Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2015.

Naisten markkinat  8

Helsingin yliopisto järjesti tammikuussa Tieteen päivät. Yhdeksäs tammikuuta oli muutama mielenkiintoinen alustus parinvalinnasta ja lisääntymisestä.

Tutkimusprofessori sosiologi Anna Rotkirch luennoi monogamiasta, ja jakoi vinkkejä hyvistä miesmarkkinoista. Naisten kannattaa ehkä suunnata pois Helsingistä ja muista yliopistokaupungeista. Syrjäseuduilla ja pienemmillä paikkakunnilla on selvästi naisten markkinat.

Suomessa on kerätty aluetason tietoa pariutumisesta ja perheellistymisestä. Isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, on enemmän naisia kuin miehiä. Helsingissä mennään myöhään naimisiin, erotaan paljon ja vaihdetaan kumppania tiuhempaan kuin maaseudulla.

Lapsenteko siirtyy yhä myöhempään vaiheeseen, ja moni ei hanki lapsia ollenkaan.

Rotkirchin mukaan viimeisen 20 vuoden aikana yhä useampi alue Suomessa on muuttunut yhä miesvaltaisemmaksi.

"Yhä useamman kunnan sukupuolijakauma näyttää yhtä hurjalta kuin Kiinassa tai Intiassa!"

Näissä kunnissa on kova kysyntä etenkin lisääntymisikäisistä naisista.

Miesten ylitarjonta aiheuttaa kilpailua naisista, mikä saattaa tarkoittaa hyvin erilaisia käyttäytymistapoja. Jotkut miehet alkavat kilpailla olemalla hyviä isäehdokkaita.

Miesvoittoisissa kunnissa mennään nuorempina naimisiin, lisäännytään nuorempina ja runsaammin, ja erotaan harvemmin kuin muualla.

Samaan aikaan yhä useampi mies jää ilman vaimoa ja lapsia.

Rotkirchin mukaan yksiavioisesti sitoutunut mies on helpompi löytää juuri miesvoittoiselta alueelta.

Näyttää siltä, että mieskunnissa miehet nappaavat itselleen naisen mahdollisimman varhain, pistävät äkkiä lapsikatraan alulle, ja huolehtivat niin hyvin perheestään, ettei naisen kannata lähteä muille markkinoille.

Miestä kaipaaville epätoivoisille sinkkunaisille voinee jakaa vinkin: pois Helsingistä, hajaantukaa!


Erokoulu miehille  6

Väestöliitto on tehnyt eronneille tai eroa harkitseville miehille suunnatun nettikurssin, johon voi tutustua helposti vaikka omalta sohvalta.

Ero aiheuttaa masennusta, ahdistusta ja epäonnistumisen tunnetta. Varsinkin miehet kokevat jäävänsä eron jälkeen yksin ja ilman tukea.

Väestöliiton psykologi Keijo Markovan mukaan kriisitilanne voi jumiutua tai kärjistyä, jos mies ei tunne löytävänsä ulospääsyä ahdistavasta tilanteesta. Markova varoittaa erotilanteen voivan altistaa ratkaisuille, jotka "vievät pohjan pois omalta tai toisen elämältä".

Erokoulu-kurssi tarjoaa erilaisia luentoja, tehtäviä ja kyselyitä, joiden avulla voi selvittää omia ajatuksia ja tunteita. Tehtävien pitäisi parantaa heikentynyttä keskittymiskykyä ja pelastaa työkyky ja elämänhalu takaisin.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen mukaan erokoulun idea tuli poliisilta. Poliisin mukaan miehet eivät saa eron jälkeen tarpeeksi apua, eikä miesten hädästä puhuta riittävästi.

Erokoulussa on yhdeksän jaksoa, joita voi tehdä omaan tahtiin. Kurssi on maksuton.

Onko kellään kokemuksia Erokoulusta? Toimiiko?


Kuinka todennäköistä on saada sukupuolitauti?  12

E-pillerit eivät suojaa sukupuolitaudeilta. Moni ajattelee lasten ehkäisyn riittävän.

Seksitaudit aiheuttavat mm. syöpää, lapsettomuutta, kudostuhoa, ihottumaa, kipua, kutinaa, rahanmenoa ja vaivaa.

Miten ison riskin ottaa, jos ei käytä kondomia satunnaisessa seksissä?

Terveyskirjaston mukaan Suomen yleisimmät sukupuolitaudit ovat klamydia, kondylooma ja sukuelinherpes.

Uusia klamydiatartuntoja ilmoitetaan noin 13 200 vuodessa, mutta oikea sairastumismäärä arvioidaan paljon isommaksi. Moni on taudin kantaja tietämättään, tai ei pelkuruuttaan uskalla mennä testeihin.

Kaksi kolmasosaa uusista klamydiatartunnoista löydetään alle 25-vuotiailta. 15-25 -vuotiaista noin joka kahdeskymmenes on taudin kantaja.

Kondylooman saannin riski on vielä suurempi. Kondylooman eli visvasyylän aiheuttaa papilloomavirus, jonka saa arviolta kolmannes nuorista aikuisista.

Sukuelinherpeksen, eli herpes simplex kakkosen, saa noin neljännes.

Yleisimpien tautien lisäksi riskinä ovat kuppa, tippuri, HIV ja pari muuta harvinaista sairautta.

Näin siis Suomessa.

PubMedin mukaan maailman yleisin seksitauti on papilloomavirus (HPV). Siksi useimmat Euroopan maat tarjoavat nykyään rokotteen sitä vastaan, mutta vain tytöille. Miksi poikia ei rokoteta?

PubMed- ja Embase- julkaisuista tehty meta-analyysi paljastaa Pohjois-, Etelä- ja Länsi-Euroopan tautiriskin. (Itä-Euroopasta ei ole saatavilla tilastotietoa.)

Normaaliväestössä eurooppalaisista miehistä 12,4 prosenttia on saanut HPV-tartunnan. Riskikäyttäytyjien ryhmässä tartunnan on saanut 30,9 prosenttia.

Suomalaiset nuoret aikuiset vaikuttavat tässä suhteessa aika pahalta riskiryhmältä.

Paras keino välttää sukupuolitauteja on selibaatti ja halailu. Jos seksiä harrastetaan suulla ja genitaaleilla, on aina olemassa tartuntariski. Tällöin suojaavin väline on kondomi, joka pidetään päällä koko yhdynnän ajan. Liukuvoide parantaa sen kestävyyttä.

Kondominkin käyttäjät voivat saada kondylooman tai sukuelinherpeksen suojaamattomien alueiden ulkopuolelta.

Jotkut taudinkantajat ovat oireettomia.

Seksin myöhään aloittavat ja hyvin valikoivat ihmiset ovat tietysti pienemmässä riskissä kuin varhain aloittavat ja useita kumppaneita hamstraavat.

Aina tartuntavaara ei näy päällepäin. Hyvin viehättävän näköiset ihmiset voivat olla vaarallisia.


Useamman lapsen äidit ovat huippuja töissä  2

Yhdysvalloissa on laajasti kirjoitettu viime vuonna ilmestyneestä tutkimusraportista, jonka mukaan työntekijöiden lisääntyminen on yhteydessä työtehoon.

Lähes 10 000 taloustieteilijän tuottavuutta mitanneessa tutkimuksessa kävi ilmi jänniä asioita.

Tehokkaina pidetyt lapsettomat työntekijät eivät olekaan tuotteliaimpia. Naimisissa olevat naiset ovat parempia työntekijöitä kuin sinkut, mutta kaikkein parhaimpia ekonomisteja ovat kahden tai useamman lapsen äidit. Myös useamman lapsen isät olivat parempia kuin muut miehet.

Lapsia ei kannata kuitenkaan hankkia hyvin nuorena, jos haluaa menestyä kovien vaatimusten ammateissa. Parikymppisenä äideiksi tulleet eivät olleet menestyneet työelämässä.

Myöskään aivan pienten lasten äidit eivät olleet kovin tehokkaita töissä. Työntekijän kokonaishyödyllisyyttä tarkastellessa tutkijat huomasivat kuitenkin, että vähintään kahden lapsen vanhemmat paransivat suoritustaan huimasti pikkulapsivaiheen jälkeen.

Yhdysvalloissa korkeasti koulutetuilla ja hyvin palkatuilla työntekijöillä on varaa palkata lastenvahteja ja siivousapua, mikä helpottaa jaksamista työelämässä. Tutkimukseen osallistuivat vain työelämässä olevat ekonomistit, joten voi olla, että kotiin jääneet suurperheiden äidit tai isät ovat toisenlaisia.

Mikä on syy ja mikä seuraus?

Monet feministit ovat mainostaneet äitiyttä hyvänä johtajakoulutuksena. Jatkuva joukkojen johtaminen, aikatauluttaminen ja tehokkuuden pakko lapsilaumaa ja suurta kotitaloutta pyörittäessä harjaannuttaa äidin myös työelämän kannalta ihanteelliseksi organisoijaksi.

Toisaalta tutkijat pohtivat, että ehkä jotkut ihmiset vain ovat fiksumpia ja tehokkaampia kuin toiset ("Survival of The Fittest"), eli alun alkaen pätevät ja aikaansaavat henkilöt pystyvät hankkimaan muita enemmän lapsia, ja samaan aikaan he menestyvät samoista syistä myös työssään.

The Washington Post on tehnyt aiheesta näppärän jutun, jossa tiivistetään tärkeimmät tutkimustulokset. Alkuperäisraportti on netissä pdf-muodossa, mikäli tarkemmat tutkimusmenetelmät kiinnostavat.

Palkkaneuvotteluihin kannattaa valmistautua lukemalla tämäkin. Äidit ja työnantajat ovat sitä mieltä, että lastenteko kannattaa.

Parenthood and Productivity of Highly Skilled Labor: Evidence from the Groves of Academe
Matthias Krapf, Heinrich W. Ursprung, and Christian Zimmermann. January 11, 2014.