Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2014.

9 niksiä avioliiton iloksi  27

Amerikan psykologiyhdistys APA on julkaissut aviopareille yhdeksän tieteellisesti todistettua psykologista kehitystehtävää onnellisemman liiton saavuttamiseksi. Yritän kiteyttää ohjeet, olkaa hyvä.

1. Itsenäisty omaksi itseksesi, eli älä ole liian kiinni lapsuudenperheessäsi. (Hyvät suhteet omiin vanhempiin on tietenkin hyvä asia.)

2. Kasvattakaa yhteenkuuluvuudentunnetta keskinäisen intiimiyden ja yhteisen identiteetin avulla, muistaen samanaikaisesti huolehtia kummankin autonomian rajoista. Liiallinen symbioosi ei ole pidemmän päälle terveellistä.

3. Luokaa rikas ja tyydyttävä seksuaalisuhde, ja suojelkaa sitä työn ja perheen asettamilta velvollisuuksilta.

4. Lapsellisten vanhempien tulisi sulauttaa vanhemman vaativa taakka aviorooliin, niin ettei vauva niele vanhempien rakkauselämää kokonaan. Opetelkaa suhteenne yksityisyyden jatkuva suojelu.

5. Kohdatkaa, haastakaa ja selvittäkää elämän vääjäämättömät kriisit.

6. Pitäkää yllä avioliittonne kiinni pitävää yhdyssideliimaa myös vastoinkäymisissä. Avioliiton tulisi olla suojasatama, jossa kumpikin osapuoli voi ilmaista erilaisuutta, kiukkua ja ristiriitaa.

7. Viljelkää huumoria, iloa ja naurua, jotta muistaisitte asioiden suhteellisuuden, ja jotta välttäisitte tylsistymisen ja eristäytymisen.

8. Hellikää ja lohduttakaa toisianne tyydyttääksenne molempien riippuvuudentarvetta ja tarjotkaa jatkuvaa rohkaisua ja tukea toisillenne.

9. Pitäkää hengissä alun romanttinen ja idealisoitu rakastumisentunne, samalla kohdaten terveesti todellisuuden mukanaan tuomat muutokset elämässä.

Osa tehtävistä tuntuu itsestään selviltä, jotkut taas näyttävät olevan hieman ristiriidassa. Ei pidä hermostua. Rakkaus on kuin elämä, täynnä keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Halutaan turvallisuutta ja jännitystä, intiimiyttä ja itsenäisyyttä jne. Parisuhde voi olla jatkuvaa tasapainon hakemista. Välillä yhtä veuhtomista. Sellaista se nyt vaan on - ja vaikka yleensä tekisi mieli salaattia, joskus on saatava pizzaa.

Thanks to Judith S. Wallerstein, PhD, co-author of the book "The Good Marriage: How and Why Love Lasts."


Tässä vastaus siihen, mikset kelpaa  24

Naisilla on tapana ihmetellä, miksei joku heidän ystävänsä koskaan löydä miestä. Ystävä on kiva, fiksu, nätti ja kaikin puolin mahtava tyyppi.

Miehet voivottelevat, mikseivät he kelpaa naisille. "Olen hyvin koulutettu, hyvässä työpaikassa, minulla on asunto ja auto, asiani ovat kunnossa, eikä kukaan ole rumaksi haukkunut. Miksi kukaan nainen ei kiinnostu minusta?"

Naiset tsemppaavat ystäväänsä vuodesta toiseen, että kyllä sä kohta löydät sen oikean. Keski-ikää lähestyttäessä joku suorasanaisempi saattaa tokaista, ettei pidä olla liian nirso.

Miehille keksitään teorioita naisten oikullisuudesta ja rahanahneudesta. Ehkä joku ehdottaa, että olet liian tylsä.

Tässä hauskassa pätkässä on kiteytettynä evoluutiopsykologian löydökset pariutumisesta:

Sinulla on vain sellainen biologinen kokonaisuus, ettei sille ole niin paljon kysyntää kehityksen tässä vaiheessa!


Keskenmeno  9

Tietäminen ja tiede ovat ihania asioita. Joskus tuntuu kuitenkin siltä, ettei kaikkea halua tietää. Esimerkiksi, haluaako lasta suunnitteleva pari todella tietää mitä kaikkia vaaroja sisältyy matkalla hedelmöityksestä syntymään?

Mitä enemmän lukee ihmisen hedelmöittymisestä, raskausajasta ja synnytyksestä, sitä ihmeellisemmältä tuntuu terveen lapsen syntymä.

Elämän alku on täynnä vaaroja ja riskejä.

Suurin osa hedelmöityneistä alkioista ei koskaan pysty tarttumaan kohdun seinämään.

Naiset saavat todella paljon varhaisen vaiheen keskenmenoja, usein itse asiaa edes tietämättä. Kuukautiset saattavat olla runsaat ja kivulloiset, mutta nainen ei tiedä olleensa raskaana.

Ehkä terveydenhuollon työntekijät eivät välitäkään pitää kiirettä raskauden toteamiseksi. Monet ryntäävät itse apteekkiin hakemaan yhä tarkempia raskaustestejä.

Todetuistakin raskauksista jopa viidennes menee kesken - suurin osa jo aika alkuvaiheessa raskautta.

Ovatko ihmiset oikeasti valmistautuneita tällaisiin mahdollisiin menetyksiin? Suru on suuri.

Olen miettinyt miltä miehistä tuntuu menettää syntymätön lapsi. Naisten surusta ja epätoivosta kerrotaan paljon enemmän. Jotenkin ajatellaan, ettei asia kirpaise miestä yhtä paljon, koska hän ei kanna lasta sisällään. Mutta onko asia näin? Ottaako mies menetyksen kevyemmin?

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/elaman_ja_kuoleman_kimpussa


Pahan äitipuolen loukku  20

Vieläkö äitipuolet syöttävät miehen lapsille myrkkyomenoita?

Haastattelin kirkon perheneuvojaa Suhdeklinikan uusperhejuttua varten. Vaikka suomalaisissa uusperheissä on useammin isäpuoli kuin äitipuoli, riittää pahoista äitipuolista juttua loputtomiin.

”Varmasti on olemassa pahoja äitipuolia, mutta yhtä lailla myös pahoja isäpuolia, vaikka jälkimmäisistä harvoin puhutaan. Toisaalta on varmasti olemassa myös pahoja äitejä ja isiä, eli biologinen vanhemmuus ei luonnostaan takaa hyvää vanhemmuutta", kertoo perheneuvoja Outi Lepistö.

"Päivi Sutinen on on väitöskirjassaan tutkinut erilaisia uusperheeseen liittyviä myyttejä. Näissä nimenomaan naisiin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia, ja herkästi myös leimaamista. ”Äidit eivät jätä lapsiaan”, ”paha äitipuoli”, ”naiset rakastavat kaikkia lapsia”, ”äidit ovat parasta lapsilleen”....Uusperheissä myytit siis vainoavat enemmän naisia kuin miehiä. Ja näinhän on ollut jo Grimmin saduista alkaen! Hannu ja Kerttu, Lumikki ja Tuhkimo ovat kaikille tuttuja. Pahat äitipuolet piinaavat ja yrittävät tuhota lapsipuoliaan”, Lepistö kuvailee.

”Sutisen mukaan uusperheissä äitipuoli kohtaa roolinsa mukaisia ennakko-odotuksia: hänen on päivittäin ratkottava, miten peittää myyttistä ilkeyttään. Onnistumisen pakko ja myytin puristus saavat äitipuolen usein odottamaan itseltään liikoja. Äitipuolen ensimmäinen virhe on kuvitella, että hän luonnostaan voisi rakastaa lapsipuoltaan. Kun niin ei käykään, hän tuntee epäonnistuneensa. Riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteet saavat hänet pelkäämään ilkeän äitipuolen leimaa, mikä taas saa hänet yrittämään entistä enemmän...Mitä enemmän äitipuoli yrittää, sitä vakavammin hän ottaa lapsipuolen mahdolliset kielteiset reaktiot ja alkaa nähdä tämän käytöksessä kiittämättömyyttä ja epäkunnioitusta. Kiitoksen puutteessa hän saattaa alkaa kohdella lapsipuoltaan epäreilusti ja noidankehä on valmis....Yritettyään ensin liikaa äitipuoli joutuu loppujen lopuksi miettimään, miksi yrittää lainkaan. Häneen kohdistuvat ennakko-oletukset näyttävät niin vahvoilta, että hyvätkin yritykset tulkitaan kielteisesti”, Lepistö avaa hillitöntä odotusten kehää.

”Avoin keskustelu voi osoittautua parhaaksi lääkkeeksi em. noidankehän purkamiseksi. Äiti- tai isäpuolen ei tarvitse ryhtyä heti tunnetasolla toisen lapsen vanhemmaksi, jos ei pysty siihen. Vanhemmuus syntyy luonnostaan ajan kuluessa”, Lepistö lohduttaa.

Itse en ole koskaan kuullut yhdenkään uusperheen äidin problematisoivan ääneen vaikeuttaan rakastaa lapsipuoltaan. Miksi en? Eikö asia ole ongelmallinen, vai eikö siitä haluta puhua?