Vähän ehkä tyly pudotus

Ajoin äsken autolla Haminasta Lappeenrantaan ja tietysti ensimmäinen biisi, mikä radiosta kaiuttimiin puski, oli Type O Negativen My Girlfriend's Girlfriend. Kaveri etupenkillä surffaili netissä koko matkan. Lievä ranteiden aukomisfiilis, mutta kyllä tämä tästä.

On ihan ensimmäiseksi todettava, että oli todella mukava viikonloppu, vaikka löinkin pääni kellarin kaljanhakureissulla. Pieni kuhmu otsassa ja pieni vekki huulessa.

Todettavahan se sitten on, että ne henkiset kuhmut tietyllä tapaa ovat taas kerran isompia kuin fyysiset. Vaikka nyt uskonkin, että huomenna päivällä on jo paljon parempi fiilis. Nimittäin vaikka kaikki kiva loppuukin aikanaan ja kivaa todellakin oli, ei tämä alemmuustila kestä kovin kauaa. Siihen on toki montakin syytä, mutta yksi on ehdottomasti se, että viikonloppu meni juuri niin kuin olin toivonutkin.

Koska taannoin, kun totesin, että seuraani Suomen suveen liittyy juhannuksena naispuolinen henkilö, olin ajatellut asioiden olevan hieman eri tolalla. Eri tolalla siinä suhteessa, että en tiennyt aivan kaikkia taustoja tämän ihmisen elämäntilanteista ja muista melko vakavistakin asioista. Nämä asiat kun minulle valottuivat tuossa viime viikkojen aikana paljon tarkemmin, niin päivä päivältä, kun tämän kyseisen ihmisen kanssa keskustelin messengerillä kyseisistä asioista, tajusin, että minun on muutettava omaa lähestymistapaani kyseisen ihmisen suhteen.

Ei siksi, että minun olisi välttämättä pitänyt, vaan siksi, että minä halusin niin tehdä. Olen kolmen päivän aikana niin juonut olutta, punaviiniä ja viinaa ja syönyt paljon hyvää grilliruokaa, mutta myöskin puhunut jonkin verran ihmisen niin itsetunnosta kuin itsekunnioituksestakin ja myöskin ihan siitä yksinkertaisesta seikasta, että aina voi ja saa sanoa ei. Kenenkään ei pidä tehdä mitään, mitä itse ei halua tehdä. Tietenkään tämä nyt ei ole elävässä elämässä aina näin mustavalkoista, mutta jokainen taatusti ymmärtää, mitä minä tällä tarkoitan.

Itse vuosikaudet en osannut sanoa aina ei ja pakko on todeta, että se on tänäkin päivänä hyvin vaikeaa joskus, mutta jollain tapaa kuitenkin tunsin selkeän eron omassa nykyisessä ajatusmaailmassani, kun vertasin sitä hänen vastaavaan. Sen vuoksi myöskin tunsin hyvin tärkeäksi puhua asiasta, koska tiedän, millaista on elää toisten sylkykuppina. Hän minua kiitti rohkaisusta ja siitä, että olin hänen mielestään nähnyt paljon vaivaa puhuessani ja kuunnellessani asiasta tuntikausia viikonlopun aikana aina silloin tällöin.

No, minusta puhuminen ei vaadi kovin paljon, joten en oikein tuntenut tehneeni juurikaan mitään. Ainoastaan totesin, että aion jatkossa aina aika ajoin kysellä häneltä, onko hän toteuttanut ohjeitani. Koska kuitenkin minulle kerrottiin, että siitä syystä, kun hän ei koskaan sano ei, kasaa hän itselleen välillä paljonkin pahoja tuntemuksia ja tuntee kärsivänsä. Koska niinkin mukava ja hieno ihminen, kuin tämä kyseinen henkilö on, en minä nyt vain salli asioiden menevän niin. Kuitenkin noiden ajatusten muutoksen on aina lähdettävä ihmisestä itsestään, joten minä en voi juurikaan tehdä muuta kuin vain tukea jollain tavoin, jos mitenkään sitten kuitenkaan käytännössä pystyn.

Ihan näin lopuksi kuriositeettina mainittakoon, että edellisestä kerrasta, kun olen saanut nukkua naisen kainalossa, oli todella kauan. Viime viikolla ihan vakavasti mietin sitä, että näinköhän minä hajotan itseni näin tekemällä, koska joskus ne tunteet vain tekevät kepposiaan. Näin ei käynyt ja hyvä niin. Tämä morkkis on ihan puhtaasti sen tulosta, että olen kolme päivää viettänyt aivan mielettömän hienoa aikaa ja sen episodin päättyminen kuin seinään ja tietoisuus siitä, että huomen aamulla minun pitää olla seitsemältä töissä, ei kovin suuresti mairittele. Kyllä tämä tästä.