Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2011.

Lapsetkin runkkaa  41

No se on Repolaisen Kerttu tässä taas hei. Kertulla on kysymys läsnäolijoille.

"Minkäs ikäisenä te olette alkaneet runkata?"

Kerttuhan on ollut jo lapsesta asti kova tyttö masturboimaan.

Yksivuotiaana Kerttu hieroi itseään rattaissa ennen nukahtamistaan. Kansankielessä tälle hinkkaamiselle on lapsenmielinen sanakin, unnuttaminen.

Kahdeksanvuotiaana Kerttu löysi jalkovälistään taikanappulan. Ei Kerttu ymmärtänyt silloin vielä itsekään, mitä tapahtuu. Mutta siitä alkoivat Kertun runkkaamisorgiat.

Mutta mutta.

Kerttu näkee lasten seksuaalisuudessa pienen pienen tabuaiheen.

Keskustelupalstojen mammat ovat kauhuissaan, kun lapsi hiplaa itseään. Miksi? Siksi, etteivät äiteet ja isät tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Joku ehdottaa, että kysy terveydenhoitajalta, miten sen saisi loppumaan. Mitäh?

Niin, että mitä tehdä, kun kolmevuotiaalla on stondis päällä suihkussa ja viisivuotiaat poikakaverukset miekkailevat yhdessä kylpyammeessa? Ja tytöt pyllistelevät toisilleen ja leikkivät lääkärileikkejä.

Ei se väärin ole.

Miten opettaa lapselle silleen kauniisti ja kohteliaasti, että anna mennä vaan, mutta älä julkisilla paikoilla? Että se on semmosta omaa kivaa.

Kerttu tietää viisaana naisena, että esimerkiksi aineenopettajan koulutuksessa ei puhuta sanaakaan lasten ja nuorten seksuaalisuudesta. No vittu mä panin sen kaa ainakin vittu sata kertaa. Tämä on sitä yläkouluikäisten oppilaiden small talkia.

Seksistä puhuminen saattaa nääs olla erittäinkin vaikeaa. Miten kertoa seksistä yleisellä tasolla, ettei suoranaisesti kerro omista haluistaan ja kokemuksistaan? Kerttu tietää varmuudella, että ainakin tuo Rönkkösen ämmä on joutunut raapimaan persettään isolla kouralla pohtiessaan asiaa ennen kuin julkaisee blogauksiaan. Ei se helppoa ole.

Kerttu pelkää, että jos vanhemmat häpeilevät ja kieltävät lastensa seksuaalisuuden, niin lapsikin oppii häpeämään tuota ihanaa itsensä rakastamista ja hellimistä.

Sitten tässä on vielä se pedon leima. Aikuiset saattavat pelätä, että mitä jos he itse kiihottuvat nähdessään lapsensa runkkaamassa. Tai että jos joku muu kiihottuu siitä.

Vaikkei tästä hirveästi julkisesti puhuta, niin puhutaan nyt kuitenkin täällä Kertun turvallisessa ja ymmärtävässä huomassa.

Psst. Kertun pornojoulukalenterin ensimmäinen luukku avautuu kohta.


Materialistin parisuhde  3

Moni mies pelkää naisten juoksevan rahan perässä (katsokaa verokalenterista, kuka on kahminut kaiken :)). Onnenonkijoita paheksutaan yleisesti.

Oikeasti rakastunut on rikas. Rakkaus saa ihmisen tuntemaan itsensä rikkaaksi tai ainakaan köyhyys ei ota niin paljon päähän. Hyvät ihmissuhteet rikastuttavat ihmisen elämää enemmän kuin maallinen omaisuus. Näkeehän sen Roope-sedästäkin.

Väestöliiton 2009 perhebarometri kertoo, että suomalaisten onni syntyy parisuhteessa. Materialistiset ihmiset ovat vähemmän onnellisia parisuhteessaan, eikä materialistin kanssa ole yhtään niin kivaa olla kimpassa kuin vähempään tyytyväisen kanssa.

Materialisti ei osaa tarpeeksi arvostaa elämän tunnepuolta ja henkisiä arvoja. Ehkä hän myös koko ajan ajattelee, miten voisi hyötyä muista ihmisistä. Häntä vaivaa "mitä minä saan" -ajattelu. Materialisti ei tajua, että antajalla on paljon täydempi olo kuin sillä, joka hamuaa aina vain lisää.


Kuvia Berliinistä ja vihapuhetta heteroista  44

Ich bin ein Berliner. Terveisiä valtavasta Berliinistä!

Ostin Kertulle vähän piparia torilta.

Liikennevalomiehellä oli hillitön meisseli pystyssä.

Mitä? Miksi?

Tähän viinikerhoon minäkin haluan kuulua.

Jos haluatte tutustua Berliinin seksielämään, lukekaa de Campin Hekumallinen Berliini. Minä kävin pelkästään turistikohteissa enkä nähnyt seksiä juuri muualla kuin liikennevalomiehellä.

Sitten muihin aiheisiin.

Minulla on nyt sananen sanottavana tähän homojen avio- ja adoptio-oikeuteen. Mitä helvettiä te oikein pelkäätte?

Hei. Naiset saivat Suomessa äänioikeuden vähän reilu sata vuotta sitten. Naisten, noiden aivottomien imetyskoneiden, ei ajateltu kykenevän mihinkään järjellisiin poliittisiin ratkaisuihin.

50-luvun aapisessa on runo: "Neekeri pesee kasvojaan, vaan ei valkene ollenkaan."

Näistä ajoista on tultu eteenpäin.

Pelkäättekö te, että aviomiehenne tarttuu lain hyväksymisen myötä naapurin Erkin munaan?

Vai että jokainen HOMO alkaa tarjota persettään bussipysäkillä kaikille heteromiehille?

Pelottaako miehiä ajatus, että HOMO ottaisi oikeasti aika paljon paremmin suihin kuin vaimo, joka ei oikeastaan ota koskaan?

Kyllähän tämä riistäytyisi käsistä tämä tämmöinen vapaa seksuaalisuus.

Sillä seksistähän tässä on kyse. Ei ihmisestä ihmisenä. Ei homo ole ihminen. Homo on anaaliyhdyntä.

Kun mä sanon HOMO, te ajattelette pelkästään kahden miehen välistä seksiä. Homo --> suihinotto. Homo --> perseeseenpano.

Kohta löytyy lehmän peräreiästä siemennestettä. Ai niin ups, heteromiehethän ne niitä lehmiä ovat jynssäilleet kautta aikojen.

Mutta hei! Sehän ei silleen niin haittaa, jos naiset vähän pussailevat, hyväilevät ja tanssivat keskenään. Sehän on oikeastaan vaan aika mukavaa katseltavaa. Lesbopornoa sieltä kotikoneelta löytyy kuitenkin.

Niin ja mitä NIIDEN lapsista kasvaisi? Vinksahtaneita. Aivan varmasti. Koska niillä ei ole yhtä isää ja yhtä äitiä. Tällä logiikalla kaikilta yksinhuoltajilta lapset pois nyt heti. Äkkiä!

Tämmöiset lait eivät ole keneltäkään pois mitenkään yhtään pätkääkään. Sen sijaan tasa-arvoisuuden myöntäminen on iso tärkeä sydämen asia aika helvetin monelle.

Nyt voitte tulla minulle jurnuttamaan, että minä en hyväksy kaikkia. En jumalauta hyväksykään. En hyväksy sitä, että HETEROSEKSUAALI ei voi ajatella mitään muuta kuin homoseksiä kaiken aikaa ja tästä syystä kokee olevansa oikeutettu tuomitsemaan muita ihmisiä. Saatana. Perkele. Vittukin vielä.


Paska mutsi  5

Kirjoitin pyynnöstä uusimpaan Cityyn jutun äiti-inhosta http://www.city.fi/artikkeli/Inhoan+%E4iti%E4ni/4172/. Joskus suhde omaan äitiin on monimutkainen. Vaikeat tunteet lapsuuden tärkeisiin henkilöihin voivat johtua siitä, ettei kaikki mennyt ihan putkeen.

Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on sanonut, että ihmisen persoonallisuus syntyy läheisessä varhaissuhteessa (yleensä) äitiin.

Ensin tulee vauvakuume tai vahinko. Jotkut uskovat sisäsyntyiseen biologiseen lisääntymisviettiin (on muillakin nisäkkäillä). Vietti ei selvästikään ole kaikilla yhtä voimakas (ruokahalu ja seksuaalivietti vaihtelevat myös yksilöstä toiseen). Vauvan pään haistelu lisää naisilla lisääntymiseen kannustavaa hormonitoimintaa.

Äidinrakkaus muistuttaa rakastumista: aivokuvat näyttävät samalta ja oksitosiini- ja dopamiiniarvot nousevat. (Ei ihme että monet miehet ovat mustasukkaisia omille lapsilleen.) Imetys vapauttaa aivoissa oksitosiinia, prolaktiinia ja dopamiinia. Tämä saa äidin kaiken huomion kääntymään vauvaan. Jostakin syystä joillakin naisilla menee jotakin vikaan, eivätkä he raskauden, synnytyksen ja vauva-ajan aikana kiinny kunnolla lapseensa. Heitä itseään ei ehkä ole hoidettu pienenä hyvin.

Hyvä hoiva, rakkaus ja turva tekee vauvasta älykkäämmän, terveemmän ja stressinkestävämmän. Nämä ominaisuudet pysyvät läpi elämän ja vaikuttavat myös seuraavaan polveen.

Vähemmän hoivatut yksilöt stressaantuvat herkästi, saattavat olla hyperaktiivisia, tarkkaamattomia, sairaita ja pelokkaita aikuisia. (Tämä näkyy myös aivokuvauksissa.)

Jos äitisuhde on ollut huono, voi sitä yrittää vielä aikuisena parantaa. Psykiatri Ben Furmanin sanoin "koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus". Joskus laastari ei auta omiin vanhempiin. Ei kannata hakata päätä seinään, vaan muodostaa hyviä ihmissuhteita muiden ihmisten kanssa. Rakkaus parantaa. Hyvä parisuhde voi nykypsykologian mukaan korjata lapsuudessa syntyneitä traumoja ja jopa puutteita psyyken kehityksessä.

Louann Brizendine: The Female Brain.


Selibaatti paras paatti  22

Kävin seksimessuilla. Mietin, että ehkä Freud oli sittenkin oikeassa puhuessaan peniskateudesta. Tuli aivan käsittämätön tarve tunkeutua erilaisiin reikiin.

No mutta itse asiaan.

Olen käynyt messuilla kerran aikaisemminkin ja tiesin, mitä odottaa. Tunnelma on pornosävytteinen ja alaston.

Kuitenkin, ensimmäinen pettymys olivat mies-strippareiden esitykset. Siinä vaiheessa, kun miehillä ei ole rihman kiertämää yllään, he peittävät vehkeensä hatullaan ennen kuin yleisö ehtii nähdä mitään.

Kyynelet virtasivat yleisön seassa. Ei edes pientä löysää lerssiä näkynyt. Jumalauta! Rahat takaisin!

Sen sijaan naisten esityksiin sisältyi revan levittelyä yleisölle ja esineiden tunkemista sisään ja ulos. Eräälläkin esiintyjällä roikkui pillustaan tavaraa kuin joulukuusesta konsanaan.

Kun lavalla oli useampi mies, eivät he kähmineet ja nuoleskelleet toisiaan vaan keskittyivät tanssikoreografiaansa. Mitä helvettiä? Nyt hei vähän miesten välistä lämpöä mukaan ja muna esiin! Okei, miehillä ei seiso jännityksen takia, mutta mitäs sitten. Eivät naisetkaan ole oikeasti kiihottuneita kaivaessaan joulupalloja vaginastaan.

Masentuneena lähdin katsomaan josko puuhalavalla tapahtuisi jotakin. Ja kappas! Siellä oli Ilmaseksin SM-kilpailut. Kaksi alastonta miestä juoksi ympäri lavaa. Yleisöllä oli mahdollisuus nähdä tuon rennon elimen vapaa liikerata. Siinä tuli jotenkin kotoinen olo, ihan kuin olisi saapunut suomalaisen miesporukan saunailtaan.

Peniksen näkemisestä tuli semmoinen melkeinsaamisen autuas olotila.

Vaikka huusinkin päälavalla mies-strippareille kurkku suorana MUNA ESIIN, jäi silti semisti harmittamaan, että nämä messut pyrkivät niin kovasti lähelle pornoa. Porno on omanlaisensa genre, johon kuuluu tietyt elementit, mutta nyt kyse on nimenomaan seksimessuista. Seksiin taas kuuluu paljon muutakin porno.

Tämänlainen messuaminen on jo nähty. Nyt jotain uutta kiitos. Boikotiksi ryhdyn selibaattiin.


Zoofilia  8

Blogasin aiemmin perversioiden muuttumisesta. Osa aiemmin pervoina pitämistämme taipumuksista katsotaan nyt ihan normaaleiksi inhimillisiksi ominaisuuksiksi.

Paitsi eläimiinsekaantuminen.

Eläimiin sekaantujien jahtaaminen ja vainoaminen sai huippunsa 1700-luvun Ruotsissa ja Suomessa. Sitä pidettiin kuolemansyntinä, verrannollisena henkirikoksiin. Aiheesta väitöskirjan tehneen Teemu Keskisarjan mukaan nykyään eläimiinsekaantumista pidetään kuvottavan ja naurettavan välimaastoon sijoittuvana marginaaliyksilöiden sukupuolikäyttäytymisenä. Sen kriminalisointi päättyi 1970.

Kolmesataa vuotta sitten zoofilia oli rikos jumalaa, luontoa ja kruunua vastaan.

”Historiallisena aikana erilaiset sivilisaatiot ovat tuominneet teon suunnilleen yhtä yksimielisesti kuin homofilian tai sukurutsan. Suvaittua tai edes siedettyä alakulttuuria ei liene kristityssä maailmassa kehittynyt. Ylimuistoisen iljetyksen kriminalisoi kirjallisesti Vanha Testamentti. Mooseksen laki tuomitsee eläimeensekaantumisen kauhistuttavana ja kuolemalla rangaistavana tekona.”

Synti luontoa vastaan tarkoitti teologien mielestä eläimiinsekaantumista, homoseksuaalisuutta, masturbaatiota ja heteroseksuaalista kanssakäymistä luonnottomissa asennoissa.

Näistä kolme viimeistä silloista luonnonvastaisuutta ovat nyt ihan normikäytöstä.

Suomen eduskunnan viimetalviset kiistat homoavioliiton sallimisesta saavat uusia sävyjä. Joidenkin konservatiivien argumentit pohjautuvat valistuksen ajan arvoihin.

Kun ensi kesänä teet picnicin Suomenlinnaan, muista eläimiinsekaantujia. Toisin kuin Ruotsissa Suomessa heitä armahdettiin lieventävien asianhaarojen vuoksi todella usein. Rangaistuksena saattoi olla ruoskiminen, sakot tai jopa vuosia kestävä pakkotyö linnoituksilla.

Keihin noitavainot kohdistuvat nyt?

Teemu Keskisarja: ”Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa”. Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan väikkäri marraskuu 2006.


Pillu kuin kynitty broileri  76

Syntyipä kerran blogikommentteihin keskustelu pillukarvoista. Seuraava lausahdus järisytti Kerttu Matilda Repolaisen maailmankuvaa.

”Ei tervepäinen aikuinen mies kiihoitu nähdessään broileria läheisesti muistuttavan -kynityn pikkupimpin.”

Kerttu, vanha kunnon karvanraivaaja, alkoi pohtia tätä asiaa pienessä mielessään.

Onhan se tavallaan ihan totta, että kotoisat karvanpoistomenetelmät eivät saa aikaan pornoelokuvistakin tuttua silopillua, Kerttu tuumi ja alkoi kirjoittaa ylös aatoksiaan.

Höylä

Jälki on siistiä ellei viillä itseään haavoille, mutta peräkammariin ei uskalla Kerttukaan höylänsä kanssa kurkottaa. Menee pari päivää ja sänki raapii niin perkeleesti, että se tarvitsisi oman raapimapuun. Sitten karvatupet tulehtuvat, josta seuraa helvetillinen kutina ja näppylöitä. Ei ole kivaa raapia pilluaan julkisesti, Kerttu ajattelee itsekseen.

Voide

Kerttu menee kauppaan, ostaa tuubin, joka nimenomaan sopii pillukarvoille. Kotona Kerttu huomaa varoitustekstin ”Ei sovi intiimialuille”. Varoitusta uhmaten Kertun koko alapää on tahnan peitossa. Vaikutusajan sanotaan olevan 4 minuuttia, mutta siinä ajassa ei lähde yhdenkään ihmisen häpykarva mihinkään, joten Kerttu seisoo jalat levällään vessassa vähintään 10 minuuttia. Tämän jälkeen karvat ovat palaneet, mutta tilalle on tullut tuhkanharmaa, epämääräinen haituvapeite, jota saa nyppiä suihkussa tunnin verran irti. Suihkukopin höyryissä näyttää jopa hyvältä, mutta paljas luonnonvalo kertoo totuuden. Hyi saatana.

Vaha

”Sä pystyt tähän”, Kerttu toistelee innoissaan ja haaveilee karvattomasta kuukaudesta. Mutta jossakin vaiheessa toimenpidettä kädet yksinkertaisesti kieltäytyvät repimästä karvoja irti. Ainakin viimeistään silloin, kun kaikista kiskomisyrityksistä johtuen häpyhuulet roikkuvat kuin velhonhihat. Lopputuloksena tulipunainen, puoliksi kynnetty pelto, jossa roikkuu kuivuneita vahakökkäreitä. Vahapurkki lentää kauniissa kaaressa roskikseen.

Epätoivoisen karvasodan jälkeen Kerttu ymmärtää, että puska on helppo. Mutta se ei ole kiva. Kerttu ajattelee, että tuskin miehetkään pitäisivät siitä, että heidän kaunis elimensä peittyisi kokonaan näkyvistä karvoituksen sekaan.

No mutta, tällaista tämä karvafilosofia on, Kerttu huokaa ja kuiskaa vielä, että jos joku haluaa hellästi koskettaa Kertun nappulaa, se onnistuu täällä.

”Olen paljon härskimpi kuin tuo Rönkkösen ämmä!” Kerttu rääkyy innoissaan.


Pakosta yhdessä  6

”Hän kertoi juhlivansa illalla asuntolainan puoliväliä vaimon kanssa.
- Se on korkeinta rakkautta. Yhdyspankki on pitänyt meidän liiton kasassa.

Rande nauroi, mutta Mursu sanoi, ettei se ollut vitsi.
- Ihmissuhteet on vaikeinta mitä on. Tarvitaan pakkoja.

Sami piilotti puolityhjän viskipullon keittiön komeroon roskiksen taakse ja mietti Mursun sanoja kahdenkymmenen vuoden takaa. Karoliinalla ja Samilla ei ollut pakkoja. Kaikki oli liian helppoa, perustui liikaa vapaaehtoisuuteen, citysinkkujen toikkarointi on lyhytkestoista.”

Näin sanotaan Jarkko Tontin kirjassa Sali.

Ehkä joskus aiemmin, kun eroaminen oli paha stigma ja omaisuus lähes mahdoton jakaa, tämä kuvio päti. Nyt eroaminen on muodollisesti älyttömän helppoa, eikä monikaan ole huonossa suhteessa edes ”lasten takia”. (Ihmiset eivät nykyään edes usko, että lapset voisivat hyvin huonossa liitossa.)

Erilaisissa parisuhdetta tonkivissa tutkimuksissa on ilmennyt, että esimerkiksi omistusasunnossa asuvat eroavat harvemmin. Voidaanko tästä päätellä, että omaisuus pakottaa jäämään? Ei nyt ihan.

Ehkä suhteeseen uskovat ja siihen tosissaan sitoutuvat ostavat useammin kämpän kimppaan kuin ei niin tosissaan olevat.

Mahdollisesti kaikin tavoin erittäin hyvässä balanssissa olevat henkilöt osaavat valita parinsa hienosti ja pystyvät onnelliseen elämään.

Tai harvinaisen seikkailun- ja vaihtelunhaluiset lähtevät kaikista suhteista ja kämpistä liukkaasti.

Jotkut ovat yrittäneet pakolla pitää kumppanin itsellään hankkiutumalla raskaaksi/ saattamalla toisen raskaaksi, ostattamalla yhteisen asunnon, pakottamalla toisen naimisiin kanssaan tms. sitouttamiskeinoja käyttäen.

Eihän pakottaminen koskaan kivasti toimi. Britanniassa joku mies oli Iltasanomien mukaan yrittänyt pitää vaimon kotona syöttämällä hänelle steroideja. Vaimo oli tarkoitus lihottaa siihen kuntoon, ettei hän lähtisi kotoa lapsia hoitamasta vaaralliseen houkuttavaan työelämään.

If You love somebody set them free.


Kakkaa kikkelinkärjessä  42

Tämän viikon teemana on anaaliseksi. Nyt kaikki ruskean reiän ritarit, tulkaa tätin luokse ja istuutukaa jutustelemaan.

Olettehan kaikki kuulleet legendan naisesta, jota on pantu bileissä peppuun. Kakat ovat lentäneet kaaressa sängylle. Sitten tyttö on oksentanut. Tähän sopisi vielä, että mies on lopuksi virtsannut nimensä lakanoihin. No mutta.

Jotta kakkakokemukset jäisivät anaaliseksi kohdalla minimiin, on erityisen tärkeää tyhjentää suoli kunnolla. Mitäs sitten, kun istut pöntöllä eikä jööti tunnu liikkuvan mihinkään? Tai et ole varma, onko sieltä kaveri tulossa.

No täti kertoo.

Tunge käsisuihku peräreiän suulle ja anna veden virrata iloisesti reiästä sisään. Ja sitten annat tavaran valua ulos. Toista tämä muutama kerta. Toiset ottavat käsisuihkun suuttimen pois toimenpiteen ajaksi, toiset eivät. Kokeile sinäkin ja löydä itsellesi sopivin tapa!

Kakkossääntönä kakkoseen on liukkari tai sylki ja erityisen hyvä lämmittely. Ensin yksi sormi, sitten kaksi ja lopuksi kiku. Pari tunnelmaa piristävää läimäisyä pakaralle ja eikun menox!

Ensimmäisillä kerroilla älä säikähdä, jos vähän kipristää ja sattuu. Tämä johtuu siitä, että alkujännityksen takia voi olla vaikea rentoutua. Toisekseen kikun työntyessä sisään saattaa tuntua siltä, että vääntää paskaa omassa sängyssään. Tunne voi olla aluksi hieman hämmentävä.

Mies voi löytää peräreiästään Narnian, maan, jonka olemassaolosta vain osa tietää. Peräreiän kautta pääsee käsiksi eturauhaseen eli miehen g-pisteeseen.

Erittäin lämmintä ja kireää anaaliseksiviikkoa kaikille!

Muistakaa kondomi. Peräsuolen limakalvot rikkoutuvat jynssätessä helposti ja taudit leviävät.