Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on seksi.
Edellinen

Sinkkunaiset kaipaavat salaa miestä  7

Monet naiset kaipaavat fyysistä läheisyyttä
Monet naiset kaipaavat fyysistä läheisyyttä

Sinkuilla on kalliit asumiskustannukset, välillä yksinäinen olo ja kaupan leipäpussit ovat heille liian isoja. Tämän jo tiedämme, mutta miltä yksin asuminen oikeasti tuntuu?

Yksin asuvista on tehty tilastollisia tutkimuksia, mutta harvoin heidän elämäänsä on selvitelty tarkemmin. Väestöliitto teki keväällä 2017 laadullisen nettikyselyn, joka on osa hallituksen Yksin osana elinkaarta -hanketta.

Väestöliiton kyselyyn vastanneista suurin osa oli naisia. Heistä 90 prosenttia oli joskus asunut jonkun kanssa, ja 70 prosenttia oli jakanut kodin kumppanin kanssa, josta erosi. Osa naisista oli eronnut monta kertaa.

Erojen syinä oli mm. erilaiset tavoitteet elämässä ja kumppanin ei-toivotut piirteet, kuten alkoholismi.

Joka kymmenes vastaaja eli erillissuhteessa, eli seurustelukumppani asui toisessa osoitteessa. Osa vastaajista ei ollut koskaan asunut toisen ihmisen kanssa aikuisena.

Puolet sinkuista oli sitä mieltä, että parasta yksin asumisessa on vapaus ja mahdollisuus päättää omista asioista ja aikatauluista kenenkään kanssa neuvottelematta.

Joka kolmas yksin asuva piti nykyistä elämäntapaansa parhaana vaihtoehtona.

Parasta kodissa oli oma rauha ja siisteys, ja se ettei kukaan ollut vaatimassa siivousta, miellyttämistä tai viihdytystä. Hienoa oli myös, ettei tarvitse laittautua ketään toista varten.

Yksin asumisen suurin ongelma oli yksinäisyys ja henkisen tuen tarve. Joka viides ei koe saavansa tukea keneltäkään.

Joka toinen sai tukea ystäviltä tai kavereilta ja jotkut myös lapsuudenperheeltään. Kuitenkin 80 prosenttia kertoi, ettei saanut tukea vanhemmiltaan.

Yksin asuvat varovat vaivaamasta muita ihmisiä. He kokevat, ettei heitä arvosteta yhtä paljon kuin perheellisiä. Yksin asuvien mielestä heitä ei kutsuta juhliin tai muutenkaan ihmisten pariin kovin mielellään.

Sinkkunaiset kokivat myös riittämättömyyttä. He eivät tunne kelpaavansa naisina, he epäilevät että heidän ulkonäössään on jotain vikaa.

Monet naiset kertoivat kaipaavansa miehistä tukea ja apua. Tätä ei kuitenkaan yleensä uskalleta kertoa ääneen.

Noin 70 prosenttia yksin asuvista kaipasi lisää fyysistä ja seksuaalista läheisyyttä. Joka seitsemäs eli kovassa puutteessa.

Mielikuva itseriittoisista sinkkunaisista ei ole ainoa oikea. Todella moni yksin asuva kaipaa salaa rakkautta, läheisyyttä, kumppanuutta ja seksiä.


Yhä harvempi nuori mies ostaa seksiä  2

Naisten ja miesten käsitykset seksuaalisuudesta ovat lähentyneet toisiaan. Yksi ero jakaa sukupuolia edelleen selvästi: miehet suhtautuvat prostituutioon selvästi naisia myönteisemmin.

FINSEX-tutkimuksessa esitettiin maksulliseen seksiin liittyviä kysymyksiä vuosina 1992, 1999, 2007 ja 2015. Enemmistö miehistä hyväksyy seksuaalisten palvelujen kaupan.

Vuonna 2015 miehistä 61 prosenttia hyväksyi seksin myymisen ja 25 prosenttia ei hyväksynyt sitä. Naisista 23 prosenttia hyväksyi prostituution ja 58 prosenttia ei hyväksynyt.

Lähes puolet miehistä kannatti ilotaloja vuonna 2015, ja noin kolmannes vastusti niitä. Naisista bordelleja kannatti viidennes ja vastusti 56 prosenttia. Myönteisimpiä ovat keski-ikäiset miehet ja kielteisimpiä iäkkäät naiset.

Maksullisen seksin kysyntää mitattiin kysymyksellä ”Onko teitä joskus suostuteltu sukupuoliyhteyteen tarjoamalla rahaa tai vastaavia taloudellisia etuisuuksia?”

Vuonna 2015 naisista 16 ja miehistä 12 prosenttia oli joutunut suostuttelun kohteeksi. Nuorten naisten kohdalla tarjoukset ovat harventuneet vuodesta 1992, mutta keski-ikäisten naisten kohdalla ne ovat yleistyneet. Miesten houkuttelu seksiin on lisääntynyt aiemmasta.

Miehistä 12,1 prosenttia kertoi ostaneensa maksullista seksiä joskus elämänsä aikana. Naisista vain 0,3 prosenttia kertoi tehneensä näin. Miesten seksin ostaminen on hieman vähentynyt vuodesta 1999.

Vuonna 2015 yhä harvempi alle 35-vuotias mies kertoi ostaneensa seksiä. 90-luvulla Suomessa oli maksullisen seksin buumi. Ulkomailta virtasi prostituoituja maahamme, ja seksin ostoon suhtauduttiin suopeasti. Nyt nuorempi polvi pitää asiaa selvästi aiempaa nolompana.

Eniten maksullista seksiä harrastavat erillissuhteessa olevat miehet. Kakkosena tulevat sinkkumiehet. Naisen kanssa asuvista miehistä vain prosentti oli ostanut seksiä vuoden 2015 tutkimuksessa.

Suomalaisten miesten käyttämistä prostituoiduista 80 prosenttia oli ulkomaalaisia. Lähes neljä viidestä miehestä kertoi käyttäneensä kondomia, nuorista miehistä peräti 90 prosenttia.

Maksullista seksiä ostavista miehistä suurin osa on seksuaalisesti aktiivisia. He rakastuvat helposti, käyttävät paljon pornoa ja myös harrastavat itsetyydytystä usein. Prostituutioon nuivasti suhtautuvista miehistä joka toinen ei ollut harrastanut masturbaatiota viimeisen vuoden aikana. Kolmannes prostituutiota vastustavista miehistä ja naisista oli harrastanut seksiä vain yhden kumppanin (puoliso) kanssa koko elämänsä aikana.

Maksullisen seksin ostaja on aloittanut seksin harrastamisen nuorena ja hän juo itsensä muita useammin humalaan. Hän ei tunne itseään kovinkaan onnelliseksi, ja hän saattaa kokea olevansa samalla lailla poikkeava kuin prostituoidut.

Maksullinen seksi leimaa sekä myyjän että ostajan, kirjoittaa tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliiton sivuilla.


Häiritsijät kuriin koulutuksella

Tulevatko häirintäpuheet jo korvista? Auttaako #MeToo-kampanjan aiheuttama laaja avautuminen (seksuaalisesta häirinnästä) törppöjä tajuamaan, ettei toista saa ahdistella?

Miksi johtavassa asemassa oleva vähemmän viehättävä ikäihminen kuvittelee hyvännäköisen parikymppisen hyppäävän riemusta kiljuen hänen sänkyynsä? Miksi mieskansanedustaja ei edes paljastuttuaan myönnä käpälöineensä työpaikkansa nuoria naisia?

Feministit ovat selittäneet seksuaalista häirintää ja seksuaalirikoksia vallankäytöllä. Valta siihen usein liittyykin, mutta ahdistelulle näyttää olevan muitakin syitä ja selityksiä.

THL:n mukaan Suomessa seksuaalinen häirintä kohdistuu varsinkin 15-34-vuotiaisiin naisiin, joista puolet on joutunut miesten ahdistelun kohteeksi. Samanikäisistä miehistä noin viidennes on joutunut naisen tekemän seksuaalisen häirinnän uhriksi.

Naisista kaksi ja miehistä kolme prosenttia on joutunut samaa sukupuolta olevan henkilön häiritsemäksi.

Ongelma on siis varsin yleinen.

Voiko yksipuolinen lähentely johtua jostakin muusta kuin pelkästään tekijän sikamaisuudesta?

Poliittisen päivittelyn sijaan tiedeyhteisö yrittää löytää selityksiä ja ratkaisuja asiaan.

Yhdysvalloissa kampusraiskaukset ovat iso ongelma. Miksi jotkut syyllistyvät seksirikokseen, vaikka heidän pitäisi kaiken järjen mukaan tajuta tekevänsä väärin?

Osa ahdistelijoista valehtelee luulleensa uhrin halunneen seksiä kanssaan. Jotkut ovat ilmeisesti aidosti harhaluulojen vallassa.

Iowan yliopiston psykologian tutkijat ovat eri tavoin tutkineet miesten ja naisten kykyä lukea ihmisen mahdollista seksuaalista halukkuutta. Kaikki eivät osaa tulkita toisen ihmisen nonverbaalia viestintää.

Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että aggressiivisesti naisiin suhtautuvilla miehillä on huono kyky ja halu ymmärtää naisen tahtoa. Nämä miehet eivät kuuntele naisen puhetta, eivätkä he ymmärrä muitakaan toisen sukupuolen lähettämiä viestejä.

Yhdessä tutkimuksessa opiskelijoille näytettiin kuvia eri tavoin pukeutuneista naisista erilaisissa asennoissa ja kuvattuina eri ympäristöissä. Naisia oli myös pyydetty esittämään erilaisia tunnetiloja. Tutkittavien piti arvioida oliko kuvan nainen mahdollisesti halukas seksin harrastamiseen.

Tutkijat selvittivät myös opiskelijoiden suhtautumista raiskauksiin. Ns. raiskausmyönteiset miehet eivät osanneet kovin hyvin arvioida naisten ilmeitä ja eleitä.

Osa miehistä ajattelee, että naisen minihame tai tietty tila/ ympäristö (esimerkiksi makuuhuone tai baari) tarkoittaa sitä, että pedon saa päästää irti. Vaikka nainen ei siis millään tavalla elehtisi tai ilmehtisi siihen suuntaan, että olisi valmis harrastamaan seksiä kyseisen miehen kanssa, voi jokin tekijä ympäristössä tai naisen vaatetuksessa saada miehen kuvittelemaan niin.

Erityisen huonosti nämä törpöt hahmottivat tilanteen, jos nainen oli kaunis. Osa miehistä kuvittelee, että hyvännäköinen nainen haluaa automaattisesti harrastaa seksiä, ja juuri heidän kanssaan.

Tutkimussarjan johtaja professori Teresa Treatin mukaan miehet kuitenkin oppivat melko lyhyellä ohjauksella tunnistamaan aiempaa paremmin naisten todellisia viestejä. Seksuaalisista harhakuvitelmista voi siis herätä ja voi opetella olemaan ihmisiksi.

Varmasti osa seksuaalista häirintää harrastavista naisista on yhtä huonoja tulkitsemaan miesten antamia vihjeitä mahdollisesta seksuaalisesta halukkuudestaan.

Kaunis tai komea ulkomuoto ei siis todellakaan ole mikään lupaus seksistä.

Lähteenä lisäksi: Mikko Puttonen: Miesten harhaluulot selittävät seksuaalista ahdistelua. Tutkimuksessa jotkut miehet päättelivät, että jos nainen on viehättävä, hän on kiinnostunut seksistä. HS 9.11.2017


Ovatko pilvenpolttajat seksihurjastelijoita?  6

Päihdevalistuksen mukaan kannabiksen polttaminen saattaa tehdä ihmisestä apaattisen ja haluttoman. Pitkäaikainen käyttö voi johtaa heikkoon hygieniaan. Seksihalutkin voivat kadota.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan ainakaan satunnainen marihuanan polttaminen ei vähennä seksin harrastamista.

Stanfordin yliopiston urologian tutkijat Andrew J. Sun ja Michael L. Eisenberg käyttivät National Survey of Family Growth -tutkimuksen aineistoja vuosilta 2002-2015 ja löysivät selvän korrelaation seksin harrastamisen ja marihuanan käytön välillä.

Yhteensä 28 176 naisen (keski-iältään 29,9 v.) ja 22 943 miehen (keski-iältään 29,5 v.) vastaukset analysoitiin. Marihuanan polttajat ovat useammin yhdynnässä kuin ihmiset, jotka eivät koskaan polta pilveä.

Urologien mukaan marihuanan polttaminen korreloi selvästi seksin harrastamisen tiheyden kanssa, eikä aineiston perusteella voitu osoittaa, että polttelu heikentäisi seksuaalitoimintoja. Aiheesta kaivataan lisätutkimusta.

http://www.jsm.jsexmed.org/article/S1743-6095(17)31417-0/fulltext


Seksikuolema

Kuinka moni kuolee seksiä harrastaessaan?

Amerikkalaisen elokuvan esittämä kauhukuva: korkeassa asemassa oleva mies saa sydärin harrastaessaan seksiä rakastajattaren tai prostituoidun kanssa, voikin olla totta, joskin harvinaista.

Saksalaisen klinikan kaikki ruumiinavaukset käytiin läpi 45 vuoden ajalta. Frankfurtin yliopistollisen sairaalan patologian laitos tutki yhteensä noin 38 000 ruumista.

99 ihmistä oli kuollut seksiä harrastaessaan. Kuolleista oli miehiä 91 ja naisia kahdeksan. Seksin aikana tapahtuva äkkikuolema on siis paljon todennäköisempää miehille kuin naisille. Totaali kuolleisuus seksiaktiin on kuitenkin vain 0,26 prosenttia.

Yleensä kuoleman aiheuttaa jokin sydämeen liittyvä vika. Ylipaino nostaa seksikuoleman riskiä selvästi.

Sydänvaivaisille ja ylipainoisille miehille seksi prostituoidun kanssa on erityisen vaarallista, sillä vain alle kymmenen prosenttia miehistä kuoli harrastaessaan seksiä vaimon kanssa. Lähes neljäkymmentä prosenttia seksin aikana kuolleista miehistä oli ostanut seksiä yhdeltä tai kahdelta naiselta. Vajaa kolmannes kuoli masturboidessaan. Viisi miehistä kuoli homoseksin aikana ja seitsemän rakastajattaren seurassa.

Eniten kuolemia sattui kesällä ja keväällä, yleensä loppu tuli vainajan kotona.

Seksin aikana kuolleista naisista enemmistö menetti henkensä aviomiehen syliin.

Tutkijat muistuttavat, että naislesket saattavat tarvita psykologista tukea miestensä yllättävän kardiovaskulaarisen kuoleman johdosta.

http://www.jsm.jsexmed.org/article/S1743-6095(17)31378-4/fulltext


Vain laiminlyöty kumppani on tyytymätön  1

Onko sinulla mäkättävä vaimo tai murjottava mies? Hänen tyytymättömyytensä saattaa johtua laiminlyödyistä tarpeista.

Tyytymättömän kumppanin tarve läheisyydelle, seksille, yhdessäololle, älykkäälle keskustelulle tai yhteiselle hauskuudelle on ehkä pahasti laiminlyöty.

Jokainen on joskus väsynyt, huonotuulinen tai haluton. Jos parisuhteen toinen osapuoli on koko ajan kiukkuinen tai onneton, kannattaa syy selvittää.

Monessa parisuhteessa työ, harrastukset, karkkipussi, päihteet, kaverit, pelit, some tai salarakas vie oman kumppanin tarvitsemaa aikaa ja tilaa. On täysin normaalia kaivata yhteistä laatuaikaa oman rakkaan kanssa. Parille kannattaa kertoa, jos tuntuu siltä, että omiin tarpeisiin ei vastata.

Parisuhde on vuorovaikutusta. Jos toinen jää mielestään paitsi jostain tärkeästä ja oleellisesti juuri parisuhteelta yleensä odotetusta asiasta, tulisi asiasta voida keskustella rauhassa ja järkevästi.

Yleensä kumppani ei ole tarkoittanut loukata toista tai evätä häneltä mukavia asioita. Useimmat ihmiset haluavat toisilleen hyvää.

Kumppani voi olla niin väsynyt, ettei jaksa huolehtia toisen tarpeista. Hyvä jos pystyy itse sätkimään arjesta läpi. Joutuuko hän kenties tekemään niin paljon ansio- tai kotitöitä, ettei hän yksinkertaisesti ehdi huomioimaan sinua?

Joskus toinen on niin tarvitseva, ettei kukaan aikuinen ihminen voi vastata hänen tarpeisiinsa. Silloin on syytä mennä ammattiauttajalle selvittämään kovan tarvitsevuuden syitä.

Toisinaan odotukset kumppania kohtaan ovat ylimitoitetut. Hyvä parisuhde tarjoaa yleensä paljon tai vähintään jonkin verran läheisyyttä, kumppanuutta, seksiä, turvaa ja yhdessäoloa. Jos toinen odottaa parisuhteelta jatkuvaa tarpeiden tyydytystä kaikilla elämän osa-alueilla, ei tällaiseen rakkauteen yleensä kukaan pysty, eikä tarvitsekaan pystyä.

Tasapainoinen terve aikuinen toteuttaa itseään myös työssä, harrastuksissa, omien kavereiden kanssa yms. Kahden aikuisen ihmisen onnellisessa suhteessa on aika usein kaksi omasta elämästään nauttivaa ihmistä. Kaksi ihmistä, jotka molemmat antavat ja saavat.


Pikatesti uskollisen kumppanin löytämiseksi  2

Jotkut evoluutiopsykologit sanovat, että ihmisiä on kahdenlaisia. Yhdet ovat parisuhdeuskollisia, toiset haluavat paljon kumppaneita.

Onko taipumus pettämiseen biologista vai vain huonoa käytöstä?

Psykologian tutkijat ovat löytäneet alustavaa todistusaineistoa fysiologisiin eroavaisuuksiin ihmisten välillä.

Englannissa ja Yhdysvalloissa haastateltiin miehiä ja naisia heidän parisuhdemieltymyksistään. Miehistä reilu puolet ja naisista vajaa puolet toivoi useita kumppaneita ja paljon seksiä. Toinen joukko kaipasi yhtä erittäin läheistä parisuhdetta, joka kestää.

Tutkijat pyysivät myös kuvan ihmisten kädestä. Miehillä oli naisia useammin pitkä sormussormi. Professori John Manning on jo yli 20 vuoden ajan tutkinut ihmisten sormien pituutta. Jos nimetön on pitkä suhteessa etusormeen, on huomattu henkilön pärjäävän muita paremmin mm. jalkapallossa ja juoksussa.

Nimetön venähtää pitkäksi jos vauva on kohdussa ollut runsaassa testosteronikylvyssä. Pitkän nimettömän omaavat ihmiset ovat paitsi parempia urheilijoita, myös ilmeisesti keskimäärin rohkeita ja pelottomia. Tämä pätee siis myös naisiin.

Pitkä nimetön saattaa korreloida myös runsaiden seksihalujen ja useiden partnereiden kaipuun kanssa. Miesten korkeampi testosteronitaso saattaa osittain selittää miesten hieman naisia yleisemmän taipumuksen pettää kumppaniaan seksuaalisesti.

Jos siis haluat uskollisen, läheisen kumppanin loppuelämäksi, voit turvautua kahteen pikatestiin. Kysy mitä mieltä kumppanisi on uskollisuudesta, sopivasta määrästä seksiä, ja kuinka monen kanssa hän haluaisi sitä harrastaa. Voit myös katsoa minkä pituiset sormet hänellä on. Jos nimetön on etusormea pidempi, voi olla, että uskollisuus on rakkaallesi hieman haastavaa.

Pitkän parisuhteen salaisuus näyttää olevan kahden sellaista kovasti arvostavan ihmisen pariutuminen keskenään. Länsimainen kulttuuri tukee yksiavioisuutta vahvasti.

Ehkä seksillä hurvittelijat joutuvat länsimaissa turvautumaan sarjamonogamiaan, vai onko kulttuurimme nykyään salliva useita kumppaneita harrastaville?


Himokas nainen pelottaa miestä  20

Tuoreen parisuhteen kehitystä on aiemmin tutkittu erilaisten sitoutumistyylien pohjalta. On huomattu, että kiintymys vaikuttaa ihmisten seksuaalisuuteen. Israelilaistutkijoiden ryhmä halusi selvittää, miten asia toimii toisinpäin.

Vähentävätkö seksuaalinen halukkuus ja emotionaalinen läheisyys orastavan parisuhteen kiintymykseen liittyvää epävarmuutta?

62 juuri deittailun aloittanutta paria osallistui kahdeksan kuukautta kestävään tutkimukseen, jossa pariskuntia tarkkailtiin ja tutkittiin kolmeen otteeseen. Ensimmäisellä tutkimuskerralla parit keskustelivat suhteensa seksistä ja tutkijat tarkkailivat heidän seksuaalisen halukkuutensa ja emotionaalisen läheisyytensä määrää.

Tutkittavien kyseiseen uuteen suhteeseen liittyvää kiintymysahdistusta ja välttelyä selvitettiin joka tutkimuskerralla. Tulokset erosivat sukupuolen mukaan.

Miesten osoittama seksuaalinen halukkuus kumppania kohtaan ennusti sekä miesten että naisten suhteeseen liittyvien epävarmuustekijöiden vähenemistä. Ts. se että mies tuntee voimakasta halua naisystäväänsä kohtaan vahvistaa molempien mielestä parisuhdetta.

Sen sijaan naisen selvä seksuaalinen halukkuus miesystävää kohtaan esti miehen epävarmuuden vähenemistä, eli piti miehen varpaillaan parisuhteessa. Naisen osoittama läheisyys sai miehen suhteeseen liittyvän epävarmuuden vähenemään.

Nainen näyttäisi kiintyvän mieheen seksin perusteella, ja mies näyttää varmistuvan naisestaan, kun tämä on sitoutunut tunnetasolla. Voiko tämä olla totta?

Moran Mizrahi, Gilad Hirschberger, Mario Mikulincer, Ohad Szepsenwol and Gurit E. Birnbaum: Reassuring sex: Can sexual desire and intimacy reduce relationship-specific attachment insecurities? European Journal of Social Psychology, June 2016.


Naiset, valmistautukaa kyyneliin  1

Neljän vuoden tauon jälkeen Riku Korhoselta on ilmestynyt uusi elämän kauheudesta kertova romaani. Korhosen miehet katsovat maailmaa hieman sivusta. Elämän hyytävä kauneus pilkistää dystopian varjosta. Tällä kerralla seikkaillaan Turun esikaupunkialueella, hyvinvoivien ihmisten nurmikoilla, olohuoneissa ja sairaissa mielissä.

Korhosen kuvaus parisuhteesta on rehellinen, vaikka näkökulma on pääasiassa itsekeskeisen, lievästi tarkkaavaisuushäiriöiseksi esitellyn Eero-paintball-yrittäjän tajunnanvirtaa. Hienoa on, ettei naista, vaimoa typistetä vain tietynlaiseksi ohueksi ihmistyypiksi. Naisessa voi olla myös vihaa, joka ryöpsähtää yllättäen yli.

”Raivo osasi kannatella itseään. Tämä ei ollut hän, eikä tuo Eero. Eikä mikään silti ollut vierasta. Heidän huoneissaan oli yhdessä maalatut seinät, ja tällaista he toisilleen tekivät, olipa syy raha, politiikka, työ, ruoka, kasvattaminen tai seksi. Abstrakteja sotia, verenmaku suussa.”

Päähenkilö rakastaa leikkiaseilla puuhailua. Suuret suunnitelmat kuuluvat luonteeseen. Ensin vaimo ei enää usko häneen, sitten työkaveritkin pehmenevät pullamössömiehiksi. Palaverissa hermostuminen johtaa vanhojen kavereiden nimittelyyn, kotona iskee katumus. Mikä miehiä yhdistää? Sota naisia vastaan?

”Hän muisti edellistalvisen illan, jolloin he kolme olivat saunoneet hänen luonaan. Kaikki olivat samaan aikaan aviokriisissä, ja kaikkien vaimot syyttivät heitä narsismista. Se oli ilmeisesti nykynaisten reseptiselitys rakkauden varjopuolille. He saunoivat, nauroivat vaimoille ja itselleen ja päättivät perustaa bändin nimeltä Eronneet narsistit.”

Korhonen kuvaa oivasti pariskuntien ystävyyssuhteita. Nuoruuden köyhäily, häröily ja uho vaihtuu aikuisuuden banaaleihin tosiasioihin ja keski-iän kynnyksellä olevien parien väsyneeseen arkeen. Luisu sovinnaisuuteen alkaa yhden basilikan ostamisesta. Sen jälkeen olet myynyt pikkusormesi sisustamiselle.

Mikä on keskiluokkaisen lähiöihmisen parasta kesäpuuhaa kotiseudulla? Eero, vaimo ja lapset viettävät päivää rannalla. Tavallisuuden pinnan alla Eero suunnittelee kummia ja vaimo muistelee vanhoja.

”Aino muisti toukokuisen keskustelun, jossa hän oli sanonut tuntevansa itsensä seksuaalisesti laiminlyödyksi ja rumaksi, ja Eero oli tulistunut ja marssinut ympäri olohuonetta ja huutanut: Miehellä on oikeus panna omaa vaimoaan huonosti.
Aino nauroi ja sanoi ääneen, mitä oli juuri muistanut.
- Se on sekä hauskin että surullisin asia mitä olet sanonut.
- Sinä se saat musta parhaat puolet esiin.
- Voi luoja. Halaa mua.”

Eeron ja Ainon avioliitto ei vastaa kummankaan odotuksia ihanasta rakkaussuhteesta. Kuusivuotiaat kaksostytöt vievät Ainon voimat. Eero on jättänyt naistenmiehen elämän taakseen ja yrittää olla hyvä aviomies. Elämä on tylsää, seksi ei innosta. Ainon unesta alkanut idea itää Eeron hieman lennokkaassa mielessä ja hän alkaa kehitellä avioliiton pelastussuunnitelmaa. Avuksi hän päättää rekrytoida Larin.

Eeron vastaeronnut, onneton opiskelukaveri Lari on päättänyt lopettaa parisuhteiden harrastamisen kokonaan. Kaikki menee naisten kanssa pieleen. Larin kesä on huvennut yhden petollisen naisen pakkomielteiseen ajatteluun ja pyöräilyyn ympäri helteistä Turkua. Lari ei tahdo mukaan Eeron suunnitelmaan, mutta löytää itsensä toteuttamassa kaverinsa fantasiaa. Näinkö käy löperöille miehille, joiden pomokaveri päättää, että nyt repästään jätkät?

Mitä tapahtuu kun modernin elämän kyykyttämä mies alkaa etsiä myyttistä äijää itsestään ja yrittää tehdä vaimonsa eroottisesta fantasiasta totta? Eero ei tyydy vaimon fiilistelemään liian hempeään tarinaan, vaan päättää tehdä romanttisen viikonlopun ”kunnolla”. Ainon uni muuttuu Eeron seikkailukertomukseksi, josta pitää löytyä aggressiivisuutta ja yllätyksiä.

Eero ja Lari tekevät modernin vaimonryöstön, mutta romanttinen viikonloppu vuokramökillä päättyy karmeasti. Sattuma sotkee esikaupunkikuninkaan tielle seudun pohjasakkaa. Kunnon mies ei pystykään suojelemaan vaimoaan.

”Kun miehet alkavat elvyttää vanhoja myyttejä, naisten on paras valmistautua uusiin kyyneliin.”

Tällainenko on suomalainen parisuhde vuonna 2016?

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan. WSOY 2016.


Homofoobikolla saattaa olla seksiongelmia  2

Miksi jotkut ihmiset pelkäävät tai inhoavat homoja? Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että homofoobikko saattaa olla itse piilohomo. Inho homoja kohtaan kumpuaisi oman seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamasta hämmingistä.

Kuitenkin myös heteroilla on homofobiaa. Miksi?

The Journal of Sexual Medicinen artikkelissa ”Homophobia Is Related to a Low Interest in Sexuality in General: An Analysis of Pupillometric Evoked Responses” kerrotaan uutta tietoa homokammoisista miehistä.

Psykologian tutkija Boris Cheval ja kumppanit esittivät aiemmin tänä vuonna samassa julkaisussa tutkimuksen, jonka mukaan homokammoiset katselevat vähemmän aikaa seksikuvia, riippumatta siitä, esittävätkö kuvat homo- vai heteroseksiä. Koska valokuvien katselu saattaa perustua tietoiseen päätökseen olla katsomatta, halusivat tutkijat testata tulosta tarkemmin.

Uudessa tutkimusasetelmassa päätettiin varmistaa tuloksia pupillitestillä, koska sen on todettu olevan hyvä seksuaalisen kiinnostuksen mittari. Pupillit laajenevat pääsääntöisesti spontaanisti, tiedostamatta ja kontrolloimattomasti.

36 heteromiestä vastasi kysymyspatteristoon, jolla selvitettiin heidän homokielteisyytensä astetta. Miehet osallistuivat tämän jälkeen koetilanteeseen, jossa piti katsella erilaisia neutraaleja kuvia ja seksikuvia. Heidän pupilliensa liikettä ja kokoa mitattiin.

Heteroilla homofoobikoilla pupillit laajenivat vähemmän seksikuvia katsoessa kuin muilla heteromiehillä. Avoimesti heterogeeniseen seksuaalisuuteen suhtautuvat miehet vaikuttivat siis olevan selvästi kiinnostuneempia seksistä kuin foobikot.

Tutkijat arvelevat homoinhon mahdollisesti johtuvan muusta kuin juuri homouteen liittyvistä peloista ja epäluuloista. Homofobia saattaa heijastella yleisemminkin erilaisia seksihuolia. Homopelko on ehkä merkki seksuaalisesta ahdistuneisuudesta tai muusta seksiongelmasta.

The Journal of Sexual Medicine. October 2016.

Edellinen