28.7.2007 blogimerkintäni ilmoittaa, että olen painanut 73,8 kiloa. En muista kovin tarkkaan, miltä olen peilin edessä näyttänyt, mutta tietty muistikuva kuitenkin on.
Kävin eilen sain vaa'alla illan suussa ja vaikka toki kyseessä olikin iltapaino, joka ei ole täysin vertailukelpoinen, niin vertailukelpoinen se tuohon viime heinäkuiseen lukuun todellakin on! Nimittäin paino oli eilen 83,7 kiloa. Lyhyellä matematiikalla katsottuna painan nyt 9,9 kiloa enemmän kuin melko tarkkaan puoli vuotta sitten.
Olen puoli vuotta melko hyvään tahtiin pyrkinyt lisäämään massaa ja treenaamaan juurikin niin, että se myöskin näkyy lihaksissa. Rasvaa toki on enemmän kuin tuolloin kesällä, sehän on ihan selvä juttu, mutta kerta 22.11, eli kaksi kuukautta sitten, painoni oli 82,7 ja rasvaprosentti oli tuona samaisena päivänä 10,8, voi siitä jokainen päissään miettiä, että paljonko se rasvaprossa oli viime kesänä, jos painoa oli yhdeksän kiloa vähemmän. Koska tuossa neljässä kuukaudessa ei lihasmassa kovin paljoa lisäänny. Nyt voisin todeta, että puoleen vuoteen se on lisääntynyt toki, onhan tässä rautaa revitty raivopäänä, mutta siis siltikin tuo viime heinäkuinen painolukema tuntuu nyt ihan utopialta. Ei voi käsittää, totta se kuitenkin on. Tavallaan kyllä kiehtoisi tietää, paljon se rasvaprosentti silloin kesällä oli.
Ja siis vastarannan kiiski olen vain siksi, että kun kaikki tahtovat tuota painoa näin keväisin tiputtaa, niin minä vaan tahdon sitä lisää. Mutta siis turha tuputtaa mulle niitä ylimääräisiä rasvoja, ne mä passaan ihan suosiolla. :)
4 kommenttia
Subarullaa
29.1.2008 21:58
Muutaman kilon voisin kyllä pistää täältä tulemaan! Mutta se olis kyllä varmaan lähinnä sitä läpää, että ehkä pistänkin itse hihat heilumaan täällä ja muutan sen lihakseksi.
Vastaa kommenttiin
avatar
29.1.2008 22:02
Teepä näin :) Se kannattaa aina :)
Vastaa kommenttiin
CatchMe
30.1.2008 01:37
Voisin sanoa tähän jotain, mutta en jaksa, sillä nukahdan ihan näillä sekunneilla (eikä se teksti sitäpaitsi olisi ihan painokelpoisinta tavaraa).
*pidättelee tirskuen pahanilkisiä sormiaan*
Ens kerralla mennään kyllä treenaamaan kanssa, eikä ainoastaan pukuhuoneeseen :P.
*.. ilmeisen epäonnistuneesti*
Vastaa kommenttiin
Anonyymi
5.12.2021 11:07
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin