Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2007.

nukuin hyvin, kiitos  1

Kissan rauhoituttua sain itsekin unta. Unohdin pistää aamuksi herätyksen, mutta eipä tuo haitannut kun tänään on vapaata. Illalla yhdet fuksiaiset, joihin pitäs mennä käymään. Ja menenkin. Mutta se huomisen koulutus vähän painaa päälle, pitäs kymmeneltä olla paikalla. Ja varttia vaille neljä loppuu. Vähän jännittääkin, kun vuosi ollut siitä systeemistä taukoa. Jos tänään katselisi vähän biisejä. En mä muista enää varmaan yhtään niitä ulkoa. Onneksi on levyt myös.

Tälle päivälle mietin, että olisin käynyt kampaajalla. Sitten soitin tosta puhelinlaskusta, jossa mun mielestä oli 70 euroa ylimääräistä. No eipä ollutkaan. Datasiirtoraja oli ylittynyt. Joopa joo. Muistin että molemmissa liittymissä rajaton siirto. No. Nyt sit ei auta kun ensi viikolla maksaa toi. Toinen lasku on onneksi pieni. Herää jälleen kerran kysymys, että miksi ihmeessä mulla on kaksi liittymää. Jaa-a. On vaan. Jos joskus koittaisi niitä ominaisuuksia yhdistää. Niin että ei mulla taida olla varaa kampaajaan vielä kuukauteen.

Tänään on nenäpäivä. Mulla ei ole nenää. Ja ne on kuulemma ärrältä loppu. En siis hommaa sellaista. Olisin mä voinut sen verran laittaa rahaa hyvän asian puolesta. Minimaalinen summa.






Oodi Ystävälle  3

Oi ystävämme kasetti-dekki

Kuinka usein törmäämmekään sinuun
etsiessämme sinutonta vaihtoehtoa
kaikkien niiden
tuhansien
mankkojen ja
stereoiden rivistöistä.

Kuitenkin huomasimme
olevamme
juutuksissamme
sinuun
oi ystävämme
kasetti-dekki.

Niin elämä vain kulkee,
eteenpäin ja joskus
- niin valitessamme -
taaksepäin.

Oi ystävämme kasetti-dekki,
sinussa on myös rewind,
tuo vaihtoehto.

Nyt kun iltakin jo saa
palaamme muistoihimme
tämänpäiväisiimme,
kun läpi mustanpörssin ja anttilan sekä on-offin
kuljimme.
Läpi kaikkien vaihtoehtojen.
Kaikissa lähes
olit sinä läsnä.

Oi ystävämme kasetti-dekki.

***

Niin. Kaverille käytiin etsimässä uusia stereoita tai jotain musiikkilaitetta. Nämä vehkeet ovat ilmeisesti tekemässä paluuta 80-luvulle tai jonnekin - lähes jokaisessa oli mainittu kasettisoitin ominaisuutena. Huvittavahkoa. Lisäksi vaadittuna ominaisuutena oli listalla kissankynsiäkestävät kaiutinsuojat. No, sellaisia oli hyvin harvoissa soittimissa. Missä ovat kansan vaihtoehdot, kysyn vaan.





iih julkkiksiiii  3

Joops. Käytiin veljen kanssa Akateemisessa ja kas, jonkun naisen haastattelu oli siellä menossa. Kuului siis sinne paperiosastolle myös. Kun päästiin katutasoon, ilmestyi näkyviin *rumpujen pärinää* Lenita Airisto =D Sillä naisella on aika erikoinen ääni. Jotain kantaa se otti tähän hoitajien irtisanomishommaan, mutta ei mulle jäänyt se kanta ja mielipiteet päähän. Haastattelijana toimi *rummutusta* Juhani Tamminen.

Nyt on nekin sitten nähty livenä.