Epätodellista

... tiistaina läksin Ikäneidollani töihin, ja hiukan kuuntelin moottorin hörhötystä... Kotiin palatessa kaupassa- ja yhteispalvelupisteessä käynti. Josta parkista auto ei enää käynnistynyt. Naks. Naks.... Tekstari ystävälle, joka sitten soitti... pitkä puhelu, jonka aikana ehti kyynel jos toinenkin tirahtaa.... Tuli ehtiessään paikalle, käytti minut kotona pakkaamassa kassini ja palattiin Neidon luo. Pistettiin köysi autojen väliin ja niin sitä lähdettiin...

Totesin parin km:n jälkeen, ettei minusta ole hinattavaksi. Vaihdettiin paikkoja keskenämme, ja 45 km:n mutkainen sekä pimeä matka sujui kohtalaisen hienosti. Olen suorituksesta vähän ylpeäkin... Perille saavuttuamme oli jo miltei yö, ja iltahommat sen mukaiset... Ystäväni poika on kädentaitoinen, ja lupasi ottaa remontista projektin itselleen.

Jo eilen soitteli Kelan henkilö, ensin kertoakseen etten mahtunut hakemalleni kuntoutuskurssille. Olin pahoillani. Soitti sitten työajan jälkeen uudelleen ja kertoi löytäneensä Lounais-Suomen alueelta samanoloisen kurssin jos minut vain sinne saisi. Ilmeisesti onnistui, sillä tänään tarkistaessani Kelan sivuilta minulle on ko. kurssi myönnetty. Alkaa ensi maanantaina ja päättyy 2.12.

Summa summarum: auto tenäsi oikeaan aikaan, sillä tämän viikon kestän minä, ja toivottavasti ystävänikin, sekä mahdollisesti auto tulee tänä aikana kuntoon?

Niin. Ensin luvattiin korjata auto lauantaina (kyllä, työskentelevät myös la). Sitten soittivat etteivät saakaan osia, menee maanantai-illaksi. Karkasin siis monien mutkallisien järjestelyjen jälkeen naapurikuntaan ystäväni luo lauantaina. Illalla saunasta palattuamme huomasin pajapoikien soittaneen. Jeps. Ikäneitoni oli jo korjattu, ja palautettu omaan katokseensa, lasku etupenkillä.

No, eipä se haitannut. Vietettiin kiva lauantai, jopa lavatansseissa pyörähdeltiin kolmisen tuntia. Sunnuntaiaamun nousu venähti päälle kahdentoista... Lämmitettiin leivinuuni, sillä olin tuonut kilon ahvenia kukoksi tehtäväksi. Minulle vieras uuni, en juuri osannut auttaa. Sensijaan korjasin yhden maton sekä puuhasin muuta pientä. Summittaisen arvion jälkeen ahvenat pääsivät pataan ruistaikinakuoren alle ja sitten uuniin. Kypsyminenhän kestää monta tuntia, joten valmistin tuoretavarasta pyttipannua... tabascoa luirahti Pikkuisen Liikaa...

Potti jäi vielä uuniin kun minun oli mentävä yöunille. Ystävä jäi valvomaan, sillä hänellä on erilainen unirytmi. Oli kuulemma ottanut kahdelta potin pois uunista... Aamulla korkattiin, ja mahtavan hyväähän se oli! Työlounaaksi tabascopyttistä ja ahvenkukkoa. Jäin suosiolla autosta hänen työpaikkansa lähistöllä, sillä hänellä oli aamupalaveri ja kiire. Kävelin 3km töihin ison kassini kanssa. Työpäivän päätteeksi 1km pysäkille, tunnin kylmä odotus omaan bussiin. Bussista ulos ja 4,9km kävely kotiin, pimeitä teitä ilman kevyenliikenteen väyliä... Onneksi oli vkl-heijastimet mukana.

Kotona jo hiukoi, joten jääkaapista räiskäleitä mikroon. Eka kuumeni hyvin. Toista laittaessani luukku oli jäykähkö, mutta tuuppasin sen kiinni ja start. POKS menivät keittiön sulakkeet. Vielä menivät toisetkin ennen kuin uskoin jotta tämä mikro on entinen. Nyt on risa mikro pöydällä ja ruokatarpeet sisällään...

Olipa eriskummallinen viikko. Se alkoi viime su, jolloin ajoin Ikäneidon miltei kuiviin, ja tankkauksen jälkeen ajo alkoi olla pahasti nykivää ja epätasaista. Olin su kummisetäni epävirallisilla 75-päivillä, ja aika vierähti mukavasti hänen sekä jälkikasvunsa kanssa rupatellen sekä mahtavasti syöden.

Vaikka viikolla isossa palaverissa sovittiin että pidän kaksi lyhyttä taukoa yhden sijasta, sekä sen vuoksi lähden viisi minuuttia myöhemmin, en tuota toista taukoa ole ehtinyt pitää. Työtä on 4,5h ja työnkuvan PITÄISI olla kevennetty. Joka päivä kotiin tultuani on tuntunut, että takki on aivan tyhjä ja pää täynnä. Jokin ei ole ihan kohdillaan. No, torstaina oli aamusta tt-lääkärin vastaanotto ennen töihinmenoa. Autopa ei käynnistynyt. Lyhyesti pyörähti ja sitten mykistyi. Avaimesta käännettäessä vain naksahti.

Varmuuden vuoksi latasin akun, ja sitten pakitin auton vastamäkeen ja koetin mäkistartilla: ei eloa. Soitin pajalle, ja heillä ei ollut yhtään autoa edes omassa käytössään, joten niin pojat ramppasivat jalan tuon kilometrin matkan - tässä vaiheessa koko päivä oli jo "ohi" ja olin soittanut asiaankuuluvat tahot sekä peruuttanut ajat. Kokeiltiin vielä porukalla mäkistartilla, mut lopputuloksena työnneltiin Neitoni verstaan pihalle: toisella pojista välilevyn pullistuma, toisella käsi kantositeessä ja itse tässä omassa kehnossa jamassani. Funtsittiin, josko koko kesän oireillut jäähdytysjärjestelmä olisi nyt lopullisesti pimahtanut. Auto jäi sinne, ja minä lampsin kyynel silmäkulmassa kotiin. Selkä huusi kipeyttään koko loppupäivän, ja minä myös.

Avulias ystäväni tuli illaksi, saunottiin vain ja mentiin nukkumaan, ja niin pääsin aamulla töihin. Tosin oli käveltävä tunnin verran ympäristössä, etten olisi leimannut liian varhain... Hetki sitten soittivat verstaalta, ja kertoivat startin yhden piuhan olleen irtoamaisillaan ja yhden tulpan täysin elottoman. Jos näillä selvitään, saan huomenna Neitoni kotiin ja voin alkaa kaikessa rauhassa pohtia seuraavaa siirtoa.

... siis tällä sovelletulla työnkuvalla. Back-office on kovaa duunia, jota riittää koko päiväksi eikä tarvitsisi puhelinlinjassa viettää sekuntiakaan. Liekö syynä oma epäkunto vai onko normityö todella niin kovaa ettei tästä sovelletustakaan tahdo selvitä? Tämänhetkinen olo on täysin puhki. Syönnin jälkeen veti kovasti vaakatasoon, mutta kuten viimeisen kolmen kuukauden aikana: päikkärit eivät vain onnistuneet. Sitä makaa silmät kiinni tai auki, leukoja revittää niskoihiin asti, ja nukahdus jää viittä vaille vajaaksi.

Eilen ja tänään kävin töistäkotiinmatkalla lenkillä. Kotiympäristö on täysin mahdoton kävelyä ajatellen, niinpä keksaisin pysähtyä paikalliselle kunto/hiihtoalueelle, jossa talvellakin käväisin pari kertaa. On kyllä niin jyrkkää maastoa (lähinnä lasketteluun yms. soveliasta), että lyhyt lenkki vastaa tuplasti tasamaalenkkiä. Vielä kun onnistuin molempina päivinä eksähtämään monikuvioisilla väylillä, niin ehkä kilometrejä tuli 3-4?

Nukkupäiväkirja voi loistavasti. Tuskin olisin kyennyt sitä ensi aikoina ylläpitämäänkään, sillä kellonaikamerkinnät eivät niin tiivistahtisessa heräilyssä olisi onnistuneet. Viimeisimmät merkinnät sisältävät ruhtinaallista nukkumista, arvioituina melko laadukkaiksi. Laatu-uni keinotekoisesti aikaansaatuna on kaukana luomu-unesta, mutta on valvomista parempi vaihtoehto. Luulenpa, että kun päikkärit taas onnistuvat, koko ongelma on ohi?