Suhteet & seksi

Edellinen

Naiset inttiin  4

Ennätysmäärä naisia haki tänä keväänä vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Yli 1 100 nuorta naista ilmoittautui halukkaaksi käymään armeijan miesten rinnalla. Voiko tasa-arvo toteutua, jos asepalvelus on pakollinen vain toiselle sukupuolelle?

Yhä useampi nuori mies on alkanut ihmetellä asepalveluksen pakollisuutta. Vaikka Suomen puolustusvoimat on uudistanut ennen näkemättömällä tavalla asepalvelusta ja siihen hakeutumista, muuttuu nuori väestö vielä nopeammin. Nuoret eivät ole tottuneet siihen, että A. joku komentaa heitä ja B. joudutaan tavattoman epämukaviin olosuhteisiin, joissa ei saa käyttää nettiä.

Autoritäärisyys ei ole muotia. Lasten kasvatuksessa sen on todettu aiheuttavan pelkkää tuhoa ihmisen psyykelle ja moraalille. Armeijasta ei kai kuitenkaan voi tehdä puhtaasti mukavaa ja ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa koulutuspaikkaa?

Kun kirjoitan Googleen ”armeija on”, tarjotaan jatkoksi ”paskaa”, ”turha”, ”pelleilyä” ja ”vitsi”.

Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus koskee kaikkia miespuolisia 18-60 -vuotiaita suomalaisia. 18-29 -vuotiaat naiset saavat hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Miksi naisia ei velvoiteta palvelemaan maata niin kuin miehiä? Jos naiset eivät sovellu asepalvelukseen, miksei heitä velvoiteta siviilipalvelukseen tai jonkinlaiseen yhdyskuntapalveluun? Eikö naisilla ole peräti samanlainen oikeus kuin miehilläkin saada myös valtion maksutonta johtajakoulutusta?

Ruotsissa pakollinen asepalvelus ehdittiin jo välillä lopettaa, kun ruotsalaiset olivat tulleet siihen tulokseen, että palkka-armeija sopisi heille paremmin. Venäjän armeijan aktivoituminen ja muut levottomuudet Euroopassa aiheuttivat mielenmuutoksen, ja Ruotsin hallitus palautti 2.3.2017 yleisen asevelvollisuuden maahan.

Ruotsissa yleinen asevelvollisuus (ehkä oikeammin puolustusvelvollisuus) koskee kaikkia 16-70 -vuotiaita kansalaisia, ja vuodesta 2010 myös naisia. Naisten ei kuitenkaan tarvitse välttämättä astua aseisiin, mikäli jokin muu palvelusmuoto soveltuu heille paremmin. Sama koskee myös ruotsalaisia miehiä. Ruotsalaiset voivat osallistua esimerkiksi pelastustehtäviin.

Ruotsin hallitus ei aio sotilaskouluttaa koko ikäluokkaa, vaan kutsuu syksyllä katsastukseen noin 13 000 satunnaista miestä ja naista, joista 4 000 parhaiten sopivaa henkilöä koulutetaan vuosina 2018-2019.

Suomen puolustusvoimat ei ole ilmaissut halukkuutta laajentaa pakollista asepalvelusta naisiin. Nykyinen puolustusministeri Niinistö taas on. Onko muilla kuin perussuomalaisilla halua keskustella asepalveluksen laajentamisesta?

Mitä mieltä olet? Pitäisikö naiset määrätä inttiin? Soveltuvatko naiset asepalvelukseen? Entä jos naiset valtaavat armeijassa kaikki parhaat paikat?

http://inttiin.fi/naisten-asepalvelus/


Mummot vastaan nuoriso  8

Ehdotin melkein kymmenen vuotta sitten Cityn silloiselle päätoimittajalle isoa juttua eläkkeistä. Minulle oli selvinnyt, että kauan pelätty eläkepommi tulee kosahtamaan nuorten niskaan, eikä päättäjiä kiinnosta asia pätkääkään.

Pt sanoi, että aihe on tärkeä, mutta nuoria aikuisia eläke ei voisi vähempää kiinnostaa.

Syytä olisi.

Vaikka demarivaikuttaja Kimmo Kiljusen masinoima kansalaisaloite eläkkeiden nostamiseksi ei näytäkään menevän läpi eduskunnassa, on jo nykyinen eläkesysteemi äärimmäisen epäreilu nuorille. (Kiljunen vetoaa köyhien eläkeläisten puolesta, vaikka kansalaisaloite olisi hyödyttänyt rikkaita eläkeläisiä.)

Suuret ikäluokat, eli 1940- ja 1950-luvulla syntyneet, astuivat työelämään 1960-luvulta lähtien. He ovat totisesti aloittaneet, ainakin muistelmissaan, työnteon jo noin 13-vuotiaana. Mitään eläkettä ei heille kertynyt alle 24-vuotiaana, ei ollut opintotukea, eikä kämppääkään. Ja kouluun hiihdettiin kuudelta aamulla vähintään 50 kilometriä.

Suomalainen eläkejärjestelmä toimii niin, että seuraava sukupolvi maksaa edellisen sukupolven eläkkeet.

Kun suuret ikäluokat olivat töissä, oli Suomessa hyvin vähän eläkeläisiä. Miehiä oli kuollut sodassa, ihmiset eivät eläneet kovin vanhoiksi, ja nekin mummot, jotka vanhoiksi elivät, saivat mitättömän pientä eläkettä. Mummot olivat hoitaneet lapsia, tai korkeintaan tehneet jotain vaatimatonta työtä naispalkkaluokassa. Näiden muutamien mummojen eläke oli helppo koota hyvin pienestä eläkemaksusta, jonka maksoi työnantaja.

Nyt yhä pienempien sukupolvien täytyy maksaa valtavan isojen, ja Suomen historiassa kovimpia palkkoja saaneiden ihmismassojen eläkkeet.

Eläkeläiset väittävät sinisin silmin, että he ovat eläkkeensä ansainneet. He oikeasti uskovat niin, koska heille on aina niin uskoteltu. Aluksi eläkejärjestelmä toimikin niin, että eläkeyhtiö laittoi ihmisen nimellä varustettuun lokerikkoon seteleitä pinoon vanhuuden varalle.

Järjestelmää muutettiin, mutta jostakin syystä suurin osa eläkeläisistä ei näytä tietävän sitä. Minäkään en tiedä vakuutusmatematiikasta riittävästi, joten luotan asiantuntijoiden laskelmiin.

Toimittajat Teemu Muhonen ja Jari Hanska ovat jaksaneet kaivaa eläkesysteemistä perustiedot, joita ei kukaan alan asiantuntija ole tainnut osoittaa vääriksi. Eläketurma-kirja on hyvin ja varsin vetävästi kirjoitettu.

Yritän kiteyttää kirjan perussanoman.

Jopa Eläketurvakeskus itse on laskenut, että suuret ikäluokat ovat maksaneet omista eläkkeistään 20-25 prosenttia. He ovat saaneet esimerkiksi 36 vuoden työnteolla eläkkeen, joka on noin 60 prosenttia palkasta. Heidän eläkkeensä on laskettu viimeisiä työvuosia painottaen. Muita kauemmin töissä tsempanneet ovat lisäksi kerryttäneet ns. superkarttumaa.

Superkarttuma on nyt tietysti tulevilta polvilta poistettu. Samoin mahdollisuus päästä 36 vuoden työllä täydelle eläkkeelle. Jos vuonna 1997 syntynyt henkilö haluaisi saada tällä hetkellä miesten keskimääräisen eläkkeen, 2 100 euroa, pitäisi hänen aloittaa kokopäivätyö noin 19-vuotiaana, ja tehdä tauotta työtä noin 51 vuotta. Lisäksi hänen tulisi saada joka kuukausi vähintään 3 300 euroa palkkaa. Siis jo 19-vuotiaana. Samaan aikaan hän joutuu todennäköisesti kohta maksamaan 30 prosentin eläkevakuutusmaksuja.

Suuret ikäluokat taas eivät aluksi maksaneet eläkevakuutusta. Työnantaja maksoi, vähän päälle viisi pinnaa palkasta. Vuonna 2016 pakollinen eläkevakuutusmaksu oli yhteensä 24,4 prosenttia. Suurimman osan maksaa työnantaja, mutta palkansaaja maksaa enemmän kuin suurten ikäluokkien koko vakuutusmaksu oli aikanaan. (Ihan sama kumpi sen maksaa, pakollinen veroluonteinen maksu pienentää palkkaa.)

Valtio ja kunnat joutuvat tinkimään omasta verotuksestaan, koska korkean eläkemaksun päälle ei voi loputtomiin kasata muita veroja. Sen takia meillä ei ole kohta enää varaa hyvinvointivaltioon.

Viime vuosina on haukuttu päivittäin työttömiä. Voivoi, miksi nuoret ovat työttömänä? Mikseivät opinnot maistu?

Meille on annettu mielikuva, että työttömien takia joudumme konkurssiin. Osittain tämä on totta. Jokaikisen työikäisen tulisi mennä töihin, jotta saamme maksettua kaikki luvatut eläkkeet, ja saamme samalla maksettua vanhenevan väestön tarvitsemat massiivisen isot sote-palvelut.

Tosiasiassa varsinaiset työttömyysmenot eivät vie meitä konkurssiin.

”Vuonna 2006 valtiontalouden verotulot ja muut tulot olivat yhteensä 41 miljardia euroa ja menot 40 miljardia, joten valtiontalous oli ylijäämäinen. Vuoteen 2016 mennessä valtion tulot olivat itse asiassa nousseet yli 49 miljardiin euroon, mutta vastaavasti menot olivat paisuneet 55 miljardiin. Työttömyysmenot olivat kohonneet vajaasta kahdesta miljardista noin kolmeen miljardiin, mutta paljon suuremman osan 15 miljardin euron loikasta selittivät valtion kunnille maksamien valtionosuuksien ja työeläkkeiden ja kansaneläkkeiden kasvu.”

Samalla ajanjaksolla Suomen eläkemenot kasvoivat 10 miljardilla eurolla 28 miljardiin euroon. Ja suurin eläköitymisaalto on vasta edessä.

Teemu Muhonen ja Jari Hanska väittävät, että eläkeuudistuksissa on leikattu nuorten eläkkeitä kolmanneksella. Jos 2 000-luvun alkupuolella eläkkeelle jääneen 5 000 euron hulppea eläke laskettaisiin nuorille sukupolville säädetyllä laskuperusteella, saisi sama henkilö enää reilu 3 000 euroa eläkettä.

Tätä kivaa uudistusta päättäjät ovat kuvanneet sanoilla reilu ja nuoret sukupolvet huomioonottava.

Jotkut asiantuntijat ovat verranneet lakisääteistä eläkejärjestelmäämme Pajazzoon, jossa vanhempi polvi laittaa peliin yhden euron ja saa ulos neljä euroa, hieman nuoremmat tienaavat pyramidihuijauksessa kaksi euroa, mutta kaikista nuorin sukupolvi näyttää saavan euron sijoituksellaan takaisin vain 70 senttiä.

Nuoren sukupolven huonojen kertoimien lisäksi valtio on määrännyt nykyiset lapset ja nuoret aikuiset työskentelemään yli 70-vuotiaaksi. Oikeasti, kuka uskoo, että vuonna 1999 syntynyt kaveri jaksaa painaa kokopäivätöissä melkein 73-vuotiaaksi?

Nykyiset keski-ikäiset uupuvat jo reilu 50-vuotiaina ja johtajat voivat jäädä hulppealle yhteiskunnan kustantamalle eläkkeelle 60-vuotiaana. Terveet hyväosaiset johtajat ovat olleet työelämässä reilu 30 vuotta ja he tulevat nostamaan reiluja korvauksiaan jopa 30 vuotta, nuorten ikäpolvien piikkiin.

Nykyinen nuorimies saa tehdä töitä 51 vuotta saavuttaakseen murto-osan näistä eduista.

Netissä on tarjolla laskureita tulevan eläkkeen ja eläköitymisiän laskemiseen.

Esimerkiksi vuonna 1952 syntynyt henkilö pääsee täydelle eläkkeelle 63 vuoden ja kolmen kuukauden iässä, kun vuonna 1995 syntynyt saa alkaa kunnolla levätä laakereillaan vasta 71-vuotiaana. Miltä kuulostaa?

Kuka uskoo elinajanodotteen oikeasti tuovan näin paljon terveitä reippaita vuosia sairasteleville nykynuorille?

On totta, että suuret ikäluokat ovat kekseliäisyydellään ja työllään luoneet hyvinvointivaltion. Osa heistä on syntynyt saunassa, eikä elämä ole aina ollut heille helppoa. He ovat jatkaneet suomalaista perinnettä, jossa nuori ikäluokka saa aina enemmän palkkaa ja paremman elintason kuin vanhempansa. Ero suurten ikäluokkien omiin vanhempiin on itse asiassa varmaan maailmanennätys. Suomi nousi köyhyydestä yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

Meillä on paljon etuja, joita ei aiemmilla sukupolvilla ollut edes unelmissaan. Nyt meillä ei tosin ole enää varaa niihin.

Isoäitini ei kehdannut mennä sairaalaan, kun sai sydänkohtauksen. Suurten ikäluokkien edustajat ovat tottuneet anteliaaseen työterveyteen ja vaativat eläkkeelläkin hyvää palvelua jokaiseen pikkuvaivaan.

Nuoret ovat tottuneet saamaan rahaa, tavaroita ja palveluita vanhemmiltaan, eikä moni ymmärrä, että jatkossa jokainen euro revitään irti verisin sormin.

Kaikki muut yhteiskunnan ryhmät ovat joutuneet leikkaamaan rutkasti omista etuuksistaan paitsi työeläkettä ansaitsevat. He ovat ainoat koskemattomat Suomessa. (Jos ei lasketa muutamia superrikkaita sukuja.)

Nykyiset nuoret tulevat olemaan maamme historian ensimmäinen sukupolvi, joka on paljon huonommassa asemassa kuin vanhempansa. Meillä on jo nyt 30- ja 40-vuotiaita työntekijöitä, joilla ei tule koskaan olemaan varaa hankkia omaa yksiötä, vaikka heillä olisi korkea koulutus.

Lapsilta ja nuorilta leikataan koko ajan lisää. Samaan aikaan saamme kuulla, miten ala-arvoisesti vanhuksia ”hoidetaan” vanhainkodeissa ja sairaaloiden vuodeosastoilla. Miten huonosti vanhuksia hoidetaan sitten kun eläkeläisiä on vielä miljoona lisää?

Mitä nuori voi tehdä tässä tilanteessa? Auttaa mummoa ja vaaria, ettei heitä tarvitsisi laittaa 20 vuodeksi laitokseen.

Hankkia nopeasti hyvä koulutus ja mennä kovapalkkaiseen työhön. Säästää pienestäkin palkasta rahaa vanhuuden varalle. Voittaa lotossa. Muuttaa ulkomaille (mutta ei niihin maihin, joissa eläkepommi on viritetty vielä isommaksi). Mennä rikkaisiin naimisiin. Perustaa tuottoisan yrityksen. Muita ideoita?

Teemu Muhonen & Jari Hanska: Eläketurma. Miksi Suomeen tarvitaan uusi sukupolvisopimus. Vastapaino 2016.

Hyvä kirjoitus Eläketurma-kirjasta: http://www.pauliforma.fi/rantaradanvarrelta/elaketurma/

Eläkeuudistus 2017: http://www.etk.fi/elakejarjestelmat/elakejarjestelma-muutoksessa/lainmuutosten-taustoja/elakeuudistus-2017/

Keskimäärin eläkeläisillä menee tosi hyvin: http://yle.fi/uutiset/3-9403403


Oma moraali, paras moraali  4

Useimmat ihmiset pitävät itseään hieman keskivertoa parempina ihmisinä. Suomessa on tutkittu esimerkiksi autoilijoita, ja yhdeksän kymmenestä arvioi itsensä vähintään keskivertokuskiksi.

Erilaisissa tutkimuksissa on selvitetty yleisesti toivottavina pidettäviä piirteitä ja pyydetty ihmisiä arvioimaan sen jälkeen omia ominaisuuksiaan. Mitä toivotumpi ominaisuus, sitä todennäköisemmin kyseinen kiva piirre sopii hyvin itseen.

Psykologit kutsuvat kyseistä itsensä ruusunpunaisin lasein näkemisen ihmettä ”self-enhancement -efektiksi”. Oma persoonallisuus ja teot nähdään ylevämmässä valossa kuin muiden.

Erityisen rajuja arviointivirheitä tehdään moraalia punnittaessa. Psykologian professori Cindi May on kirjoittanut hyvän jutun aiheesta tammikuun Scientific American -julkaisuun.

Osin omien ominaisuuksien ja tekojen näkeminen suotuisassa valossa johtuu luonnollisista syistä. Meillä on eniten tietoa juuri omien tekojemme taustoista ja ehkä outojen moraalisten ratkaisujen lieventävistä asianhaaroista. Muiden teot on helpompi tuomita raskaimmalla rangaistusasteikolla.

Ihmisen itseluottamuksen kannalta on suotuisaa ajatella itsestään myönteisesti. Liian suuri luottamus muihin aiheuttaa myös jatkuvia pettymyksiä. Ihmisen on hyvä olla hieman varuillaan varsinkin ventovieraiden kanssa, koska saattaahan sitä joutua puijatuksi ja petetyksi.

Moraalisen vaakakupin taaraaminen olisi yleisen hyvinvoinnin kannalta paikallaan. On huomattu, että käsitys omasta moraalisesta ylemmyydestä voi nurinkurisesti johtaa oman moraalin venymiseen.

Esimerkiksi jonkin hyvän teon tehneet ihmiset alkavat usein leijua sen verran voimallisesti hyvien ihmisten taivaassa, että alkavat itse asiassa lipsua moraalissaan heti tekemänsä yksittäisen hyvän työn, lahjoituksen tai auttamisen jälkeen.

”Koska juuri annoin viisi euroa köyhälle, voin varastaa parilla kympillä toimistotarvikkeita duunista ja valehdella kumppanilleni.”

Ei kuulosta hyvältä.

Juuri ilmestyneen Nuorisobarometrin mukaan suomalaisnuorten luottamus omaan tulevaisuuteen on hyvä, mutta usko hyvinvointiyhteiskuntaan ja muihin ihmisiin on laskenut. Nuoret uskovat siis pärjäävänsä itse elämässä, mutta eivät oikein luota muuhun Suomeen.

Suomen kaltaisen pienehkön kylmän reunavaltion yksi parhaista kilpailutekijöistä uhkaa murentua. Luottamusyhteiskunta on arvokkainta omaisuuttamme. Jos emme luota siihen, että minua ja kaveria ei jätetä, alamme järjestellä itsellemme hyviä oltavia ja unohdamme, että kaikkien hyvinvointi on tärkeää.

Kukaan ei voi hyvin, jos ainaisena pelkona on oman onnen ja hyvinvoinnin menetys, ja jos jokainen toinen ihminen on uhkaava vihollinen. Poteroihin kaivautuminen on paitsi epämiellyttävää, myös kallista puuhaa. Luottamus on jotain mitä ei pelkällä rahalla saa. Sitä on vaikea rakentaa, mutta se on helppo tuhota.

Parisuhteessa moraalinen ylemmyydentunto uhkaa rakkautta. Jos kumppanin käytös nähdään epäilyttävänä ja oma käytös on aina selitettävissä paremman ihmisen toimintana, ei ole mahdollista päästä läheiseen rakastavaan suhteeseen.

Oman rakkaan näkeminen hieman muita paremmassa valossa onkin tyypillistä onnellisissa liitoissa. Joskus toki tällainen ”rakkaus” hyväksyy myös rikollisen tai sairaan toiminnan, mikä ei tietenkään ole järkevää ja yleisen edun mukaista.


Parisuhteen henkinen kolmas pyörä  1

Oletko parisuhteessa? Kuka on läheisin ihmisesi?

Useimmat avo- tai avioliitossa olevat sanovat kumppaniaan läheisimmäksi ihmisekseen. Todellisuudessa moni jakaa syvimmät tuntonsa jonkun muun kuin oman puolison kanssa.

Parisuhteen alussa halutaan tietää uudesta rakkaasta kaikki. Millainen olit lapsena? Miltä näytit teini-iässä, missä kävit koulua, mitä harrastuksia sinulla oli?

Mitä ajattelet? Mistä pidät? Miten sinusta tuli noin ihana?

Rakastumisvaiheen jälkeen suhde usein tasaantuu ja lopulta koittaa arki. Kukaan ei jaksa jatkuvaa hullaantumisen tuomaa aivomyrskyä, vaan useimmille ihmisille normaali rakastava parisuhde riittää.

Normaali rakastava parisuhde vaatii yhteistä aikaa, puhumista ja tekemistä. Kumppanille kerrotaan yleensä tavalliset arkikuulumiset: miten töissä meni, onko koira käytetty ulkona tai mitä tehdään päivälliseksi.

Joskus arki muuttuu komenteluksi tai mäkätykseksi. Vie koira ulos, mikset ole käynyt kaupassa, aina täällä kompastuu näihin sun kenkiin.

Tyytyväiset parit ovat kiinnostuneita toistensa mielipiteistä ja pohdinnoista. Puhutaan politiikasta, kasvatuksesta, uskonnosta ja rahasta. Pohditaan pitäisikö oman kylän kirkon vihkiä homoja vastoin piispojen suositusta tai pitäisikö aloittaa uusi harrastus.

Onnellisimmat parit uskaltavat luottaa toisiinsa vielä syvemmin. Puhutaan omista tunteista ja arimmistakin toiveista, peloista ja tarpeista.

Omien syvimpien ja salaisimpien tunteiden jakaminen, tarpeista kertominen ja lähelle päästäminen ei ole parisuhteessa itsestään selvää.

Intiimeimmällä alueella pitää voida luottaa toiseen täysin. Nyt kerrotaan asioita, joiden avulla ihmistä voidaan haavoittaa ja loukata syvälle.

Osa ihmisistä erkanee omasta kumppanistaan. Asioiden jakaminen ja yhdessä tekeminen ei kiinnosta. Yhteiselämä on pelkkää tosiasioiden toteamista ja arjen töiden delegointia. Jotkut juttelevat parinsa kanssa kaikista muista tärkeistä asioista, paitsi niistä, jotka ovat oman ihmisyyden syvintä olemusta.

Kun kumppanin kanssa ei uskalla puhua kaikista intiimeimmistä asioista, saattaa käydä niin, että jakaa ne parhaan ystävänsä kanssa. Parisuhteen kylkeen voi kasvaa kolmas osapuoli, joka itse asiassa tietää yhden puolison syvimmät tunteet, vaikka liiton toinen varsinainen jäsen on tärkeistä asioista ihan ulkona.

Kun jollekulle (aika usein miehelle) tulee sellainen tunne, että ei itse aina kuulu oman avioliittonsa tai parisuhteensa johtoryhmään, voi tunne olla varsin aito kokemus siitä, että jää oikeasti ulkopuolelle. Jossakin jotkut ovat jakaneet, puhuneet, pohtineet ja päättäneet jopa siitä, mihin parisuhde menee, mutta toiselta varsinaiselta osapuolelta ei ole kysytty mitään.

Jakamalla, luottamalla, kuuntelemalla, puhumalla rehellisesti ja avoimesti kumppanilleen voi huolehtia siitä, että on parisuhteen toinen varsinainen osapuoli. Uskaltaako sinulle puhua? Oletko luottamuksen arvoinen? Haluatko tosissasi ymmärtää toista?

Intiimissä hyvässä ja läheisessä suhteessa on toimiva vuorovaikutus. Siihen ei mahdu kolmatta pyörää.


Seksuaalinen kehitys ja parisuhde  2

Luonnollinen kasvuprosessi aikuisen seksuaalisuuteen ja tasapainoiseen parisuhteeseen kestää vuosia ja vaatii onnistuneesti läpikäydyt vaiheet fyysisessä, henkisessä ja sosiaalisessa kehityksessä.

Tuoreimman kotimaisen lasten- ja nuorisopsykiatrian oppikirjan mukaan aivojen hermoverkoissa tapahtuu suuria muutoksia nuoruudessa. Erityisesti pitkät hermoverkkoyhteydet lisääntyvät ja lyhyet vähenevät. Hermoverkot integroituvat ja painopiste siirtyy paikallisesti aktiivisista verkoista laajempiin kokonaisuuksiin, kun aivojen eri alueiden väliset yhteydet vahvistuvat.

Tyttöjen ja poikien aivoissa alkaa tapahtua osittain eri asioita jo 8-13 -vuotiaana, mutta erityisesti 13-17 -vuotiaana voidaan nähdä sukupuolten välisten erojen vahvistuvan.

Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että pojilla ja miehillä ovat isoaivojen aivopuoliskojen väliset yhteydet vahvemmat, kun taas naisilla hallitsivat aivopuoliskojen ja eri aivolohkojen väliset yhteydet. Pikkuaivoissa löydökset eri sukupuolten välillä olivat päinvastaiset.

”Tulokset viittaavat siihen, että pojilla aivojen kehitys suuntautuu naisia paremmin havaintoon ja koordinoituun toimintaan, tytöillä ja naisilla analyyttisen ja intuitiivisen päätöksenteon prosessien yhteensovittamiseen.”

Aikuiseksi kasvaminen ja kypsyminen tasapainoiseen aikuismaiseen parisuhteeseen ja seksisuhteeseen vaatii kuitenkin molemmilta sukupuolilta samantyyppisen henkisen kasvun.

Masturbaatio kuuluu luonnollisena osana nuoruuteen. Murrosikäinen tutustuu kehoonsa ja seksuaalisuutensa. Päässä pyörivät mielikuvat auttavat henkisessä kehityksessä kohti parisuhdeseksiä ja toimivaa ihmissuhdetta.

”Masturbaation puute nuoruusiässä viittaa nuoren kyvyttömyyteen käsitellä herääviä seksuaalisia yllykkeitä.”

Itsetyydytyksen avulla nuori rakentaa mielikuvia itsestään ja vastakkaisesta sukupuolesta (mikäli on hetero). Masturbaatiomielikuvat ovat aluksi infantiileja ja jopa väkivaltaisia. Nuoren täytyy päästä eroon mielikuvista, jotka liittyvät aiempiin läheisiin ihmissuhteisiin, kuten vanhempiin.

Mielikuvat alkavat liittyä ensin vieraisiin aikuisiin ihmisiin ja lopulta samanikäisiin nuoriin. Seksifantasiat siis muuttuvat kehityksen aikana, ja siirtyvät lopulta osaksi esileikkiä.

Seksuaalisen identiteetin epävarmuus johtaa usein erilaisiin yrityksiin vahvistaa ja varmistaa omaa seksuaalisuutta. Uhoilu ja erilaiset kokeilut ovat usein liioiteltuja, kun nuori yrittää todistaa itselleen ja muille omaa kyvykkyyttään.

Murrosiän päättyessä pitäisi nuorella olla vakiintunut käsitys seksuaali-identiteetistään. Tällöin nuori uskaltautuu kokeilemaan seksuaalista vuorovaikutusta parisuhteessa.

Nuorten ensimmäiset seurustelusuhteet ovat yleensä harjoituksia, joissa nuori on usein itsekäs, oikukas ja lähinnä testaa omaa käytöstään ja seksuaalisuuttaan. Seurustelusuhteet saattavat alkaa ja loppua äkisti. Lopulta harjoittelu johtaa parhaassa tapauksessa aikuismaiseen vastavuoroiseen, omat ja toisen tarpeet huomioon ottavaan pari- ja seksisuhteeseen.

Jos kehitys tyssää, eikä henkilö edes aikuisena pysty vastavuoroiseen eroottiseen suhteeseen, jää seksuaalisuus itsekkääksi omien tarpeiden tyydyttämiseksi ja valtataisteluksi kumppanin kanssa. Esimerkiksi monilla narsisteilla seksuaalisuus on jäänyt puberteettiselle asteelle.

Erilaiset sukupuoli-identiteetin häiriöt lapsuudessa huolestuttavat vanhempia yleensä suuresti. Suurin osa häiriöistä korjaantuu kasvun myötä. Yli 80 prosentilla sukupuoli-identiteetin häiriö häviää puberteetissa. Se ennustaa pojilla lähinnä aikuisuuden homoseksuaalisuutta. Lapsi voi tarvita kasvuun tukea, mutta ennen kaikkea hän tarvitsee hyväksyntää.

Seksuaalinen suuntautuminen selviää normaalisti aikuiseksi kasvamisen myötä. Mitään ”eheyttämistoimenpiteitä” ei tarvita. Psykiatrien mukaan seksuaalisen suuntautumisen voimakas ohjailu aiheuttaa ainoastaan haittaa lapsen ja nuoren kehitykselle.

Kirsti Kumpulainen, Eeva Aronen, Hanna Ebeling, Eila Laukkanen, Mauri Marttunen, Kaija Puura ja Andre Sourander (toim.): Lastenpsykiatria ja nuorisopsykiatria. Duodecim 2016.


Himokas nainen pelottaa miestä  18

Tuoreen parisuhteen kehitystä on aiemmin tutkittu erilaisten sitoutumistyylien pohjalta. On huomattu, että kiintymys vaikuttaa ihmisten seksuaalisuuteen. Israelilaistutkijoiden ryhmä halusi selvittää, miten asia toimii toisinpäin.

Vähentävätkö seksuaalinen halukkuus ja emotionaalinen läheisyys orastavan parisuhteen kiintymykseen liittyvää epävarmuutta?

62 juuri deittailun aloittanutta paria osallistui kahdeksan kuukautta kestävään tutkimukseen, jossa pariskuntia tarkkailtiin ja tutkittiin kolmeen otteeseen. Ensimmäisellä tutkimuskerralla parit keskustelivat suhteensa seksistä ja tutkijat tarkkailivat heidän seksuaalisen halukkuutensa ja emotionaalisen läheisyytensä määrää.

Tutkittavien kyseiseen uuteen suhteeseen liittyvää kiintymysahdistusta ja välttelyä selvitettiin joka tutkimuskerralla. Tulokset erosivat sukupuolen mukaan.

Miesten osoittama seksuaalinen halukkuus kumppania kohtaan ennusti sekä miesten että naisten suhteeseen liittyvien epävarmuustekijöiden vähenemistä. Ts. se että mies tuntee voimakasta halua naisystäväänsä kohtaan vahvistaa molempien mielestä parisuhdetta.

Sen sijaan naisen selvä seksuaalinen halukkuus miesystävää kohtaan esti miehen epävarmuuden vähenemistä, eli piti miehen varpaillaan parisuhteessa. Naisen osoittama läheisyys sai miehen suhteeseen liittyvän epävarmuuden vähenemään.

Nainen näyttäisi kiintyvän mieheen seksin perusteella, ja mies näyttää varmistuvan naisestaan, kun tämä on sitoutunut tunnetasolla. Voiko tämä olla totta?

Moran Mizrahi, Gilad Hirschberger, Mario Mikulincer, Ohad Szepsenwol and Gurit E. Birnbaum: Reassuring sex: Can sexual desire and intimacy reduce relationship-specific attachment insecurities? European Journal of Social Psychology, June 2016.


Eron syyt naisten ja miesten näkökulmasta  8

Heterosuhteissa miesten ja naisten käsitykset parisuhteen toimivuudesta näyttävät erkaantuvan. Parisuhdeneuvojat ovat jo jonkin aikaa ihmetelleet, miksi erot tulevat miehille niin usein yllätyksenä.

Nyt on tutkimusnäyttöä siitä, että naiset havaitsevat eroon päättyvissä liitoissa ongelmia jo suhteen alussa. Monet miehet huomaavat parisuhteen ongelmat vasta eron jälkeen.

Miksi naiset ja miehet näkevät parisuhteen niin eri tavoin?

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen mukaan parisuhteen ongelmien syyt tulisi selvittää, jotta voidaan kehittää keinoja suhteen parantamiseksi.

Entä jos toinen osapuoli ei näe mitään ongelmaa?

Psykologian tutkija Hannah C. Williamsonin ryhmä tutki parisuhdeongelmien syntyä. Oliko parilla ongelmia jo avioliiton alussa vai ilmaantuivatko ongelmat vasta myöhemmin? Missä vaiheessa ne muuttuivat vakavammiksi?

Tutkimuksen avioparit vastasivat kysymyksiin neljä kertaa avioliiton kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Varsinaisten erojen syiksi kerrottiin vuorovaikutuksen ongelmat, luottamuspula ja uskottomuus. Syyt ovat samoja kuin aiemmissakin erotutkimuksissa.

Williamsonin ryhmän tutkimuksessa kävi ilmi, että vaimot olivat miehiä herkempiä havaitsemaan parisuhteen ongelmia, ja he myös useammin huomasivat ongelmien pahenemisen. Vaimot tunnistivat liiton alussa seitsemässä tapauksessa kolmestatoista parisuhdeongelman, joka myöhemmin johti eroon, kun taas vain yhdessä tapauksessa kolmestatoista oli mies huomannut jo naimisiin mennessään myöhemmin eroon johtavan ongelman.

Tutkimuksen mukaan eroon johtavien parisuhteiden ongelmat näyttävät naisten mukaan alkaneen jo suhteen alussa. Monet miehet taas eivät huomaa mitään ongelmia edes eron jälkeen.

Monet parisuhdeongelmat ovat pysyviä, eikä toisen osapuolen toive ongelmien selvittämisestä yleensä johda mihinkään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että ongelmien ilmaantuessa miehet vetäytyvät ja vaimot turhautuvat ja hakevat lopulta eroa.

Tutkimuksen mukaan ongelmiin ajautuvilla ja eroon päätyvillä pareilla on jo suhteen alussa muita vähemmän rakkautta ja tyytyväisyyttä tukevia ominaisuuksia parisuhteessaan.

Naisten ja miesten käsitykset avioliiton laadusta ja ongelmien selvittämisen tarpeesta näyttävät olevan hälyttävän kaukana toisistaan. Miehet eivät ole halukkaita tai kykeneviä ratkaisemaan ongelmia, joita he eivät nähtävästi edes huomaa olevan. Naiset taas haluavat jotain, mitä miehet eivät ilmeisesti pysty hahmottamaan.

Naisten sanotaan jo nyt olevan liian nirsoja parisuhdemarkkinoilla. Tämän tutkimuksen ja erotilastojen perusteella näyttäisi ennemminkin siltä, että naisten tulisi vieläkin tarkemmin harkita parisuhteensa laatua ennen sitoutumista.

Vaihtoehtoisesti naisten on sopeutettava odotuksensa todellisuuteen.

Alkuperäisen tutkimusartikkelin voit lukea tästä.


Millaiset persoonallisuudenpiirteet ennustavat hyvinvointia?  2

Pennsylvanian yliopiston positiivisen psykologian tutkimuskeskuksen johtaja Scot Barry Kaufman on listannut hyvinvointia ennustavia persoonallisuudenpiirteitä Scientific American Mind -sivustolla.

Tyypilliseen amerikkalaiseen tapaan yhdeksi tärkeimmäksi hyväksi persoonallisuudenpiirteeksi nousee taas ulospäinsuuntautuneisuus. (Onneksi myös Suomessa, introverttien luvatussa maassa, on mahdollista saavuttaa onnellinen elämä vähemmällä sosiaalisella panostuksella, ks. alla.)

Kaufmanin mukaan hyvinvointia ennustavat parhaiten nämä 11 asiaa:

1. Positiiviset tunteet. Henkilöllä on usein (ja voimakkaita) positiivisia tunteita ja mielialoja.

2. Vähän negatiivisia tunteita. Henkilöllä on mahdollisimman harvoin ja hyvin laimeita negatiivisia tunteita ja mielialoja.

3. Tyytyväisyys elämään.

4. Autonomia.

5. Ympäristön hallinta.

6. Jatkuva henkinen kasvu.

7. Hyvät ihmissuhteet.

8. Itsensä hyväksyminen.

9. Elämällä on tarkoitus.

10. Henkilö on mukana monessa asiassa (sitoutuminen).

11. Saavutukset. Henkilö kokee saavuttaneensa itselleen tärkeitä asioita elämässään.

Mitkä viisi määräävintä persoonallisuudenpiirrettä (Big Five) selittävät näitä koetun hyvinvoinnin elementtejä? Yleensä tutkimuksissa päädytään kahteen tärkeimpään hyvinvointia ennustavaan piirteeseen: ulospäinsuuntautuneisuus ja matala neuroottisuus. Eli sosiaalinen ja tasapainoinen ihminen saavuttaa helpoiten onnen.

Kaufmanin mukaan tutkija Jessie Sun on keksinyt uuden lähestymistavan persoonallisuuden analysointiin. Hyvinvointi ja onni elämässä on mahdollista saavuttaa viidellä erilaisella tavalla (ja huom. yksikin näistä riittää!):

1. Innostuminen. Helposti innostuva persoona omaa yleensä paljon hyviä puolia ja houkuttelee ympärilleen kivoja ihmisiä ja asioita.

2. Matala syrjäänvetäytymisaste. Syrjään vetäytyjä on melko usein neuroottinen, herkkä, negatiivisille vaikutuksille altis, itsekeskeinen murheilla mässäilijä. Hänen vastakohtansa taas on tyytyväinen osallistuja, positiivinen, itsenäinen ja kivoja asioita elämässä saavuttava onnistuja.

3. Aikaansaavuus. Ahkerat, toimeliaat ja aikaansaavat ihmiset saavuttavat elämässä itselleen asettamiaan tavoitteita ja tulevat siitä onnelliseksi. Usein heidän lähipiirinsä nauttii myös aikaansaannosten henkisistä ja muista hedelmistä.

4. Myötätunto. Myötätuntoiset ihmiset välittävät toisten tunteista ja hyvinvoinnista. Myötätuntoisuus korreloi hyvien ihmissuhteiden, ympäristön hallinnan, henkilökohtaisen kasvun, sitoutumisen ja muiden mukavien asioiden kanssa.

5. Älyllinen uteliaisuus. Kiinnostus uusia ideoita kohtaan, älyllisistä ponnisteluista nauttiminen, monimutkaisten asioiden syvällinen ajattelu ja omien kokemusten reflektointi kuvastaa älyllisesti uteliaita ihmisiä. Heillä on voimakas kokemus autonomiasta ja ympäristön hallinnasta. Henkinen kehitys, itsensä hyväksyminen ja aikaansaavuus korreloivat älyllisen uteliaisuuden kanssa. Sen sijaan älyköillä ei ollut selvää taipumusta negatiivisuuteen eikä positiivisuuteen.

Kaufmanin mukaan hyvinvointia ennustaa jossakin määrin myös itsevarmuus tai luova avoimuus. Itsevarmat ihmiset saattavat tosin joutua hankaliin tilanteisiin, koska eivät koe suurta halua taipua joukkopaineen edessä, ja he saattavat toisinaan ärsyttää muita ihmisiä.

Erilaisten analyysien jälkeen Kaufman on löytänyt kolme asiaa, jotka eivät korreloi henkilön oman hyvinvoinnin kanssa, vaikka ihmiset niin luulevatkin.

1. Vaikka useimmat ovat saaneet hyvän kotikasvatuksen, jossa korostetaan kauniin käytöksen tärkeyttä, ei tästä neuvosta näytä olevan hyötyä omalle hyvinvoinnille. Kaufmanin mukaan kohteliaisuus ei korreloi lainkaan henkilön oman hyvinvoinnin kanssa. Julkisuudessa on viime aikoina paheksuttu ihmisten itsekkyyden ja huonojen käytöstapojen lisääntymistä. Ehkä nykyihminen on intuitiivisesti huomannut, ettei kohteliaisuus ”kannata”.

Toki hyvät käytöstavat ja kohteliaisuus lisäävät MUIDEN ihmisten hyvinvointia.

2. Järjestelmällisyys ei lisää ihmisen hyvinvointia. Itse asiassa turha perfektionismi laskee onnellisuutta ja vähentää luovuutta. Henkilökohtainen kasvu vaarantuu turhia nipottamalla. (Vrt. marittaminen.)

3. Ailahtelevaisuus, impulsiivisuus ja oikuttelu eivät välttämättä laske ihmisen hyvinvointia. Mikäli henkilö ei ole herkästi ahdistuva ja syrjään vetäytyvä, hän saattaa olla varsin itsetyytyväinen kaikessa poukkoilevassa kärttyisyydessään. Tästä on hyvänä esimerkkinä Tenavat-sarjakuvan Tellu. Spontaani tuittupää voi terrorisoida ympäristöä, mutta tuntea itsensä varsin onnelliseksi.

Scot Barry Kaufman: Which Personality Traits Are Most Predictive of Well-Being? The real link between personality and well-being. Scientific American Mind. 21.1.2017.


Pelastakaa miehet  18

Miesten syrjäytyminen ei ole vain suomalainen ongelma. Lähes kaikissa kehittyneissä maissa naiset alkavat vallata yliopistot ja työpaikat. Naiset pärjäävät miehiä paremmin myös monilla muilla elämän alueilla. Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, harrastavat monipuolisesti ja ovat tyytyväisempiä ihmissuhteisiinsa.

Suomalainen lääkäriseura on esittänyt syitä miesten lyhyempään elämään: makkara, tupakka ja viina, lihavuus, tapaturmat ja keskinäinen väkivalta.

Kukaan ei ole löytänyt järkevää syytä siihen, mikseivät pojat ja miehet pärjää opinnoissa tytöille ja naisille. Koulua on syytetty tyttöjen suosimisesta. Poikien on väitetty pelaavan liikaa väkivaltapelejä. Poikia on epäilty laiskoiksi.

Ihan todistetusti suomalaiset tytöt ja pojat kasvatetaan erilaisiin rooleihin. Jo kotona ja päiväkodissa tytöt vastuutetaan tekemään enemmän hommia. Pieniä poikia pidetään liian avuttomina ja hitaina juuri mihinkään askareisiin. Toisaalta monen mielestä muiden palveleminen on tytön toinen luonto.

Pojat todella kehittyvät keskimäärin hieman tyttöjä hitaammin. Miksi tämä ei aiemmin haitannut poikien menestystä? Mitä on tapahtunut?

Suomalainen peruskoulu päättyy sellaisessa murrosiän vaiheessa, jossa osa tytöistä on jo kypsynyt hieman miettimään tulevaisuuttaan. Miten on poikien laita? Suomessa poikien maailmassa ei ole muodikasta olla hyvä koulussa. Miksi meillä on tällainen junttikulttuuri?

Tosiasiassa sama ongelma koskee muitakin maita. Yhdysvaltalainen johtamisen ja organisaatiopsykologian professori Ronald E. Riggio luettelee neljä syytä poikien ja miesten huonoon asemaan:

1. Miehet eivät hakeudu korkeakouluopintoihin. Yhä useampi korkeamman koulutuksen opinahjo täyttyy tytöistä. Hienoa että naiset jaksavat ja haluavat opiskella. Pidemmän päälle tästä trendistä koituu kuitenkin kaikille ongelmia, jos miehet putoavat kelkasta kokonaan.

2. Miesten kunnianhimo on laskussa. Riggion mukaan kansainväliset tutkimukset osoittavat miesten kunnianhimon laskeneen useimmissa tutkituissa maissa. Kun esimerkiksi 66 prosenttia naisista haluaa hyväpalkkaisen uran, näin ajattelee vain 59 prosenttia miehistä.

3. Pojat roikkuvat netissä pelaamassa ja katsomassa pornoa. Sen sijaan he voisivat tehdä koulutöitä ja harrastaa hyödyllisiä harrastuksia (niin kuin tytöt tekevät).

4. Pojilla ja miehillä on ongelmia tunne- ja sosiaalisissa taidoissa. Riggion oman ryhmän tutkimuksissa miessukupuolen emotionaaliset kommunikaatiotaidot ja sosiaaliset taidot ovat hieman parantuneet, mutta jäävät silti yhä enemmän jälkeen naisten jo valmiiksi paljon paremmista taidoista. Professorin mukaan miesten heikommat taidot hankaloittavat menestymistä työelämässä ja parisuhteissa.

Riggion mielestä nämä neljä trendiä ajavat miehet heikkoon menestykseen. Huono koulutus ja vähäinen kunnianhimo johtavat huonompiin työsuorituksiin ja heikkoon tuottavuuteen. Jos työelämä sulkee ovensa miehiltä, on Riggion mukaan todellisena vaarana, että miehet ryhtyvät rikollisiin puuhiin.

Kommunikaatio-ongelmat johtavat huonoon perhe-elämään, ja jatkuvasti naisen päihittämäksi joutuminen voi Riggion mukaan johtaa naisvihaan. Kaiken tämän seurauksena miesten elämänlaatu huononee. (Ei kai naistenkaan elämänlaatu em. seikoista juuri parane?)

Riggio ehdottaa vanhempien tiukkoja kasvatustoimia poikien nettiajan vähentämiseksi. Lisäksi hän suosittelee mentorointiohjelmia poikien opintotaitojen ja -innon parantamiseksi. Kolmanneksi tarvitaan lisää opetusta kommunikaatiotaitojen ja sosiaalisten taitojen kohentamiseksi. Hyvien käyttäytymistapojen opetteluun tulisi kiinnittää aiempaa enemmän huomiota. Kiusaamisen ja aggression vähentämiseksi tarvitaan lisäpanostusta, ja kaikkien ongelmanratkaisutaitoja tulisi parantaa.

Miten tämä saadaan ujutettua suomalaiseen peruskouluun? Erilaisia kiusaamisen taltuttamisen ohjelmia on kyllä käynnissä, mutta entä muut osiot? Joissakin kouluissa on harjoiteltu mielenterveystaitoja ja kommunikaatiota. Missä viipyvät opiskeluun ja työhön orientoivat mentorit?


Milloin pitää viimeistään tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Suomalaiset tekevät lapsia yhä vanhempana. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo melkein 29 vuoteen.

Lääkärit varoittavat lykkäämästä lastentekoa liian myöhäiseen vaiheeseen. Usein sanotaan, että 25 on ihanteellinen ikä tulla äidiksi. Biologia, henkinen kehitys ja sosiaaliset seikat vaativat usein kompromissin.

Monet perhettä suunnittelevat uskovat, että ihan hyvin voi tulla äidiksi vasta 35-vuotiaana tai vanhempana. THL on juuri julkistanut laajan tutkimuksen eri sairauksien riskin ja iän suhteesta. Monet sairaudet lisääntyvät jo 25-vuotiailla synnyttäjillä. Tutkimus ei kuitenkaan paljasta hedelmällisintä ikää.

Milloin kannattaa tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Hollantilaistutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan voi laskea todennäköisyyksiä raskaaksi tuloon. Mallissa otetaan huomioon kolme erilaista lähtökohtaa. Tutkijoiden mukaan aiemmat todennäköisyysskenaariot eivät ole ottaneet huomioon sitä, kuinka monta lasta halutaan, ja miten vanhemmiksi haluavat suhtautuvat hedelmöityshoitoihin.

Haluaako pari yhden, kaksi vai kolme lasta? Halutaanko lapsi perinteisellä menetelmällä, vai hyväksytäänkö keinohedelmöitys?

Onko lapsen saaminen hyvin tärkeää (tähdätään 90% todennäköisyyteen), melko tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä (todennäköisyys 75%), vai kivaa, mutta elämä olisi ihan hyvää ilmankin (50% todennäköisyys)?

Naisen ikä vaikuttaa sekä spontaanisti raskaaksi tuloon että hedelmöityshoidoilla aikaansaatuun raskauteen. Molemmilla tavoilla tärppää varmemmin nuorena.

Mikäli lisääntyminen on hyvin tärkeää, pari haluaa tulla omin voimin vanhemmiksi ja toiveissa on yksi lapsi, pitäisi lastenteko aloittaa viimeistään silloin kun nainen on 32-vuotias. Kahdesta lapsesta haaveilevien tulisi ryhtyä tositoimiin naisen ollessa 27-vuotias ja kolmea lasta suunnittelevien pitäisi laittaa vauvatehdas käyntiin naisen ollessa 23-vuotias.

Jos jälkikasvun saaminen ei ole kynnyskysymys (75% raskaaksi tulon todennäköisyys riittää) voi hollantilaistutkijoiden mukaan lastentekoa lykätä 4-11 vuodella, riippuen toivotusta perhekoosta.

Parin hyväksyessä hedelmöityshoidot, ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä kuin luonnonmenetelmillä. Havitellusta lapsimäärästä riippuen voi lastenteon aloittaa naisen ollessa 28-, 31- tai 35-vuotias.

Tutkijoiden mukaan ihmisiä pitäisi nykyistä paremmin informoida näistä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden reunaehdoista. Kuinka moni oikeasti tuntee ihmisen biologiaa ja raskaaksi tulemisen todennäköisyyksiä kunnolla? Useimmat ihmiset haluavat edelleen lisääntyä, joten olisi syytä parantaa tiedotusta, perhesuunnittelua ja biologian opetusta.

Jottei menisi aivan pelotteluksi, tulee muistaa, että tilastot ja todennäköisyydet antavat ryhmätason tietoa ihmisistä. Yksilölliset erot hedelmällisyydessä voivat olla hyvin suuret. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yli 45-vuotiaille äideille syntyi Suomessa 117 lasta.

Edellinen