Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2008.

väsyväsy edelleen  1

Nukuttaa ihan yhtä paljon kun aamulla, mutta olin tossa välissä kyllä pirteä viisi tuntia. Se on jo hyvin. Käytiin vaan kaverin kanssa syömässä ja sen jälkeen on haukotuttanut ihan pirusti. Lupasin mennä niiden konserttiin vielä klo 20.nölnöl, saa nähdä mitä siitä ny sitte tulee.

Risteilyä varten löytyi paita, mutta se eijjoo iltapaita, se on syömäpaita. Iltapaitaa pitää miettiä vielä, tonkia vanhat läpi. Viikossa ehtii hyvin :D

Sen sijaan juurikin nyt pitää laittaa sotamaalaus, ettei konsertin muu yleisö pelästy. Ja lähteä ajoissa.



ny palo päreet!  5

Naapuri tuolta c-rapusta toi lapun puoli seiskan maissa, että pyykkitupa on jo vapaa. No en mennyt aiemmin, kun oli leffa kesken. Oma vuoro kahdeksalta. Noooooooh. Varttia vaille kahdeksan menen keittiöön ja napsautan valon päälle - POKSRÄKS! Kattolampusta lentää lasinsiruja ympäriinsä. Onneksi jäin ite siihen kynnykselle, ettei tullu sirpaleet niskaan. Samalla meni valaistusta säätävä sulake, joten koko kämppä pimeenä. Kissa yritti tunkea heti keittiöön, sain houkuteltua omaan huoneeseen kuitenkin ja telkesin sinne.

Korkopistokkailla koitin hipsiä keittiössä nurkkakaapille - joka askeleella kuului ritsrits, vaikka yritin väistää isompia siruja. Hain sulakkeen ja tuolin, vaihdoin sulakkeen ja kas, koin valaistuksen. Tässä vaiheessa oli sitten jo kiirus pyykkitupaan, joten blokkasin keittiön ovet ettei katti pääsisi satuttamaan tassuja, nappasin lakana-ja-pyyhe-pinon sekä pesuainekapselit ynnä avaimet mukaan -> kohti pyykkärin uraa.

Kellarikerroksessa sijaitsevassa pyykkituvassamme armaassa tungin laganat jne. koneeseen, kaksi kapselia perään ja luukku kiinni. Katkaisijasta sähkö päälle ja valitsenpa tästä ohje.... Mitmitmit??? Kone alkoi itsekseen pyörittää jotain villapesuohjelmaa. Aikani siinä ämpyilin ja lopulta kone pysähtyikin itsestään. Kokeilin hätästoppia, josko se olisi saanut ohjelman nollattua. No ei. Virta palasi hetken päästä ja ohjelmanvalitsin ei toiminut ollenkaan. Starttinappulasta sai jälleen sen villaohjelman päälle.

Räpelsin hetken ja lopulta pistin koko paskan virrat pois kolmatta kertaa ja annoin olla. Vilkaisin sitten nurkkapöydällä olevaa varauskirjaa. Päivän eka pyykkäri oli kirjoittanut huomattavan pienellä käsialalla: "kone näyttäisi olevan rikki..." Ei mitään mainintaa siitä, onko huoltoyhtiöön ilmoitettu tms.

JA MITÄ VITTUA SE YKSI TOI MULLE LAPUN, ETTÄ TUPA ON VAPAA? Ihan varmasti oli huomannut, että kone rikki. Here in Finland we have this thing called Reilu Meininki. Saatana. *anteeksi rumat sanat ja huutaminen*

Väänsin sitten käsin suurimmat vedet Saippuaisista lakanoista ja parista pyyhkeestä. Ripustin kuivaushuoneen naruille ja pistin sinne hurinakoneen neljäksi tunniksi toimintaan. Kirjoitin Isoilla Kirjaimilla varauskirjaan seuraavasti: "RIKKI ON JOO. Soitan huoltoyhtiöön."

Iskälle soitin ja messusin aiheesta. Sanoi, että sirpaleita ei saa imuroida. Pitää lakaista ja sen jälkeen voi sitten imuroida. Perjantai-illan voi viettää myös näin.

P.S. Ne korkopistokkaat pistin jalkaan siksi, ettei tarttunu niin paljon siruja kenkien pohjiin.

Ja Pee.Äs. Soitin huoltoyhtiöön. Päivystyksen nuori mies sanoi, että joo, on ilmoitettu ja huoltaja tilattu. Totesi, että eivät ole vissiin ehtineet vielä käydä. Tulevat kuulemma sitten maanantaina, kun niillä (pesukonehuoltajilla siis) ei ole mitään päivystystä.


ylpeys ja ennakkoluulo  2

Olen ylpeä itsestäni, kun heräsin Ajoissa ja olin Ajoissa (klo 9) paikalla, jossa pitikin. Tunnistin heti yhteyshenkilön ja luovutin muistiinpanot. Hyökkäsin metroon juoksuaskelin ja jäin kurvin kohdalla pois. Hain konditoriasta 2 munkkirinkilää (tyttömunkkeja siis), joista toisen saa toisen huoneen asukas. Omaani en syönyt vielä.

Olen usein ennakkoluuloinen. Kohde vaihtelee, mutta yleensä olen yllättynyt totuuden paljastuttua tai siitä selvää otettuani. Ja mitä useimmin positiivisesti. Mitä tästä opin?

Mua väsyttää edelleen.

***

Lähetin juuri sähköpostia erään paikan rehtorille. Kysyin lisätietoja, koska ilmoituksessa oli vähän epäselvä kohta. Saas nähdä vastaako jo tänään.



jeppajee  1

Vein 5 korttia postiin, maksimimäärän siis. Sen sijaan sitä selvitystä en saanut tehtyä täksi päiväksi, joten nyt hommiin ihan kohta pian, niin huomenna vien. Pitää muutenkin olla heti aamusta liikenteessä - klo 9 vien luentomuistiinpanot luentokaverin miekkoselle, kiitän lainasta nätisti. Sen jälkeen voisi mennä sinne työkkkk-är-iin. Ja ehtis vähän nuihin vaatekaubboihinkin, kun tarttis keksiä laivalle rätei ja lumbui. Tai tarttis ja tarttis. En haluaisi pistää vanhoja. Hah. Puoli kahdeksi koululle opettamaan Yhtä oppilasta. Sit on loppupäivä vapaa. Pitäs kai mennä observoimaan, mutta ei mua huvita x( Sen jälkeen olis kyllä hyvä omatunto. Hmmmmmm.


oli pakko, iiiihan pakko  3

Nimittäin katsoa loput giltsujen jaksot. Olihan se viiminen vähän nyyhky, mutta kyllä mua kiinnostaa, kenen kanssa Rory olis päätyny yksiin. Hitsi. Ja ekstroja oli ihan liian vähän.

Pienoista stressiä taas ilmoilla, mutta eiköhän se lievene taasen. Tänään on taas kaukotyöpäivä, mutta ei treenejä, joten ehdin tuntia aiempaan paluujunaan. Aika huiskeaa olisi, kun joku tulisi vastaan tänne piäkaupunnin asemalle palatessa. No joo. Kerran oli yks tyyppi, mutta se pisti viestin, että odottaa autossa :/ Lai-me-aa. Komensin sen laiturille asti. Seistä möllötti siinä sitten syöden jäätelöä.

Parit postikortit voisi raapustella ja tunkea laatikkoon menomatkalla. Tosin pitää lähteä ajoissa, että ehdin viedä ne gestapo-selvitykset mikonkadulle. Brrrrrh.

Ulkona sataa. Vettä. Se voisi loppua yön aikana.


selvityksen selvitystä  5

Syksyllä piti tehdä selvitys yritystoiminnasta työvoimatoimiston toimikunnalle. Nyt olis sama homma. Pitää todistaa, ettei töitä ole enempää kun syssyl. Janiinedelleen. Eli: kolmen sivun kaavake, johon kirjoitellaan ja pistetään raksia ruutuun. Lisäksi on yhdellä paperilla parikymmentä muuta kysymystä, joihin vastataan sitten ns. vapaammin. Uaaaaaaah.

Onneksi on tallessa se vastauslista, jonka tein syksyllä. Pari päivämäärää muutan ja oppilaiden tuntimäärät, niin son siinä. Mutta kaavakkeessa on yksi kohta, johon en osaa vastata.
"Hakijan asema ja tehtävä yhtiössä: (rasti ruutuun)
[]toimitusjohtaja
[]hallituksen puheenjohtaja
[]kommandiittiyhtiön vast. alainen yhtiömies (what??)
[]hallituksen jäsen
[]hallituksen varajäsen
[]avoimen yhtiön yhtiömies (niin siis Mikä?)
[]muu, mikä?"

Arvaan, että olen tuo muu. Mutta se pitäisi vielä määritellä. Mulla on toiminimi, joten olen... öööh... El Presidente?

Ja se kysymyslitania erillisellä paperilla on kirjoitettu yhteen pötköön seuraavasti:

Kertomanne mukaan Teillä on yritystoimintaa ja oma toiminimi. Esittäkää seuraavat selvitykset...: Montako toimeksiantajaa Teillä on? Työskentelettekö työnantajan tiloissa vai onko Teillä omat toimitilat? Työskentelettekö työnantajan johdon ja valvonnan alaisena? Onko Teillä henkilökohtainen työvelvoite? Kuinka paljon tulonne ovat ilman vähennyksiä? Oletteko ennakkoperintärekisterissä ja onko Teillä yrittäjäeläkevakuutus? Kuka maksaa palkkanne/palkkionne sivukulut? Kuinka paljon työllistytte nyt toiminimellänne ja voiko yritys työllistää Teitä jatkossa? Mikäli olette ollut muualla ansiotyössä tai opiskellut samanaikaisesti kun yritys on ollut toiminnassa, liittäkää mukaan työtodistuskopiot ja/tai opintorekisteriote. Haetteko ja oletteko valmis vastaanottamaan kokoaikatyötä?...

Tota on kiva lukea - ja noihin on kiva vastailla. Siis helppojahan nuo ovat, mutta tulee hieman poliisikuulustelu-fiilis. Suosikkikysymykseni on ehkä kuitenkin tuo työvelvoite-juttu xD Kuulostaa vaan niin pöntöltä. Mutta se siitä. Naputtelen laput valmiiksi ja kiikutan perille huomenna. Setä lupaili, että ehkä jopa parissa viikossa käsittelisivät.


sleep  5

Väsyttää ihan hirveästi. Viime yö oli kuraa verrattuna toissayöhön. Kissa herätti puoli kuudelta ja oli ilmeisen pirteä. Otin sen syliin (tai mahan päälle oikeastaan), mihin yleensä rauhottuu. No ei rauhottunu tällä kertaa. Kehräsi ja oli tyytyväisen oloinen puolisen minuuttia, kunnes punkesi pois. Piti vähän järsiä kirjoituspöydällä olevia tavaroita, sitten hyppiä telkkarin päälle, tulla yöpöydälle ja järsiä lasien sankoja...

Lopulta häädin kisun huoneestani, käyttöönsä jäi käytävä/eteinen ja keittiö kylppärin lisäksi. Vartin päästä alkoi onneton naukuminen mun oven takana ja hyppiminen ovenkahvaan. Vartin sitä jaksoi kuunnellakin ja odottaa, josko menisi ohi. Elukka oli fiksu, meni toisen huoneen ovelle, joka aukeaa helposti (mun ovessa on aika tiukka kahva). Pääsi sinne - tosin häädettiin saman tien. Mä avasin oveni, että veli sais nukkua. Kisu tulikin tänne taas ja oli hetken masun päällä.

...Kunnes alkoi pureminen. Mulla on oikean käden ranne kauniisti koristeltu nyt. Kirjava. Seurasi häätö nro kaksi. Josta seurasi "päästä-mut-takas"-itkuhyppyprosessi. Josta seurasi oven avaaminen. Jälleen.

Kolme kertaa yhteensä pistin kisun ulos makkarista, mutta eihän karkotus toimi, jos mä aina päästän sen takaisin. Tiedetään. No. Ehkä ensi yönä saa nukkua rauhassa.

Kohta pitää mennä sinne työkkäriin. Ei jaksaisi.