Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on lapsi.

”Ne on silti sun vanhemmat”  4

Kukaan normaali sekulaari kaupunkilainen ei enää ajattele, että ihmisen pitää taipua vanhempiensa tahtoon aina ja ikuisesti. Silti kristinuskon neljäs käsky kummittelee suomalaisessa kulttuurissa, väittää sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.

Järvinen on kritisoinut vanhempien ylivaltaa lapsiin. Hän haluaa kyseenalaistaa lapsen velvollisuuden antaa anteeksi kaikki vanhempiensa teot.

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on sinänsä kaunis kehotus, mutta sen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä ja luontoa.

Järvisen mukaan neljäs käsky pitäisi muuttaa muotoon ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan”.

Olisiko maailma parempi paikka, jos kunnioittaisimme niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme? Lapsi ei ole pyytänyt päästä syntymään tänne, joten vanhempi on jo senkin takia aina enemmän vastuussa keskinäisestä ihmissuhteesta. Vanhempi on aina valtasuhteessa lapseen.

Aikuistumiseen kuuluu paitsi oman paikan löytäminen, myös tietynlainen tilinteko lapsuuteen. Usein ajatellaan, että jos ei keski-ikään mennessä ole antanut anteeksi vanhemmilleen kaikkia heidän pahoja tekojaan, ja tehnyt heidän kanssaan sovintoa, on epäkypsä henkilö.

Tämän ns. totuuden Järvinen haluaa kiistää. Kaikkea ei voi antaa anteeksi, kaikkea ei pidä antaa anteeksi, eikä katkeruuskaan ole pelkästään huono asia. Jos kaikki ihmiset olisivat sovussa maailman kanssa, ei syntyisi hienoa taidetta, mahtavaa kirjallisuutta.

Tulehtuneet välit omiin vanhempiin aiheuttavat ulkopuolisissa ihmetystä ja paheksuntaa.

”Kulttuurinen skeema aktivoi ensimmäisenä mielikuvan, jossa aikuinen lapsi on jollain lailla epäonnistunut kehitystehtävässään”, kirjoittaa Järvinen.

Entä jos on katkaissut välit vanhempiin kokonaan? Uskaltaako tätä kertoa kenellekään tutulle?

”Sanna” on Järvisen asiakas. Hän kertoo Järvisen kirjassa ”Kaikella kunnioituksella” omista ajatuksistaan.

”Mulla on sellainen tunne, että ihmiset pitää mua normaalina kivana naisena, mutta kerrottuani, etten ole enää tekemisissä perheeni kanssa, ne alkaa miettiä, mitä vikaa mussa on.”

Sanna pohtii, mikseivät kaikki välirikot ole yhtä pahoja.

”Jos laittaa välit poikki alkoholistimiehen kanssa, se on hienoa, silloin olet tehnyt naisen työn, olet hieno ihminen, päässyt pitkälle, vahva nainen. Mutta kun jätät perheesi, siinä ei ole mitään jaloa.”

Miksi vanhempien kanssa ei saa laittaa missään olosuhteissa välejä poikki?

Miksi muut ihmiset ajattelevat, että kaikilla on ongelmia vanhempiensa kanssa, mutta ei niiden takia erota lopullisesti? Mistä muut tietävät minkä suuruisista ongelmista on kyse? Kuinka isoja asioita pitää antaa anteeksi ja mitä kaikkea joutuu sietämään?

Jos on elänyt hyvin rakastavassa perheessä, jossa vanhemmilla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmaa, persoonallisuushäiriöitä, avio-ongelmia, taloudellisia huolia tai muuta onnellista elämää rajoittavaa vaivaa, ja vanhemmat ovat aina huolehtineet vanhemman tehtävistä, niin voiko edes ymmärtää mitä eroa on vanhemmilla ja vanhemmilla?

”Mikä sinä luulet olevasi?”

Katriina Järvinen syntyi helluntailaisperheeseen, jossa vanhemmilla oli vain vähän koulutusta. Vanhemmat harjoittivat fyysistä, henkistä ja uskonnollista väkivaltaa, vaikka itse varmasti luulivat tarkoittavansa vain lapsensa parasta.

Juuret ja perintö olivat vielä 70-luvulla tärkeitä asioita. Ihmistä vahvempi oli yhteisön tahto ja tarpeet. Uusi yksilöllinen sukupolvi joutui riuhtomaan itsensä vapaaksi vanhempien vanhasta maailmasta. Uskonnollisessa yhteisössä oli vielä pienempi valittujen ja oikeassa olijoiden piiri, jonka tahdon alle rakastettiin jokainen, vaikka väkisin.

Valitettavasti kaikki tiukat ja ankarat yhteisöt eivät lopettaneet toimintaansa 1970-luvulla. Moni lapsi käy läpi samoja asioita yhä edelleen.

Yhteisöllisyydestä puhutaan nykyään kuin ihannemaailmasta. Kaikki rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös aina yhteisön sääntöjen ja tarpeiden laittamista yksilön edelle. Yhteisö tietää paremmin mitä tarvitset ja miten sinun kuuluu elää. Jos elät yhteisön normien mukaan, saatat sopeutua. Jos et jostain syystä sovi normiin, alkavat vaikeudet.

Samassa perheessä saattaa kasvaa huolettomia ja huolten painamia sisaruksia. Samat vanhemmat saattavat olla erilaisia eri lapsilleen. Lapsetkin syntyvät erilaisina.

”Sama lapsuus” saattaa traumatisoida yhden lapsen, vaikka toisen mielestä kaikki meni normaalisti.

Joskus vanhempien henkinen väkivalta tai ymmärtämättömyys on niin hienovaraista, ettei ulkopuolinen pysty tajuamaan sitä. Joskus lapsi itse ei vielä aikuisenkaan ymmärrä, miksi vanhemmat ovat niin ahdistavia.

Vanhempi on aina valta-asemassa lapseensa. Lapsen ”kuuluu” rakastaa vanhempaansa, antaa kaikki anteeksi ja varoa likaamasta omaa pesäänsä. Järvisen mukaan etenkin Suomessa on opetettu lakaisemaan kaikki maton alle. Perheen pitää näyttää normaalilta ulospäin, vanhempien kunniaa ei saa kyseenalaistaa.

Anteeksi antamisesta puhutaan paljon. On hienoa antaa anteeksi, jos aidosti pystyy siihen ja jos toinen on pyytänyt anteeksi ja hän on myös käsittänyt tehneensä väärin ja on oppinut kantamaan vastuun.

Entä jos anteeksi annettavat asiat ovat liian isoja? Entä jos vanhempi ei halua pyytää anteeksi, ei käsitä tehneensä väärin tai ei halua ottaa vastuuta?

Entä jos vanhempi JATKAA samaa inhottavaa käytöstä tai toimintaa?

On hyvä, että ihminen pitää puolensa, eikä suostu mihin tahansa.

Järvisen mukaan suomalainen anteeksiantokulttuuri perustuu villaisella painamiseen. Asioista ei saa tehdä numeroa, on jaloa antaa anteeksi ja siirtyä elämässä eteenpäin. Toista ei saa syyllistää, asioita ei pidä vatvoa.

Johanna Hurtig on haastatellut seksuaalisen väkivallan uhreja. Yksi voimakkaimmin uhreja loukannut asia on myötätunnon puute. Uhrin kärsimyksiä ei tunnusteta, ja esimerkiksi monissa uskovaisryhmissä syyllinen saa yhteisöltä nopeasti anteeksi ja muka jumalan armon saman tien, vaikka uhri kärsii lopun ikää. Uhria vastuutetaan ja syyllistetään tapahtuneesta ja hänen odotetaan heti antavan anteeksi mitä tahansa. Jos hän ei siihen pysty, tulee hänestä syntipukki.

Järvinen huomasi oman terapeuttikoulutuksensa aikana, miten terapiakin näyttää perustuvan uskontoon. Vallassa on anteeksiantamisen pakahduttava pakkomielle. Ihminen on toipunut vasta kun hän antaa kaiken anteeksi ja jatkaa onnellisena ja seesteisenä elämäänsä.

Onneksi on myös terapeutteja, jotka uskovat, että ihminen voi toipua ja jatkaa elämäänsä, vaikka ei kaikkea anteeksi antaisikaan. Jopa välit vanhempiinsa katkaisseet voivat saada hyvän elämän. On olemassa vanhempia, joista kannattaa pysyä kaukana.

Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjapaja. Helsinki 2014.


Parikymppiset vauvakuumeessa  7

Suomessa harva tekee lapsia nuorena, ja yhä useampi ei edes harkitse perheen perustamista alle kolmekymppisenä. Yllättäen Väestöliiton tutkimuksessa ilmeni, että pahin vauvakuume tulee kuitenkin jo parikymppisenä.

Onko nykyelämä ihan biologian vastaista?

Vauvakuume tarkoittaa voimakasta kaipuuta saada oma lapsi. Vauvakuumetta voi olla sekä naisilla että miehillä.

Vauvakuumeella on varmasti biologinen pohja, mutta se tarttuu ja leviää myös sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan se voi tarttua esimerkiksi ystävistä, sukulaisilta ja työkavereilta.

Vauvakuumetta aiheuttavat mm. vauvanvaatteiden ja lelujen katselu, vauvan sylissä pitäminen, vauvojen näkeminen livenä tai kuvisssa, vauvan hoitaminen, nukkuvan vauvan katselu tai leikkivien ja nauravien lasten seuraaminen.

Väestöliiton Perhebarometrissä tutkitaan aina jotakin parisuhteeseen ja perheeseen liittyvää teemaa. Vuoden 2015 tutkimuksessa tutkittiin syntyvyyttä. Osallistujilta kysyttiin myös vauvakuumeesta: millaisia ajatuksia vauvat ja pienet lapset herättävät vastaajassa. Tutkimuksessa lapsettomat (n=1526) ja yksilapsiset (n=703) vastaajat arvioivat vauvakuumettaan.

Naiset tulivat äideiksi viime vuonna keskimäärin 29-vuotiaana ja miehet isäksi 31-vuotiaana. Vauvakuume on kuitenkin kovimmillaan selvästi paljon aikaisemmin.

Vauvakuumeelle herkimpiä näyttävät tutkimuksen mukaan olevan lapsettomat 20-25-vuotiaat naiset. Herkkyys vauvakuumeelle heikkenee naisilla iän myötä. Mitä vanhempi lapseton nainen, sitä heikompi vauvakuume!

Miehet ovat herkimmin vauvakuumeessa 26-30-vuotiaina.

Yhden lapsen vanhemmat kokevat muita herkemmin vauvakuumetta, mutta muiden naisten tapaan yhden lapsen äidin kuume hiipuu iän myötä. Yhden lapsen isillä vauvakuume oli pahin 31-35-vuotiaana.

Voimakkaimmin vauvakuumetta aiheuttivat vauvan sylissä pitäminen ja hellittely tai nukkuvan pienokaisen katselu.

Perhebarometrin mukaan nuorin ikäryhmä haaveili isommasta lapsikatraasta kuin heitä vanhemmat. Miksi vauvakuume hiipuu iän myötä, ja juuri silloin kun suomalaiset ajattelevat, että on sopiva hetki saada lapsia? Heikkeneekö hedelmällisyys, estääkö aikuisen todellisuus vai tuleeko pupu pöksyyn?

Toukokuun Tietovuoto: Vauvakuume voimakkainta parikymppisillä. Väestöliitto 10.5.2016.


Miksi suomalaismiehet eivät halua lapsia?  27

Tilastokeskuksen 14.4.2016 julkistuksen mukaan syntyvyys on Suomessa laskenut viidettä vuotta peräkkäin. Suhteellisesti jyrkimmin syntyvyys on laskenut Kainuussa ja Keski-Pohjanmaan kunnissa.

Vähintään 50 000 asukkaan kunnista korkein syntyvyys on Seinäjoella (1.94), Oulussa (1.92) ja Espoossa (1.86). Maan pienin kokonaishedelmällisyysluku on Helsingissä (1.32). Myös Turun (1.35) ja Tampereen (1.45) syntyvyys ovat alhaisia.

Ensimmäisen elävän lapsen synnyttäneiden keski-ikä oli viime vuonna 28,8.

Väestöliiton tutkijan Anneli Miettisen ”Miksi syntyvyys laskee?” -kirjassa esitellään perheen perustamiseen liittyviä trendejä ja tilastoja.

Ihanteellinen perhekoko on pienentynyt ja lapsettomuuden kannatus kasvanut. Kohta 50 vuoden ajan (vuodesta 1969) suomalaisten syntyvyys on ollut alle uusintamisluvun 2.1.

Lastensaanti polarisoituu Suomessa. Entistä suurempi osa ihmisistä jää lapsettomiksi, mutta samalla kolme tai useampia lapsia hankkineiden perheiden määrä on hieman kasvanut 1955-1970 -syntyneiden kohdalla (verrattuna suuriin ikäluokkiin). Nuorten polvien lopullista lapsilukua ei vielä tiedetä.

Vuonna 2015 suomalaisten mielestä ihanneikä tulla äidiksi oli 26.7 vuotta. Isäksi pitäisi tulla 28.5-vuotiaana. Ensisynnyttäjien ikä on korkeampi, melkein 29 vuotta, ja isäksi tullaan vasta keskimäärin yli 30-vuotiaana.

Naisten mielestä vanhemmaksi tulon ihanneikä on hieman korkeampi kuin miesten mielestä. Korkeasti koulutetut haluavat tehdä lapsia muita myöhemmin.

Nuorilla aikuisilla - varsinkin miehillä - sopivan kumppanin puute oli tärkeä syy olla hankkimatta lapsia. Naisilla uudeksi, vieläkin tärkeämmäksi syyksi on tullut ”muut kiinnostuksen kohteet”. 42 prosenttia naisista piti omia kiinnostuksen kohteitaan hyvin tärkeänä syynä siirtää lastenhankintaa. Kolmannes nuorista naisista ei halua luopua elämäntyylistään.

Aiemmin omiin intresseihin ja elämäntapaan liittyvät syyt ovat olleet yleisiä lähinnä nuorten miesten parissa. Nyt erityisesti naisten mielestä itsensä toteuttaminen on tärkeää.

Nykyään jopa avioliitossa olevat vastaajat saattavat mainita oikean kumppanin puuttumisen syyksi lapsettomuuteen. Ihmiset siis ottavat puolisokseen kumppanin, joka ei heidän mielestään sovi vanhemmaksi.

2015 nuorilla aikuisilla myös työhön ja toimeentuloon liittyvät epävarmuustekijät saivat luopumaan ainakin toistaiseksi perheen perustamisesta.

”Lapsettomista 20-34 -vuotiaista naisista 45 prosenttia ja miehistä lähes kolmasosa suunnitteli hankkivansa lapsen tai lapsia jossain vaiheessa. Naisista lähes 30 prosenttia ja miehistä 35 prosenttia oli epävarma siitä, aikoiko hankkia lapsia lainkaan.” (s.53)

Perusasteen koulutuksen saaneista muita suurempi osuus aikoo jäädä lapsettomiksi. Keskiasteen koulutuksen hankkineiden keskuudessa lastensaantiaikeet ovat kovimmat.

Suomalaisnaiset ovat halukkaampia hankkimaan lapsia kuin miehet. Varsinkin perusasteen koulutuksen miehet tyytyvät 0-1 lapseen, naiset toivoisivat lapsia enemmän.

Lapsettomuuden lisääntymisen ohella myös vain yhden lapsen tekeminen on yleistynyt. Miksi lapselle ei haluta tehdä sisaruksia?

Miettisen mukaan yhden lapsen vanhemmista monilla oli aikomus hankkia lisää lapsia. Naisista peräti 55 prosenttia olisi halunnut lisää lapsia, ja miehistäkin yli neljännes. Yksilapsisista vanhemmista neljännes äideistä ja 40 prosenttia isistä ei aikonut hankkia enempää lapsia.

Ns. itsekkäät syyt eivät juuri vaikuta toisen lapsen hankkimisen punninnassa. Miehet pihtaavat lapsilukua selvästi naisia useammin taloudellisista syistä. Viidennes miehistä piti talouteen tai työhön liittyvää epävarmuutta tärkeänä syynä lykätä lisälasten hankintaa, naisista näin ajatteli 10-15 prosenttia. Kuitenkin joka toinen vastaaja piti taloutta yhtenä tekijänä toisesta lapsesta luopumisessa.

Toisesta lapsesta luopuminen johtuu hyvin usein siitä, ettei puoliso halua lisää lapsia.

Lähes 30 prosenttia naisista piti työn ja perheen yhteensovittamisen ongelmia vähintään jokseenkin tärkeinä harkitessaan perheen kasvattamista. Perhevapaan aiheuttama katkos työelämässä mietityttää varsinkin lapsettomia korkeasti koulutettuja naisia. Heistä melkein kolmannes piti työuran katkosta vähintään jokseenkin tärkeänä syynä harkita lapsentekoa.

Akateemisesti koulutettujen joukossa on paljon lapsettomuuden kannattajia, mutta osa korkeasti koulutetuista jää ilman lapsia liian kauan asiaa vetkutellessaan. Koska akateemiset naiset lykkäävät lastensaantia yhä myöhemmäksi, eivät koulutetut miehetkään saa aina toivomaansa perhettä. Useimmiten koulutetut nimittäin naivat suurin piirtein omasta koulutus- ja ikäryhmästään.

Vaurailla korkeasti koulutetuilla työssäkäyvillä miehillä on parhaat edellytykset hankkia perhe. Biologian unohtaminen voi kampittaa alfaurosten haaveet.

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Perhebarometri 2015. Katsauksia E49/2015. Väestöliitto. Hansaprint Oy.


Paras kasvatusneuvo ikinä  4

http://goodmenproject.com/families/tmb-latest-parenting-trend-ctfd-method/

Olen haastatellut aika montaa parisuhdeasiantuntijaa ja -neuvojaa, psykologia, psykiatria, lastenhoitajaa, lastentarhanopettajaa ja opettajaa. Olen seurannut lasten kasvatusta läheltä ja kaukaa. Olen lukenut erilaisia oppaita ja teorioita lukuisan määrän.

Kaikilla asiantuntijoilla on yksi yhdistävä tekijä: jokainen varoittaa liian suurista, suorastaan päättömistä odotuksista.

Kun parisuhteet eivät pysy kasassa, syytetään liian vähäisestä ponnistelusta. Kun lapsi ei pärjää koulussa, valitetaan huonosta yrittämisestä.

Jokaisen parisuhteen ja jokaisen lapsen pitäisi olla maailman paras. Tietysti omat pikku kultamussukat ovatkin maailman parhaita - omilleen. Erityisiä, aivan ihania, huippuja. Mutta pitääkö heiltä oikeasti vaatia maailman parhainta ulkonäköä, suoritusta ja menestystä?

Ei todellakaan.

Suuret ikäluokat kasvatettiin suurin piirtein ilman hellyyttä, koska halaus ja sylissä pito turmelivat lapsen, sen aikaisen kasvatuskäsityksen mukaan. Vielä 70-luvulla vauvaa piti huudattaa nälässä ja yöllä yksinäisyydessä, ettei sitä olisi hemmoteltu piloille.

Yhtään en kaipaa sellaista nykyaikaan.

On hyvä, että ihmisen kasvusta ja kehityksestä tiedetään tärkeitä asioita, kuten ettei lasta kannata hakata jne.

Silti nykyvanhemmuus on mennyt monin tavoin toiseen äärimmäisyyteen. Perheet, lähinnä kai äidit, kilpailevat aivan mahdottomilla tavoitteilla "hyvyydestä". Ja kertakäyttövaipan käyttäminen on rikos.

Ehkä pieni herääminen todellisuuteen olisi paikallaan.

Siksi CTFD-metodi on suositeltava. Se ei vain naurata, vaan siinä on ihan syvällinen sanomakin. Eikä yksikään psykologi voi väittää, etteikö vanhemman rauhallisuus ja levollisuus olisi hyvä asia.


Ainoan lapsen taakka  1

Monet ovat huolissaan ainoan lapsensa sosiaalisista suhteista. Miten hän oppii pärjäämään ikätovereiden seurassa? Osaako pitää puolensa? Tuleeko liian itsekeskeiseksi? Miten oppii ottamaan muut huomioon?

Ainoan lapsen sosiaaliset taidot ovat useimmiten hyvät. Ainut on tottunut olemaan aikuisten seurassa. Hänelle on puhuttu kuin ihmiselle ja hän on päässyt moniin sellaisiin paikkoihin mukaan, mihin sisarussarjaa ei olisi raahattu paikalle.

Ainoan lapsen kitkakohta ovatkin omat vanhemmat. Ainokainen on yleensä läheinen vanhempiensa kanssa. Perhe elää triangelina. Vanhemmat eivät yleensä sysää ainokaistaan yhtä selvästi loitommalle rakkaudestaan kuin lapsilaumaa kaitsevat parit.

Ainoa ei voi saada samanlaista murrosikää kuin lapsikatraassa kasvava. Mitä järkeä edes kapinoida vanhempia vastaan? Tuntuu nololta.

Ainoa lapsi on Silmäterä, ainokainen, rakkain lapsi, jolle ei saa tapahtua mitään pahaa. Vanhemmat ovat joskus ylisuojelevia.

On varottava uimista, liikennettä, pahoja ihmisiä, tapaturmia, riskinottoa. Ainokainen ei saa olla myöhään ulkona. Eikä hän saa joutua huonoon seuraan. Vanhemmat vahtivat häntä haukkana.

Vanhempien suurin pelko on ainoan lapsensa menettäminen.

Kuolemanpelko niskassaan ainokainen yrittää selvitä nuoruudesta läpi tyylikkäästi ja sovussa. Pian häneltä odotetaan hyvää koulutusta ja perheen perustamista. Ainoa lapsi on vanhempiensa ainoa toivo päästä isovanhemmiksi.

Ainoan lapsen taakkana on kantaa yksin vanhempiensa kaikki rakkaus, kaikki toivo ja kaikki menettämisen pelko.


Pohjolan paskin maa lapsille  40

Maailman pienin äitiys- ja lapsikuolleisuus, maailman hienoimmat äitiyspakkaukset, maailman upein maa lapsille, joo-joo ja vähän muutakin.

Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch kirjoitti 25. helmikuuta Hufvudstadsbladetissa, että suomalaislapset ovat Pohjoismaiden huostaanotetuin sakki.

Erityisen suuret erot lasten huostaanotoissa verrattuna muihin Pohjoismaihin on 0-6 -vuotiaiden ryhmässä. Kun Islannissa pikkulapsia huostaanotetaan vanhemmiltaan alle promille ikäluokasta, ja Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa noin 4-5 promillea ikäluokasta, loistaa Suomi mahtavalla yli 7 promillen tuloksellaan Pohjolan ykkösenä.

Kaikkein tärkeimmässä iässä, pikkulapsena, kaikki väestömme nuorimmat jäsenet eivät siis saa tai voi asua siellä, missä jokaisen lapsen kuuluisi saada asua: kotona omien vanhempien kanssa. Turvassa.

Mahtavaa olla näin hyvin lapsistaan huolehtivan kansan jäsen. Mikä meitä vaivaa? Onko meille sattunut erityisen huonoja vanhempia vai mikä systeemissämme mättää?

Rotkirchin mukaan yksi syy Suomen kurjuuteen on erityisen suuri pitkäaikaistyöttömien määrä. Työttömyys ajaa talousahdinkoon, siitä sossun luukulle, ja osa vanhemmista sekoaa surkeassa jamassaan päihteisiin ja perheväkivaltaan, ja pian ei pystytä enää huolehtimaan lapsista.

Ennaltaehkäisevästä tuesta puhutaan koko ajan, mutta sitä ei tarjota.

Rotkirchin mukaan Heikki Hiilamon aikoinaan tekemä tutkimus huostaanotettujen lasten äideistä oli surkeinta luettavaa, mihin hän on törmännyt. Taulukot äitien alamäestä olivat karmeat.

Rotkirch kirjoittaa, että on selvää, että lasten etu menee vanhempien edun edelle, mutta miksi emme toimi molempien edun mukaan ja ajoissa? Hän kirjoittaa Helsingin Sanomien haastattelemista sosiaalityöntekijöistä, jotka saivat kertoa onnistuneista sossutapauksistaan. Rotkirchin järkytykseksi erityisen hyväksi esimerkiksi nostettiin vauvaperhe, jossa äidin luottamus omaan vanhemmuuteen oli heikko. Perhe sai tukea kotiin, molemmat vanhemmat saivat mielenterveysapua ja nyt kaikki kolme asuvat onnellisina kotonaan.

Eikö tämän käytännön pitäisi olla itsestäänselvä? Siis että autetaan ajoissa ja autetaan vanhempia huolehtimaan omasta lapsestaan.

Rotkirch kirjoittaa, että ihminen on yhteisen kasvatuksen laji. Kukaan ei pärjää lasten kasvatuksessa yksin. Ei edes pätevin ja tervein aikuinen. Ihminen tarvitsee ympärilleen muita ihmisiä ja vanhemmat tarvitsevat tuekseen muita aikuisia.

Miksi emme tyydy yksinkertaisiin ja jopa itsestäänselviin hyviin ratkaisuihin tässä maassa? Vähän rakkautta, huolenpitoa ja hellää ohjausta alussa. Ei. Ensin katsotaan ohi. Sitten seurataan vierestä, miten perhe juoksee alas jyrkänteeltä. Ja jälkeenpäin laitetaan helvetin kalliit rattaat pyörimään raunioiden päälle.

Anna Rotkirch: De mest omhändertagna. Hbl 25.2.2014.


Huono äiti  7

Ihmisillä syntyy erilaisia mielikuvia huonoa äitiä ajatellessaan. Yhden mielestä hän on huolimaton päihteidenkäyttäjä, toisen mielestä kylmäverinen nipo ja diktaattori.

Mistä huonot äidit tulevat? Ilmeisesti osa saa jo syntymälahjana huonot eväät huolehtijaksi. Toisilla kehno lapsuus heikentää mahdollisuuksia hyvään äitiyteen.

Lääkäri Marianne J. Legato on tutkinut paljon hormonien vaikutusta ihmisen käytökseen. Hänen mukaansa äitiydestä vähemmän nauttivat naiset omaavat muita vähemmän reseptoreita nautintoa tuottaville läheisyyshormoneille.

Oman lapsen sively nostaa esimerkiksi dopamiinitasoa. Hellittely kohottaa myös oksitosiiniarvoja. Omien rakkaiden ajattelu tai näkeminen lisää serotoniinia. Kaikille ei edes läheisimpien ihmisten läheisyys tuo samanlaista mielihyvää kuin muille.

Psykologi Anne Storey tutki odottavien parien hormonitasoja raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Stressihormoni kortisolin tason nousua ei aina pidetä kivana ilmiönä, mutta mitä korkeampi kortisolin taso tuoreella äidillä oli, sitä herkemmin ja myötätuntoisemmin hän reagoi lapseensa. Äideillä kortisoli parantaa muistia ja nopeuttaa vauvanhoidon niksien opettelua.

Myös prolaktiinitaso vaikutti hoivakäyttäytymiseen. Korkea määrä teki hyvän hoitajan.

(Lasta odottavat isät kokivat myös hormonimuutoksia jo ennen lapsensa syntymää. Sekä prolaktiinin että kortisolin tasot nousivat ja testosteronin taso laski. Nämä muutokset valmistavat miestä lapsen hoitajaksi. Muutokset tapahtuvat parhaiten miehille, jotka ovat vaimonsa lähellä odostusaikana ja synnytyksen jälkeen.)

Paljon ympäristön tukea saaneet naiset ovat yleensä muita parempia äitejä. Heidän ei tarvitse hermoilla yhtä paljon kodin rakentamisesta tai taloudellisista huolista.

Monet äidit rakastuvat lapseensa jo kohdussa ja ajattelevat tuntevansa lapsensa heti synnytyksen jälkeen. Toiset taas pitävät sisällään liikkuvaa olentoa muukalaisena, kaameana tunkeutujana, joka ei kuulu kehoon. Lapsen synnyttyä äiti ei ymmärrä, miksi makkara laitetaan hänen rintansa päälle, eikä huonoimmassa tapauksessa pysty sietämään omaa lastaan ollenkaan.

Osa äideistä ei tunne mitään vauvaansa kohtaan. Olento on kuin vieras, josta täytyy pitää huolta vuorokauden ympäri. Tunteiden puuttuminen aiheuttaa monelle äidille syyllisyydentunteita.

Lapselleen tiuskiva äiti huomataan varmaan helpoiten. Monen asiantuntijan mukaan lapselle paljon vaarallisempi on välinpitämätön ja tunnekylmä äiti. Lapsi ei saa sellaista lämmintä ja läheistä vuorovaikutusta, jota hän kehittyäkseen onnelliseksi ihmiseksi tarvitsee.

Erityisen haitallisena pidetään myös ailahtelevaa äitiä. Lapsen turvallisuudentunne on uhattuna, jos äidin mielialat ja käytös vaihtelevat kaiken aikaa. Välillä lämmin ja rakastava, seuraavassa hetkessä varsinainen hirviöäiti, voi olla todella pelottava hahmo.

Yksi huonon äidin merkki on aika erikoinen: tutkijat väittävät, että vauvan oikealla kädellä kantaminen kertoo äidin huonoista hermoista ja depressiosta. Suurin osa tasapainoisista sekä vasen- että oikeakätisistä äideistä tuuditteli lastaan vasemman käden päällä.

https://www.dur.ac.uk/news/newsitem/?itemno=5689

http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/pahoinpitely_muuttaa_lapsen_aivoja


Kovapäiset suomalaisäidit  3

”Raskaudenaikainen tupakointi on vähentynyt kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa, jossa tupakoivien osuus on pysynyt melko vakaana 1990-luvun puolesta välistä saakka” kertoo THL.

THL tarjoaa suomalaisten terveydentilaa kuvaavien tilastojen ja raporttien lisäksi myös kattavia kansainvälisiä vertailuja.

Lasta odottavista suomalaisäideistä sauhutteluaan jatkaa pokkana useampi kuin joka seitsemäs nainen (15%). Esimerkiksi Ruotsissa lähes kolmannes raskaana olleista naisista poltti aiemmin, nyt vain vajaa seitsemän prosenttia häkämyrkyttää sikiötään.

Miksi raskaudenaikainen tupakointi on Suomessa yli kaksi kertaa yleisempää kuin Ruotsissa?

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja lääkärikouluttaja Mervi Väisänen-Tommiska kirjoittaa Päihdelinkissä, että tupakoivien keskenmenoriski on kaksinkertainen. Jopa kolmannes raskauksista keskeytyy.

”Tupakointi heikentää istukan kiinnittymistä ja lisää sikiön hermostoputken kehityshäiriöiden ja synnynnäisten sydänvikojen riskiä.”

Väisänen-Tommiska luettelee suuren määrän terveysriskejä vauvalle, mutta tupakoitsija vaarantaa myös oman terveytensä – ja jopa henkensä. Sekä äidin että lapsen henkeä uhkaava istukan ennenaikainen irtoaminen on 2,5 kertaa yleisempää tupakoitsijoilla.

Vauvan syntymän jälkeen vaanivat uudet riskit ja vaarat.

Kätkytkuolemavaara on viisinkertainen.

Tupakoitsijan lapsi saa muita enemmän infektioita ja astmaa, kärsii koulussa todennäköisemmin oppimishäiriöistä ja ylivilkkaudesta, ja on tavallista useammin ylipainoinen ja kärsii korkeasta verenpaineesta.

Tupakoinnin seuraukset haittaavat muillakin tavoin jälkeläistä aikuisuuteen asti. Polttavan äidin poikalapsen siittiöiden laatu on heikentynyt aikuisena.

Moni tupakoiva äiti sanoo pokkana, että röökinpolton lopettamisesta olisi enemmän haittaa kuin sen jatkamisesta, koska hermot kuulemma menisivät. Eikö hermo mene lapselle koituvien haittojen ja riskien tietämisestä?

Tupakointi pitäisi lopettaa viimeistään raskautta suunnitellessa. Samaa välittämistä, vastuullisuutta, sinnikkyyttä ja lujuutta tarvitaan myös vanhemmuudessa.


Avuton kumppani  17

Tunnetko vetoa avuttomiin ihmisiin? Saavatko osaamattomuus, viattomuus ja alahuulen väpättäminen suojelunhalusi heräämään? Ajatteletko ehkä, että olisi ihanaa mennä pelastamaan joku!

Ritarin tai äidin odottajia on niin naisissa kuin miehissäkin.

Jotkut ovat kasvaneet ns. opittuun avuttomuuteen. Henkilö ei ehkä ole alun alkaen erityisen avuton, mutta on keksinyt avuttoman esittämisen hyväksi selviytymisstrategiaksi. Näin saa jonkun muun tekemään omat ikävät ja haastavat hommat tai hankalat päätökset.

Jos jokin menee vikaan, voi aina syyttää muita.

Lapsen kanssa paljon aikaa viettävä terve vanhempi oppii pienen tarpeet. Nyt sillä on nälkä, tuo on uni-itkua. Varmaan vauvalla on kuuma, kun noin huutaa pää punaisena. Joskus parku johtuu läheisyydenhalusta: ”haluan syliin”.

Aikuisessa suhteessa, eli esimerkiksi parisuhteessa, ei voi olettaa, että toinen tietää omat tarpeet. Nälkä, väsy, läheisyydenkaipuu tai muu tarve täytyy osoittaa toisin kuin lapsena. Ne on sanottava ääneen.

Yllättävän moni pettyy kumppaniin, jolta puuttuu kyky arvata toisen mieliteot.

(Nuorempia sukupolvia syytetään usein pehmeiksi ja uusavuttomiksi. Voi olla, että osa ihmisistä onkin tällaisia.

Toisaalta, mitä jos nuoret aikuiset ovatkin nykyään avuttoman vastakohtia? Kommunikaatiota on ainakin enemmän kuin aiemmin.

Ennen vanhaan oli myös paljon avuttomuutta, toisin kuin vanhojen jutuista voisi päätellä. Sukupuolten tehtävät olivat jaettuja ja tarkkaan rajattuja. Yllättäen leskeksi jäänyt lähes kuoli nälkään tai sai istua pimeässä, kun ei tiennyt, miten sulake vaihdetaan.

Monet nuoret aikuiset ovat monitaitoisia. Yhä harvempi enää miettii, onko tämä miesten vai naisten osaamisaluetta. Aina voi katsoa netistä.)

Urbaaneissa olosuhteissa avuttomuuden määritelmät on laitettu ylipäätään aivan uusiksi. Silti useimmat aikuiset huomaavat aika nopeastikin, jos toinen on vähän reppana.

Voiko avutonta hyysäävä ”koiranpentu-suhde” olla oikea parisuhde?