saada esim. näkemystä ihan eri ikäluokan, arvomaailman tai muun vastaavan ihmisen puolelta.
Hups, johan taas lähti kone käyntiin, kiitos taasen ajattelemisen aiheesta ja koitahan saada poika eheytymään!
Vastaa kommenttiin
avatar
30.7.2007 23:12
_JaneDoe_: Niin siis mä olen myös samaa mieltä, että sanat ovat vain sanoja ja teot ratkaisevat, mutta siinä mielessä sanat ovat merkittäviä, että kuitenkin dialogimainen kommunikointi on itselleni hyvin tärkeää. Ensin pitää kyllä pystyä käsittelemään asioita verbaalisesti, ennen kuin voi todella tehdä jotain.
nainen: No mitäpä tuohon sanoisin. Kyse ei ole itseasiassa siitä, ettenkö tahtoisi tai haluaisi itkeä, se ei vain onnistu kovin helpolla. Vaatii aivan järjettömän tunnereaktion, ennen kuin tämä jätkä alkaa pillittämään ja lopulta kun ei kyse ole mistään miehisyysasiasta. Ei kyse ole tietoisesta valinnasta lainkaan, vain ihan siitä faktasta, että kyyneleitä ei vain irtoa helpolla, olisi vaikka kuinka surullinen. Olen eronnut suhteestakin toisen jättämänä niin etten kertaakaan itkenyt.
Mini: Kiitti. No, löydän ja löydän. Lopulta kyllä, se nyt on selvä, kunnes taas sen sitten menetän, mutta eipä sen väliä. Parempi niinkin kuin ei löytäisi ollenkaan.
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
31.7.2007 09:15
tarkoitin tuolla "mitäpä tuohon voi sanoa kun ei ne sanat mitään muuta" lähinnä miten kommentoisin tekstiäsi...että turha jotenkin tarjota lohdutuksen sanoja kun ne tuntuu aina niin pinnallisilta. Varsinkin kun me ei tunneta :-)
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:19
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin