Blogi

Nyt alkaa kieltämättä neekeriksimuuntautumisprojekti olla ihan hyvällä tolalla. Himpun vajaat kolme tuntia meni aurinkoa palvoessa.

Viikonloppuna tuli katsottua Two Towersin Extended Edition Post-Production Teamin kommenttiraidalla sekä Return of the Kingin EE Director/Writers - kommenttiraidalla.

Aloin oikein kelata tuossa lauantaina, että en niitä ole tainnut vielä tsekatakaan. Joku voisi ehkä jo kuvitella, että olen vähän friikki, mutta sellaista se on. LotR on ehkä elämääkin suurempi asia ja lopulta elokuvat nyt ovat vain elokuvia tässä tapauksessa, mutta mielenkiintoinen lisä ne kuitenkin ovat kirjan päälle varsinkin kun kuitenkin tuotanto on niin pirun laadukasta ja on edelleen pakko sanoa, että kovin paljon paremmin ei olisi voinut kirjaa elokuviksi sovittaa.

Olipahan taas sompailua, kun Richard Taylorin puheesta ei meinaa saada mitään selvää. Normi Aussitkin puhuvat vielä hyvin selkeästi siihen jätkään verraten. :D

Alkuaanhan elokuvat piti tehdä Miramaxin tuotannon alla, mutta koska kyseinen lafka olisi halunnut mahduttaa produktion kahteen elokuvaan, niin P. Jackson päätti hakea rahoitusta muualta ja toki hyvä, että päätti ja siinä siis onnistuikin. En uskalla edes luoda mielikuvia siitä, että kyseinen kirja olisi ympätty kahteen rainaan, kun nykyiset kolmekaan eivät lopulta riittäneet tekemään stooria sellaiseksi, kuin olisi pitänyt tai sitten leffojen olisi pitänyt kestää se viisi tuntia jokaisen.

Yksi asia mua vaan hiertää vieläkin ja hiertää varmasti aina, kun noita leffoja katselen. Minas Tirithin suojamuurit olivat Tolkienin mukaan aivan ilmiöimäistä craftmanshipia, kuin suoraan maasta noussut muuri ilman murtumisen mahdollisuuttakaan. Miksi helvetissä sitten pari katapulttia pistää sitä tuusan paskaksi kuin legopalikoita. Kaikenmaailman lievät juonellisetkin henkilöiden väliset muutokset hyväksyn dramaturgisista syistä, mutta tuota en. Perkele. No, ei se Jacksonkaan voi täydellisesti onnistua.

Mitähän hittoa sitä tekis päivät pitkät seuraavien muutaman vuorokauden aikana?

http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/paikalli.html?Keywords=&station=05280&param=T&kunta=Lappeenranta

Vaikea arvata. :D

Tuli tuosta keskusteluketjusta "Mulla ei ole krapulaa" mieleeni, että tosiaan melko vähän on tuota alkoholia tullut nautittua viime aikoina ja itseasiassa viimeisen puolen vuoden sisällä ja jos nyt katsotaan ihan huolella taaksepäin niin viimeisen parin vuoden sisällä olen juonut alkoholia varmuudella moninverroin vähemmän kuin joskus parikymppisenä. Tähän tietysti vaikuttaa monet seikat ja yksi onkin se, että resurssit ovat hiukan erilaiset kuin silloin kun vielä olin ihan käytännössä vakiduunissa.

Mutta on siihen muitakin syitä, nytkin olisi toki ollut rahaa ja tilaisuuksia lähteä vetämään hirveitä baariturnajaisia, mutta ei ole vain niin järin paljon napannut. Tosiaan piti oikein blogista tarkistaa, että 11. päivä viime kuuta on viimeksi tullut otettua alkoholia ja siis näillä näkymin seuraavan kerran vajaan parin viikon kuluttua laivalla. Yli kuukauden paussi siis totaalisesti alkoholista. No, edelleenkään en valita.

Aloin oikein miettiä, niin ei ole kyllä edes tehnyt mieli juoda viinaa. Yhden oluen kun korkkaa niin toki se alkaa helposti maistua, se nyt on selvä, mutta jollain kummallisella tavalla nyt ei ole käynyt edes mielessä koko litku. Hyvä oluthan on toki hyvää, että sikäli ja ainahan sitä voisi yhden tai pari sipaista tietysti kun nyt totesin, että yhden jälkeen alkaa maistua, niin ei se toki sitä tarkoita, että ei voisi lopettaa, ei niin, mutta harvemmin innostaa juoda yhtä tai kahta bisseä.

Nyt voisi kuvitella, että olen humalahakuinen? No en sitäkään, mutta siis tietyllä tapaa kyllä kuitenkin, en suoranaisesti humalahakuinen, mutta mielelläni venytän alkoholin vaikutuksen alla olemista sitten koko illan kestäväksi enkä vain jaksaisi juoda yhtä tai kahta olutta vaikka miten hyvältä maistuisi. Senpä vuoksi sitten tosiaan ei olekaan tullut otettua mitään hetkeen ja siis hetkeen ei vielä tulekaan otettua.

No se siitä.

Päivä valkenee miltei pilvettömänä ja hellettä on luvassa. Kävin eilen reilun tunnin verran kärventämässä nahkaa kalliolla Myllysaaren biitsillä, jossa populaa riitti niin maan perkeleesti. No riittää tänäänkin, mutta kaitpa sinne sekaan mahtuu. Nyt voisi vetäistä hiukan pidemmän setin. Eilisen reilun tunnin jälkeen hyvin huomasi, että iho reagoi tuohon fuusiovoimalaan melko nopeasti ja kun ei ollut muutamaan viikkoon tullut otettua aurinkoa käytännössä laisinkaan, niin ajattelin sitten, että jos kuitenkin vetäisisi melko lyhyen setin ja tänään siis alkaa neekeriksimuuntautuminen ihan todella. Hyvä homma.

Pitänee varmaan vääntäytyä siihen samaisella kalliolle tänäänkin. Siihen kun nimittäin kuulee hyvin selostukset ja yleisön huokauksetkin viereiseltä Kimpisen stadionilta, missä on tänä viikonloppuna käynnissä Kalevan Kisat. Kuuleepahan ainakin reaaliajassa, jos se Pitkämäkin linkoaa uuden Suomen ennätyksen. Sitä odotellessa...

Juu, näyttää ihan hyvältä. :)

http://www.ilmatieteenlaitos.fi/saa/paikalli.html?Keywords=&station=05280&param=T&kunta=Lappeenranta

Vielä hetki ja tämä jätkä painelee biitsille. No, kovin auringonpaistehetki nyt ohittuu, mutta eipä mitään. Kyllä tuolla kuuma tuntuisi olevan. Lappeenrantahan on (tunnetusti :D) Suomen lämpimin kesäkuukausien kaupunki, hyvin etelässä, mutta niin kaukana merenrannasta sopivasti lämpimien itäisen naapurimme tuulien ensimmäisenä vastaanottopaikkana. No, ei tohdi valittaa.

Pitänee ottaa hesarin kuukausiliite mukaan, jos vaikka sen lukaisisi läpi. Harvassa on nuo oikeasti hyvät journalistiset julkaisut tässä maassa, mutta tuo nyt on yksi. Kyllä kesä on kiva :)

Mun ensimmäisiä muistikuvia yleensäkään elämässäni on, kun viisivuotiaana olin seurakunnan päiväkerhossa ja meillä oli joku teemapäivä, missä kaikki toivat jonkin oman lelun mukanaan. Omaani en enää edes muista, mutta se oli kuitenkin joku melko laimea eikä sillä kukaan tahtonut leikkiä. Eräällä pojalla oli joku kauko-ohjattava auto ja kaikki halusivat ajella sillä. Melko kummallista, että tuo muistikuva on jäänyt niin vahvana päähäni. En muista sitäkään, että montako kertaa viikossa me siellä päiväkerhossa käytiin, ehkä kerran tai kaksi, mutta siellä siis tapasin ensimmäisen kerran parhaan ystäväni ja vuosi oli siis mitä todennäköisimmin 1985. Näin olen antanut itselleni ainakin ymmärtää.

Sitten mentiin kouluun pari vuotta myöhemmin ja samainen poika tuli samalle luokalle ja yhteistä koulutaivalta kertyi peruskoulussa kaikenkaikkiaan se yhdeksän vuotta ja melko tiiviisti koko sen ajan me vapaa-aikana vietettiin aikaa yhdessä joskin toki siis muitakin kavereita oli ja paljonkin, se nyt oli selvää. Siihen aikaan mahtui ihan kaikkea, omenavarkaista ihan kaikkeen mahdolliseen, mitä nyt ylipäätään voi kuvitella peruskouluikäisten poikien tekevän. Pussikaljaakin tuli kiskottua tietenkin.

Vuodesta en ole aivan tasan varma, enkä nyt tähän hätään jaksa ottaa selvää, kun ei se nyt ole niin oleellista, mutta sanotaan, että oli vuosi 1990, eli olimme neljännellä luokalla, kun ystäväni vietti syntymäpäiväänsä ja oli perjantai 13. päivä, kun menivät isovanhempiaan tapaamaan, mutta matka jäi kesken vain reilun kilometrin ajomatkan jälkeen, kun perheen auto ajoi päin kauhakuormaajaa jonka kauha repi autosta katon irti ja isä kuoli vammoihinsa matkalla sairaalaan. Ystäväni istui takapenkillä. Muistan sen jälkeisistä ajoista tiettyjä asioita, aivan kuin ne olisivat käyneet eilen.

Ystäväni oli, kun kävin luokan edustajana viemässä koulupäivän aikana kukkalähetyksen heille, ihan totaalisen maassa tietenkin. Muistan jollain tapaa vieläkin sen käynnin ovella, kun paras ystäväni ei sanonut käytännössä mitään ja veti vain oven kiinni. Kai minä ymmärsin, että mikä oli homman nimi, vaikka melko nuori silloin toki olinkin ja menin menojani ja jäin vain odottelemaan, että milloinka hän sitten ottaa yhteyttä.

Pari viikkoa siinä meni ja kun tapasimme sen jälkeen, olivat asiat aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Ystäväni oli aivan yhtä vilkas ja iloinen kuin aina ennenkin. Se ihan vähän minua jo silloin häiritsi, mutta sittemmin olen asiaa pohtinut montakin kertaa ja olen tullut itse siihen johtopäätökseen, että koko asian käsittely jäi häneltä jollain tapaa puolitiehen ja se sitten osoittautui edelleen mielestäni oikeaksi päätelmäksi, koska hän sittemmin on kärsinyt paljonkin mielenterveydellisistä ongelmista.

Yläasteelta lukioon mentyäni, oli pari kolme vuotta - kait juurikin suunnilleen sen lukion ajan verran - aikaa, ettemme nähneet aivan niin paljon. Näimme toki silloinkin, mutta se vain oli jotenkin pintapuolisempaa, mutta toisaalta nyt kun asiaa mietin, niin ehkä se oli ihan hyväkin juttu, koska sittemmin taas olemme olleet, varsinkin viimeisten parin vuoden aikana, hyvinkin tiiviisti tekemisissä ja ehkä tuo aika silloi omasi myöskin oman merkityksensä tässä koko kuvassa.

Jo useampi vuosi sitten - olimme silloin vähän reilun parikymppisiä - ystäväni oli melko huonossa jamassa mielestäni mielenkunnoltaan ja siihen aikaan liittyi paljon kaikenlaisia lieveilmiöitä ja päihteidenkäyttöä. Onneksi, todellakin, hänellä oli itseni lisäksi myös monia muita ihmisiä, jotka yrittivät jollain tapaa tukea tilanteessa ja kaitpa se tuki ainakin jossain määrin auttoikin. Muistan joskus saattaneeni häntä baarista kotia kohti, kun hän oli juuri aiemmin aivan sekavassa tilassa toitottanut sitä, miten voisi päättää päivänsä. En lopulta koskaan ole suoraan kysynyt, että mitenkä tosissaan hän asiassa oli, mutta luulisin, että kyllä se kuitenkin ainakin jollain harkinnan asteella varmasti oli. Taloudellisestikin ystävällläni meni silloin melko heikosti ja se varmasti osaltaan painoi vielä lisää tilanteessa.

Sitten ystäväni, kuin ihmeenkaupalla, sai työpaikan ja vieläpä hyvän sellaisen ja vakituisen ja elämä kääntyi aivan totaalisesti. En ole asiasta hänen kanssaan juurikaan puhunut, mutta luulempa hänen itsekin joskus pohtineen sitä, että miten lopulta kaikki niin kääntyikin. Taloudellinen tilanne toki parani huomattavasti ja yht'äkkiä olikin motivaatiota vaikka millä mitalla. Olin aivan järjettömän tyytyväinen, että asiat menivät niin.

Sitten kun ystäväni oli saanut elämänsä ihan toisille urille, niin oma elämäni romahti melko totaalisesti. Oman perheeni asiat olivat aivan totaalisen sekaisin ja kärsin pitkään masennuksesta sekä vähän muistakin psyykkisistä oireista. Minulla oli kuitenkin ystävä, joka tiesi tasan tarkkaan, mitä on olla masentunut ja silloin tämä viisivuotiaana alkanut ysstävyyssuhde nousi arvoon arvaamattomaan ja sitä se on ollut sen jälkeenkin, jollain tapaa enemmän kuin koskaan aiemmin. Yleensä näemme tämän kyseisen ihmisen kanssa viikoittain, joskus useammankin kerran viikossa, riippuu vähän, miten milloinkin on aikaa. Lähinnä istutaan kahvilla ja jauhetaan paskaa tai joko katsotaan leffoja tai pelataan xbox:lla.

Kaksi aikuista poikamiestä, mitä ainakin yhdistää se seikka, että kumpikaan ei ole järin hyvä sitomaan itseään pysyvään suhteeseen ja kaverini aina toitottaa mulle, että "enkö mä sanonut, että pysyt saatana erossa niistä naisista." No, meitä yhdistää jotkin muutkin seikat, mutta lopulta eipä niitä seikkoja välttämättä edes tarvittaisi. Kaikenlaisia ongelmiakin on toki matkan varrelle mahtunut, mutta jollain tapaa on kyllä vain pakko todeta, että ilman tätä ystävääni, mä en ehkä olisi nyt edes tässä kirjoittamassa tätäkään. Siis yleensäkään missään.

Olen kyseiselle ihmiselle velkaa monin tavoin, vaikken rahallisesti paljoakaan juuri nyt. Kyseinen ihminen kun on melko hyvätuloinen ja minä köyhä opiskelija niin tokihan se joskus sitten jeesaa ja nyt toki työtuloillani saankin taas sitten tilit sen suhteen selväksi, mutta velkaa olen monesta muusta. En sitten tiedä, että olenko lopulta, kun en tiedä, miten paljon hän on sitä mieltä, että musta on hänelle hyötyä. Toivottavasti nyt ainakin on ollut, vaikkei niin ajattelisikaan, koska se on minulle lopulta melko sama, että pitääkö hän mua "hyödyllisenä" ystävänä, kunhan nyt pitää muuten vain merkittävänä ystävänä, koska tunne on molemminpuolinen.

About 22 vuotta ollaan tunnettu ja ainakin näillä näkymin tunnetaan vielä pitkäänkin. Tietysti vielä ajan kanssa varmasti asiat menevät niin, että jos ihmiset hankkivat omia perheitään, niin yhteydenpito jää vähän vähemmälle, mutta on vaikea kuvitella, että se loppuisi ikinä kokonaan, ennen kuin jompikumpi lähtee kasvamaan koiranputkea. Sinänsä vähän melkein hassua, että siinä tilanteessa, jos ystäväni on se, kumpi lähtee ensin, niin tulee monttubileistä kovemmat kuin kenenkään perheenjäsenenikään vastaavista, edes isäni tai äitini. Vai onkohan se sittenkään hassua? Vanhemmatkin kun kuitenkin saadaan ilman vaihtoehtoja, ystävät valitaan.

Miksi mä nyt tämän kirjoitin? Tuntui nyt vain siltä. Olenhan mä tästä joskus aiemminkin maininnut, mutta tarpeeksi hyvästä ystävästä ei voi liikaa ylistyssanoja kertoa.

Luvannut sunnuntaista lähtien ja tällekin päivää jo 23 kuulemma. No, passaan biitsit vielä tältä päivältä, mutta viimeistään sitten sunnuntaista lähtien mä kärtsään mun nahkaa ihan urakalla, kun ollaan niin pirusti mun keskimääräisestä rusketusaikataulusta jäljessä.

Pahoin pelkään, ettei musta edes tule neekeriä tänä kesänä. Vähänkö mä olen pettynyt jos niin käy. Toivottavasti ens viikolla ois oikein monta päivää UV-arvot triljoonassa, vitut ihosyövistä. Sellaset kimpoo musta pois.

Tulipahan mieleeni, kun kerta keskusteluissa oli puhetta alkoholiveron nostosta ja spurgulandiasta sun muista hienoista termeistä.

Hallitus aikoo nostaa alkoholiveroa. Hieno homma, ei siinä mitään. Olen melko samoilla linjoilla hallituksen kanssa siinä, että nyt tuleva verotaso on melko oikea, jos katsotaan ihan puhtaasti kansantaloudellista lähtökohtaa.

Vero ei ole liian korkea, jotta kynnys kansan ryhtymiselle viinaralliin Viroon ylittyisi ja eikä siis liian matalakaan, että verohyöty jäisi liian pieneksi. Siis siinä mielessä liian pieneksi, että tuon tulevan korotuksen jälkeen astuva veromäärä on melkolailla optimi niissä rajoissa, missä se yleensäkään voi olla, koska tietysti jos olisi mahdollista, niin kannattaisihan sitä verottaa vaikka millä mitalla. Se on sen jälkeen siis suomalaisten kipukynnyksellä niinsanotusti, että ihmiset siis tosiaan ostavat viinaksensa vielä paikallisesta Alkosta ja verot kertyvät valtion kassaan.

Koska niitä veroja nimittäin tarvitaan. Valtiohan kuitenkin vuosittain käyttää rahaa huomattavasti enemmän alkoholista aiheutuviin kollektiivisiin haittoihin kuin mitä se alkoholin myynnistä kertyvistä veroista saa. Tämä on asia, mille ei käytännössä oikein voida mitään. Vai voidaanko?

Millä keinoin yhteiskunnassa ihmisiä saataisiin käyttämään alkoholia terveissä rajoissa ja miten alkoholin suurkuluttajat saataisiin lopettamaan viinan juonti? Vai pitääkö voida saada? Kuinka paljon ihmisiä pitää holhota? Tähän toki nyt voisi soveltaa sitä samaa periaatetta, mitä käytin myöskin uuteen tupakkalainsäädäntöön. Niin kauan kun yhteiskunta kustantaa julkisen terveydenhuollon, joka siis myöskin ylläpitää alkoholin suurkulutuksesta aiheutuvat terveydelliset haitat, niin niin kauan myöskin yhteiskunnalla on oikeus tehdä asian suhteen täysin mielivaltaisia tekoja. Kysehän onkin vain siitä, että mitä se käytännössä pystyy tekemään ja mitä ei pysty.

Valtiohan ei voi asettaa ihmistä viinanjuontikieltoon (vaikka se varmasti kuinka niin haluaisikin) eikä se pysty luomaan mitään muitakaan vastaavia ns. brutaaleja rajoituksia. Valtio ei voi myöskään kieltää alkoholin myyntiä kokonaan, koska salakaupan, -valmistuksen ja -kuljetuksen myötä itse ongelma ei häviäisi vaan pysyisi kyllä hieman lievempänä, mutta verotulot romahtaisivat totaalisesit. Eli ei onnistu, ei niin millään. Valistus alkoholin haitoista on kyllä vähän niin ja näin, kokeiltu juttu, ei toimi. Tai no, saahan sitä valistaa, mutta kun sekin maksaa yllättävän paljon.

Eli lopulta keinot ovat vähissä, hyvin vähissä. Tietysti kyse on myöskin muusta kuin rahasta ja siksi juurikin katkaisulaitokset ja muut alkoholin suurkulutuksen välttämiseen tähtäävät järjestelmät ovat hyvin merkittäviä juttuja ja niitä pitää yhteiskunnan tukea, koska onhan kyse myöskin solidaarisuudesta. Vaikka on pakko sanoa, että ennen tiettyä rajaa, on toki taloudellisestikin kannattavaa, että henkilö, johon yhteiskunta on vaippaikäisestä asti käyttänyt julmetun määrän rahaa, saataisiin vielä veronkantokykyiseksi, koska kyseisen yksikön kuoleminen ei ole lopulta valtiolle kannattavaa, jos nyt ei sitten puhuta jo melko ikääntyneistä henkilöistä.

Oma ratkaisuni onkin, että valtio rakentaa muutamia keskitettyjä laitoksia, missä täysin alkoholisoituneilla ihmisillä, joilla ei tahto riitä alkaa absolutistiksi, on oma majapaikkansa kollektiivisessa parakkimuodossa. Perusruokailu ja vaikkapa televisio ja saniteettitilat sekä jonkinlainen ulkoilualue. Nämä kustannukset ovat hiukan enemmän kuin perus sosiaalitoimen maksama toimeentulotuki kuukausittain, mutta taloudellinen plusmerkkinen aspekti astuu kehiin siinä vaiheessa, kun sanotaan, että kyseisten laitosten yhteydessä on rajaton määrä absoluuttista viinaa sekä jotain perus lantrausaineita. Siinä sitten saavat juoda niin kauan, kunnes elimistö sanoo sopimuksen irti. Tulee ehdottomasti halvemmaksi kuin nykyinen järjestelmä, missä nämä ns. terminaalivaiheessa olevat henkilöt pyörivät ympäri kyliä aiheuttamassa järjestyshäiriöitä. Kyseinen toimenpide olisi kaikkien kannalta huomattavasti mielekkäämpää, myöskin itse ongelmanaiheuttajien.

Siis nythän pitää muistaa se, että siis edelleen olen sitä mieltä, että jos henkilöllä on selkeä halu aloittaa absolutismi ja palautua ns. yhteiskunnallisesti tuottavan osan ruotuun, niin siihen on taattava mahdollisuus, ja useampikin. Tiedostan hyvin sen, että alkoholismi on sairaus, joka ei monestikaan pysy kurissa ensimmäisellä kerralla. Kyllä solidaarisuutta pitää olla, mutta joskus kuitenkin tuntuu siltä, että helvetti mitä paapomista tämäkin meno on.

Aivan kuin luonnollinen poistuma olisi täysin hyväksymätön asia. Viinaa niille, niin paljon kuin sielu sietää, ketkä sitä tahtovat.

Ja nyt jos joku sanoo, että sanon näin, kun en tiedä alkoholismista ja alkoholisteista mitään, niin sanon tähän lopuksi, että perheessäni isäni sekä veljeni ovat alkoholisteja sekä äitini on absolutisti sen vuoksi, että totesi alkoholin olevan hänelle täysin sopimaton aine sekä eräs sedistäni ja ainoa enoni kasvaa koiranputkea käytännössä alkoholin vuoksi.

No, tännehän mä eksyin kuitenkin sitten illan päätteeksi. Pakkohan se oli tulla tsekkaamaan, että mikä on meno ja sopivasti sain sentäs hienoisen avautumishetkenkin aikaiseksi, helpotti taas kerran.

Huomenna ois vapaapäivä ja ajattelin, kerta on niin hyvää keliäkin luvannut, että jos vaikka maalaisi useamman tunnin iltapäivästä. On kyllä pakko sanoa, että en valita pätkääkään, että otin härkää sarvista tuossa jokin aika sitten ja aloin toteuttamaan tätä projektia, koska se kyllä antaa melko paljon. No, nyt mulla on ainakin uusi tapa tehdä ihmisille joululahjoja perinteisen ostamisen sijaan. :)

Mä olen tänään taas käsitellyt aatoksiani. Ihan sattumalta, koska niitä musta ulos kaivettiin kysymällä. Ei sinänsä huono juttu ollenkaan. On jotenkin nyt taas vähän parempi fiilis vaikka ehkä ihan pienen hetken verran iltapäivällä olikin fiilis, kuin olisi juossut seinään. Ja juuri tuo on hyvä vertaus, koska en voi sanoa, että suretti tai vitutti tai mitään. Oli vain jotenkin kumma olo, mutta sitten kyllä melko nopeasti sen sain käsiteltyä ja hyvä niin. Tavallaan olisi niin paljon kaikenlaista, mitä sanoa, täällä sekä muillekin ja kyllä mä vielä muille avaudunkin joku päivä, mutta en ihan vielä, kaikesta siis, kun tänäänkin mä vähän avauduin mutta ihan vain yleisesti siitä, mikä mulle on vaikeaa.

City-risteily siis häämöttäisi parin viikon päässä ja odotan reissua itseasiassa melko paljon, monestakin syystä ja loputa ne kaikki syyt ovat kyllä ihan hyviä syitä, sekä minun mielessäni, että kyllä varmasti ihan konkreettisestikin. Lopulta mä haluan sinne vain viettämään todella rentoa aikaa hienojen ihmisten parissa. Pääsen puhumaan ja juomaan pääni täyteen. Mitä muutakaan sitä voisi enää toivoa?

Hitto nää mun hiukset senkus vaan sojottavat päässä päivä päivältä pidempinä. No, ei noita nyt voi vielä miksikään hiuksiksi kutsua, mutta jotain typerää mä ajattelin niille tehdä ennen reissuun lähtöä. Jääköön arvoitukseksi, kun osittain arvoitus se on mulle itsellenikin vielä. Ehkä mä värjään ne :D Niin ja sitten jos totean, että meni ihan vituiksi, niin ainahan ne voi ajaa pois. :)

No, fiilis on ja pysyy joskin vähän kieltämättä väsyttää. On tämä ihanaa tämä elämä, vaikka toki täytyy kyllä sanoa, että ainakin erilaista. Siis kun nämä päivärytmit menevät kuin sirkuksessa :D

No, ei mulla muuta sanottavaa nyt sitten ollutkaan. Jos oikein paskalla mäihällä pitäisi lopun päivän lomaa citystä. Veikkaan, että jossain vaiheessa tylsistyn ja tulen tänne notkumaan kuitenkin.

Helvetin hieno elokuu, vettä tulee kokoajan. No, viikonlopulle se on luvannut onneksi vähän parempaa keliä joskin aika saatanan sama mulle, kun olen kuitenkin töissä. Perkele tuliskin kaatamalle vettä niin ois vähän festariasennetta kaikille ankkailijoille siellä Korson perukoilla :P

Nojoo, puolen tunnin päästä aukeis kauppatorin vetykojut. Taidan lähteä kiskomaan kerrankin aamiaista sinne. En ole yhtään vetyä syönytkään koko kesänä ja sen kyllä huomaa, kun katsoo peilistä. :)