Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2006.
Seuraava

Perkeleen työtä se on. Loputonta yötä, työtä neron  2

Tarttis vissiin hankkia enemmän kiukkua. Olen täällä muutamaan otteeseen maininnut, kuinka asuntoni on kuuma kuin sauna, ja siitä syystä pidän ikkunoita ja parvekkeen ovea mahdollisuuksien mukaan auki.
Näin myös eilen.

Raahauduttiin ukon kanssa petiin kymmenen nurkilla, ja avattiin jokainen ikkuna auki.
Tuossa taloyhtiön pihalla olivat taas nämä ihkut sosiaalipummit, he ovat siellä aina joka helevetin päivä ja joka helevetin ilta. Ja en edes liioittele, kun sanon että joka päivä ja ilta. Talvisin eivät onneksi ole noin paljoa tuossa pihalla. Korostan, ettei mua häiritse se että pihalla oleillaan, mutta kun noi samat naamat on tuossa pihalla ja kun kukaan muu ei koskaan pääse sinne alueelle istumaan kun ne vetävät kaljaa ja örveltävät siinä. Niin se vituttaa.

Eilen illalla kymmenen aikoihin teki mieli mennä huutamaan rivouksia parvekkeelleni joka sijaitsee viimeisessä, elikäs viidennessä kerroksessa.
En kuitenkaan jaksanut kuin mulkoilla heitä tooodella vihaisesti. (Ihan kuin he mua olisivat edes nähneet)
Yhdeltätoista olin jo ottamassa ilmaa keuhkoihin huutaakseni heille, mutta tukahdutin vihani. Vitutti jo muutenkin kaikki muu, etten nyt jaksanut alkaa riehumaan, koska ajattelin heidän siirtyvän sisätiloihin kohta puolin. Ja paskat. He olivat siellä riekkumassa vielä yhden aikoihin.

Aamulla heräsin 6:25. Vitutti ja väsytti, vatsa oli sekaisin ja päähän koski ja koskee vieläkin. Puin päälleni pyöräilyvermeet ja kengät. Ukko heitti, että soita töihin ettet jaksa lähteä sinne, että nukutaan koko päivä. Idea houkutteli, mutta menin kengät jalassa köllöttelemään vielä sängylle kymmeneksi minuutiksi ja ajattelin sitä vitutusta, joka iskee heti kun kello lyö kahdeksan ja työt alkaa.

Sitten tein sen, jota mieleni teki-Ilmoitin töihin, etten tule sinne tänään, ja menin takaisin nukkumaan. Olen nukkunut melkein koko päivän. Muutamia hetkellisiä pirteyspyrähdyksiä lukuunottamatta. Nyt voisi mennä takaisin koisimaan.


Kenen antaisit  1

Tuossa tuli erään Cityläisen kanssa puheeksi pissaleikit, tai no mä otin asian esille eräässä viestissä, ja rupesin miettimään että kuka olisi sellainen henkilö jonka antaisin kusta päälleni. Tulin siihen tulokseen, että Mike Patton voisi olla sellainen tapaus. Hänellä kun on jo valmiiksi kokemusta naisten päälle kusemisesta, niin ei olisi niin epävarma olo, sekä onhan hän aikas namu tapaus x)

Ja ei, en ole kiinnostunut pissa-enkä kakkaleikeistä. Tuli vain tällainen mieleen.


puheluennätys

Olen viimeksi jutellut ukkoni kanssa viime torstaina, vai olikohan se perjantai, aivan sama mutta siis useita päiviä sitten.
Ja sitä ennen nähtiin vissiin alkuviikosta, en edes muista, mutta kuitenkin. Hän manasi sitä, kun oli unohtanut, että Ruisrock on tuloillaan ja sitä että siellä olis ollut hyviä esiintyjiä. Sanoin, että no mä voin lähteä sun kanssa sinne. Totesi siihen, että lauantai on loppuunmyyty ja höpisi jotain kavereistaan, jotka hekin olivat unohtaneet ostaa liput.
Seuraavana aamuna hän nousi ajoissa ylös tarkistamaan lipputilanteen, taisi silloin sanoa että yhden lipun sai varattua, mutta se oli la-su päiville.
Myöhemmin päivällä selvisi että ovat lähdössä kavereiden kanssa sinne, ihmettelin sitä, miten hänen kaveritkin noin yht äkkiä saivat liput varattua.
Perjantaina olivat kavereiden kanssa joissain kemuissa. Lauantaina lähtivät Ruisrockiin ja olen häneltä saanut muutaman tekstiviestin koko tänä aikana. Huvitti hänen lauantainen viesti, että salakuljettivat viinaa sisälle jne jne ja että olen hänelle rakas jne jne. (Koska harvemmin mulle mitään tuollaista laittelee, siis että olisin hälle rakas, joten tuossa yhteydessä tuo tuntui epäillyttävältä..)

Sunnuntaina sain iltapäivästä viestiä, jossa ei sen kummempaa ollut,manasi vain kun ei neljää ruusua nähnyt ja että on nahka palanut.

Ja eilen sain kolmelta päivällä viestin jossa valitellaan univelkaa ja sitä, että tarttis lähteä junalle niin pääsis nukkumaan univelkaa pois ja että on kroppa ihmeissään (Oli kaverinsa luonna yötä) Kirjoitti soittavansa myöhemmin. En jaksanut vastaa kyseiseen viestiin ja jään odottaa puhelinsoittoa.

Jostain syystä iskee armoton vitutus. En oikeastaan tiedä edes mistä. Yksi syy voisi olla se, etten ymmärrä miksi pitää vetää hirveitä lärvejä, kun tietää että saa armottomia krapuloita+on tuollainen helle niin tulee vielä herkemmin krapula. Ei musta ainakaan ole kiva olla jossain vieraassa paikassa krapuloissa.

Hän soittaa mulle hieman ennen kahdeksaa, olin juuri menossa suihkuun, tai siis olin jo mennyt suihkuhuoneeseen kun kuulen luurini soivan. Vastaan siihen. He olivat vieläkin Turussa, kun kysyin että oliko niin paha krapula että ette junalle edes kyenneet ei tullut mitään vastausta, selitteli jotain vain että piti pari elokuvaa katsoa.

Tainut olla todella mielenkiintoista seuraa Turussa, kun ei malttanut kotiansa lähteä päivällä ja vasta juna-asemalta uskaltaa soittaa mulle.
Tuo puhelu kesti 40.sekunttia, kun sanoin tuon elokuvaien katselun jälkeen, että mä lähden nyt suihkuun ja lopetin puhelun.




Hakkaa päälle  1

Olo on kuin hakattu. Reidet alkaa olemaan taas normaalit torstain kramppien jäljiltä, mutta olkapäät, niska, selkä, lapaluut ja alaselkä on aivan jumissa. Liekkö perjantainen painiottelu olevan syy tuohon. Olisin varmasti joutunut teholle, jos olisin osallistunut itse kilpailuihin, sen verran hurjan näköistä touhua se oli.

En muista monelta lähdin Kaisaniemestä, taisi olla puolen kahdentoista tai sitten puolen yhden junalla. Muistihärö ei johdu siitä, että olisin ollut kännissä vaan siitä että olin väsynyt. Oli suorastaan ihme, etten nukahtanut illan mittaan, märät vaatteet pitivät yllättäväen virkeänä. Niin ja kaikille tiedoksi, ollaan painikumppanin kanssa vanhoja tuttuja eikä meidän välillä ole mitään, kun oli osalla ollut sangen hauskoja ilmeitä kuulemma.

Olihan tuolla ihan hauskaa, vaikka kuulinkin illalla että eräs osallistujista oli todennut, että jos Suojelusprkl tulee tänne niin hän ei tule :D
Olisi hän voinut sen ilmaista tietenkin minulle suoraankin, koska mulla ei ole mitään havaintoa mitä olen kyseiselle henkilölle tehnyt/sanonut että hän noin mulle oli möksähtänyt.

Tältä pohjalta sunnuntain viettoon. Kohta Helsinkiin. Plääh.


Ärsyttävä piirre  1

Mua ärsyttää ihmisissä ehkä eniten sellainen piirre, jos ihminen joka ei voi sietää jotain ei sitä voi hänelle sanoa, vaan pitää jauhaa paskaa selän takana. Itse ainakin sanon aina suoraan sille henkilölle, jos en hänestä pidä, enkä ala toisille siitä manaamaan sen henkilön seläntakana. Pitää sanoa mitä ajattelee, eikä teeskennellä. Piste.


Mistähän voisi vuokrata desibelimittarin?  5

Mua raivostuttaa meidän pihalla rääkyvät rättipäiden pennut. Miten on mahdollista, että pienet lapset rääkyvät vielä klo 22 jälkeen pihalla?!? Eikö noilla äpärillä ole nukkumaanmenoaikaa? Yritä siitä sitten nukkua, kun on pakko pitää ikkunoita auki kuumuuden vuoksi ja nämä rääpäleet huutaa suoraan huutoa pihalla! Ei mun mielestä tuohon aikaan pikkulapset saisi olla enää edes pihalla, ei ainakaan pitämässä tuollaista meteliä.

Muutama viikko sitten yksi näistä ärsyttävistä pennuista lopetti rääkymisen siinä vaiheessa kun sen käsi murtui. Sitä en tiedä miten se murtui, mutta ambulassilla se vietiin kotoa pois ja kättään valitteli.

Eilen kun olin lähdössä fillaroimaan hartsulle päin. Nämä ääliöt rääkyivät ja säntäilivät ympäriinsä siinä pihalla ja potkivat palloa siten että sen "maalivahdin" selän takana oli rappukäytävän pitkä lasinen seinä. Hyvä meno!! Kukahan sen ikkunan korvaa, jos he sen pallollaan rikkoisi?

Siinä kun heidän ohitse käppäilin fillaria taluttaen, huomasin kun nurmikolla yksi niistä äpäristä vääntää itkua.
Kävin pyykkituvassa nopeasti pyörähtämässä varaamassa pesukoneen huomiselle ja kun tulin takaisin pihalle, tämän klaanin isoveli, ikää varmaan 10v, oli ottanut sen itkua vääntävän veljensä syliin ja piteli sen pennun jalkapohjassa vessapaperia ja asfaltti heidän allaan oli veren peitossa. Kyllä-vessapaperillahan tuosta selvitään!! Jos mulla ei olisi ollut noin kiire, olisin varmasti kommentoinut heidän tekemisiään
Miksi helvetissä pitää juosta sellaisella pihalla paljain jaloin, jossa porukka grillailee ja juo kaljaa?

Ja saman reaktion olisin saanut, vaikka kyseessä olisi ollut suomalaisia pentuja. He sentään ymmärtävät, jos heille sanoo jotain suomen kielellä. Noi rättipäät eivät tajua edes puhetta! Ja mun kokemuksesta voin todeta, että suomalaisten pennut eivät rääy noihin kellonaikoihin enää kerrostaloalueen pihoilla


Seuraava