Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.

Ankean päivän ilta  1

Kyllä parin päivän paastoaminen- lue mahatauti ja vuodelepo- vaikuttaa ruokahaluun. Tänäänkään ei ole oikein edes tehnyt mieli nähdä ruokaa saati sitten ruveta valmistamaan jotain herkullista.

Tänään huonommin on kuitenkin niillä joilla on vuorostaan lähemmän sukulaisen hautajaiset. Sellaiset terveiset lähettäisin myös omille sukulaisilleni jotka tuskin lukevat että menkää nyt edes hautajaisiin ja uurnien laskuun vaikkei se mitään herkkua olekaan.

Tänään kävin sellaisella haudalla jonka sijaintia en enää muistanut ja edellinen käynti on todennäköisesti ollut vuonna 1985 kauan on aikaa siis.

Sillon haudattu henkilö sai nyt vasta seurakseen isänsä ja näin pahasti sanoen toivottavasti saa nyt kuulla myös sen mitä silloin sanomatta jäi tai mitä ei aivokuollut enää ymmärtänyt.

Jos siis ette usko sattumaan niin ajatelkaa kuinka paljon ehtii tapahtua vuodesta 1985 tähän päivään. Ja siis yksi muutaman metrin tai puolen sekunnin virhearvionti liikenteessä on se mikä voi ratkaista jatkuuko ihmisen elämä vai ei- ja siis puoli sekuntia on vielä pitkä aika ja viisi metriä pitkä matka.

Eli siis kyllä tässä puhtaasti onneaan saa kiittä kun on selvinnyt hengissä osumatta moottoritietä väärään suuntaan paahtavan auton keulaan.


Ryöstöporvarimainos  1

Jossain kuulemma leikataan ja poltetaan vihreitä kortteja- siis siksi kun 25% leikkaus tuloissa ei ole mikään vitsi.

Jos K ja S haluaisivat oikeasti tehdä jotain niin nyt olisi aika leikata kaupan katteista roimasti KOTIMAISTEN ELINTARVIKKEIDEN vuoksi.

Se ei pienessä maatalousvaltaisessa kunnassa paljon naurata kun verotuloista häviää 16 miljoonaa €. Kaksi suurta pesevät kätensä ja syytetään tietysti naapuria ja Lidliä.

Tietysti niillä on omat osansa, mutta joku tolkku kauppojen valikoimiinkin täytyis saada, hävikki pienemmäksi ja enemmän rahaa kotimaisille alkutuottajille.

Samoin tässä voi kysyä nyt jo kysyä mitä tapahtuu Agrimarketille. Nyt kun ei enää S-bonuksia sieltä heru niin kuihtuuko koko ketju? Ainakin tuontimerkkien ykkösenä sinnitellyt JD oli jo pallilaan pudonnut ja jos ennustaa pitäisi niin nyt tulee vedenjakotilanne. Toivottavasti bonuksia ennen metsästäneet kaivavat kuvettaan sen verran että saavat alleen kotimaiset traktorit ja puimurit. Toki voi olla että jostain koneesta tai kokoluokasta ei löydy kilpailukykyistä kotimaista konetta, mutta niistä mistä löytyy turha tuottaa kaukomailta.

Kovin tuntuu vaan joillan olevan syvässä Valtra/Valmet viha. Siis suorastaan sellainen että kaikilta muilta merkeiltä kysytään tarjoukset eikä kävellä sen lähimmän Valtra myyjän luokse jolla olisi kuitenkin tarjolla moneen hommaan paras kone puhumattakaan huollosta ja varaosapalvelusta. (VOLVO BM VALMET on ollut myös Hankkijan merkki)

Samoin testituloksista riippumatta uskotaan että Tumen kylvökone ei voi olla parempi kuin ulkomaalainen tai Sampon puimuri parempi kuin ulkomaalainen. Tai vaikka kotimainen olisi todistetusti parempi, kuten jo 6000/8000 sarjan Valmetit ja Valtrat olivat niin siitä huolimatta ei kaikille kelpaa.

Ehkä se eksotiikan hakeminen on kivaa siihen asti kun tulee vika tai tauti. Vikaantuminen tulee koneeseen tai tauti tarttuu kuin rikkaruohon siemen lannoitettuun maahan.


Saarekkeen viimeiset puut  1

Viime syksynä pelastin erinäisen määrän villiintyneitä marjapensaita. Vielä ei saa selvää kuinka moni selvisi talvesta kuolematta, mutta samassa kuormassa rikkakasveina saapuneiden pajujen elinvoimaisuudesta ei ole epäilystäkään.

Samoin olin näköjään onnistunut siirtämään erinäisen määrän jättikokoisia vaaleita toukkia lantakasan mukana ja sehän tietysti tarkoittaa ruokaa linnuille ja lupaa hyvää lannan maatumiselle.

Mutta mikä vaivaa A sammakkoa kun ryömii jäällä tähän aikaan vuodesta kolmen asteen lämpötilassa ja mustaa isoa jyrsijää kun ei tajua mennä karkuun. Tietysti olen oravankin joskus veneestä poistanut elävänä ja myyrän kaivosta, mutta kai silläkin pitäisi jonkun vaiston sanoa että karkuun siitä ettei ihminen ihan pelkillä työhanskoilla ja seisovin jaloin kiinni saa. Tuskin kovin moni menee kauhan tieltä jyrsijää siirtämään, mutta miksi sitä tappamaan kun ei ole tarkoitus syödä.

Josta aasinsiltana turkistahausta vastustaneeseen blogikirjoitukseen- Entäpä jos se ketun/minkin vähäinen liha valmistettaisiin ruuaksi. En tiedä mitä tapahtuu tarhaminkin raadolle nylkemisen jälkeen, mutta sen tiedän että ainakin sika, nauta ja kana pystytään hyödyntämään Suomessakin. Näin ollen voisi olettaa että siinä missä Suomeen tuodaan allergiselle koiralle kengurua niin pitäisikö täältä viedä minkkipurilaisia ja ketunkoipia Shainghai Fried Foxiin.

Kuubaan on avatumassa vapaakauppa-alue. Kai sieltäkin voisi kysyä mikä ketun luu paikalliselle voodootohtorille kelpaa apinan korvikkeeksi. Jos tästä nyt joku eläinsuojelija loukkaantuu tai voodoo pappi kaivaa tämän näköistä nukkea esiin niin olen kyllä jo muutaman päivän mahanpuruja kärsinyt ja tänään kaksi eläintä pelastanut varmalta kuolemalta.

Samaa ei tietenkään voi sanoa puista. Tänään poistetuista ehkä kolmella olisi ollut mahdollisuus kasvaa niillä sijoillaan käpyjä tuottamaan, mutta niille nyt vaan sattuu olemaan metsässä odottamassa parempi paikka kasvaa edes joulukuusiksi ennen kuin tukkiauto ajaa niistä yli tai kukaan lastaa tukkikasan niiden päälle.


Pieniä mittaeriskummallisuuksia 2  1

Eilinen on taas niitä päiviä joista ei jää oikein mitään hyvää mieleen.

Oli siis yksinkertaisuudessaan ideana käydä vaihtamassa ojaprojektia varten pyörittäjän tilalle mekaaninen pikakiinnike- siis muutama pikaliitin ja kaksi tappia.

Vaan kuinkas kävikään: Onnistuneen purkamisen jälkeen kävi ilmi että puomi onki muutaman millimetrin leveämpi.

Ei auttanut kuin lastata kiinnike kyytiin ja leikata siitä pari kiekkoa irti.

Sitten kun se meni onnellisesti paikoilleen piti siirtää itse konekin työmaalta toiselle. Viimeiseen risteykseen asti meni hyvin, mutta vasemmalla postilaatikot, oikealla tienviitta ja edessä aita+ talo oli niin ahdas paikka että aivan optimikäännöksellä olisi juuri ja juuri mahtunut, mutta kun oli kerran lähtenyt menemään huonosti niin sillä kohtaa mistä piti käännöstä terävöittää/ peruuttaa ja vaihtaa ajolinjaa pyörät suti tyhjää.

Onneksi se tienviitta oli jo valmiiksi moneen kertaan rusottu vinoon ja sen sai putkineen väännettyä sen verran sivuun että vasemman peilin kääntämällä pääsi telalaput tolppaa raapien pois siitä jumitilanteesta ja tietysti paluumatkalla väänsin tolpan takaisin pystyyn.

Minä en juurikaan sairasta, mutta nyt on sellainen tuolla reissulla alkanut tauti päällä että ei ainakaan kymmeneen vuoteen ole ollut.


Pieniä mittaeriskummallisuuksia  1

Tänään taas pikaruokapaikassa loistettiin. Ensin puuttui se nuorempi ja kauniimpi myyjä. Sitten kahden myyjän voimin syntyi koneeseen tilaus.

Siinä vaiheessa kun juomat oli tarjottimella totesin että toinen oikein ja toinen väärin- piti siis tulla 0,4 ja 0,5 l juomat, mutta tarjottimelle ilmaantui 0,4 ja 0,25.

Se saatiin korjattua varsin kivuttomasti, tosin säätämisessä meni sen verran aikaa että se ruoka meinasi olla pöydässä ennen minua.

Kun kaksi ristimitattua rakennetta asennetaan päällekäin ja syntyy kuitenkin kaikka muuta kuin suoria kulmia niin missä on vika.

Todennäköisesti ongelma on toisen kappaleen valmistuksessa ja sitä kautta kieroudessa. No sitä täytyy selvitellä taljan ja pitkn mitan kanssa joskus toiste. Kolme palaa meni kuitenkin paikoilleen, mutta näin jälkiviisasteluna olisi pitänyt yhdestä kohdasta unohtaa 30 asteen viiste.


Koirankopin mittakaavasuurennos  1

Päivän päätteeksi pari mustelmaa, mutta onneksi sillä niiden aiheuttajalla on asiat huonommin. No tietysti kun palloa lyödään parhaamme mukaan ja taas toisaalta yritetään olla estämässä vastustajaa tekemästä maaleja aina välillä osumia tulee. Tänään vastustajan osalle sattui nenäpallo niin että veri lensi.

Tähtäys ei oikein ollut muutenkaan kohdallaan sen jälkeen kun vastustajan toinen pelaaja oli tallonut lavan päälle. Kun pari kuutiometriä oli päivällä telannut puutavaraa niin se painoi sekä käsissä että jaloissa, joten ei se pallo varmaan kovin kovaa mennyt, mutta sattui vaan sopiva kohta ja sopiva kulma.

Tein joskus ehkä 2003 vuoden tienoilla veljeni koiralle kopin. Siinä ei käytetty esimerkiksi maalia ollenkaan ja kattopellitkin oli käytetyt. Aluskatteesta en ole varma. Joka tapauksessa koira on ollut manan majoilla jo vuosia, mutta koppi näyttää olevan varsin hyvin säätä kestävä malli. Tulee siis terassiosaa lukuunottamatta kopiotavaksi puuceehen. Vieläpä niin päin että koiralle tehtiin terassi, itselle ei ainakaan vielä.

Kopissa oli muistaakseni eristeenä jotain ylijäämä foamia, katossa ehkä 80-100 mm. Nyt meinasin että kattoon tulee 50+100-50+25 mm tuulensuojalevy. Ehkä 125 olisi ihan riittävä, mutta siinä on se huono puoli että katosta tulee kevyt ja jos seinät joskus eristää niin tuolla jaolla eristepaksuudeksi tulee 100+50+ tuulensuojalevy. Tietysti puuceessä ei ole tarkoitus asua, eikä sitä ole tarkoitus lämmittää- mitä nyt sitten "lanta" palaessaan lämpöä tuottaa.

En tiedä mahtaisiko joku Solarventi tai vastaava toimia kuinka pitkälle syksyyn.


Diskotakavalot  1

Piti tänään päästä elementtejä lastaamaan. Ei vaan onnistunut kun iso peräavaunu oli toista takavaloa vailla.

Nyt vaunussa on valot, mutta jostain kaapeloinnin syövereistä tulee häiriöitä ja vähän joka valo vilkkuu. Todennäköisesti korjaantuu kun maadoitusnasta saa kunnon kontaktin.


Matkapuhelin vai matka ilman puhelinta  1

Olen ennenkin kirjoittanut siitä kuinka matkapuhelin on muuttanut elämää ja näköjään myös ihmisiä. Jos siis matkapuhelin on ihmiselle tärkeämpi kuin parisuhde tai työ niin missä on vika?

Onhan se tietysti kätevää että voi kesken juhlien tarkistaa urheilutulokset, sään tai julkkisjuorut, mutta mitä merkitystä noilla asioilla oikeasti on matkapuhelimen käyttäjälle itselleen sillä hetkellä. Mielestäni ei yhtään,mitään sellaista mitä ei voisi tarkistaa vasta juhlien jälkeen.

Mistä sitten johtuu että matkapuhelimesta on noin 18 vuoden aikana tullut niin tärkeä? Eikö toisista ihmisistä enää välitetä oikeasti vaan pelkästään puhelimen välityksellä. Eikö työntekoa enää arvosteta?

Jos matkapuhelinten kaikki käyttö olisi maksutonta ja puhelimet ilmaisia niin milloin iskisi kyllästyminen ja palattaisiin aikaan kun liikenteessä, koulussa, töissä, kadulla ja kuppiloissa ei räplättäisi puhelinta.


Liikuntaa kohtuuden rajoissa  1

Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua, mutta mikä joukkue pärjää silloin kun puoli joukkuetta puuttuu vahvuudesta.

Johtuen iltapäivän ohjelmasta en edes tiennyt pääsenkö koko tapahtumaan, mutta silti varamiehen paikalta pari plussaa todella minimaalisella peliajalla.

Toiseen peliin tuli lisää väkeä, eikä enempiä loukkaantumisia joten vaihtopenkki kutsui ja noin kärjistetysti sanottuna siitä pelistä ei voi oikein karkkia jakaa.


2 ja puoli prosenttia  1

Onko evoluutio kääntymässä väärään suuntaan. Tarkoitan tässä uutista jossa kerrottiin kuinka murrosiän oireita tavataan yhä nuoremmilla tytöillä.

Eli siis kun ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä on noussut, ihmiset elävät pidempään niin eikö silloin kasvamisellekin pitäisi olla enemmän aikaa.

Tietysti taas jälleen kerran kerrotaan että kuukautisten alkamista ei ole kattavasti tilastoitu, mutta reilut 200 vuotta sitten alkamisen hetki oli jossain 17 vuoden korvilla ja nyt tarjottiin jotain kymmentä ja puolta vuotta. Näin ollen vuonna 2250 tällä tahdilla lukema menisi kohti neljää.

No tietysti tuo lukema on lähinnä vitsi, mutta jos gorillalla ikä on jossain seitsemän tienoilla niin siihenkö tämä maailma sitten lyhyellä matematiikalla menee? Samoin paino aikuisella lisääntyisi jonnekin 250 kilogramman tienoille, naisilla noin 140 kilogrammaan. Synnytysten väli 6-8 vuotta ja siitä yli puolet imetystä.