Siitä se lähtee

Enpä muista, milloinka viimeksi olisin kirjoittanut mitään mistään salihommista. Jos ei tietysti lasketa mukaan sitä, että olen jauhanut jo ihan tarpeeksi siitä turhautumisesta, joka on syntynyt pikkuhiljaa salilla käymättömyydestä.

Mutta siis nyt se on sitten avattu, kevään treenikausi. Duunasin kropan kauttaaltaan melko kevyesti ja taidan tehdä saman rumban huomenna uudestaan. Vihoitellut alaselkä tuntuu nyt melko hyvältä, mutta sinne hierojalle pitää päästä lähiaikoina. Myöskin päätin lisätä venyttelyn määrää selkeästi jatkossa. Pakko myöntää, että en ole ollut viimeisen vuoden aikana kovin ahkera sillä suunnalla.

Itse asiassa päätin, että siihen tulee nyt suuri muutos. Voihan olla, että en enää pääse samankaltaiseen kuntoon, missä vielä joskus himpun reilu parikymppisenä olin. Mutta ainahan sitä voi kokeilla. Se oli niitä aikoja, kun vielä tuli kamppailulajeja harrastettua ja spagaatinkin sai vielä ihan kylmiltään.

Jotenkin kummasti inspiraatio on ajan mittaan nyt kohonnut sen puolesta, että keho tarvitsee kokonaisvaltaista hallintaa. Ja se, että on jäykkä paska, ei kuulu tuolloin kuvaan. En kai minä itsestäni mitään kumiukkoa tahdokaan, mutta jollain tapaa todellakin tahdon, että kroppa kestää paremmin. Ja siksipä aion nyt katsoa, miten paljon kevään mittaan noita jäseniä saa venymään. Pikkuhiljaa.

Paino salin vaa'alla 82 tasan. Ihan ok. En tosin tiedä, millä ihmeellä sitä saisi paljoa nousemaan. No, nousee jos nousee. Tietyllä tapaa kun minulla on nyt myöskin toisessa suhteessa pieni treenausfilosofian muutos edessä. Sen venyttelyn ja taipumisen ja kropan kokonaisvaltaisen tuntemisen lisäksi tajusin tänään salille päästyäni, miten paljon olinkaan sitä paikkaa kaivannut.

Siis kivahan se olisi, jos jätkä vähän kasvaisi, mutta ehdottoman merkittävin asia on kuitenkin se, että siellä saa olla. Parempi kun en nyt enää sano elämänfilosofioista ja meidän maailmastamme mitään.

Ja viideltä aamulla ylös. Hohhoijaa...