Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2008.

hmmm  3

Väsyttää. Ja pieni ärsytys. Täällä kotikotosalla on ihan mukavaa, mutta iskä kun muutaman olusen ottaa, niin muuttuupi hieman nuo puheensa. En jaksaisi.

Oppilas oli päivällä ok. Säestysharjoitus ei ollut, koska yhtä oppilasta ei ensin kuulunut ja toiset kaksi eivät tajunneet ohjeistuksesta huolimatta mennä oikeaan paikkaan. Meni aikaa hukkaan.

Se oppilas jota ei kuulunut, ei tullut ollenkaan konserttiin. Ei ilmoittanut mulle, vaikka eilen tunnilla sanoin, että Pitää Ilmoittaa. Olivat sen sijaan ilmoittaneet meidän reksille. Vittu että on fiksua väkeä.

Ääh. Joo. Ehkä ei ulkopuolisen silmin/korvin vaikuta kummoiselta, mutta eipä sen nyt väliäkään.

Konsertti sinänsä meni kivasti. Turhan pitkä ohjelma, mutta syksyllä vähän muutetaan systeemejä, niin ei veny tilaisuudet.

Sain yhdeltä lapselta suklaata. Nice.

Suklaayhdistyksen lahjakortti tuli torstaina postissa. Nice.

Yksi tyyppi olisi tänään ollut pk-seudulla ja lähtee huomenna puolilta päivin. No. Mä menen takaisin vasta sen jälkeen... Joku voisi sanoa, että kyllä sitä jaksaa mennä jos oikeasti kiinnostaa, mutta mä en jaksanut tänään lähteä enää junailemaan. En. Vaan. Jaksanut.

Ilmeisesti ilta menee euroviisuja katsellessa itsekseni tuolla sohvalla. Jepjep.





I saved a life today  4

Istuin seiskakakkosessa menossa töihin, kun multa kysyttiin, häiritseekö pienen ikkunan avaaminen. No ei häirinnyt ja ikkuna avattiin. Hetken kuluttua kädelle lensi leppäkerttu, ihan pieni semmoinen. Tarkemmin sanoen kaksipistepirkko.

Pistin pirkon kävelyretkelle tyhjälle istuimelle vieressäni ja seurailin sen matkaa. Kiipesi ylös selkänojalle asti. Olin jäämässä parin pysäkin jälkeen pois, kun sain päähäni ajatuksen. Että en minä voi sitä pientä olentoa bussiin jättää, ihan varmasti liiskaantuu. Tahallisesti tai tahattomasti. Tarjosin käden sille kiipeilytelineeksi ja viimeisen pysäkinvälin muut matkaajat saivat ihmetellä omituista käytöstäni :D

Pirkko sormenpäässä siirryin varovasti ulos ja laitoin minimatkustajan kalliolle. Otin kuvankin - pistän tänne kun ehdin.

Tuli hyvä mieli. Aurinko paistoi ja mustarastas lauloi.

***

Oli tullut postissa yksi keikkapalkkiokuittikin. Mukavaa :)

Enää tasan 7 kuukautta mun synttäreihin.


edistystä!  3

Erään liikkeen eräs korjaamo on lopultakin muuttanut Helsinkiin. Sain sedän puhelimitse jopa kiinni ja kas, lupasi maanantaina soittaa mulle, kun on nähnyt erään toisen soittimen ja tietää, miten paljon se tarvitsee aikaa operointiin.

I'm very pleased.

Nut puen ja suuntaan töihin. Tosin puolentoista tunnin "urakkaa" ei voi töiksi enää oikein sanoa xD




juhana ja pihkat  5

Juhana on ihana. Tuleekohan se heinäkuussa samoihin lavatansseihin mun kanssa? Ja saankohan mä kutsua sitä Osmoks, jos haluan... <3

***

Apdeittiä. Olen pihkassa neljään. Muhun on ENÄÄ 2 pihkassa!!! Yksi vähemmän kuin viimeksi asiasta ulistessa. Hoho. Elämä on niin muuttuvaista.

***

P.S. I love you... Eeeeeh. Not. Sitä piti vaan sanoa, että päätin puoli minuuttia sitten ruveta posEtiivisemmaksi ihmiseksi. Mökötys riitti just nyt.

***

Siis voieivoiei! Nyt on taas neljä, jotka muhun pihkassa. IIH, jännää. Kuten on sekin, että kaveri saattaa muuttaa samaan taloon. Mahdollisesti samaan rappuunkin. Tai sitten jompaan kumpaan noista kahdesta muusta. Mutta koska asia selviää vasta kuukauden tai parin päästä, on parempi olla intoilematta liikoja.

Kahdeksi töihin. Yksi uhri ilmoitti aamulla olevansa kipeä, eikä pääse torstaina konsääriin. Harmillista, kun oli harjoitelleet kahden muun kanssa hyvän biisin. Täytyy itse sitten tuurata. Joka tapauksessa tästä sairastapauksesta johtuen koitin järjestää viimeisiä uhreja saapumaan paikalle aiemmin. Kahdella on puhelin kiinni vielä (niin pitäisikin, koululaisilla), yksi vastasi että sopii. Täytynee hyökätä töihin ajoissa ja pyydystää ne kaksi muuta ennen kuin ehtivät lähteä kotiin ja selvittää tilanne. Toivottavasti onnistuuuuuuuu... Pistetään onnistumaan, niin ei tarvi miettiä.

Vähän jännittää myös se, löytyykö tila jossa emme jää takalukittujen ovien taakse. Jännittää, vaan ei ahdista :)


tetete-hohoho-kaskaskas  1

Epäilen erään työyhteisön kohta hermostuvan, kun sain tehokkuuskohtauksen ja hoidin eilisen ja tän päivän aikana parit asiat tietouteensa sähköpostitse. Muuta keinoa ei kylläkään ole, kun ihmiset käy töissä eri päivinä jne. Noooooooh, pari vastaustakin tuli jo ja niissä otettiin eräs ehdotus hyvin vastaan. Ehkä voidaan siis katsoa mun toimineen ainakin osittain oikein.

Vähän jännittää myös oppilaiden & vanhempien reaktio infopostiin, jonka lähetin. Laitoin viestitkin, että lukekaapas. Kommentit ja/tai kysymykset pyysin mailitse, koska en tykkää roikkua puhelimessa. Ja kuitenkin olisivat pistäneet viestin, että soitatko tästä ja tästä asiasta, jolloin asian hoitaminen olisi mennyt mun puhelinlaskuun, jota työpaikka ei tod. korvaa. *spekulointia*. Parhaassa tapauksessa vastaavat, että ok, hommat kunnossa ja aikataulut hyväksytty jne. Toiseksi parhaassa kukaan ei vastaa mitään ja homma toimii silti (kaikki ovat ajallaan vaaditulla paikalla). Pahimmassa tapauksessa tulee aikojen venkslausta ja säätöä, kuten yleensä aina keväisin, kun viimeinen opetusviikko menossa.

***

Äskeistä kirjoittaessa oli tullut yksi ok-vastaus :)

***

Vielä kun jaksaisi muistutella toisen paikan soittajia torstain konsääristä. Sekin vähän jännittää taas, tilaisuus itse siis, mutta niin ne aina. Tällä kertaa en edes yritä säestää kaikkia itse. Helpot vaan :P