Blogi

Vittu, että tekee mieli tupakkaa!

Mä oikein tunnen, kun adrenaliini virtaa veressä. Ja mikä parasta, mä en voi mennä edes salille purkamaan näitä fiiliksiä, koska mulla on yläkroppa niin helvetin jumissa ja tänään pitikin olla lepopäivä. Huomenna mulla on rintatreeni ja perjantaina selkä ja kroppa huutaa lepoa nyt.

Olisi niin helvetin paljon asioita, mistä pitäisi kirjoittaa ja osasta on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa, mutta kun en mä vain saa jäsenneltyä niitä sanoiksi sitten millään. Kyllä mä vielä jossain vaiheessa saan ja toisaalta tässä olotilassa on varmasti parempikin jättää kirjoittamatta.

Eilen illalla(tai yöllä) tosiaan mä sain inspiraation kirjoittaa blogiin eräs juttu, mikä liittyi siihen kysymykseen, joka oli keskusteluissa, että kelle olet viimeksi sanonut rakastavasi häntä. No, aamulla oli vielä fiilis kirjoittaa se inspiraationi tänne, mutta nyt ei. Ehkä mä palaan siihen asiaan vielä joku kerta, koska siitä olisi voinut tulla ihan hyvä teksti.

Nyt mä tässä adrenaliininmäärässä, joka saa jo mun kädetkin tärisemään, tyydynkin vain toteamaan ensi töikseni, että mä en ole ikinä sanonut kenellekään niin elämäni aikana. Ja tällä en nyt tahtonut dramatisoida mitään, se vain pitää aivan tasan tarkkaan paikkansa. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän fiiliksen kanssa, mikä nyt vallitsee.

Tänään kyllä tapahtui jotain hiukan odottamatontakin, mielestäni positiivista siis. Tai näin minä sen itse ainakin käsitin, en sitten tiedä, että käsitinkö väärin. Se ei kyllä valitettavasti enää yllä nostamaan yleistunnetta plussan puolelle, mutta kaitpa se hiukan auttoi.

No, ehkä huomenna on parempi päivä tai toki onkin, koska mä pääsen heti aamusta salille, että sikäli, mutta noin ylipäätäänkin. Tästä päivästä ei voisi fiilikset enää paljon alemmas mennä.

Kaveri voitti eräästä nimeltä mainitsemattomasta tilaisuudesta viime viikonloppuna Porschen viikonlopuksi käyttöönsä. Tokihan sitä ei tarvinne lunastaa ennen kuin vasta ensi kesänä. Tällaisella kelillähän siitä ei ole mitään iloa, saatikka jos olisi lunta maassa.

Asiassa on vain yksi pieni mutta. Kaverillani ei ole ajokorttia, eikä kyllä pienintäkään aikomusta ajaakaan moista. Siksipä mun hovitehtävähän on aina ollut roudailla sitä autolla kauppaan tuon tuosta, mitä toki ihan mielelläni teen, mutta koska se kortti siis uupuu ja auto on kyllä tulossa.

Laskin 1+1.

Pitänee hyvissä ajoin kysellä siltä, että milloin se aikoo pitää tulevat kesälomansa :D

Olen joskus sanonut, että syön paljon. No, en toki aina, riippuu melko paljon siitä, että miten paljon kuluttaa, mutta siis kyllä fakta on se, että mulla on kokooni ja kulutukseeni nähden liian suuri vatsalaukku. Joskus aikanaan mä pystyin parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) syömään pari Kotipizzan perhepizzaa, onneksi nykyään moinen voisi jo tehdä vähän tiukkaa.

Mutta esim. eilen illalla mua vitutti ihan urakalla, kun kokoajan oli helvetinmoinen nälkä vaikka illan mittaan söin esim. kevyesti iltapalaksi vajaan kilon verran maitorahkaa ja ananasta parin tunnin sisään. Mä olen kokoajan opetellut jakamaan mun päivittäisiä syömisiä useammalle kerralle, mutta helppoa tuo ei tunnu olevan, kun nälkä on niin pirun ilkeä juttu. Ja siis nyt kun kulutus on melko kovaa, niin myöskin nälkä tulee helpommin.

Kovasti siis yritetään sitä, että saisi tuon keskimääräisen ruokailun annoskoon pienemmäksi ja siis kyllä se pikkuhiljaa painuu alaspäin, mutta hermo meinaa välillä mennä, kun tuntee selkeästi, että menisi vielä ruokaa vaikka millä mitalla, mutta kun ei niin ei. Masu huutaa lisää tavaraa ja suu vain pitäisi pistää kiltisti kiinni, ei ole helppoa.

Mutta jos kuvittelitte, että minä syön paljon, niin tämä ystäväiseni, joka mua kovasti agitoi treenaamaan päivästä toiseen, teki itselleen eilen pyttipannua. Minäpä kerron mitä siihen tuli. 400 grammaa naudan jauhelihaa, 8 isoa perunaa painoltaan noin 1,3 kiloa, neljä sipulia ja neljä kananmunaa. Ja tuon setin se mies sitten painoi kurkustaan alas siinä illan mittaan. No okei, se jätkä kyllä painaakin sen 140, että sikäli on sillä vähän eri kulutustasokin. :D

Mutta joo, mä kyllä pystyn uskomaan hyvinkin sen, että miksi joillakin pahasti ylipainoisilla ihmisillä on vaikeaa lopettaa syömistä, koska nälässä ei ole kiva olla ja kun nälän tunnehan on täysin suhteessa vatsalaukun vetoisuuteen. Siksipä minä en kyllä pysty ymmärtämään ihmisiä, jotka laihduttavat vain sillä, että eivät syö. Sairasta.

Aamupaino 79,6, vielä alle 80:n, mutta eipä hätää. Huomiseen mennessä se kyllä nousee taas tuon maagisen rajan yli.

Bourne Ultimatum, Ohjaus: Paul Greengrass

Bondit eivät ole koskaan olleet minun juttuni, vaikka ne kaikki toki olen nähnytkin. Ihan hyviä pätkiähän siihenkin sarjaan mahtuu, mutta noin ylipäätään ne ovat liian romantisoituja gadget-ilotulituksia, varsinkin 90- ja 2000-luvulla tehdyt. Jason Bourne on eri lajia. Tämä jannu tappaa paljain käsin ja ajattelemalla.

Tämän Bourne-trilogian viimeinen osa oli kieltämättä ihan taattua laatua. Ensimmäinen on edelleen näistä paras, mutta päätösosa kohosi kyllä kakkossijalle. Oli parempi kuin edellinen. Jollain tapaa pysyi paremmin kasassa juonena, vaikka toki juoni nyt melko kevyt olikin, mutta sehän ei näissä olekaan se pääasia vaan toiminta ja varsinkin se, että minkälaista toimintaa on kyseessä.

Leffassa oli kyllä pari melko pitkänlaistakin todella hienosti rakennettua kohtausta, joissa ei kikkailua säästelty ja siitä minä pidin. Kunnon vanhan ajan agenttimeininkiä toki nykyaikaisissa puitteisa ja nykyajan kännyköillä sun muilla, mutta kuitenkin niin, että juurikin mainitsemani Bondeissa käytetyt ihmevehkeet loistivat poissaolollaan.

Matt Damon myöskin vain sopii tuohon Bournen rooliin jotenkin niin passelisti. Joku taas sanoisi, että ei ole oikein uskottava miksikään tappajaksi, mutta toisaalta, kun lopulta tässä pyritäänkin siihen jonkinasteiseen arkirealismiin vähän kaikessa, vaikka toki tietyt toimintakohtaukset nyt menevätkin jo vähän yli, niin silti, niin myöskin samalla itse kyllä katson, että tuonnäköinen siloposkipoika se juurikin on se tappaja jos joku. No, makuasioita, mutta mulle toimii kuin se nyrkki siihen silmään. Ja vielä kun elokuvassa ei käytetä turhaan aikaa mihinkään ihmissuhdeskuvioihin, niin mikäjottei. Aina vain paranee.

Kaikki nämä kolme elokuvaa ovat hvyin samankaltaisia ja ehkä jonkun mielestä jopa hiukan liiankin samankaltaisia, mutta toisaalta tietää kyllä tasan tarkkaan, mitä saa. Minusta se, mitä tässä sai, oli kyllä ihan oman tyylilajinsa huipputekele. Tuskin tulee ihan lähiaikoina tätä parempaa agenttimättöä.

3,5/5

Tosiaan retkahdin sitten ihan totaalisesti perjantaina juopottelemaan, mutta eipä enää ole pienintäkään morkkista asian tiimoilta, kun kävin äsken rääkkäämässä itseäni salilla vajaan 1,5h:n verran. Vedin eka 40 minsaa pyörällä ja päälle reippaan käsivarsitreenin ja hieman vatsoja niin, että pyrin pitämään sykkeen kokoajan 115:n ja 135:n välillä. Eli sainpahan mun uudelle sykemittarillekin ensimmäistä kertaa todellista käyttöä ja hyvinhän tuo tuntui toimivan.

Aamupaino oli 79,6, mikä oli ihan odotettavaa perjantaisen jälkeen. Alkoholi kun tunnetusti poistaa nestettä ja näinollen negatoi kreatiinin vaikutusta. Sehän onkin yksi ehdoton syy, miksi todellakin pitäisi välttää alkoholin nauttimista jos treenaa kreatiinin kanssa, mutta ehkä mun maailma ei nyt tuohon kaadu kuitenkaan :D Paino hilaa kyllä itsensä normille tasolle viimeistään tiistaihin mennessä.

Pyörällä polkeminen meni kyllä yllättävän kivuttomasti. Ei tuntunut menevän edes pahemmin tukkoon jalat vaikka vähän pelkäsinkin moista, kun kuitenkin sen verta raskasta jalkatreeniä noin muutoin on meneillään ja en ollut oikein varma palautumisen nopeudesta vielä, kun takana ei ole vielä montaa viikkoa yhtäjaksoista treeniä. Mutta siis näköjään homma asettuu paremmin uomiinsa kuin ajattelinkaan etukäteen.

Hiukan kirpaisi äsken, kun formatoin mun koko kovalevyn ja asensin koko hoidon uusiksi. Mä en tiedä, mikä tässä paskamyllyssä oikein oli mättänyt jo pidemmän aikaa ja en kyllä millään keksinyt mitään järkiperusteista syytä sille, niin pistin sitten koko homman uusiksi ja asensin käyttiksenkin äsken.

Kirpaisi sikäli, että juuri formatoin vajaat 100 gigaa leffoja ja tv-sarjoja, mutta eipä tuon väliksi, nähtyhän nuo oli ja niitä nyt saa takaisin sen mitä haluaa ja eipä mulla mikään kiire mihinkään ole.

Nyt meneekin sitten huomispäivä mukavasti ohjelmien asentelussa. Mutta sinne salille mä kyllä menen. Krapulakin on jo hellittänyt, kiitos päiväunien. Service packin voisi kyllä kuitenkin vielä hoidella ennen yöunia.

Kyllä tietotekniikka on sitten kivaa, mä ostan kyllä talven aikana itselleni läppärin, kun alkaa tämä vanha pöytämylly varmaan kohta vedellä viimeisiään.

Mistähän ihmeestä mä keksin viime yönä avautua BMI:n kelpaamattomuudesta? No, en tiedä, mutta olen mä kyllä edelleen samaa mieltä. Taisin lukea jotain keskusteluketjua, jossa joku valitti BMI:n mukaan olevansa ylipainoinen tai jotain.

On kyllä hiukan krapula ja nelosen urheiluaamukaan ei ala vielä hetkeen. Tää on aina yhtä kivaa, kun unirytmi on tietyllä tolalla, niin sitä väkisinkin herää sitten maksimissaan vain tunti pari normiaamua myöhemmin, vaikka tekisi mieli nukkua koko päivä.

Eniten tämä ominaisuus vitutti aikanaan, kun olin intissä. Perjantaina lomille ja baariin ja kun lauantaina darrassa herää, niin sitä sitten herää kello 7:20 täysin virkeänä, kun on koko viikon heräillyt tasan tarkkaan 5:55 joka aamu. Ei kiva.

No, kaitpa tämä tästä. Onpahan nyt ainakin vähän nollattu tilannetta ja voi hyvillä mielin taas treenailla miettimättä liiemmin viinanjuontia. Vielä kun saisi sitä unta.

Mun paino tällä hetkellä on noin 81 kiloa. Olen 178 senttiä pitkä. Mun painoindeksi on tällä hetkellä 25,56.

26,83 on painoindeksi ensi keväänä, kun olen tavoitepainossani 85 kiloa.

BMI-järjestelmän mukaanhan jos indeksi on yli 25, ihminen on ylipainoinen.

Pahoittelen, etten voi nyt asettaa itsestäni valokuvaa, mutta voin vakuuttaa etten ole ylipainoinen.

Rasvaprosentista ei ole mitään käsitystä, mutta jos minun sitä pitäisi nyt arvata, niin uskoisin sen olevan jossain kymmenen tietämillä.

Ylipainoisella ihmisellä ei rasvaprosentti ole kymmenen.

Siinä teille realismia BMI:stä.

Naiset!! Jos haluatte tietää, että oletteko ylipainoisia, niin annan vinkin.

Katsokaa peiliin. Ja annan vielä toisen vinkin, olkaa realisteja. Normaalipainoinen nainen ei ole sama kuin ylipainoinen.

Painoindeksi on kyllä realistisempi mittari naisille, sen myönnän. Miehille se ei oikein toimi, ei sitten millään, mutta siltikin uskallan väittää, että ei se ole järin hyvä mittari kummallekaan sukupuolelle.

Nainen, jos haluat tietää, että oletko lihava, niin a) mittaa rasvaprosenttisi ja katso jostain tilastosta, mikä on järkevä määrä ja b) katso peiliin! Niin ja siis c) kun olet katsonut peiliin niin älä mieti sitä Sports Illustratedin tyttöä siinä Cosmon kannessa.

Kiitos.

Aion hankkia itselleni jouluun mennessä vatsalihakset, mutta aion myöskin syödä. Myönnän, olen mies, eli en ole täysin vertailukelpoinen olio, kun juurihan selitin siitä, miten naisten pitäisi tässä maailmassa toimia. Jospa kuitenkin tekisitte niin kuin toivoin?

Jumaliste, että mua vituttaa kaikenmaailman BMI:t. Ne kun kertoo yhtä paljon totuutta kuin Al Jazeera lähi-idän käytännön elämästä.

Mutta, koska saarnaaminen saa riittää, niin nyt mä lähden tosiaan nukkumaan. Öitä...

Tänään kävin päivällä kaupassa ja törmäsin vanhaan ystävään. Ystävään, ketä en ollut nähnyt pitkään pitkään aikaan. Erääseen naiseen, joka oli mun tukena joskus jo lukioaikoina, kun perheen sisällä asiat olivat melko huonolla tolalla. Neiti kysyi multa kaupan käytävällä jutellessamme, että mitäs mulle ja totesin, että vähän on vaiheessa elämä. Ja sitten mä vain sanoin sen hänelle. Sanoin, mitä olin päässäni tässä viime aikoina kelannut. En sen kummemmin sitä miettinyt, mutta jollain tapaa järkevältä ajatukselta se tuntui ja olin ihan tyytyväinen, että sanoin sen ääneen ja siksipä ehkä nyt sitten voisin kuitenkin sanoa sen myöskin täällä. Ja tiedän jo nyt, että varmaan skeptisiäkin kommentteja voisi asian tiimoilta tulla esiin.

Tuossa taannoin kirjoitin, että mä olin tullut joihinkin johtopäätöksiin sen suhteen, että mitä mä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa, koska se ei ole monellekaan minut tuntevalle ihmiselle mikään järin suuri salaisuus, että vähän hakemistahan tuo on pitkään ollut.

Kirjoitin jokunen aika sitten siitä, että olen monikeskinkertaisuus. Olen tullut siihen tulokseen päässäni, että ei ole olemassa mitään asiaa, mikä olisi minulle mikään suoranainen kutsumus. Minusta ei tule maalaria, eikä tule kirjailijaa, tai toki voisi tulla, mutta tulisiko minusta menestyvä sellainen, onkin sitten jo ihan toinen juttu.

No, mihin johtopäätöksiin minä sitten olen mukamas tullut?

Voin jo uskoa, että joku varmaan teilaisi minut ihan täysin, mutta sanotaan nyt niin kuin asiat ovat. Jotkut minua tuntevat ihmiset tietävät, että olen melko paljon huolehtiva persoona. Sehän ei toki tarkoita sitä, että sen myötä vielä minusta olisi siihen, mitä olen nyt ajatellut, mutta jollain tapaa siltikin olen vain joka kerta asioita miettiessäni palannut samaan johtopäätökseen. Siis kun jotenkin musta nyt tuntuu siltä, että se voisi kuitenkin osua mun persoonaan jollain tapaa.

Mä alan syksyn mittaan katselemaan eri vaihtoehtoja. Vaihtoehtoja sen suhteen, että mihin minä haen, koska ala on nyt melko lähellä varmuuden tunnetta. Mä ajattelin, että jos hakisin lääkikseen ensi keväänä. Heti kun on mahdollista, alan lukemaan pääsykokeisiin. Ainoastaan toinen prioriteetti talven aikana on se, että mä saan järjesteltyä vähän käytännön elämän asioita kondikseen. En usko, että sen suhteen tulee mitään ongelmaa. Kyllä ne hoituvat.

Jos käy niin, että ovet eivät aukene, niin seuraavana syksynä mä voin jatkaa tuota mun nykyistä koulua ja vaikka hakea seuraavana keväänä uudestaan, mutta siis nyt ajatukset ovat melko vakaasti tuossa hakemisen ideassa. Toki jos mä käyn vuoden vielä mun nykyistä koulua, niin sittenhän mä olisin lähellä jo valmistumista, joten sitten mä varmaankin se suorittaisin kuitenkin loppuun, mutta saa nähdä. Tavallaan mä en sillä mitään enää tekisi, mutta toisaalta en ehkä haluaisi jättää sitä kesken siinä vaiheessa, että olisi vain käytännössä lopputyö tekemättä tai jotain. No, aika näyttää.

Ja tämä ei todellakaan ole mikään päähänpisto. Kyllä mulla ajatus lääketieteellisestä kävi jo joskus lukiossa, mutta silloin vain jotenkin tiet veivät ihan toisiin aatoksiin.

Mä jo viime viikolla, kun tätä mietin vakavasti, ajattelin etten tästä kyllä mitään aio sanoa täällä, koska jotenkin mun itsetunto vaikka onkin korkealla, niin ei siltikään ehkä jaksaisi tästä asiasta sen suurempaa puimista, mutta tulin nyt siihen johtopäätökseen, että pakko mun on tästä kuitenkin mainita. Tämä koko ajatus on mulle kuitenkin niin iso juttu.

Mielenterveys ennen kehon terveyttä?

Kuten eilen totesin, niin lihastreenin kannalta olisi kaksi päivää taukoa ja meinasin, että huomenna olisin mennyt vetäisemään 1,5h:n pyörätreenin. No, totesin väärin.

Kävin nimittäin ostamassa mäyräkoiran bisseä, minkä meinasin tänään himassa kitata, tai itseasiassa aloitin jo. Huomenna on siis totaalinen välipäivä ja katsotaan josko ehkä sunnuntaina käyn jotain salilla sitten tekemässä.

Mutta kuitenkin olen ihan tyytyväinen. Vähän relaamista ei ole ollenkaan pahasta nyt. Tässä on kolme viikkoa mennyt melko rankkaa treeniä putkeen ja ehkä mä olen ansainnut muutaman bissen? Baariin kun en kuitenkaan aikonut ja tupakatkin jätin toki ostamatta enkä niitä mistään enää saisikaan, niin hyvinhän tämä lopulta taipui.

Aamun paino oli 81,2, eli ei valittamista senkään suhteen. Katsotaan mikä on sunnuntain lukema. Tänään tein rintatreenin ja alaselän sekä vatsat. Treeni meni vielä melko putkeenkin. Ensi viikolla mä pistän penkkiin 5 kiloa lisää painoa joten pitäisi mennä se 3x10 60:llä. Nyt mä tein 55:llä ja ihan kohtuullisesti onnistui, jäi jopa hiukan vielä puristusvaraakin.

Yli kuukausi täysin ilman alkoholia, niin ehkä mä nyt saan pari bisseä juoda?

Saanhan?