Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2016.
Seuraava

Turpeet rullalle  1

Maantiivistäjä ei edelleenkään toimi. Purin puolipuristimen, kiristin narukäynnistimen jousen, tyhjensin tankin, tarkistin että venttiilit eivät kanna, ilmasin ja edelleen käyntiin lähti vain kuumailmapuhaltimen avustuksella. Seuraavaksi varmaan avattava sylinterin kansi, hiottava venttiilit, tarkistettava männänrenkaat ja sylinteri. Tietysti kun koneella ajetaan pölyssä ja kurassa niin eihän se mikään ihme ole jos joku partikkeli läpäisee ilmansuodattimen, menee palotilaan asti ja kiilautuu männän ja sylinterin väliin.

No se remontti keskeytyi puheluun ja sitten olikin loppupäivä melkoista melvaamista turvekuorman kanssa. Nyt se on levällää pitkin kasvimaata, osin kynnetty,osin äestetty ja osin sekä että, tosin äestyksellä aloittaen. Oli siis pakko näyttää äestä ensin kun oli lähtötilanne niin kovin epätasainen.


Juoksuhauta  1

Päivä ei taas todellakaan mennyt suunnitelman mukaisesti. Toki arvelin että saisin päivän mittaan siirryttyä porttityömaalla, mutta en todellakaan odottanut että sinne ehtisi vasta klo 17 jälkeen.

No sen siitä saa kun naapuria auttaa. Apua siis kahden perävaunun verran ja siinä toisessa olikin remontoitavaa ihan kunnolla. Kyllä se kuntoon tuli.


Diesel 1,800 €/litra  1

Ei mennyt päivä ihan putkeen. Pitkä se oli ja vääntää sai muutakin kuin ruuveja. Mietin lähtiessä että josko tankkais vaikka oli oli vielä ainakin teoriassa 60 litraa jäljellä. Kuitenkin varsin pitkä reissu ja lähimmällä asemalla hinta oli aamupäivällä 1,129 € /l - jos oli 1,149 tai 1,179 niin joka tapauksess oli melkoinen shokki kun 55 litran kohdalla hintariville oli tullut 100 €- siis sillä hinnalla olisi tankannut traktorin ja olisi jäänyt vielä rahaa ostaa kannu (4l) pienkonebensiiniä.

Luultavasti siellä on tapahtunut seuraavaa: Kesälaatuun siiryttäessä on syötetty lukemaa 1,179, mutta pilkku on livahtanut väärään paikkaan. Samaisen automaatin logiikka en muutenkaan ollu sama kuin muilla saman firman automaateilla tähäs saakka. Toivottavasti sitä ei ole käyty sorkkimassa että korttitietojen kopioinnille jää enemmän aikaa.

Naapureilla on ilmeisesti tarve uhitella. Itelle ei tulisi mieleenkään lennättää edes leijaa lähellekään USA:n sotakalustoa. Jos tilaa jää Hot Shots tyyliin vain pari auton mittaa niin siinä voi pian käydä vahinko. Sellainen vahinko että laivan automaattitykki suolaa ohilentävän reikäjuustoksi tai joko radiomaston harus tekee lentokoneesa siivettömän. Harppuuna tai heittoankkuri olisi riittänyt, tai iso uistin siimoineen moottorista sisään. En toki tiedä saako sotalaivalla kalastaa.

Kysymys kuuluukin: Ylennetäänkö uhittelijat vai ereotetaan, ammutaan tai lähetetään Siperiaan?

No Sieltä huoltoasemalta suunta oli rautakauppa. Sinne sit tinkimään sopivaa pituuttaa, paksuutta ja väriä laiturin kanteen. Mietinnän päätteeksi tavoitteena oli 3,9 m pitkät pätkät jolloin hukkapaloja olisi tullut mahdollisimman vähän. Sitä piti olla vaan kun ei niin ei.

Onneski Hankkijalla haluttiin tehdä kauppaa ja mukaan lähti 5,4 metrisiä ja koskapa rungossa on keskellä porras niin hukkapaloja ei kannen osalta jäänyt kuin sen verran että päistä sai pahimmat vajaudet ja halkeamat pois.

Paluukuorma päivän päätteeksi olikin oma operaationsa. Ei ihan seitsemää kuutiometriä kuitenkaan. Sen teko vaan aiheutti melkoisen mylläyksen ja ennen kuin kotimatkalle pääsi pistin kevyen tasauslanan liikkumaan.

Nyt tää saakelin kone huutaa jotain päivityksiä.


Vain pakki puuttuu  1

Täryissä oli ongelmia. Aivan varmasti molemmat ovat rikki samasta syystä:

Luulisi että perässäkäveltävä maantiivistäjä on suunnilleen yhtä helppo käyttää kuin kottikärry, mutta näköjään se vaan aina on niin että pitäisi kädestä pitäen opettaa, jatkuvasti valvoa tai sanoa suoraan että hae vuokraamosta- on meinaa sen verran kallis harrastus tuo korjaaminen:

Tankin korkki- siis yksinkertainen kierrekorkki hajotettu tankkauksen yhteydessä vääntämällä väkisin väärille kierteille. Samoin hajotti entinen tyttöystäväni pienillä kätösillään uuden Valtran öljyntäyttökorkin kierteistä puolet.

Täryn käynnistimiä on jo kaksi mennyt solmuun tai palasiksi, molemmat siitä syystä että puolipuristimen käyttö on ollut liian vaikeaa tai unohtunut. Käynnistimen naruja on mennyt samasta syystä vaikka kuinka monta poikki.

Kahteen otteeseen on jouduttu avaamaan suunnanvaihtomekanismi ja tänään avauskertoja tuli taas kaksi lisää. Suunnanaihdossa on siis yksinkertainen pumppu. Joku valopää on kuitenkin repinyt suunnanvaihtovipua niin lujaa että pumppua käyttävän vivun päästä kaksi kuulalaakeria on mennyt murusiksi ja muruset tietysti pumpun sisälle. 8 mm männän rajoitintappikin oli kahtena kappaleena. Liekö sit ollut sama idiootti joka katkaisi kaasuvaijerin ja rikkoi vielä kaasuvivunkin.

Ensimmäisellä avauskerralla sain korjattua laakerit, mutta pumppu ei toiminut. Toisella kerralla sain pumpun kuntoon, mutta siinä vaiheessa remontti oli vienyt jo noin seitsemän tuntia ja kun päivälle oli muutakin ohjelmaa niin koeajo jäi tekemättä. En siis tiedä peruuttaako vieläkään, mutta pakko olisi pakin toimia jos sillä meinaa seinen virustat tiivistää.


Kuumia liitoksia  1

Eiliset poraventtiiliasennukset oli tehty kuumiin ja paineellisiin putkiin puikkohitsaamalla. Ei minusta niiden tekemisessä paljon apua ollut. Mitä nyt pari kertaa jatkovarsia jumpattiin porauslaitteesta irti ja sovia kiinni.

Tänään sitten päästiin käsiksi siihen varsinaiseen vikapaikkaan eli neljä kerrostaloa oli ehkä tunnin tai kaksi kaukolämpöä vailla ja se vikapaikan talo noin kahdeksan tuntia.

Nyt on kuitenkin lämpö päällä ja uusi putki odottaa eristäjää. Sitten taas linjan pitäisi kestää kymmeniä vuisia ainakin tuolta pätkältä.

Seuraavana päivänä olikin sitten vaikeuksia- täry ei suosiolla käynnistynyt, sitten kun se käynnistyi niin se oli kuin Helkaman mainos eli vain pakki puuttui.


Kylmä huhu  1

Tänään olisi ollut hyvä päivä lämpökatkolle. +16 lämmintä, mutta yhtään putkea tai kaapelia ei vielä mennyt poikki. Huomenna tähän aikaan sen sijaan toivottavasti viallinen putki on vaihdettu uuteen ja järjestelmä ilmattu.

Olin siis jo maanantaina menossa avaamaan sitä siltä varalta että maa on vielä jäässä. Ei ollut jäässä ainakaan putkilinjan tuntumassa. Tiistaina tuskaa tuotti tunkki. Se oli ollut lainassa ja tiedä sit mitä sillä oli tehty.

No sitten kun tunkki viimein toimi niin oli vuorossa viimeiset kesärenkaat alle eli Toyotaan. Samalla sit tarkistin että kaikki jarrumännät liikkuvat moitteettomasti, takarummut käytin irti ja tarkistin että automaattisäätö toimii. Sen päälle sit painepesuria.

Oman auton vanhoissa alumiinivanteissa alkaa olla sanomista, siis vanteen sisäpuoleen on tullut bitumia ja ilmeisesti jarrupölyperäistä töhkää. Parempi sekin kuin ruosteiset peltivanteet.


Voi kun tietäisit  1

Tänään oli herätykello soimassa. Harmitti herätä tuntia aikaisemmin. Vaan ei se päivä silti hukkaan mennyt. Ehkä juurikin se tunti mahdollisti sen että ehdin avuksi putkiosien rahtaamiseen ja ehdin käydä katsomassa miltä näyttää kunnan rajan toisella puolella.

Paluukuormassa olikin sitten pelkkää tuhkaa. Se on sikäli harmi että puolimatkassa olisi kaivattu hiekkalaatikkohiekkaa, mutta se jäi nyt väkisinkin hakematta. Tänään oli ajokelin puolesta kultainen päivä. Siis sellainen päivä ja todennäköisesti viimeinen että pystyi ajamaan lammen vieressä kaivetulla maalla ja ojista yli jäätä pitkin. Huomenna keli näyttää lämpenevän pysyvästi plussalle ja sen päälle pari päivää kuurosateita. Kyllä saa lumipeite kyytiä ja hiekkalaatikkohiekan noutaminen henkilöautolla on todennäköisesti mahdotonta.

Päivän päätteeksi pätkin perävaunulastillisen polttopuita. Ei ne kovin kummoisia olleet, mutta jo meinasi joku nekin vetää välistä myyntikasaansa. On vaan vähän sellaisia puita noi että niistä pitäis saada 150 € kuutiometriltä että niistä pääsisi omilleen. Näin ollen jos ne meinaa myydä voitollisesti niin varmaan ainoa keino on sahata puruksi ja myydä kilon pusseissa savustuspuruna- tai niin ikään pienissä pusseissa joillellekin pienten eläinten kuivikkeiksi.

Ehkä ne kuitenkin parhaiten lämmittävät grillissä tai saunan kiukaan tulipesässä.

Reilut 20 vuotta sitten poltettiin pitkään visakoivua. Sitä oli määrällisesti paljon, mutta valitettavasti kahdessa osoitteessa sama juttu eli ei oltu tajuttu kaataa ennen kuin oli liian myöhäistä. Sääli asiakkaiden kannalta, mutta kyllä se vaan vähän niin on että kotimaiset puut sisältä lahonneina onttoina kuorina kelpaavat vain polttoon.

Sen sijaan kurpitsa- tuo syksyisen säilymisen ihme huoneenlämmössä antautui viimein. Ilman mitään säilöntää, lakkaa tai lisäaineistusta se oli muutamaa neliösenttimetriä lukuunottamatta ihan syötävän näköinen sisältä.



April  1

Nyt kai pitäisi vaihtaa kesärengastusta alle. Jäi vaan tältäkin päivältä väliin kun arvelin että matkan varrella voisi olla vielä jäätä tai muuten vaan liukasta. No kyllähän sitä oli, muttei enää paluumatkalla kuin yhdessä paikassa keskellä metsää.

Päivän ratoksi oli ohjelmassa runkopuiden laittoa ja veden päällä kävelemistä. Muuten meni ihan hienosti, mutta kun toiseksi viimeistä poikkipuuta laiturin tilapäiskanteen ruuvasin kuului loiskaus. Onneksi ole vain ruuvi eikä väännin tai kärkisarja. Tietysti sukkana tolpan juuresta veteen.

Naureskelin siellä sitten keväällä syntynyttä saarta. Ainahan se siinä on ollut tai ainakin sata vuotta, mutta nyt vesi on vaihteeksi niin alhaalla että saappailla pääsisi sata metriä rannasta. En tosin tiedä kuinka kantavaa se on.


Huomisen uutisia  1

Aamulla hieroin silmiäni ja luulin olevani unessa- lehdessä siis luki että Olkiluoto kolmosesta pumppaillaan jo vettä läpi ja polttoainesauvoja survotaan sisään sitä tahtia että syksyllä Suomi on omavarainen sähköntuotannon osalta.

Hämeenlinnan paikallisuutisissa taas kerrotaan että HPK on saanut Kovaltchukin kolmivuotisella sopimuksella.

Sen varjossa SCC peruskiven muuraaminen ja rahoituksen järjestyminen Nigerian prinssin rahoilla kuulostaa ihan uskottavalta.

Hämeenkaareen perustetaan vastaanottokeskus. Siis sellainen josta päivittäin viedään ryhmä uimaopetukseen viereiseen uimahalliin ja kurssin läpäisseet pääsevät Vanajalle kalastamaan roskakalaa kolmessa vuorossa.

Vastaanottokeskuksen imussa vastarannalle elämyspuiston tienoille perustetaan kolme jätettä ja kierrätysmateriaalia hyödyntävää pienvenetehdasta. Siellä romuautojen moottoreita kunnostetaan ja marinoidaan, vanhat sohvat muutetaan sisustusmateriaaleiksi ja lopputuloksena on veneitä joilla muunneltavan sisustuksen ansiosta ylösalaisin käännettynä majoittaa 4-6 henkisen perheen tiiviisti, mutta lämpimästi.

Kaatopaikkamaksut siirtyvät historiaan kun optisen lajitteluaseman kolmosvaihe käynnistyy. Ekokemiin lähteviä ongelmajätteitä lukuunottamatta kaikki jäte pystytään lajittelemaan ja hyödyntämään muutekin kuin polttamalla. Jätteen kuljettaminen tapahtuu jatkossa omakotitaloista kahdesti viikossa, kerros ja rivitaloista kolmesti viikossa ja älykkäiden roskisten ansiosta materiaalin keruuajoneuvoilla ei ajeta tyhjille laatikoille turhaan.

Älyroskis on suurin keksintö sitten matkapuhelimen. Se hoitaa esilajittelun puolestasi, on hajuton ja tuottaa sähköä talvellakin enemmän kuin kuluttaa.

Seuraava