Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2007.

Keikkakuvia  1



Kuinka saada aika kulumaan osa1  3

Irroita työpaikallasi kielikoru suustasi ja tiputa toisen pään pallero lattialle ja yritä etsiä sitä. Voin takaa, että on mahdottomampi tehtävä kuin etsiä neulaa heinäkasasta.
Vika kerta, kun irroitan tuota korua suustani vain sen vuoksi, että pitää jutella virkavallan kanssa. En halunnut sössöttää tuon korun vuoksi, joten otin sen hetkeksi pois:/

Täytynee ostaa uusi koru. Viddu.


Äitini sai puhelun haudantakaa  1

Hän näki unta, että hänen äitinsä eli mun mummo soitti hänelle.

Mummoni vaikutti puhelun aikana todella surulliselta. Äitini kysyi häneltä millaista taivaassa on, että onko siellä näkynyt tuttuja. Sanoi nähneensä Heinikin, joka on mun isän äiti, sekä muutamia muita tuttuja. Äitini kysyi onko mummoni nähnyt Jumalaa, johon mummoni oli vastannut "tuollahan se käyskentelee" Mulle tuli jotenkin kylmät väreet tuolloin, kun äitini kertoi tuosta unestaan sekä siitä, ettei Jumalaa kuulemma kukaan näe, koska hän vain käyskentelee ympäriinsä.

Mutta koko puhelun ajan mummoni vaikutti todella surulliselta ja äitini ajatteli sen johtuvan siitä, ettei lääkärit ole vieläkään myöntäneet virheitään hänen hoidossaan.



Syyn vierittäminen toisen niskaan  1

Eräs keskusteluissa pyörinyt "lievästi omalaatuinen" tapaus sai estot keskusteluihin. Nyt hän on vakaasti sitä mieltä, että minun aloittama keskustelu on ollut se syy miksi hänelle on laitettu estot keskusteluihin.

Mitenköhän mä voin vaikuttaa siihen mitä paskaa hän tuonne keskusteluihin syytää? En valitettavasti kärsi mielenterveysongelmista, ettei tämä dorka ole mun mikään "toinen, kolmas, tai neljäs persoonani" joten en todellakaan ymmärrä miten hän päättelee, että mä olen se syy miksi hänelle on laitettu estot keskusteluihin x)


Kilpikonnien jäätymiskuolema  3

Hitto, että teki pahaa, kun luin iltalehdestä jutun jäätyneistä kilpikonnista. Miksi kukaan haluaa hylätä kilpikonnat talvella heittämällä ne pihalle.
Eikö tällaisella ihmisellä ole minkäänlaisia tunteita, jos voi tuolla tavoin vain hyljätä lemmikkieläimensä. Olisi nyt edes yrittänyt lahjoittaa nuo konnat parempaan kotiin, kuin jättää ne kokemaan jäätymiskuoleman. Samanlainen kohtalo kilppareiden entiselle omistajalle!! Ihmiset ovat sairaita!

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200702195760557_uu.shtml


Linja-autoperversio  2

Mulla on bussissa tietty istumapaikka, johon menen, jos istumaan pääsen. En tiedä miksi olen kyseiseen paikkaan niin kovin kiintynyt, mutta menen lähestulkoon aina istumaan siihen tiettyyn paikkaan, jos paikka on vapaa.

Aamulla meinasi melkein ottaa päähän, kun joku nainen meni istumaan "mun paikalle". Piti niellä "kiukku" ja mennä istumaan muualle. Se oli väärin, niiiiiiin väärin.



Tiskiperversio  4

Mä olen ihan hassu. Mulla ei ole tiskikonetta, ja tämä ei ollut se syy miksi olen hassu, vaan se että tykkään tiskata, mutta vihaan ylikaiken tiskikaapin tyhjentämistä. Mielummin tiskaisin sata lautasta, kuin tyhjentäisin tiskikaapin.

Huoh, arvannette mitä mun pitäisi tehdä ja miksi en sitä juuri nyt tee.

Pakko_ottaa_itseä_niskasta_kii