Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2010.

Miehen koirakoulu  14

Olkaa hyvä, ammattimaisen koirankasvattajan vinkit miehen koulimiseksi sopivaksi kolmessa viikossa:

Miehet ovat koiria.

Koira on parhaillaan ennen ruoka-aikaa, varsinainen häntäheikki ja nuoleskelija. Se pysyy hyväkäytöksisenä, kun täytät ruokakulhon vain puolilleen. Sama koskee hellyydenjanoa: huomaavaisuus ja hallittavuus säilyy, kun pidät sen pienessä emotionaalisessa nälässä.

Älä juokse karkuun lähtevän koiran perään. Pysy rauhallisena. Vangitse sen huomio esim. värikästä lelua heiluttamalla (rintaliivit käy). Jos käyttäydyt kuin sinulla olisi hauskaa itseksesi, ryntää koira luoksesi.

Tutustuta koira hitaasti itseesi, muuten se saattaa hermostua ja rikkoa jotakin.

Silittely ja paijaus ovat kuuliaista käytöstä vahvistavia myönteisiä motivaatiotekniikoita.

Sano EI selvästi. Myöhemmin pelkkä katse riittää.

Rankaise välittömästi. Koira ei yritä pahantekoon uudelleen, jos laitat sen kärsimään itse sotkunsa.

Ota pomon rooli heti, jotta koira tietää kumpi on johtaja. Jos suostut leikkimään tuhman koiran kanssa, se ei enää tottele.

Estä turha kerjääminen. Opeta kielletyn houkutuksen johtavan välittömästi tuskalliseen tuntemukseen. Ole johdonmukainen säännöissä, kotona myös.

Koira ei kuuntele huutavaa emäntää.

Koiran saa tehokkaimmin tottelemaan palkitsemalla. Lupaa lempiherkkua kuuliaisuudesta.

Tavoittele kumppanuutta ja ymmärrystä. Älä koskaan vastaa aggressioon aggressiolla.

Kiinnitä huomiota koiran valintaan. Millainen ja mihin tarkoitukseen? Onko sukutaululla väliä?

Tunnusmerkkejä: laumaeläin, merkkaa reviirinsä, ruikkii minne sattuu, ei palauta tavaroita paikoilleen, tarkistaa heti uuden tutun intiimialueet, haluaa nopeasti lähikontaktiin, pallo saa huomion sinua paremmin, omien vehkeiden kanssa puuhastelu, luulee aina olevansa isompi kuin on, syö toisen lautaselta, kaipaa yöjuoksulle.

Lisää vinkkejä: Karen Salmansohn: Näin saat miehestäsi salonkikelpoisen alle 21 päivässä kouliintuneiden koirankasvattajien neuvoja noudattaen. Kani 2008.


Miehen himo  12

Suurin osa miehistä on kilttejä. He suhtautuvat naisiin varovaisella ujoudella, jopa kunnioituksella. Siis Suomessa. Silti, enemmistö ei saa katsetta irti kauniista naisesta. Tämä ominaisuus, kauneuden himo, on jatkuvan nälvimisen kohteena. Kaiken ikäiset naiset (mutta eivät siis kaikki naiset) hymähtelevät/ raivoavat/ naureskelevat miehille, jotka kuolaavat hyvännäköisten mimmien perään.

Niillä on aivot housuissa.

Tämä on oikeastaan totta. Siis ei ne aivot housuissa, vaan että miehet ovat naisia pahemmin hyvän ulkonäön lumoissa.

Siinä ei ole mitään väärää.

Se vaan tuntuu joidenkin mielestä epäoikeudenmukaiselta. Jos vaikka ajattelee, ettei ole niin kaunis. Tai jos mies kuuluu naisia esineellistävään vähemmistöön. Aivokuvauksissa löytyi pieni ryhmä miehiä, joilla bikiniasuisen naisen näkeminen aktivoi aivoissa saman alueen kuin työkalut: vasara, porakone ja lumilinko. (Tiede-lehdessä, joskus). Enemmistö katsoi naista toisellakin silmällä. Bikinikuva on kiihottava, mutta normimies saattaa naista ajatellessaan yhdistää piuhansa vaikka tunnekeskukseen.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että naisella estrogeeni tuottaa viehättävät kasvot ja kurvikkaan vartalon. Voimakas vyötärö-lantio -suhde, maailmanhistorian numero 1 miehen koukuttamiseksi, on merkki hyvästä hedelmällisyydestä, terveistä lapsista ja kaiken huipuksi hyvästä älystä. Oikeasti.

Siis jos nainenkin haluaa parikseen miehen, jolla on hyvät geenit ja jonka kanssa kannattaa lisääntyä, mitä vikaa siinä on, että mies optimoi naisensa laadun?

http://www.newscientist.com/article/mg19626295.600-curvy-mothers-have-brainier-kids.html

http://www.healthnews.com/family-health/womens-health/curvy-hips-thighs-shown-brain-power-336.html

http://www.infoniac.com/science/women-become-more-beautiful-over-generations.html

Lisää bikini-tiedettä
http://www.cnn.com/2009/HEALTH/02/19/women.bikinis.objects/index.html


Seksin ylipäällikkö  7

Kuka tekee mitä, koska ja kenen kanssa ei aina ole yksityisasia. Seksuaalisuutesi kuuluu nimenomaan muille, jos olet homoseksuaali - tai nuori nainen.

Kari voitti Miikan ja liberaalit riemuitsevat. Evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispan vaali muuttui julkisuudessa pelkäksi homokamppailuksi. Siis voiko niille antaa siunauksen vai ei?

Mikä seksin ylibomsa arkkipiispa muka on?

Kuulin juuri hyvän mielipiteen homojen puolesta (hetero, mies, kirkon jäsen).
- Ajattele, jos sä oot kirkkoon kuuluva homo ja sulle sanotaan, et ei, ei me voida antaa sulle siunausta... Miltä tuntuu kuulua johonkin yhteisöön, joka ei hyväksy sua? Sitten pappi menee siunaamaan jotain koiria Senaatintorille tai Ompun (kauppakeskus Espoossa). Mieti miltä tuntuu? Ompun voi kyllä siunata, vaan ei kahta toisiansa rakastavaa ihmistä!

Toki kirkko itse on (historiassa) vaikuttanut siihen, että ihmiset ajattelevat sen sekaantuvan liikaakin kaikkien parisuhde-elämään. Kirkko ”pakotti” suomalaiset lukemaan, koska sai kuninkaan vakuuttuneeksi siitä, ettei avioon voi päästä, ellei käy ensin ripillä ja sitä varten piti hankkia lukutaito ja uskonnon tuntemus. (Vaikka tämä mahtava lukutaito on osaltaan johtanut kaameaan maallistumiseen ja tiederakkauteen.)

Lähes kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa vanhat miehet haluavat määrätä naisten, etenkin nuorten naisten, seksuaalisuutta. Ilmeisesti nuoria naisia ei haluta jättää nuorille miehille.

Pelätään ehkä myös naisten itsemääräämisoikeutta. Olisihan yyberröyhkeää, jos nuoret naiset saisivat päättää seksielämästään ihan itse.


Vaaran merkit  4

Joskus käy niin, että heittäytyy suhteeseen kuin ilman uimalaseja suomalaiseen mutaprottiin ja kuvittelee sukeltelevansa kristallinkirkkaissa vesissä värikkäitä koralleja ihaillen. Oikeasti onkin se harmaa hauki ja kaunis shellfishisi on piikki pistävä.

Avaa silmäsi ja mieti hetki: onko suhteessa kaikki kohdallaan? Haluaako toinen vielä?

Jos suhdetta vaivaa halimisen ja läheisyyden puute, mies on väärä sinulle. Jos mies suutelee sinua vain ennen seksiä, hän ei ole kiinnostunut sinusta oikeasti. Jos suutelu vähenee ja hiipuu, olette joko juuri saaneet lapsen tai suhde on riutumassa.

Kannattaa varoa, jos mies alkaa vuosien yhdessäolon jälkeen suojata omaisuuttaan: hän varautuu eroon.

Suhde on vaarassa, jos mies viettää yhä enemmän aikaa muualla tai taputtaa sinua kaverillisesti selkään halatessanne. Yllättävä kiinnostus salilla käymiseen, painon pudotukseen, hyvännäköisiin vaatteisiin ja kalliisiin partavesiin on mahdollinen merkki uudesta tyttöystävästä. Viimeinen niitti on miehen saaminen kiinni pienistä valheista. Hänellä on jo toinen.

Miehet valittavat usein, että vaimo häippäsee täysin yllättäen. Näin ei ole. Eroa ennustavat merkit voi lukea naisen käytöksestä: hän mäkättää joka päivä kotitöistä ja kertoo kuinka jotkut muut miehet sitä ja tätä. Hän ostaa uusia alusvaatteita, muttei halua näyttää niitä sinulle. Hän tekstailee posket punaisena kylpyhuoneessa tai vaatekomerossa. Hän näyttää entistä kauniimmalta. Hän on viime aikoina käynyt paljon tyttöjen kanssa ulkona. Hän käy asuntonäytöissä.

Hän ei pese enää kalsareitasi. Nyt herää!

Varoituksen innoittajina toimivat Steve Santagati ja eronneet tuttuni.