Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2015.

Talvella syntynyt on tyyni kumppani

Ei, en ole hurahtanut astrologiaan. Löysin tammikuun Tiede-lehdestä mielenkiintoisen artikkelin syntymäajan vaikutuksesta persoonallisuuteen.

Unkarilaiset tutkijat Semmelweisin yliopistosta selvittivät opiskelijoiden luonnetta ja psyyken ominaisuuksia ja vertasivat niitä heidän syntymävuodenaikaansa. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet syntymäajan vaikuttavan ihmisen terveyteen.

Apulaisprofessori Xenia Gondan johtamassa tutkimuksessa havaittiin syntymäajan vaikuttavan selvästi neurotransmittereihin. Dopamiinin ja serotoniinin määrä vaihtelee eri vuodenaikoina, ja näyttää siltä, että vauva-ajan altistuksen määrä voisi vaikuttaa kauas aikuisuuteen.

Psykiatrit ovat kauan olleet kiinnostuneita siitä, miksi esimerkiksi skitsofreenikoiden syntymäpäivät eivät sirotu tasaisesti kaikille kuukausille. Gondan ryhmän tulokset valottavat nyt mielialavaihteluiden taustaa.

”Biokemialliset mittaukset osoittavat kemian vaihtelevan syntymäajan mukaan”, kertoo Gonda European College of Neuropsychopharmacologyn ”Birth season affects your mood in later life” -tiedotteessa 19.10.2014.

Talvella syntyneet ovat selvästi muita tyynempiä, eivätkä he juuri ärry asioista. Kevään ja kesän lapset ovat poikkeuksellisen positiivisia ja energisiä. Toisaalta kesällä syntyneillä on taipumus jyrkkiin mielialavaihteluihin. Syksyllä syntyneillä on vähiten taipumusta masennukseen.

Tutkijat eivät pysty vielä varmuudella sanomaan miksi persoonallisuus vaihtelee eri vuodenaikoina syntyneillä, mutta neurotransmitterit voisivat olla yksi selittävä tekijä. Niiden tiedetään paitsi vaihtelevan eri vuodenaikoina myös vaikuttavan ihmisen mielialaan.

Millaisia tulokset olisivat eri puolilla maailmaa? Vaihteleeko suomalaistenkin luonne syntymäajan mukaan? Silloin harmonista perhe-elämää toivova yrittäisi löytää mukavan kumppanin, joka on syntynyt talvella. Iloista elämää kaipaava pariutuisi kevään lapsen kanssa. Kesäihminen toisi kaivattua draamaa tylsyyden inhoajalle. Syksyllä syntynyt olisi paras puoliso sille joka kammoaa masennukseen taipuvaisia ihmisiä.

Kuulostaa sen verran oudolta, että jään odottamaan jämerämpää tutkimusnäyttöä.


Lapsia halutaan yhä vähemmän  26

Suomalaisten syntyvyys on jyrkässä laskussa. Köyhillä ei ole varaa tehdä lapsia. Korkeasti koulutetut pelkäävät syrjäytyvänsä urakehityksestä. Nuorten aikuisten mielestä lapset haittaavat elämäntapaa. Joka seitsemäs nuori aikuinen ei halua lapsia lainkaan.

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Väestöliiton uuden Perhebarometrin mukaan lasten hankkiminen houkuttelee aiempaa vähemmän. Lasten hankintaa lykätään yhä myöhemmälle iälle, sillä sopivaa kumppania ei tahdo löytyä. Enemmistön mielestä valtion maksamat tuet lapsiperheille eivät ole hääppöiset.

”Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia” -tutkimukseen vastasi 3 180 suomalaista. Tuloksia verrattiin kolmeen aiempaan barometriin vuosilta 1997, 2002 ja 2008.

”Seitsemän vuoden aikana suomalaisten lastenhankintaa koskeva ilmapiiri on muuttunut yllättävän paljon”, sanoo barometrin tehnyt tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.

Suomalaisten syntyvyys laskee viidettä vuotta peräkkäin. Viisi vuotta sitten naiset synnyttivät keskimäärin 1.9 lasta, nyt vain 1.65. Jotta väkiluku pysyisi ennallaan, tulisi syntyvyyden olla hieman yli kaksi per nainen.

Suomalaisten ihannelapsimäärä on myös pienentynyt. Aiemmin lapsia toivottiin keskimäärin 2-3, nyt yhä useampi ajattelee yhden lapsen riittävän. Edellisessä barometrissä vielä lähes 40 prosenttia halusi vähintään kolme lasta. Nyt suurperheestä haaveilee vajaa kolmannes vastaajista.

Miettisen mukaan ihanteiden ja toteutuneen lapsiluvun välisen kuilun kapeneminen on sinänsä hyvä asia, jos ihmiset saavat mitä toivovat. Toisaalta lapsista luopuminen on yleisintä heikoimmin toimeentulevilla ihmisillä. Onko oikein, ettei yhä useammalla ole enää varaa lapsiin? Moni ehkä hykertelee tyytyväisenä, kun hyvien veronmaksajien ei tarvitse rahoittaa vähävaraisten lisääntymistä.

Työttömillä ja pätkätyöläisillä lastentekoa vähentää taloudellinen epävarmuus, hyväosaiset taas pelkäävät uransa puolesta. Ylennykset ja palkankorotukset jäävät saamatta, jos perhe vie liikaa aikaa työltä.

Epävarma työllisyystilanne ja rakoileva talous haittaavat myös parinmuodostusta.

Suomessa ei ole näköpiirissä talouden huimaa nousua. Hallitus leikkaa laspiperheiltä tukia toisensa jälkeen. Julkisuudessa tuodaan yhä useammin esille perheen perustamisen huonoja puolia.

Lapsen tekoa lykätään yhä myöhemmäksi, mikä lisää paitsi biologista, myös sosiaalista lapsettomuutta. Kuka haluaa olla yksinäinen kotiäiti tai -isä, jos frendit jatkavat biletystä ja kyselevät seuraa Vietnamin vaellukselle?

Miten lapset saadaan takaisin muotiin?


Apea mies, varo aggressiivista musiikkia  7

Olet varmaan kuullut musiikin kuuntelun upeista eduista? Musiikki parantaa sairaan, lisää kielellistä älykkyyttä ja kohottaa mielialaa.

Kulttuurin harrastamisen terveyshyötyjä tutkitaan vilkkaasti, ja osa tuloksista on varsin ristiriitaisia. Useimmille musiikin harrastajille tai kuuntelijoille riittänee oma into ja/ tai mielihyvä, eikä musiikista haeta mitään varsinaista ”hyötyä”.

Vaikka kulttuurin harrastamisesta ei olisi mitään selvää suoraa hyötyä, ei siitä nyt ainakaan mitään haittaakaan ole!? Väärä luulo. Musiikki voi vaarantaa mielenterveytesi, jos olet mies.

Tuore yliopistotutkimus (Jyväskylä, Aarhus ja Aalto) antaa yllättävän tuloksen: negatiivisten tunteiden käsittely surullista tai aggressiivista musiikkia kuuntelemalla lisää neuroottisuutta ja ahdistuneisuutta, etenkin miehillä.

Musiikkiterapiassa on käytetty musiikkia apuna tunteiden säätelyn oppimiseen. Asiaa ei ole aiemmin juuri tutkittu, vaan on oletettu musiikin auttavan.

Osa negatiivisten tunteiden käsittelytavoista on selvästi yhteydessä heikkoon mielenterveyteen, esimerkiksi jatkuva omien ajatusten ja tunteiden läpikäynti, eli märehtiminen. Tutkimuksessa haluttiin selvittää onko musiikin kuuntelutavoilla samanlaisia ikäviä vaikutuksia.

Testihenkilöiden masentuneisuus, ahdistus ja neuroottisuus arvioitiin. Lisäksi he raportoivat tavoistaan kuunnella musiikkia.

Ahdistuneisuutta ja neuroottisuutta esiintyi enemmän niillä koehenkilöillä, joilla oli tapana käsitellä negatiivisia tunteitaan kuuntelemalla surullista tai aggressiivista musiikkia. Yhteys oli erityisen vahva miehillä.

Tutkijat arvioivat, että em. kaltainen itseterapoinnin yritys aikaansaa kuuntelijalle virheellisen käsityksen omien negatiivisten tunteiden käsittelystä, vaikka musiikki itse asiassa marinoi neurootikot jopa vielä pahempaan angstiin.

Naiset ovat keskimäärin neuroottisempia kuin miehet, mutta onnistuvat toisaalta jostakin vielä tuntemattomasta syystä terapoimaan musiikin avulla itseään miehiä paremmin. Tutkimuksessa seurattiin erilaisia musiikkinäytteitä kuuntelevia koehenkilöitä aivokuvauksin, ja naisten ns. mediaalisessa etuotsalohkossa oli paljon enemmän toimintaa kuin miehillä. Kyseisen aivoalueen tiedetään aktivoituvan tunteiden säätelyn aikana.

Tutkijat eivät vielä tiedä mitä kaikkea tulos merkitsee. Joka tapauksessa he varoittavat tietyillä musiikin kuuntelutottumuksilla voivan olla pitkäaikaisia vaikutuksia aivoihin ja mielialaan.

Hoidatko itseäsi musiikilla? Onko sinulla kokemuksia musiikin vaikutuksesta mielialaan? Kerro muillekin!


Parisuhteen kuusi kamalinta tapaa  1

Massachusettsin yliopiston psykologian professori Susan Krauss Whitbourne varoittaa pareja ikävien tapojen omaksumisesta.

Parisuhteen huonot käytännöt voivat johtua mm. persoonallisuuteen liittyvistä seikoista tai kumppaneiden arvojen pienistä eroista.

Hyvätkin aikeet voivat johtaa huonoon lopputulokseen, jos suhteeseen on pesiynyt outoja, usein pinttyneitä epämiellyttäviä tapoja. Tapoja on erittäin vaikea muuttaa.

Useimmissa parisuhteissa on myönteisiä, suhdetta edistäviä tapoja. Kumppanin mieliksi tekeminen voi olla tarkoituksellista tai tiedostamatonta. Jos tiedät rakkaasi istuvan mielellään tietyllä paikalla ruokapöydässä, on ystävällistä kattaa hänen lempipaikalleen. Ehkä kumppanisi inhoaa jotakin, ja pyrit välttämään sellaista, mikä aiheuttaa hänelle välitöntä mielipahaa.

Parien toiveet ja tavat voivat olla hyvinkin omalaatuisia, vain juuri heille sopivia tottumuksia. Tietyt kielteiset toimintatavat aiheuttavat harmia käytännössä kaikille, ja niitä tulisi välttää.

Whitbournen mukaan kaikkia parisuhteita haittaavat seuraavat huonot tavat:

1. Yksipuoliset odotukset. Moni odottaa kumppanilta hellyyden ja arvostuksen osoituksia. Miksi juuri kumppanin pitäisi aina tehdä aloite? Miksi et itse ota ohjia ja lähesty rakastasi? Tämän ohjeen Whitbourne haluaa kohdistaa erityisesti naisille, koska heillä on professorin mukaan paljon romanttisia odotuksia toiselle.

2. Kestoriidat. Monet parit riitelevät samoista asioista kerta toisensa jälkeen. Jotkut pystyvät jopa ennustamaan sanasta sanaan riidan kulun. Mitä järkeä on jatkaa samalla tavalla vuodesta toiseen? Whitbourne neuvoo kehittämään ratkaisuja. Ehdota rauhallisesti uutta toimintatapaa, ja ole valmis tulemaan vastaan riidassa. Molempien täytyy muuttaa käytöstään.

3. Toisen pitäminen itsestäänselvyytenä. Pitkän suhteen luottamus on kaunista. Voit kiukutella, olla oma itsesi ja kulkea virttyneissä verkkareissa kotona tietäen, että toinen rakastaa sinua silti. Toisen huomioon ottaminen voi kuitenkin helposti unohtua, jos luotat siihen, että voit kohdella kumppaniasi miten sattuu. Kun pilliin viheltää, toinen tulee aina apuun? Muista osoittaa arvostusta ja kiitollisuutta. Ole viehättävä kumppanillesi.

4. Vakavuus. Koska olet viimeksi nauranut yhdessä kumppanisi kanssa? Perhe-elämän ja arjen vaatimukset saavat joskus unohtamaan, miten tärkeää on ilo ja nauru. Monet nauravat ystäviensä kanssa, mutta näyttävät nyrpeää naamaa kotona. Älä ota asioita liian vakavasti, pidä taukoa kotitöistä ja ala hassutella. Whitbourne vakuuttaa tutkimusnäytön puoltavan huumorin tärkeyttä parisuhteessa. ”Jos muu ei auta, menkää yhdessä leffaan, jossa saatte nauraa samaan aikaan.”

5. Yksin syöminen. Whitbourne varoittaa liiasta kiireestä ja toisen ohi kävelemisestä. Onnelliset parit syövät yhdessä ateriansa ja nauttivat toistensa seurasta. Elämä ei muutu liian vakavaksi, jos on aikaa valmistaa ruokaa yhdessä. Jos toinen on valmistanut aterian yksin, muista kiittää.

6. Keskittyminen laitteisiin. Yhä useammassa parisuhteessa toinen tai molemmat tuijottavat puhelintaan tai muuta elektroniikkaa olematta aidosti läsnä. Suhteen ylläpitämiseksi on näppärää olla yhteydessä toiseen puhelimen tai tietokoneen avulla, mutta kun olette samassa huoneessa, on erittäin huonotapaista olla kiinnostunut vain omasta laitteestaan. Varsinkaan ruokapöytään ei pitäisi Whitbournen mukaan tuoda puhelinta ollenkaan. Muuten sulkee rakkaansa ulkopuolelle.

Näitä huonoja tapoja vältellessä parisuhde alkaa voida paremmin ja myös oma hyvinvointi paranee.


Kumppanin ihailu vahvistaa parisuhdetta  2

Suomalaiset parisuhdeterapeutit varoittavat kilpaa ihmisiä odottamasta liikoja rakkaussuhteeltaan. Realistiset toiveet ja odotukset johtavat onnellisempaan suhteeseen. Tai sitten ei.

Rakkausprofessori Kaarina Määttä on vuosikymmenten rakkaustutkimuksissaan – ja myös koko parisuhdeonnen tutkimuskenttää haravoidessaan – tullut siihen tulokseen, että omaa rakasta kannattaa katsoa jossain määrin vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

Miksi suomalaiset terapeutit neuvovat laskemaan onnen odotuksia maan tasalle? Etteivät pettymykset olisi liian kovia. Että arki maistuisi ja turhat haihatukset unohtuisivat. Kukaan ei halua pilata ihmisten elämää. Terapeutit haluavat pelastaa suomalaisten horjuvat (avio)liitot.

Scientific American Mindin bloggari tutkija Susana Martinez-Conde kirjoittaa romantiikkaa puoltavasta kovasta tutkimusnäytöstä. Pariansa seurusteluaikana voimakkaasti ihannoivat ihmiset ovat myöhemmin muita paljon onnellisempia avioliittossaan jopa vuosien jälkeen. Useimmat ihailevat puolisoaan edelleen.

Romanttisen ihailujipon jujuna on nähdä kumppani myönteisemmin kuin miten hän itse näkee itsensä. Tästä tulee kumppanille kiva olo. On mukavaa kun joku uskoo sinuun, näkee hyvät puolesi ja ihailee ominaisuuksiasi. Itsevarmuus ja itseluottamus kasvavat. On helpompi menestyä elämässä.

Kumppanin ihailusta tulee itseään toteuttava ennuste, positiivinen kierre ja myönteinen paine olla ihailun arvoinen. Ihailtu ja rakastettu yrittää olla toiveiden mukainen mahtava partneri.

Kuulostaako uskottavalta?

Eikö lasten kasvatus perustu vähän samaan periaatteeseen? Vanhempi rakastaa ja ohjaa lasta myönteiseen käytökseen ja yrittää muovata pientä ihmistä parempaan suuntaan.

En tiedä varmuudella miten romanttinen korttitalo pidetään ikuisesti pystyssä. Tutkimusnäyttöäkin on siitä, että ainakin kannustavalla kommunikaatiolla, hellyydellä, huomionosoituksilla, sovinnollisuudella, kiitollisuudella, anteeksiantamisella ja muilla kauniilla eleillä ja teoilla.

Ehkä meidän suomalaistenkin kannattaisi yrittää nousta arjen yläpuolelle ja tähdätä romanttisempaan elämään kuin mitä meille on opetettu. Ehkä toisen ihaileminen todella on toimiva parisuhderesepti. Aika usein kestorakastavat parit sanovat kumppanin tehneen heistä paremman ihmisen.