Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2013.

Hengellisyydestä ja paljon muustakin

Yllä oleva video on minulle yksi niistä harvoista, mutta sitäkin rakkaimmista lapsuusmuistoista. Äitini lauloi minulle tuota ollessani pieni. Oikeastaan pitkälti tuosta laulusta ja iltarukouksesta muodostui minulle lapsuudessa usko, joka kantoi yli vaikeiden aikojen. Tänään kuuntelen tuota kappaletta säännöllisesti, sillä laulun sanat tuovat minulle toivon siitä että joku pitää minusta huolen, vaikka elämä näyttäisi miltä tahansa.

Sinällään kun mietin mennyttä elämää, niin pelko tunteena on ollut oikeastaan se tärkein opas matkallani hengellisyyteen. Kärsittyäni paniikkihäiriöstä, masennuksesta sekä erinäisistä sosiaalistentilanteiden pelosta, oli raitistuttuani ainoa mahdollisuuteni turvautua johonkin etsiä oman näköistä hengellisyyttä sekä uskoa elämääni.

Uskokaa pois, kun sanon olevani todella vaikea tapaus. Järkeistin itseni miltein hulluuteen asian kanssa. Taas todeten kylläkin sen, ettei kohdallani olisi ollut muuta tapaa luovuttaa vääränlaisesta ylpeydestä, ennakkoluuloista saati pelosta suhteessa Jumalaan. Isäni puhtaasti hyvyttään yritti lapsuudessani olla tuputtamatta minulle omassa lapsuudessaan saamaansa kasvatusta uskonnosta, mutta sen sijasta hän juurrutti minuun käsittämättömiin mittasuhteisiin paisuneen pelon asiaa kohtaan. Kuten elämässäni yleensä, minun oli kohdattava pelko, jota pelkoa kohtaan tunsin.

Luojalle kiitos olen käynyt läpi helvetin, tullakseni tähän hetkeen. Sillä tässä hetkessä minun ei tarvitse järkeistää, pelätä, saati suhtautua ennakkoluuloisesti mihinkään uskontoon liittyvään. Vaikka itse en tähän hetkeen ole löytänyt, enkä kyllä enää viimeaikoina ole edes kokenut tarpeelliseksi etsiä itselleni mitään tiettyä seurakuntaa, niin silti koen eläväni uskossa. Uskossa johon turvaten jokaisena päivänä jaksan pääosin kiitollisena taivaltaa eteenpäin, vaikka elämällä olisi kohdalleni varattuna kyseisenä päivänä mitä tahansa.

Oikeastaan isäni itsemurha, sekä parhaan ystäväni kuolema ajoivat minut luovuttamaan järkeistämisen ja hyväksymään nöyrästi sen tosiasian etten minä elämää hallitse, vaikka siinä ihmeellisessä harhassa miltein koko elämäni olin haahuillutkin. Tänään, enemmän kuin mielelläni, aloitan päivän suunnaten tahtoni Hyvää voimaa kohden, luottaen samalla siihen että Hän opastaa minua oikeaan suuntaan tällä polulla, jota elämäksi kutsutaan. Olen kiitollinen kaikista niistä lukemattoman monista tuskaa ja ahdistusta sekä pelkoa tuottaneista tapahtumista sekä menetyksistä joita elämä on kohdalleni varannut. Juuri kaikki nuo edellä mainitsemani negatiiviset tunteet ja tapahtumat ovat rakkaudellisesti ohjanneet minua kohti oikeanlaista nöyryyttä. Nöyryyttä olla kiitollinen jokaisesta armon aamusta, joka vielä kohdalleni suodaan. Samalla osaten kohdata jokainen tielleni harhautuva satunnainen matkaaja aidon vilpittömästi tasavertaisena ihmisenä.

Lopuksi haluan siteerata tähän erään rukouksen, joka on ollut ohjenuoranani jo pidemmän aikaa. Oikeastaan vuosia sitten päätin, että perfektionistinä pyrin noudattamaan tämän rukouksen sisältämää sanomaa päivittäin, sillä uskoin sen johtavan minua ainakin kauemmas itsekkyydestä ja itsekeskeisyydestä, siis luonteenpiirteistä jotka pääasiassa elämässäni minut olivat vaikeuksiin ajaneet.

Franciskus Assisialainen, ole hyvä:

Herra, tee minusta rauhasi kanava, jotta voisin viedä rakkautta sinne missä on vihaa, anteeksiantamuksen hengen sinne missä on vääryyttä, sopusointua sinne missä on eripuraisuutta, totuuden sinne missä on valheellisuutta, uskoa sinne, missä on epäilystä, toivoa sinne missä on epätoivoa, valoa sinne missä on varjoja, iloa sinne missä on surua.

Herra suo minun ennemmin lohduttaa, kuin etsiä lohdutusta, ymmärtää ennemmin kuin saada ymmärtämystä, rakastaa ennemmin kuin haluta rakkautta.

Sillä vain unohtamalla itsensä, voi ihminen löytää. Anteeksi antamalla, voi itse saada anteeksi ja vain kuolemalla herätä iankaikkiseen elämään. Amen

Tämän rukouksen uskomattoman nöyrään sanomaan haluan päättää tältä vuodelta kirjoitteluni täällä, rauhoittuen viettämään Joulua minulle tärkeimpien ihmisten kanssa, eli rakkaan perheeni. Haluankin toivottaa kaikille oikein rauhallista ja siunattua Joulua. Pidetään lähimmäisistämme huolta.


Yrittämisen sietämätön kepeys

Olkoon Joulu alkuna uuden mahdollisuuden
Olkoon Joulu alkuna uuden mahdollisuuden

Luin tällä aamua ensimmäisenä aamukahvin kera kovasti arvostamani, Ville Tolvasen kirjoittaman bloggauksen Yrittämisen menestystarina ja tuo kirjoitus upposi minuun kuin tulikuuma veitsi voihin. Kolahtaen kovaa, mutta samalla hellästi. Ymmärsin samalla oman yrittäjyyteni ongelmakohtia aivan uudella tavalla.

Ongelmallisuus omassa yrittäjyydessäni on siinä, etten ole kunnolla panostanut suunnitelmallisuuteen, enkä sen myötä myöskään tehnyt kunnollista kartoitusta mahdollisista asiakkaistani. Olen vain elänyt yrittäen, samalla juuri tuolla Villen kirjoittamalla väärällä asenteella, että, menestys synnyttäisi kysyntää tai minun tapauksessani enemmän tunnettavuutta. Tässä kohtaa totean vain sen, etteipä olisi parempaa ajankohtaan voinut tulla tämä herätys. Olen nimittäin huomenna lähdössä työreissulle, jossa osaltaan naulataan joko viimoisia nauloja yrittäjyyden arkkuuni tai toisaalta aloitetaan raapia itseään ylös montusta. Tässä hetkessä uskon jäljimmäiseen vaihtoehtoon, sillä muutoin minun olisi avian turha lähteä ajamaan 1500km reilun vuorokauden periodilla, ellen uskoisi asiaani ja palveluuni. Uskosta tama homma ei ainakaan jää uupumaan. Jos joku tässä asiassa mättää, niin suunnitelmallisuus.

Ihminen vain tuppaa olemaan siinä määrin jännä otus, että kun sitä tarpeeksi monesta suunnasta puristetaan, niin ennenpitkää jostain kohtaa on annettava periksi. Minulle tuo periksianto tarkoitti väärällä tavalla luottamista siihen, että pelkällä raa'alla työnteolla kyllä hankitaan asiakkuuksia. Kissan viikset.

Nyt kiitos Villen kirjoituksen, havahduin huomaamaan kokonaan uuden mahdollisuuden elämässäni, yrittäjänä. Olenhan aloittamassa tammikuun puolivälissä oppisopimuskoulutuksena toteutettavaa Johtamisen erikoisammattitutkinto koulutusta, jonka ymmärrän tällä hetkellä sisältävän kokonaan uuden mahdollisuuden aloittaa kuin puhtaalta pöydältä rakentamaan omaa menestystarinaani. Kaiken lisäksi tuota projektia osaltaan edesauttaa myös se, kun tiedostin vasta joitain viikkoja sitten pimennossa olleen vimman tuhota kaikki hyvä elämässäni. Nyt sen tiedostaessani, en enää tietämättäni torpedoi omia hyviä ideoita tai ansaitulla työllä rakentamaani kokonaisuutta, vain sen vuoksi että syvällä sisimmässäni en koe ansaitsevani elämältä mitään hyvää. Tänään ymmärrän olevani sensijasta avian samalla tavoin kuin kuka tahansa muukin, oikeutettu kaikkeen siihen hyvään mitä elämä minulle on varannut. Lisäksi olen enemmän kuin motivoitunut sen eteen tekemään kaikkeni. Yleensä tuo valmius kohdallani merkitsee totaalisen vauhtisokeuden alla tapahtuvaa suorittamista, jossa ei ole järjenhiventäkään, mutta taas kiitos itseni prosessoinnin, voin tuonkin ennalta tiedostaen pyrkiä välttämään.

Minulla on siis oman elämäni avaimet käsissäni. Ensi kertaa elämässäni en halua niitä suoraan heittää menemään. Haluan mieluummin uteliaana kuin lapsi aloittaa etsimään sitä kirstua, jonka lukkoon nuo avaimet ovat sopivat ja katsoa mitä aarteita tuonne kirstuun on kätketty. Minä ansaitsen hyvää elämää ja sen eteenhän tässä olen kohta 8 vuotta täysillä töitä tehnyt. Oikeastaan ainoa tarkistus mikä minun tässä lähtötilanteessa mielestäni on hyvä tehdä, on se, etten enää suhtautuisi tähän yrittäjyyteeni niin kirotun vakavasti. Eräs ystäväni totesi elämänsä helpottaneen sen myötä, kun hän opetteli suhtautumaan asioihin niiden vaatimalla kepeydellä. Kepeys olkoon asenteenani.

Tänään, jälleen kerran, armosta, koittakoon loppuelämäni ensimmäinen päivä.


Rakastamalla itseäni, rakastan myös lähimmäistäni

Osatappa joku päivä rakastaa yhtä ehdoitta kuin nämä kaksi. Siinä haastetta kerrakseen.
Osatappa joku päivä rakastaa yhtä ehdoitta kuin nämä kaksi. Siinä haastetta kerrakseen.

Kuinka vaikeaa ihmisen, joka koko ikänsä on tottunut pitämään itseään täysin arvottomana, onkaan oppia rakastamaan itseään? Siinä riittänee opeteltavaa koko allekirjoittaneen elämän ajaksi.

Toisaalta olen aina kuvitellut osaavani rakastaa toista ihmistä. Luullut että toista rakastamalla ehdoitta, oppisin rakastamaan itseäni. Eipä asia olekaan niin helppoa. Itseasiassa toisen ihmisen kautta voin oppia rakastamaan itseäni ja vasta sen jälkeen kykenen rakastamaan tuota toista ihmistä aidosti. On kovin helppoa sanoa sanat "Rakastan sinua", mutta kuinka vaikeaa oikeasti onkaan tiedostaa mitä nuo sanat merkitsevät saati mitä niiden omassa käyttäytymisessä suhteessa tuohon toiseen ihmiseen tulisi tarkoittaa.

Viime aikaisten tapahtumisen valossa tuo käyttäytymiseni on osoittanut minulle sen, etten edelleenkään osaa rakastaa itseäni, saati toista ihmistä. Olen mestari yrittämään elämässäni mitä erilaisempia asioita. Yleensä hyvää tarkoittaen, mutta sitä yleisemmin päätyen tilanteeseen jossa hyvät tarkoitukseni osoittautuvat tuoneen tullessaan lopputuloksen, jossa moni ihminen minun itseni lisäksi on vain joutunut tavalla tahi toisella kärsimään. Esimerkkinä mainittakoon nyt vaikka se, että olen kuluneen vuoden yrittänyt yrittää yrittäjänä. Motiivina puhdas auttamisenhalu, yhdistettynä tarpeeseen elättää seitsenhenkinen perheeni. Mitä epätoivoisemmin yritän, sitä enemmän tuo mainitsemani, minulle tärkein ihmisryhmä, eli perheeni, tuosta yrittämisestäni kärsii. Jotakin pientä positiivisuutta, kaikessa tässä suuressa negatiivisuudessa kuitenkin on. Se nimittäin vie minua kokoajan lähemmäs aitoa minuuttani. Olen nimittäin löytänyt itsestäni viime aikoina sen, että vaikka kuinka yrittäisin mitä tahansa elämässäni hyvää, en itseasiassa itse salli noiden sinällään hyvien asioiden toteutumista elämässäni. Lähinnä jälleen siitä perustavanlaatuisesta syystä johtuen etten osaa rakastaa itseäni, saati salli itselleni mitään hyvää tapahtuvan. Sen sijasta toisaalta armottoman yrittämiseni huipentumana, tuhoan kaiken tavalla tai toisella tekemieni valintojen seurauksena. Tästä kaikesta seuraa vain se, että mitä kovemmin yritän, sitä vähemmälle läsnäolo perheen parissa jää ja sitä huonommin meillä perheen sisällä voidaan. Yritä tässä nyt sitten.

Hassua tuossa yrittäjyydessäni lähinnä viime aikoina on ollut se, etten ole raaskinut pyytää ihmisiltä rahaa palveluistani, vaan enemmänkin tehnyt asioita hyväntahtoisesti palkatta. Se mistä tama johtuu, valkeni minulle vasta eilen. Koen saaneeni omaan elämääni raittiuden myötä äärettömän paljon hyviä asioita, maksamatta niistä itse mitään ja sen vuoksi toiselta ihmiseltä korvauksen pyytäminen, edes oikeista töistä on äärettömän hankalaa. Ainoa ratkaisu tähän pulmalliseen tilanteeseeni on siinä, jos saan hankittua itselleni asiakkaaksi joko ison yrityksen, tahi toisaalta esimerkiksi kunnan tai kaupungin, sillä nämä edellä mainitsemani instanssit ovat tahoja joilta voin surutta palveluistani maksun olla pyytämässä.

No palatakseni alkuperäiseen aiheeseeni, itseni rakastamiseen, voin mainita sen, että mitä enemmän ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa olen, sitä enemmän saan korvaavia kokemuksia ja sitä kautta sitä enemmän opin hitaasti mutta varmasti myös itseäni rakastaa. Sen myötä rakkaus myös lähimmäiseen lisääntyy ja näin ollen Hyvä vaikuttaa yhä useamman ihmisen elämässä.

Vekkulia tuossa lähimmäisenrakkaudessa on se, että olen ottanut itselleni kuin haasteen, pyrkien rakastamaan juuri niitä ihmisiä jotka vähiten sitä osaavat tai käytöksellään antavat ymmärtää haluavansa. Toisaalta kuinka helppoa on rakastaa ihmistä joka kykenee rakastamaan ja rakkautta vastaanottamaan, mutta eikö juuri ne ihmiset eniten rakkautta tarvitsisi, jotka eivät sitä kykene osoittamaan saati itselleen vastaanottamaan. Kaikki tämäkin peilautuu suoraan minuudestani, lähinnä siitä, kun itse omakohtaisesti tiedän kuinka vaikeaa ja haasteellista rakkauden vastaanottaminen on, niin siitä syystä samalla kun haastan itseäni rakastamaan vaikeasti rakastettavaa ihmistä, opin itse sitä vastaanottamaan aidommin.

Elämä on päivittäin, erinäisten haasteiden kohtaamista. Parasta kaikessa kuitenkin se, että kiitos menneen elämäni olen oppinut luottamaan toisiin ihmisiin siinä, etten enää noista haasteista yksi pyri selviämään vaan keskustelen asioista päivittäin jonkun kanssa ja sitä kautta saan myös erilaisia näkökulmia noita haasteita kohdatessani. Puhuminen onkin yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Sen avulla kaikesta mahdollisesta mitä elämä mukanaan tuokaan, on mahdollista selvitä.