Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.
Seuraava

Kohtuuttomat vaatimukset  1

Tämä on taas niitä päiviä kun muistelin järkiperusteita tyttöystävän valintaan. Yksi niistä oli taito täyttää veroilmoitus. Tänään sen kanssa taas taisteltiin ja nyt kun ei ole sitä tyttöystävää suoraan kauppakorkeakoulun penkiltä niin kaiken sen pohtimisen joutui tekemään tietokone apuna.

No kun sitten se tulostamisen hetki koitti kävikin tarkistuksessa ilmi ettei loppusummassa ole mitään tolkkua alkoi armoton vianhaku. Oli aivan ensimmäinen kerta että kaikki tarpeellinen informaatio oli kyllä syötetty, mutta noin 28 sivuisen listauksen yksi vienti oli kohdistunut väärin ja toinen oikein kohdistettu olisi pitänyt kopioda verokaavakkeeseen ristikkäiseen ruutuun.

Tietysti sitä voi kukin pohtia kääntyäkö pelastamaan kylmästä ja pimeästä täysin vastakkaiseen suuntaan matkalla ollut ihminen, ihastua ja käydä sitten kymmenen vuotta myöhemmin viemässä kukkia haudalle.


Kun piti luvata ettei saa kuvata. Painettu sana pielessä  1

Totesin tuossa että entinen työnantaja on mennyt konkurssiin- tai ainakin menossa. Onko sitten sellaiseen lehteen uskomista joka laittaa viereisen kuvan kuvatekstiin jäykkiä taka-akseleita ja väittää niitä erään sotilasajoneuvon alustaksi.

Ihan vaan tiedoksi että niillä Hämeen Sanomissa eilen kuvatuilla todennäköisesti naapuritehtaan akseleilla tekisi helpommin trukin, vetotraktrorin, kuorma-auton tai jonkun muun erikoisvehkeen. Ainakin lehtietojen ja Wikipedian kuvien mukaan väitetyssä laitteessa on erillisjousitus.

Jos kuvaamiseen ja kuvan julkaisemiseen on saatu jollain ihmeen keinolla lupa niin kuvan olisi syytä täsmätä tekstiin. Jos tarkoitus on hämätä mahdollisia vakoojia niin ei nekään sentään usko ihan mitä tahansa.


Milli on paljon rahassa ja laakerissa  1

Päivä pulkassa, makaronilaatikko uunissa, mutta helppohan tämäkään päivä ei taas ollut.

Piti siis pikapikaa vaihtaa napaan laakerit ja laakerit piti olla hyllyssä odottamassa. Minä sit otin vanhan navan irti ja koska se irtosi niin helposti kokeilin laakeriparista sitä suurempaa akselille ja sehän sitten pysähtyi puoliväliin ennen kuin reuna oli lähelläkään laakerin loppusijoituspaikkaa.

Sitten mittasi ja totesin että 28 millimetrin reikä ja 29 mm akseli eivät tule parina toimimaan. Siitä sitten laakerilasti mukaan ja takaisin ostopaikkaan.

No lähempi tarkastelu osoitti että uusi laakeri oli vähän erikoisempi malli, mutta sen paketissa, kuten kahdessa muussakin vastaavassa oli väärä tai katkennut pakkausmerkintä josta olisi ilmennyt sisäkoolin poikkeava koko.

Kun sain oikean laakerin niin se meni hienosti paikoilleen, samoin sen pari, mutta asennuksessa apuna käyttämäni laakerin ulkokehä jäi jumiin ja sen poistamiseen täytyi rakentaa työkalu. Onneksi oli vanhassa työkalusarjassa minikokoinen ulosvetäjä. En muista olenko koskaan aikaisemmin sitä käyttänyt, mutta ihmettelen sarjan valmistajan logiikkaa: Sarjassa ei ole niin pieniä avaimia että leuat saisi käännettyä.


Vaihteeksi parempiakin uutisia  1

Chisun Frankenstainissa lauletaan DNA:n pöllimisestä. Joku nainen ilmeisesti halusi lahjoittaa minulle omaansa, mutta koska hius oli salaatin seassa palautin sen ja toivottavasti vielä oikealle henkilölle.

Helmikuu oli varsin lämmin, mutta ei kai ihan lämpimin tilastoitu. Kuitenkin lämpöä on ollut sen verran että Päijänteelläkin kaikki lumi on kokolailla hävinnyt jäältä- miten on mahtanut käydä kuuttien Saimaalla. Onko ensi talvena kolattujen kinosten sisään asennettava styroxlaatikko.

Naapureilla on kovat toiveet ruoppausten suhteen. Tänään ei vielä näkynyt yhtään dumpperia tai pitkäpuomista kaivuria. Sen toisen naapurin tien varressa oli jokunen pikku kasa kiviä ja niitä kävin tänään maisemoimassa. Sitten samalla oli tarkoitus käydä jään reunalla. Ajatuksena se oli hyvä, mutta kun ei siellä rannassa ole jäätä.

Jäätä ei välttämättä olisi paljoa siltikään vaikka lumi olisi käyty tamppaamassa kiinni.

Kevät on toista kuukautta aikaisessa tai toisaalta naapurusto myöhässä. Kyllähän ne tietysti joiltan alustoilta tehtyä saa, mutta aika tumpuloimiseksi voi mennä tällä sääennusteella.

Päivän paras uutinen tuli kuitenkin sairaalasta. Olosuhteisiin nähden potilas voi ihmeen hyvin ja ennustekin on hyvä.

Ihan ongelmitta päivä ei mennyt eli yksi navan laakerointi meni väljäksi. Onneksi satuin potkaisemaan rengasta ilmapaineiden tarkistuksen yhteydessä ja laakerin kiristäminen niin ikään onnistui mukana olleilla työkaluilla.


Tuliaiset  1

On tänään tullut tuijotettua liikaa näyttöruutua. Siihen tosin suurin syy on tulevissa veroilmoituksissa ja niihin vaadittujen tietojen tarkistamisessa.

Tyhjän perävaunun sijaan pihassa oli aamulla pieni kuorma puita. Tietysti sen verran mullassa pyörineitä oli osa että jotain karkaistua ketjua tai tiheää viilausta kaipaa siinä vaiheessa kun niitä alkaa pätkimään.


Seuraava