Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tilastokeskus.

Milloin pitää viimeistään tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Suomalaiset tekevät lapsia yhä vanhempana. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo melkein 29 vuoteen.

Lääkärit varoittavat lykkäämästä lastentekoa liian myöhäiseen vaiheeseen. Usein sanotaan, että 25 on ihanteellinen ikä tulla äidiksi. Biologia, henkinen kehitys ja sosiaaliset seikat vaativat usein kompromissin.

Monet perhettä suunnittelevat uskovat, että ihan hyvin voi tulla äidiksi vasta 35-vuotiaana tai vanhempana. THL on juuri julkistanut laajan tutkimuksen eri sairauksien riskin ja iän suhteesta. Monet sairaudet lisääntyvät jo 25-vuotiailla synnyttäjillä. Tutkimus ei kuitenkaan paljasta hedelmällisintä ikää.

Milloin kannattaa tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Hollantilaistutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan voi laskea todennäköisyyksiä raskaaksi tuloon. Mallissa otetaan huomioon kolme erilaista lähtökohtaa. Tutkijoiden mukaan aiemmat todennäköisyysskenaariot eivät ole ottaneet huomioon sitä, kuinka monta lasta halutaan, ja miten vanhemmiksi haluavat suhtautuvat hedelmöityshoitoihin.

Haluaako pari yhden, kaksi vai kolme lasta? Halutaanko lapsi perinteisellä menetelmällä, vai hyväksytäänkö keinohedelmöitys?

Onko lapsen saaminen hyvin tärkeää (tähdätään 90% todennäköisyyteen), melko tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä (todennäköisyys 75%), vai kivaa, mutta elämä olisi ihan hyvää ilmankin (50% todennäköisyys)?

Naisen ikä vaikuttaa sekä spontaanisti raskaaksi tuloon että hedelmöityshoidoilla aikaansaatuun raskauteen. Molemmilla tavoilla tärppää varmemmin nuorena.

Mikäli lisääntyminen on hyvin tärkeää, pari haluaa tulla omin voimin vanhemmiksi ja toiveissa on yksi lapsi, pitäisi lastenteko aloittaa viimeistään silloin kun nainen on 32-vuotias. Kahdesta lapsesta haaveilevien tulisi ryhtyä tositoimiin naisen ollessa 27-vuotias ja kolmea lasta suunnittelevien pitäisi laittaa vauvatehdas käyntiin naisen ollessa 23-vuotias.

Jos jälkikasvun saaminen ei ole kynnyskysymys (75% raskaaksi tulon todennäköisyys riittää) voi hollantilaistutkijoiden mukaan lastentekoa lykätä 4-11 vuodella, riippuen toivotusta perhekoosta.

Parin hyväksyessä hedelmöityshoidot, ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä kuin luonnonmenetelmillä. Havitellusta lapsimäärästä riippuen voi lastenteon aloittaa naisen ollessa 28-, 31- tai 35-vuotias.

Tutkijoiden mukaan ihmisiä pitäisi nykyistä paremmin informoida näistä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden reunaehdoista. Kuinka moni oikeasti tuntee ihmisen biologiaa ja raskaaksi tulemisen todennäköisyyksiä kunnolla? Useimmat ihmiset haluavat edelleen lisääntyä, joten olisi syytä parantaa tiedotusta, perhesuunnittelua ja biologian opetusta.

Jottei menisi aivan pelotteluksi, tulee muistaa, että tilastot ja todennäköisyydet antavat ryhmätason tietoa ihmisistä. Yksilölliset erot hedelmällisyydessä voivat olla hyvin suuret. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yli 45-vuotiaille äideille syntyi Suomessa 117 lasta.


Urbaanisti yksin  1

Yksin asuminen ja yksinäisyys kietoutuvat puheessa usein yhteen, vaikka kaikki yksinasuvat eivät tunne itseään erityisen yksinäisiksi. Yhteisöllisyydestä puhutaan paljon, mutta yksin oleminen ja itsekseen viihtyminen ovat lisääntyneet.

Tilastokeskuksen 2014 ajankäyttötutkimuksen mukaan suomalaiset viettävät aiempaa useammin aikaa yksin. Myös perheissä ihmiset puuhastelevat itsekseen, etenkin tietokoneiden ja mobiililaitteiden kanssa.

Yksin vietetty aika on lisääntynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa vietetään päivässä seitsemän tuntia yksin. Miehet ovat naisia useammin itsekseen. Naiset ovat vähentäneet perheen kanssa vietettyä aikaa, ja nyt pk-seudun naiset ja miehet viettävät perheen kanssa yhtä paljon aikaa. Maaseudun naiset omistautuvat edelleen miehiä enemmän perheelleen.

Helsingin kaupungin tietokeskus on julkaissut tänä vuonna Yksin kaupungissa -tietokirjan, johon on koottu aihepiirin tutkimustietoa. Yksinäisyyden kokemukset raastavat kaikkia, myös parisuhteessa eläviä. Yksin asuvat kokevat tilastollisesti enemmän yksinäisyyttä kuin kaksin tai perheen kanssa asuvat, mutta urbaani yksineläminen ei ole pelkkää kärsimystä.

Urbanisaatio- ja modernisaatiokehitys mahdollistui kaupungistumisen myötä. Ihmiset eivät enää olleet sidottuja tiukan yhteisön normeihin. Pikkupaikkakuntien tiukkikset rajoittivat uskonnon, seksin, suvun, perinteen ja pelkän ilkeyden varjolla toisten elämää. Kaupunkeihin karanneet yksilöt saattoivat aloittaa uuden, erilaisen elämäntavan suhteellisen anonyymisti, koska suuremmassa ja heterogeenisemmässä porukassa ketään ei kiinnostanut rajoittaa muita turhaan.

Naisten mahdollisuus opiskeluun, työhön, yksin asumiseen ja oman kehon määräämiseen on ollut suuri vallankumous.

Kommunikaation muuttuminen tarjoaa mahdollisuuden olla yhteydessä muihin, vaikka asuisi yksin. Kaupungeissa on paljon toimintaa sinkuille, eikä perhettä tai sukua välttämättä kaivata jokapäiväiseen elämään, jotkut eivät kaipaa ollenkaan.

Eliniän pidentyminen, pariutumisen myöhentyminen ja avioerot ovat myös lisänneet yksin asumista. Yhä useammat lesket ja eronneet eivät solmi uutta parisuhdetta.

Naiset asuvat miehiä useammin yksin nuorena ja vanhana. Suurin osa 35-44 -vuotiaista naisista asuu perheessä.

Helsingin asuntokunnista noin puolet on yksinasuvia. 1.1.2015 yksinasuvia oli 154 091. He muodostavat koko väestöstä noin neljänneksen ryhmän. Kolme neljäsosaa helsinkiläisistä asuu parisuhteessa tai perheessä.

Helsingin yksinasuvista reilu 60 prosenttia on naimattomia, vajaa neljännes on eronneita, joka kahdeksas on leski ja neljä prosenttia on naimisissa. Kaikki yksinasuvat eivät siis ole vapaita sinkkuja, vaan osa elää erillissuhteessa.

Tutkimusten mukaan yksinasuvilla on vahvat sosiaaliset verkostot kodin ulkopuolella. Koska muita tavatakseen on yleensä poistuttava kotoa, on hyvillä liikenneyhteyksillä ja palveluilla tärkeä rooli myös yksinasuvien asumisvalinnoissa.

Euroopassa on tehty tutkimuksia eri perhetyyppien asumispreferensseistä. Useimmat yksinasuvat ovat varsin urbaaneja ja asuvat mieluiten kaupungin keskustassa. Iäkkäämmät sinkut asuvat jonkin verran myös maaseututaajamissa. Osittain ilmiö johtuu leskien ja eronneiden jäämisestä perheen vanhaan kotiin. Nuoret aikuiset kaipaavat palveluiden ja tapahtumien ytimeen. Kaupunkien keskustoissa on myös tarjolla muita alueita enemmän pieniä asuntoja.

Yksinasuvia piinaavat korkeat asumiskustannukset. Kuitenkin aika iso osa jopa Helsingin keskustassa asuvista yksineläjistä tulee varsin hyvin toimeen. Keskusta on korkeasti koulutettujen ja hyvin ansaitsevien suosiossa. Yhä useammin yksinasuva hankkii itselleen ison asunnon.

Yksinasuvat saattavat priorisoida kantakaupunkia myös ajansäästön takia. Näppärät työmatkat, mahdollisuus autottomuuteen ja nopea pääsy harrastuksiin ja ystäviä tapaamaan voittavat jopa neliöiden määrän. Arkiaskareita ei voi jakaa kenenkään kanssa, joten keskustassa asuvan on helpompi selvitä kauppa- ym. reissuista nopeasti.

Vuonna 2014 yksinasuvia löytyi eniten Alppiharjusta ja Kalliosta, vähiten Östersundomista. Alppiharjussa yli puolet yli 20-vuotiaista asui yksin, kun Östersundomin peruspiirissä yli 20-vuotiaista asui yksin alle 10 prosenttia väestöstä. Kolmekymppisiä asuu paljon myös muualla kantakaupungissa, kuten Ullanlinnassa, Kampinmalmissa ja Töölössä.

Nuorten aikuisten absoluuttiset määrät ovat kasvaneet eniten Vuosaaressa, Herttoniemessä, Mellunkylässä ja Lauttasaaressa. Näille alueille on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja yksinasuvien suosiossa olevia yksiöitä ja kaksioita.

Yksinasuvilla ihmisillä on keskimääräistä urbaanimmat elämänarvot. Kantakaupunki houkuttaa paitsi palveluiden, kahviloiden, ravintoloiden, työpaikkojen ja säpinän vuoksi myös väljemmän asenneilmapiirin takia. Naapurit eivät välitä kyttäillä sinkkujen elämää, ja erilaiset elämäntavat ovat sallitumpia kuin esimerkiksi pienillä paikkakunnilla.

Vaikka yksinasuvat asuvat yleensä pienemmissä asunnoissa kuin perheet, ei yksinasuvien keskimääräinen asumisväljyys ole mitenkään huono. Yksinasuvan kodin koko on keskimäärin 54,1 neliötä, kun muilla taas on käytössään vain 35,6 neliötä per henkilö.

Yksinasuvat asuisivat mieluiten kaksiossa. Vain alle kymmenen prosenttia kelpuuttaisi alle 40 neliön asunnon, jos saisivat itse valita mieluisan kokoisen kodin.

Helsingin lähiöiden yksinasuvista lähes 90 prosenttia asuu kerrostalossa, kun taas muista lähiöasukkaista lähes puolet asuu pientaloissa. Yksinasuvista myös useampi pitää kerrostaloa itselleen parhaiten sopivana asumismuotona. Halukkuus asua kerrostalossa kasvaa iän mukana. Eläkeläisistä selvä enemmistö arvostaa asumisen helppoutta.

Helsingin yksinasuvat arvostavat muita enemmän asumista keskustassa. Sisemmässä kantakaupungissa asuvista 75-80 prosenttia asuu mieleisellään alueella, esikaupungeissa asuvista kaksi kolmasosaa on tyytyväisiä.

Sinkut asuvat muita useammin vuokralla, vaikka he haluaisivat asua omistusasunnossa. Yllättäen kantakaupungin yksinasuvat eivät koe asumismenoja laitakaupungin sinkkuja kuormittavampina, vaikka asuminen keskustassa on kalliimpaa. Usein keskustan yksinasuvat ovat varakkaampia kuin lähiöiden sinkut.

Yksin asuvilla nuorilla on jonkin verran muita nuoria enemmän taloudellisia huolia, yksinäisyyttä ja muita ongelmia.

Valtakunnallisen Nuorisobarometrin (2015) mukaan vanhemmiltaan viimeisen puolen vuoden aikana taloudellista tukea oli saanut 63 prosenttia helsinkiläisnuorista. Muissa isoissa kaupungeissa 71 prosenttia nuorista oli saanut tukea kotoa.

Yksinasuvat nuoret naiset kokevat miehiä useammin yksinäisyyttä. Työttömät ovat yksinäisempiä kuin muut.

Yksinasuvien hyvinvointitutkimuksessa läheiset ihmissuhteet nousivat jopa perhesuhteita tärkeämmiksi. Terveys ja ympäristö ovat sinkuille tärkeitä. Fyysinen kunto ja itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi tunteminen ovat myös tavoittelemisen arvoisia hyvinvointitekijöitä. Joka neljäs yksinasuva mies ei hyvinvointitutkimuksessa kokenut itseään rakastetuksi. Naisilla osuus oli 16 prosenttia.

Yksinasuvista 29 prosenttia on tyytymättömiä kulutusmahdollisuuksiinsa. Vähiten tyytyväisiä ollaan sukupuolielämään.

Helsingin yksinasuvat ovat vapaa-ajanviettotavoiltaan jonkin verran muita aktiivisempia ja suhteessa vähemmän perhekeskeisiä. Nuoret yksinasuvat ovat keskimäärin aktiivisempia kuin vanhat, ja kaikista aktiivisimpia ovat hyvätuloisimmat sinkut. Urbaaniin elämäntapaan kuuluu itselle tärkeiden ihmisten tapaaminen, harrastukset, ja ulkonäöstä ja tyylistä huolehtiminen. Naiset ovat hieman miehiä seurallisempia.

Aktiivisesti nettiä käyttävät ovat myös aktiivisempia tapaamaan ystäviään. Kaksi kolmasosaa netissä ystävien ja sukulaisten kanssa seurustelevista myös tapasi ihmisiä viikoittain livenä, kun taas nettiä harvemmin tai ei lainkaan käyttävistä vain vajaa puolet näki ihmisiä joka viikko.

Toisin kuin usein väitetään, somen suurkuluttajilla on muita laajemmat sosiaaliset verkostot ja he liikkuvat enemmän julkisissa tiloissa. Tiiviisti yhteyksiä pitävät ovat yleensä aktiivisia useilla eri tavoilla.

Yksin asuvista melko usein yksinäisiä on 19 prosenttia. Jatkuvasta yksinäisyydestä kärsii neljä prosenttia. Opiskelijat tuntevat enemmän yksinäisyyttä kuin työssäkäyvät. Vähiten yksinäisyyttä kokevat korkea-asteen tutkinnon suorittaneet.

Osa kaikista vähiten muita ihmisiä tapaavista yksinasuvista ei tunne lainkaan yksinäisyyttä. Heille yksin oleminen on oma valinta.

Neljällä viidestä yksinasuvasta on lähiomainen ja joka toisella on läheinen ystävä, joka välittää. Neljä prosenttia sanoo, ettei heillä ole ketään, joka välittää.

Eläkeläisten jatkuvasta napinasta huolimatta vähiten pienituloisia yksinasuvia on eläkeläisten joukossa (14,3 %), kun taas alle 25-vuotiaista sinkuista yli puolet on pienituloisia (54 %). Nuorten taloudellista epävarmuutta lisää entisestään tulojen epävarmuus. Pienituloinenkin eläkeläinen tietää rahan napsahtavan säännöllisesti tilille. Erityisen hankalaa on työkyvyttömällä tai työttömällä pääkaupungissa vuokralla asuvalla yksinasujalla, joista 89 prosenttia piti menojen hoitamista hankalana. Edes ruokaan tai lääkkeisiin ei ole rahaa. Yli puolet työttömistä yksinasuvista onkin joutunut turvautumaan toimeentulotukeen.

Hyvin toimeentulevista sinkuista neljä viidesosaa pitää elämänlaatuaan hyvänä. Köyhistä vain puolet arvioi elämänlaatunsa hyväksi. Taloudelliset vaikeudet laskevat miesten elämänlaatua enemmän kuin naisten.

Vuonna 2011 vaimon ja lasten kanssa asuvien miesten työllisyysaste oli 89,7 prosenttia, kun yksin asuvista miehistä kävi töissä vain 57,6. Äiditkin osallistuvat sinkkunaisia useammin työelämään, eron ollessa 20 prosenttia.

Parhaiten yksinasuvat työllistyvät Suomessa pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Espoon ja Vantaan sinkut käyvät useammin töissä kuin muun Suomen perheelliset. Pk-seudulla on hyvin tarjolla työpaikkoja, ja toisaalta asumisen ja muiden menojen kalleus pakottavat menemään töihin. Yksinasuvat naiset käyvät yksinasuvia miehiä useammin töissä. Alle 40-vuotiaat sinkkunaiset osallistuvat työelämään enemmän kuin äidit.

Pk-seudun sinkuista lähes 70 prosenttia osallistuu työelämään, kun muualla Suomessa yksinasuvista käy töissä vain 56,7 prosenttia. Naisten työllisyysaste on koko maan sinkkujen kohdalla miehiä korkeampi. Sinkkumiehet tienaavat vähemmän kuin perheelliset miehet, mutta enemmän kuin minkään ryhmän naiset.

Yksinasuvien kulutusmenot poikkeavat hieman muusta väestöstä. Sinkuilla menee muita suurempi osuus kulutusmenoista asumiseen (kallis vuokra), matkustamiseen ja baareihin. Metropolialueen asukkaiden kulutusmenot ovat suuret muuhun maahan verrattuna. Suurin selittäjä on kallis asuminen ja liikennekustannukset, mutta etelän asukkaat käyttävät myös vapaa-aikaan enemmän rahaa kuin muut suomalaiset.

Sinkkujen kauhistelu saattaa kummuta yleisestä urbanismin pelosta. Tutkimustiedon valossa yksinasuvista suurin osa ei poikkea kovinkaan paljoa muusta väestöstä. Melkein kaikki asuvat jossakin elämänsä vaiheessa yksin. Useimmat toivovat itselleen parisuhdetta, jos sopiva ihminen sattuu kohdalle.

Yksin kaupungissa. (Toim.) Jenni Väliniemi-Laurson, Pekka Borg ja Vesa Keskinen. Helsingin kaupungin tietokeskus 2016.


Naimaikäisen paratiisi  1

Muualla Suomessa on eniten 67-vuotiaita. Siellä suurin ikäluokka on 27-vuotiaat. Itse asiassa viidennes koko maan 25-29 -vuotiaista asuu siellä!

2010-luvulla muualta maasta tähän nuorten aikuisten paratiisiin on muuttanut VUOSITTAIN lähes kymmenentuhatta 20-24 -vuotiasta ja noin seitsemäntuhatta 25-29 -vuotiasta. Lähtömuutto on tulomuuttoa pienempi.

Missä tämä parhaassa naimaiässä olevien onnela sijaitsee? Helsingissä. Helsinkiläisistä 19 prosenttia on 25-34 -vuotiaita, kun koko maassa tämän ikäisiä on vain 13 prosenttia.

2015 Helsingin muuttovoitto oli 15-19 -vuotiaissa lähes 1 500 henkeä, 20-24 -vuotiaissa yli 1 300 ja 25-29 -vuotiaissakin noin tuhat.

Helsingin houkuttavuus perustuu pääasiassa opiskelu- ja työpaikkojen loistavaan tarjontaan, palveluihin, taide- ja kulttuurielämän runsauteen ja ravintolatarjontaan, joka on ehkä maailman tihein väkilukuun suhteutettuna.

Nämä tekijät muistetaan aina mainita pääkaupungin namupaloina. Lisäksi merellisyys, kansainvälisyys ja hyvät yhteydet ulkomaille vetävät etenkin avoimesti maailmaan suhtautuvia Helsinkiin.

Helsingin kaupungin Nuorten hyvinvointikertomuksen mukaan helsinkiläisnuoret arvioivat, että omana itsenään oleminen on Helsingissä muuta maata helpompaa. Kaupunkiin muuttaneet nuoret kertovat usein pienten paikkakuntien yhteisöllisyyden nurjasta puolesta: yksilöllisyyden ja erilaisuuden kaihtamisesta.

Ehkä yksi tärkeimmistä vetonauloista on nuoremman väestön keskuudessa myös muiden samanikäisten keskittyminen Helsinkiin. Missä muualla voi tavata tällaisen määrän potentiaalisia kumppaneita?

Nuoria kiinnostavat tutkimuksen mukaan koti, perhe ja hyvä ruoka. Moni on valmis tinkimään neliöistä asunnon loistavan sijainnin takia. Kallis asuminen ja julkisten palvelujen karsiminen vaarantavatkin Helsingin tulevaisuuden nuorten onnelana.

Tilastokeskus
Helsingin kaupungin tietokeskus


Miksi suomalaismiehet eivät halua lapsia?  26

Tilastokeskuksen 14.4.2016 julkistuksen mukaan syntyvyys on Suomessa laskenut viidettä vuotta peräkkäin. Suhteellisesti jyrkimmin syntyvyys on laskenut Kainuussa ja Keski-Pohjanmaan kunnissa.

Vähintään 50 000 asukkaan kunnista korkein syntyvyys on Seinäjoella (1.94), Oulussa (1.92) ja Espoossa (1.86). Maan pienin kokonaishedelmällisyysluku on Helsingissä (1.32). Myös Turun (1.35) ja Tampereen (1.45) syntyvyys ovat alhaisia.

Ensimmäisen elävän lapsen synnyttäneiden keski-ikä oli viime vuonna 28,8.

Väestöliiton tutkijan Anneli Miettisen ”Miksi syntyvyys laskee?” -kirjassa esitellään perheen perustamiseen liittyviä trendejä ja tilastoja.

Ihanteellinen perhekoko on pienentynyt ja lapsettomuuden kannatus kasvanut. Kohta 50 vuoden ajan (vuodesta 1969) suomalaisten syntyvyys on ollut alle uusintamisluvun 2.1.

Lastensaanti polarisoituu Suomessa. Entistä suurempi osa ihmisistä jää lapsettomiksi, mutta samalla kolme tai useampia lapsia hankkineiden perheiden määrä on hieman kasvanut 1955-1970 -syntyneiden kohdalla (verrattuna suuriin ikäluokkiin). Nuorten polvien lopullista lapsilukua ei vielä tiedetä.

Vuonna 2015 suomalaisten mielestä ihanneikä tulla äidiksi oli 26.7 vuotta. Isäksi pitäisi tulla 28.5-vuotiaana. Ensisynnyttäjien ikä on korkeampi, melkein 29 vuotta, ja isäksi tullaan vasta keskimäärin yli 30-vuotiaana.

Naisten mielestä vanhemmaksi tulon ihanneikä on hieman korkeampi kuin miesten mielestä. Korkeasti koulutetut haluavat tehdä lapsia muita myöhemmin.

Nuorilla aikuisilla - varsinkin miehillä - sopivan kumppanin puute oli tärkeä syy olla hankkimatta lapsia. Naisilla uudeksi, vieläkin tärkeämmäksi syyksi on tullut ”muut kiinnostuksen kohteet”. 42 prosenttia naisista piti omia kiinnostuksen kohteitaan hyvin tärkeänä syynä siirtää lastenhankintaa. Kolmannes nuorista naisista ei halua luopua elämäntyylistään.

Aiemmin omiin intresseihin ja elämäntapaan liittyvät syyt ovat olleet yleisiä lähinnä nuorten miesten parissa. Nyt erityisesti naisten mielestä itsensä toteuttaminen on tärkeää.

Nykyään jopa avioliitossa olevat vastaajat saattavat mainita oikean kumppanin puuttumisen syyksi lapsettomuuteen. Ihmiset siis ottavat puolisokseen kumppanin, joka ei heidän mielestään sovi vanhemmaksi.

2015 nuorilla aikuisilla myös työhön ja toimeentuloon liittyvät epävarmuustekijät saivat luopumaan ainakin toistaiseksi perheen perustamisesta.

”Lapsettomista 20-34 -vuotiaista naisista 45 prosenttia ja miehistä lähes kolmasosa suunnitteli hankkivansa lapsen tai lapsia jossain vaiheessa. Naisista lähes 30 prosenttia ja miehistä 35 prosenttia oli epävarma siitä, aikoiko hankkia lapsia lainkaan.” (s.53)

Perusasteen koulutuksen saaneista muita suurempi osuus aikoo jäädä lapsettomiksi. Keskiasteen koulutuksen hankkineiden keskuudessa lastensaantiaikeet ovat kovimmat.

Suomalaisnaiset ovat halukkaampia hankkimaan lapsia kuin miehet. Varsinkin perusasteen koulutuksen miehet tyytyvät 0-1 lapseen, naiset toivoisivat lapsia enemmän.

Lapsettomuuden lisääntymisen ohella myös vain yhden lapsen tekeminen on yleistynyt. Miksi lapselle ei haluta tehdä sisaruksia?

Miettisen mukaan yhden lapsen vanhemmista monilla oli aikomus hankkia lisää lapsia. Naisista peräti 55 prosenttia olisi halunnut lisää lapsia, ja miehistäkin yli neljännes. Yksilapsisista vanhemmista neljännes äideistä ja 40 prosenttia isistä ei aikonut hankkia enempää lapsia.

Ns. itsekkäät syyt eivät juuri vaikuta toisen lapsen hankkimisen punninnassa. Miehet pihtaavat lapsilukua selvästi naisia useammin taloudellisista syistä. Viidennes miehistä piti talouteen tai työhön liittyvää epävarmuutta tärkeänä syynä lykätä lisälasten hankintaa, naisista näin ajatteli 10-15 prosenttia. Kuitenkin joka toinen vastaaja piti taloutta yhtenä tekijänä toisesta lapsesta luopumisessa.

Toisesta lapsesta luopuminen johtuu hyvin usein siitä, ettei puoliso halua lisää lapsia.

Lähes 30 prosenttia naisista piti työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia vähintään jokseenkin tärkeinä harkitessaan perheen kasvattamista. Perhevapaan aiheuttama katkos työelämässä mietityttää varsinkin lapsettomia korkeasti koulutettuja naisia. Heistä melkein kolmannes piti työuran katkosta vähintään jokseenkin tärkeänä syynä harkita lapsentekoa.

Akateemisesti koulutettujen joukossa on paljon lapsettomuuden kannattajia, mutta osa korkeasti koulutetuista jää ilman lapsia liian kauan asiaa vetkutellessaan. Koska akateemiset naiset lykkäävät lastensaantia yhä myöhemmäksi, eivät koulutetut miehetkään saa aina toivomaansa perhettä. Useimmiten koulutetut nimittäin naivat suurin piirtein omasta koulutus- ja ikäryhmästään.

Vaurailla korkeasti koulutetuilla työssäkäyvillä miehillä on parhaat edellytykset hankkia perhe. Biologian unohtaminen voi kampittaa alfaurosten haaveet.

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Perhebarometri 2015. Katsauksia E49/2015. Väestöliitto. Hansaprint Oy.


Homoliitoissa on suurimmat ikäerot  2

Tyypillisessä parisuhteessa mies on naista muutaman vuoden vanhempi. Vuonna 2012 tällaisten avioliittojen osuus oli 67,1 prosenttia.

Parien samanikäisyys on hieman yleistynyt Suomessa, ja 2012 reilu 12 prosenttia oli naimisissa ikätoverinsa kanssa. Pientä ikäeroa pidetään merkkinä tasa-arvoisuudesta. Myös myöhäinen avioitumisikä voi pienentää ikäeroa. Kun naimisiin mennään vasta yli 30-vuotiaana, ovat miesten ja naisten mahdolliset nuoruuden kehityserot jo tasoittuneet.

Isot ikäerot avioliitossa ovat melko harvinaisia. Neljällä viidestä avioparista on ikäeroa maksimissaan viisi vuotta. Tilastokeskuksen mukaan hyvin suuri ikäero, eli 20 vuotta tai isompi, oli vuonna 2012 vain alle puolella prosentilla avioituneista. Vain 406 suomalaisparilla oli yli 30 vuotta ikäeroa.

Rekisteröidyissä parisuhteissa olevilla on suuremmat ikäerot kuin heteroilla. Naispareilla ikäeroa oli vuonna 2012 keskimäärin 4,7 vuotta ja miespareilla 7,1 vuotta. Homopareilla yli 20 vuoden ikäero on myös yleisempää kuin heteroilla: 3,5 prosenttia rekisteröidyistä pareista oli suuren ikäeron liitoissa.

Tilastokeskuksen uusimman perhetilaston mukaan, eli vuoden 2014 lopussa, rekisteröidyssä parisuhteessa olevien ikäero oli keskimäärin 5,7 vuotta (vrt. heteroiden 3,4 vuotta). Miesparien ikäero on 7,2 vuotta ja naisparien 4,7 vuotta. Yli 20 vuoden ikäero on kaikista pareista yleisintä homomiehillä. Rekisteröidyistä homopareista 7,5 prosenttia oli suuren ikäeron liitossa, mutta lesboista vain 0,8 prosenttia.

Kehitys- ja kehittyvissä maissa suuret ikäerot heteroliitoissa ovat yleensä merkki epätasa-arvosta. Nuoret naiset naitetaan vanhoille ukoille vastoin heidän omaa tahtoaan. Yleensä nuoret naiset ovat kiinnostuneita ikäisistään miehistä.

Kehittyneissä maissa suurten ikäerojen liittoja paheksutaan (ehkä osin em. syystä) herkästi. Erityisen paljon paheksutaan liittoa, jossa nuoremman puolison ikä on pienempi kuin se luku, joka saadaan kun vanhemman puolison ikä jaetaan kahdella ja siihen lisätään seitsemän vuotta.

Länsimaissa suurten ikäerojen liitot ovat yleisimpiä alhaisissa tuloluokissa, ja vain hieman keskimääräistä yleisempiä yläluokissa. Stereotypia menestyneen miehen nuorentuvista vaimoista ei siis saa kovin paljon vahvistusta tilastoista.

Suurten ikäerojen liittojen eroriski vaihtelee eri tutkimusten mukaan. Joissakin tutkimuksissa riski kasvaa hieman, toisissa ei ole löytynyt eroa samanikäisempien liittoihin. Vanhempi nainen ja nuorempi mies ei paperilla kuitenkaan ennusta hyvää. Liitot joissa nainen on selvästi vanhempi, päättyvät tavallista useammin eroon. Liitoissa joissa mies on selvästi vaimoaan vanhempi on myös vähän suurempi riski väkivallalle.

Miksi homoliitoissa on tavallista suurempi ikäero?

Yhden selityksen mukaan homot tekevät valintansa enemmän mieltymyksensä kuin tavan mukaan. Eli homot olisivat valmiimpia rikkomaan vallitsevia käytänteitä.

Ehkä homoväestön pienuus vaikuttaa myös parinvalintaan. Suunnilleen samanikäisiä homoseksuaaleja löytyy esimerkiksi omasta kaupungista huomattavasti vähemmän kuin heterovaihtoehtoja. Kun sopiva henkilö löytyy, ikä on vain numero.

Anna Rotkirch: Ikäerot parisuhteissa. Väestöliitto.fi
Tilastokeskus: Perheessä keskimäärin 2,8 henkilöä. 27.11.2015


Kun kultsi saa fudut  5

Miten työttömyys vaikuttaa pariutumiseen, perheen perustamiseen ja perhe-elämään?

Suomalaisista vajaa kymmenes on työttömiä. Miesten työttömyysaste on hieman korkeampi kuin naisten. Naisista isompi osuus on työelämän ulkopuolella opiskelemassa tai hoitamassa lapsia.

Pikkulapsiperheen äitien työllisyystilanne ei ole kovin hyvä. Tilastokeskuksen mukaan yhä useampi äiti on työelämän ulkopuolella.

Isien työllisyysaste oli 2013 peräti 91 prosenttia, kun yhden tai kahden lapsen äideistä töissä oli 78 prosenttia ja vähintään kolmen lapsen äideistä vain 57 prosenttia.

Lapsettomien miesten työllisyysaste oli samaan aikaan 73 prosenttia. Lapsettomien naisten työllisyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta äitien työllisyys on ollut laskusuunnassa. Onko perheen ja työn yhdistäminen tullut vaikeammaksi, vai mistä on kyse?

Miksi isät tekevät kaikista ahkerimmin töitä? Kannustaako perheen perustaminen miehiä töihin? Varmasti.

Ilmeisesti työssäkäyvien miesten on myös helpompi pariutua ja perustaa perhe. Hyvin koulutetut ja hyvässä työpaikassa olevat miehet ovat todennäköisimmin parisuhteessa ja tulevat yleensä myös isäksi.

Mitä tapahtuu, kun kumppani joutuu yhtäkkiä työttömäksi? Parisuhteessa työttömyys ei ole vain yksilön kriisi, vaan se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin.

Perheen tulot laskevat, ja kumppaneiden suhde muuttuu. Monelle miehelle ja naiselle työ tuo muutakin kuin palkan: toimintaa, itsetuntoa, rytmiä ja järjestystä elämään, aseman, työsuhde-etuja, työkaverit ja erilaisia työpaikan rientoja.

Miten parit selviävät työttömyydestä? Tunteeko työttömän kumppani pelkoa, kiukkua, empatiaa vai kaikkia näitä?

Työttömäksi jäänyt tarvitsee tukea ja myötätuntoa. Tunteita ja turhautumisia kannattaa jakaa.

Jos työttömäksi joutunut alkaa reippaasti etsiä uusia työ- tai opiskelumahdollisuuksia, ja samalla imuroi asunnon, käy kaupassa ja laittaa ruoan, on perheen elättäjä usein ainakin aluksi ihan tyytyväinen ja kannustava.

Jos työtön masentuu ja vaipuu apatiaan, eikä tee yhteisen kodin eteen mitään toisen työpäivän aikana, alkavat ongelmat kasautua.

Onko väliä kumpi jää työttömäksi? Suhtautuvatko miehet ja naiset omaan työttömyytensä eri tavoin?

Kestäisitkö kumppanin työttömyyden? Miten pitkään sietäisit tilannetta? Kunnes kuolema erottaa, vai antaisitko työttömälle kumppanille tietyn ajan jälkeen kenkää?


Eron jälkeen on elämää  4

Tilastokeskuksen mukaan ensimmäisestä avioliitostaan eronneet ovat keskimäärin vasta varhaiskeski-ikäisiä, naiset 39,9- ja miehet 42,3-vuotiaita (vuoden 2014 tilasto). 68 prosenttia avioeroista oli sellaisia, joissa molemmat puolisot olivat ensimmäisessä liitossaan. Reilu kolmanneksessa eroista siis vähintään toinen aviopuolisoista oli jo kokenut eron aiemmin.

Avioeronneisuus on tilastojen mukaan pysynyt vuosia samanlaisena: Tilastokeskuksen mukaan eronneisuus on ollut samalla tasolla jo yli 20 vuotta. Julkisuudessa eroista annetaan täysin toisenlainen kuva.

Vuoden 2014 eronneisuuden mukaan uusien ensiliittojen eroriski on 39 prosenttia, eli sanonta, jonka mukaan puolet liitoista päättyy eroon, ei ainakaan vielä pidä paikkaansa.

Nelikymppinen on vasta elämänsä puolivälissä, ja harva linnoittautuu lopullisesti kotiinsa ja keskittyy vain työhönsä ja lapsiinsa.

Etsitään uusi, onnellisempi suhde.

Uusiin naimisiin menevien eroriski on tilastollisesti ensiavioitujia suurempi. Syinä on esitetty muun muassa jo kertaalleen eronneiden luonteenpiirteitä ja muita henkilökohtaisia ominaisuuksia, sekä avioerokokemuksen läpikäyneiden tietoisuutta siitä, että erosta voi selvitä hengissä (ja vaikka erota uudestaan, jos ei homma toimi).

Uusien avioliittojen tai avoliittojen riskitekijöinä ovat aiemman elämän ”taakat”, kuten eksät, lapset ja asioihin sekaantuvat ystävät, tuttavat ja sukulaiset. Eronneiden talous on keskimääräistä huonompi. Osa ihmisistä myös muuttuu vähemmän joustaviksi iän myötä.

Itse satun tuntemaan eron jälkeen uudelleen avioituneita pareja, jotka ystävän silmin vaikuttavat varsin onnellisilta ja selvästi aiempaan liittoon verrattuna kaikin puolin elämään tyytyväisiltä, vaikka uusperhekuviot varmasti aiheuttavat lisätyötä ja henkistä kuormaa suhteeseen. Aikuinen, uuteen liittoon lähtenyt saattaa olla valmis panostamaan suhteeseen enemmän kuin aiemmin. Aikuinen ehkä osaa valita itselleen aiempaa sopivamman kumppanin.

Eron jälkeen on muutakin elämää kuin parisuhde. Moni aikuistuu ja itsenäistyy kunnolla vasta eroprosessissa. Eron jälkeen ei voi syyttää, tai ei ainakaan ole mitään järkeä syyttää, ketään toista elämän ikävistä puolista. Vastuu kaikesta on nyt itsellä.

Eronnut voi olla henkisesti vapaampi miettimään työ- ja harrastuskuvionsa uusiksi, vaikka raha-asiat ja mahdollisesti yksinhuoltajuus rajoittavat itsensä toteuttamista.

Suomessa lainsäädäntö ja muu viranomaispuoli ovat jääneet täysin perhesuhteiden kehityksen jalkoihin. Valtion olisi aika herätä laatimaan uudet lait ja systeemit, joissa otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös eronneet ja heidän jälkeläisensä.