Blogi

En kerro, mikä mun suoranainen toimenkuva siinä duunissa on, minkä tänään aloitin, koska ette te kuitenkaan uskoisi. :D Melko aivot narikkaan puuhaa se on, mutta mitäpä tuosta, kun riittävästi maksetaan ja rasittavuusastekin on niin sopiva, että ei tuo haitanne salilla käymistä viikollakaan, joskin kyllä suunnittelin nyt varmaankin yhden treenikerran kuitenkin siirtää viikonlopulle.

No sen verta mä voin paljastaa, että fyysisesti se duuni sijaitsee sataman terminaalivarastolla. Helvetti mua naurattaa vieläkin se homma. Siis mä en ole kuuna päivänä kuullut, että kukaan olisi tehnyt tollasta duunia, vaikka nyt kun sitä tänään tein, niin kyllä mä ihan hyvin käsitän, että se on hyvinkin tarpeellista, jotta homma pelaa eikä tarvitse koko ajan olla reklamoimassa. No se siitä. Älkääkä alkako udella, että mitä mä siellä oikein teen, ehkä mä joskus vielä vanhoilla päivilläni sitten kerron. :D

Mutta nyt voisi kohtapuoliin painella salille, vaikkei kyllä ihan vielä. Yksi syy mulle monesti, aamulla salilla käymiseen, on ollut se, että silloin se ei ole tupaten täynnä. Mä vihaan sitä, kun kaikki laitteet ovat käytössä ja joka paikkaan saa odotella ja jonotella. Ehkä mä siksi taidankin tästä lähin alkaa käymään salilla myöhään illalla, kun taas kerran ruuhkahuippu on ohitettu.

Sain töitä! Siis kun mun duunikuviot ovat olleet vähän epävarmoja viime aikoina. Eikä palkkakaan ole lainkaan paskempi, vaikka duunin kuva nyt on toki melko skeidaa, mutta ei ole onneksi fyysisesti aivan ylivoimaisen raskasta. Se kun on positiivista, ettei se sinänsä haittaa liikaa salilla treenaamista. Määräaikainen pesti, mutta sanoivat, että on paljon mahdollista, että töitä riittäisi jatkossakin. Rahaa tässä kun kaivataankin. Tätä päivää ei kyllä pilaa enää mikään.

This Is England, Ohjaus: Shane Meadows

12-vuotias poika elää kahdestaan äitinsä kanssa, koska isä on kuollut Falklandin sodassa ja eletään Thatcherin valtakautta 1983. Mikäpä onkaan parempi keino purkaa pahaa oloaan kuin lyöttäytyä paikallisten skinheadien seuraan. Porukassa on vain suuria mielipide-eroja siitä, mikä on vielä oikein ja mikä jo väärin ja valintansa tekee jokainen itse. Tuon ikäisellä pojalla arvostelukyky on tietenkin heppoinen ja on helppo mennä niiden puolelle, jotka kertovat konkreettisen syyn sille, miksi isä on kuollut.

Melko koskettava tarina, joka pohjautuu ohjaajan omiin kokemuksiin. Tätä elokuvaa voisi toki jossain määrin sitten verrata vaikkapa American History X:ään, koska teemoissa on jonkin verran samaa, mutta lähestymistapa ehkä hiukan erilainen. Miljöö ja aihepiiri tietysti erilaisia ja sitämyöten yleiset puitteet myös, eivätkä ihmiset tässä mene aivan niin pitkälle. Myöskin vastakkainasettelu on erilainen, kuin mitä 90-luvun Yhdysvalloissa, koska siellähän eri etnisillä ryhmillä on jo omat vastaliikkeensä ja muutoinkin. Elokuva kertoo siitä, miten lopulta moni, kuka vain on ollut pitkään tyhjää täynnä, täyttää sen vihalla. Ja enemmänkin kyse on vain siitä, että katkeruus on kova pala, kun näkeekin, että jollain toisella on asiat hyvin. Sitähän ei voi sallia kellekään muulle, varsinkaan jos sen toisen isä ja äiti sattuvatkin olemaan Jamaikalta kotoisin.

Ettei juoni menisi pilalle, niin en sano tämän enempää, mutta yllättävänkin lyhyeksi elokuvaksi, tämän päivän miltei vakioksi käyneiden pitkälle yli kaksituntisten rainojen seassa, tämä oli kyllä ihan positiivinen kokemus. Sinänsä ihan hyväkin, ettei ajattelemisen aihetta antanutta tunnelmaa ja teemoja pilattu liialla väkivallalla. Sehän tämän elokuvan yksi pointti olikin kait. Se, että kuori ei todellakaan ole kuitenkaan läheskään aina sitä, mitä sisusta on ja varmaankin hyvä niin.

"Ennen mua pelotti, nyt mulla on pilotti."

3+/5

Eragon, Ohjaus: Stefen Fangmeier

Oikeasti? Tehdäänkö tällaista kuraa vielä nykypäivänä? Pakko minunkin on näköjään vain katsoa kaikenmaailman fantasialeffat, koska aihe noin ylipäätään aina kiinnostaa. Ei mitään todellista juonta ja sekin vähä, mitä oli, oli täysin merkityksetön. Uskomattoman paskaa kerrontaa joka vielä säestyi aivan tusinanäyttelijätyöllä. Mikä pahinta, elokuvan loppu antoi kertoa melko selkeästi, että jatkoa olisi tulossa. Niin turha tekele, kuin vain mikään voi olla. Why god, oh why!?

1/5

Mutta jos vähän "kevyempiin" aiheisiin, niin mun aamupaino oli 81,8, enemmän kuin kertaakaan sitten kevään! Ja mikä parasta, kun peilistä katsoo, niin se ei ole tullut lihomalla. Jej! Pakko kyllä varata jossain vaiheessa aika hierojalle, muuten ei tule mistään mitään.

Joskus viime keväänä kirjoitin blogiini pitkän merkinnän, jossa hieman kerroin asioita minun ja veljeni välisestä suhteesta, joka on kait ihan joka mittarilla katsottuna vähintäänkin erikoinen, ollut aina. Jos joku miettii, että miksi se on niin erikoinen, niin se osaltaan juontaa juurensa mun nuoruusaikaani. Ja monista seikoista olen toki ollut hyvin katkera. Sittemmin poistin sen merkinnän, kuten poistin kuutisenkymmentä muutakin merkintää. En jaksa enää palata siihen syyhyn, miksi niitä silloin poistin, sillä ei ole enää mitään merkitystä, mutta joskus minua harmittaa tuon kyseisen merkinnän poistaminen. Se harmittaa lähinnä siksi, etten enää itsekään muista puoliakaan siitä, mitä siihen silloin kirjoitin. Sen kuitenkin muistan, että se teksti loppui siihen seikkaan, että mun veli oli löytynyt miltei kuukauden kadoksissaolon jälkeen ilmestyen mun kotiovelle jonka jälkeen mä toimitin hänet katkolle. Sittemmin olen kyllä purkanut tuon koko asian huomattavasti pidemmän kaavan mukaan ihan toisissa yhteyksissä.

Eihän tämä seikka, mitä nyt sanon, liity millään tapaa veljeeni ja perhesuheisiini sinänsä, mutta kun kuitenkin tavallaan vähän kaikki, mitä teen, liittyvät niihin, vielä toistaiseksi. Aivan järjettömän vaikea purkaa sanoiksi tätä. Minä kun olen yli kahden vuoden ajan hankkinut pesäeroa päässäni oman perheeni sisäisiin asioihin sekä myöskin hieman ihan konkreettisesti. Se viimeinen askel on vain vielä ottamatta ja toivotaan, että saan sen otettua ensi syksyyn mennessä ja se kait on tämän tekstin alkuperäinen idea.

Äsken oli melko vapautunut fiilis ja samalla tavallaan hiukan ahdistava. Kävin pistämässä nimeni koulun eropaperiin alle ja samalla pyysin opintorekisteriotteen, jos sattuisin vielä joku päivä opiskelemaan alaa, joka sivuaa noita oppiaoineita. Mulla on nyt kevääseen, tai ehkä tarkemmin syksyyn asti aikaa hoitaa henkilökohtaisen elämäni asiat sille tolalle, millä ne pitää olla ja siksi sanoin noista perhesiteistäni. Sitä ei varmasti edelleenkään jokainen ymmärrä, että miten ne nyt liittyvät mihinkään, mutta kerta monelle on perhe niin tärkeä, niin on se sitä minullekin, tavallaan. Ehkä vain hyvin eri tavalla. Sitäkään ei varmasti kovin helpolla joku käsittäisi, että miksi mun piti erota koulustani ja jäädä tavallaan tyhjän päälle. Tai siis kyllähän mä kirjoitin aiemmin tiettyjä syitä, mutta teknisesti tässäkin olisi voinut olla vielä toisenlaisia keinoja, mutta mua ei nyt vaan jaksanut innostaa sen enempää. Lopulta kun tuo ei nyt ollut mulle edes järin vaikea juttu, koska en mä sitä alaa olisi koskaan halunnut edes työkseni tehdä. Ja nyt mä nimittäin tiedän, mitä mä haluan tehdä. Siinä on melkoinen ero.

Viimeistään vuodenvaihteeseen mennessä mä hankin pääsykoekirjan, ehkä jo aiemmin, jos vain saan muutoin vähän asioita järjesteltyä. Voi olla, että sykysllä on asiat sitten vielä ihan avoimet, koska vaikka nyt tiedostankin oman informaationsisältämiskapasiteettini, jumaliste mikä sana, niin ei yliopistoon pääseminen nyt mikään ihan puhdas taikatemppu ole, kyllä siihen lukea saa ja paljon. Mutta sinne nyt kuitenkin ollaan menossa. En ehkä ole mistään ollut niin varma kuin tästä ikinä elämässäni. Sitä ennen on vain vielä siis melkoisesti puitavaa. Vähän töitä ja vähän sitä ja tätä.

Voi olla, että se syy, miksi puhun veljestäni tässä yhteydessä, ei aukea kunnolla edes niille, jotka tietävät jotain näistä asioista entuudestaan, mutta sanon vain, että kyse on rahasta, niinkuin aina. Mun veli aikanaan teki sellaisia asioita, että niitä ei kukaan normaali järkiperäinen ihminen pysty ymmärtämään. Mä todella toivon, että ennen kuin se jätkä ensi keväänä ottaa koneen Brasiliaan, mihin on ilmoittanut lähtevänsä, hoitaisi omat velvoitteensa. Se kun nimittäin on moraalisesti siihen velvollinen ja tiedän myöskin, että se siihen kykenee, jos vain haluaa. Siinä vaiheessa raha ei ole enää mikään ongelma, koska rahastahan tässä siis on kyse ja jos se mies vain tahtoo, niin se voi ensi keväänä korjata monta asiaa.

Nämä seikat eivät suorasti kosketa minua, mutta epäsuorasti kylläkin. Se aikanaan sanoi niin tekevänsä ja mä luotan siihen, että se myöskin pitää sanansa. Se syy, miksi tämä seikka on niin tärkeä minulle, on se, että tulen minä sitten tekemään tulevaisuudessa mitä tahansa ja melko todennäköisesti muutan täältä toisaalle, niin tietyt ihmiset - ja varsinkin yksi tietty ihminen - tukevat minua aina ja se tulee olemaan huomattavasti helpompaa jos tämän ihmisen elämä on sellaisella mallilla, että se ylipäätään pystyy mua edes henkisesti auttamaan. Ja siinä suhteessa mun veli on hyvin ratkaiseva ihminen.

Elämä olisi hyvin helppoa, jos kaikki olisi aina vain ja ainoastaan kiinni itsestään. Joku filosofi nyt varmasti sanoisi tähän, että niinhän se onkin, mutta sellainen filosofi ei ole koskaan nähnytkään todellisia vastoinkäymisiä.

Mulla on nyt kyllä kaikesta tästä rehellisesti sanottuna ajatukset vähän sekaisin. Päämäärä on selkeä, mutta vaatii varmaankin hetken aikaa asioiden kelaamista, ennen kuin saan nämä seikat käytännössä kulkemaan. No, onneksi mun ei tänään tarvitse enää tehdä yhtään mitään, jos en halua.

1408, Ohjaus: Mikael Hålfström

Päätin katsoa tämän elokuvan alkuaan vain siksi, että siinä on pääosassa John Cusack, yksi lempinäyttelijöitäni, jota en ainakaan itse ole sattumalta juurikaan valkokankaalla nähnyt viime aikoina. Mies on tehnyt aiemmin loistavia elokuvia, kuten Being John Malkovich ja High Fidelity sekä Grosse Point Blank joka on mielestäni ehdottomasti paras tuotos.

Ohjaaja oli täysi tuntemattomuus, eikä mikään ihme, kun näyttäisi olevan ensimmäinen työ Hollywoodissa. Ruotsalainen kaveri, no ehkä hänestä vielä kuullaan myöhemmin jotain, tai sitten ei. Tämän elokuvan perusteella ei oikein pysty sanomaan vielä juuta eikä jaata potentiaalista.

1408 on Stephen Kingin kirjaan perustuva kauhutrilleri, joka on melko perinteinen lajissaan ja varmaan myöskin osaltaan siksi, että on juurikin Kingin kirjaan pohjautuva. Säikyttelyä ja nopeita leikkauksia ja visuaalisia kikkoja, joilla saadaan katsoja hyppimään tuoliltaan. Aina nuo minuun iskevät, koska vaikken ole varmaan järin säikky persoona, niin ei niihin koskaan täysin totu kuitenkaan.

Juonesta ei oikein voi sanoa spoilaamatta muuta kuin sen, että Cusackin näyttelemä kirjalija, joka tutkii kummitustaloja, menee tutustumaan hotellihuoneeseen 1408, jossa on kuollut ajan saatossa kuorma-autollinen ihmisiä ja kukaan ei kestä huoneessa tuntia pidempään elossa. Mieshän on skeptikko ja viittaa kintaalla. No, jos haluatte tietää, miten kävi, niin katsokaa elokuva. Ei tuo nyt paskimmastakaan päästä lajissaan ollut, koska tuotanto oli kuitenkin ihan hyvää ja kuten sanoin, niin ohjaajan kyvyistä on paha mennä sanomaan, koska tuon kaltaista työtä varmasti pystyy tekemään vaikka kuinka moni. Ei mitään huonoa, muttei mitään järin yllätyksellistäkään. Tuli lähinnä mieleeni japanilaisten inhorealistiset kauhuleffat jossain määrin, joissa visuaalisilla tehosteilla pyritään saamaan katsoja hermoraunioksi. Tunnelmaa piisasi tiettyyn pisteeseen asti, kunnes ehkä leffa vähän läsähti, vaikka tavallaan kantoikin otteessaan loppuun asti.

En oikein osaa sanoa, että oliko tuo nyt hyvä vai ihan normi kauhuleffa, koska en ole genren mikään suoranainen fani, enkä edes ystävä. Kivahan noita on joskus katsoa.

2/5.

Ties monesko blogimerkintä tämä on jo tälle päivää ja voisin kirjoittaa vielä yhden tämän jälkeenkin leffasta, mutta en tiedä jaksaako.

Mä meinasin huomenna mennä tekemään jotain, mitä mä ehkä vielä kadun, mutta fiilis on niin varma siitä, että mä haluan jotain ihan muuta, niin teen niin kuin parhaaksi itse näen. Paskat muiden mielipiteistä. Opintorekisteriotteen mä kyllä pistän kyllä vielä tilaukseen, koska jos joskus sattuisi käymään niin, että lähtisin opiskelemaan laskentatoimea kauppatieteelliseen yliopistoon, niin olisihan noita suoritteita taskussa jonkin verran, jotka saisi korvattua KTM:n tutkintoon. Sitä mä en kuitenkaan nyt siis halua, vaan jotain ihan muuta. Vähän ehkä on sitten sellainen tyhjän päällä olo, mutta sitähän tämä mun elämä on niin monen monituista kertaa ollut jo tätä ennenkin, että mun hermot on kyllä jo koulittu kestämään. Sitten mä alan vain kelata, että milloin mä alan hankkia pääsykoekirjoja.

Aamulla salille ja sieltä suoraan sitten hoitelemaan papereita koululle. Tai no, eihän niissä paljon hoitelemista ole, kunhan vaan pistän nimen alle, että mä eroan opinahjosta. Jeesus mä olen varmasti pässi, mutta ei kiinnosta. Sitten on tavoite vain se, että ensi syksynä mä asun toisaalla, missä, on vähän vielä hämärän peitossa.

Muuten on melko seesteinen fiilis, tunnepuolen osalta, vähän ehkä liiankin. Siksi mä en oikein ole tänne jaksanut niistä mitään kirjoittaakaan. Musta kun tuntuu, että ne vähän valehtelevat vieläkin. No, kyllä mä uskon, että mä ajan mittaan saan vielä niistäkin selkoa. Tietyt linjat mä kyllä uskon olevan jo selvillä, vähän harmittaa, mutta minkäs teet. Enhän mä ole koskaan sanonutkaan, että mä olisin järin helppo ihminen. Ehkä osaan kirjoittaa rationaalisesti, mutta pään sisällä hommat ovatkin sitten jo paljon monimutkaisempia. Nyt sarkastisesti voisi sanoa, että mitenkä se menikään se miesten ja naisten aivotoimintojen eroavaisuus, mutta kerta mua ei nyt juuri naurata, niin jätän sanomatta. Mä tiedän, että olen joskus vähän liian tosikko. No, eiköhän tämä tästä.

Huomista jännityksellä odotellessa.

Kävin äsken kioskilla. Kioskin tädillä oli oikein mairea hymy. On toki mahdollista, että kioskin tädillä oli mairea hymy ihan vain siksi, että hänellä oli hyvä päivä ja sattui hymyilyttämään.

Mutta on myöskin mahdollista, että hymyn aiheuttaja oli se seikka, että tuossa aamusella vähän silvoin päätäni hiustenleikkuukoneella ja noin kuukauden päivät kasvattamani hiuskuontalo sai uuden mallin, kun ajoin otsasta niskaan asti ylettyvän irokeesin, joka on noin viitisen senttiä leveä.

Syy tähän oli se, että mulla ei ole koneessa erillisiä teriä lainkaan, vaan ainoa pituus on milli ja nyt sitten, leikkauksen tehtyäni, annan karvojen kasvaa kauttaaltaan toisen kuukauden ja vähän päällekin lisää, niin olen varsin tyytyväinen lopputulokseen. Elämme jännittäviä aikoja, tai sitten vaan typeriä. No, todennäköisesti ainakin joku saa tuosta juuri tämän hetkisestä mallista hyvät naurut. Harmi kun ei ole omaa kameraa.

Olen tässä nyt tunnin verran pohtinut, että menenkö tänäänkään salille. Vaaka alkaa kallistua levon puolelle. Paikat on kyllä sinänsä ihan ok, että voisi sitä kait mennä yhden olkatreenin tekemään, mutta kun mun alkuaan pitikin levätä, joten taidan jättää huomiselle. Olen sen verta huono treenaaja, että lepo ei oikein yleensä maita vaan salille pitäisi päästä vaikka joka päivä jos minä saisin päättää ihmiskropan sietokyvyn. Tälle viikolle ei siis tullut kuin kolme treeniä. No, ensi viikolla homma palautuu sitten päiväjärjestykseensä.

Voisi lähteä käymään kaverilla, mutta laiskottaa. Ei jaksaisi edes vääntäytyä pihalle asti. Ehkä mä chillailen vielä vähän aikaa ja sitten menen. Olisi tuossa yksi leffakin katsomatta, mutta sen voisi varmaan syynätä sitten joskus illansuussa, jos uskaltaa, se on kait jonkinlainen kauhutrilleri.

Pitäisi ensi viikolla hankkia proteiinia, en vaan vielä ole päättänyt, että mitä hommaan. Teksisi mieli hommata heraa, mutta ehkä mä kokeilen suodatettua maitoproteiinia, 93 prosenttista. Melko tiivistä kamaa siis. On se hieman kalliimpaa, mutta on se myöskin sitten efektiivistä. No, nähtäväksi jää. Olisin hommannut soijaproteiinia, mutta en jaksa alkaa maustelemaan sitä erikseen.

Äh, väsyttää ja laiskottaa. Mikään ei oikein nappaa. Helvetin sunnuntait, saisivat kieltää nämä lailla.

Hitot mihinkään salille jaksanut lähteä. No, mulla on kyllä selkä sen verta jumin oloinen, että ehkä onkin parempi, että menen vasta huomenna. Heräsin about tunti sitten ja olen vain pyöritellyt peukaloita ja selaillut blogeja. Nyt jos kävisi tuota koiraa käyttämässä ulkona ja siivoiaisi päällisin puolin, tiskaisi ja kävisi suihkussa ja laittaisi "aamupalaa".

Jännä juttu, että aina kun kirjoittaa tänne jostain aikomuksistaan, niin ne karahtavat samoin tein kiville. Eilen piti mennä kaverilla käymään, mutta sille tuli äkkilähtö korjaamaan mutsinsa tietokonetta ja ilta menikin sitten siinä, kyyläsin sen Children of Menin. Ja siis ei ole aivan ensimmäinen kerta, kun tänne on tullut ladeltua jotain suunnitelmaa kuluvasta tai seuraavasta päivästä, niin parin tunnin päästä on jo selvää, että hommat ovat kääntyneet ihan päälaelleen. Mä alan jo epäillä, että tässä on joku kirous kyllä takana.

No, en siis sano vielä mitään, mutta ehkä tarkoitus olisi ottaa uusiksi tänään tuo Halo 3:n mättötuokio. Tuo Livessä mättäminen muita ihmisiä vastaan on kyllä sitten terapeuttista puuhaa. Joka toinen sana, mitä kuuluu sohvan pohjalta on "vittu!", "perkele!" tai "no voi kökkö!" ja ehkä neljäs tunnettu lause on, kun joku pamauttaa sua takaapäin niin, ettet ehdi edes kissaa sanoa, "no ei oo taas reilua!" Pojat on poikia, joskin ehkä voisivat vähän suutaan siivota, mutta parempi se on huutaa silloin kun ei ole mummo ja äiti kuulemassa. :D

http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/screenshots/halo3_02.jpg