Kävin illalla salilla suunnittelemassa oman laiterääkkiohjelmani. Olisin jo huomisaamuna halunnut aloittaa ennen töihin menoa, ja, eipä se käynytkään: henkilökohtaiset avaimet eivät vielä toimi oviavaimina. Taas hyvän kunnon hankinta viivästyy päivällä (eihän sitä toki voi kuntokävelylle tai hiihtämään mennä...).
Päivä sinne tai tänne ei teoriassa tarkoita mitään - jotenkin vain (jo) tässä iässä tulee sellainen hetikaikkimullenyt -fiilis. Ikäänkuin jokainen hukattu tunti olisi pois elämän loppupäästä, karkeasti yksinkertaistaen. Eihän se niin mene oikeasti vaan summa summarum, kaikki mitä teen, vaikuttaa siihen osaan elämää johon tosiaan voi vaikuttaa.
Kaihertaa kuitenkin ihan pikkuisen. Tähän olen psyykannut itseäni koko tammikuun. Viikot vähenevät ja rantakausi lähenee. Vitsi. Ärsyttävät vain nuo ylimääräiset LEL-ilmiöt (LEL=LuontaisEtuusLäski), jotka hiertävät liikkuessa.