Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on herkkyys.

Eron syyt naisten ja miesten näkökulmasta  10

Heterosuhteissa miesten ja naisten käsitykset parisuhteen toimivuudesta näyttävät erkaantuvan. Parisuhdeneuvojat ovat jo jonkin aikaa ihmetelleet, miksi erot tulevat miehille niin usein yllätyksenä.

Nyt on tutkimusnäyttöä siitä, että naiset havaitsevat eroon päättyvissä liitoissa ongelmia jo suhteen alussa. Monet miehet huomaavat parisuhteen ongelmat vasta eron jälkeen.

Miksi naiset ja miehet näkevät parisuhteen niin eri tavoin?

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasen mukaan parisuhteen ongelmien syyt tulisi selvittää, jotta voidaan kehittää keinoja suhteen parantamiseksi.

Entä jos toinen osapuoli ei näe mitään ongelmaa?

Psykologian tutkija Hannah C. Williamsonin ryhmä tutki parisuhdeongelmien syntyä. Oliko parilla ongelmia jo avioliiton alussa vai ilmaantuivatko ongelmat vasta myöhemmin? Missä vaiheessa ne muuttuivat vakavammiksi?

Tutkimuksen avioparit vastasivat kysymyksiin neljä kertaa avioliiton kolmen ensimmäisen vuoden aikana.

Varsinaisten erojen syiksi kerrottiin vuorovaikutuksen ongelmat, luottamuspula ja uskottomuus. Syyt ovat samoja kuin aiemmissakin erotutkimuksissa.

Williamsonin ryhmän tutkimuksessa kävi ilmi, että vaimot olivat miehiä herkempiä havaitsemaan parisuhteen ongelmia, ja he myös useammin huomasivat ongelmien pahenemisen. Vaimot tunnistivat liiton alussa seitsemässä tapauksessa kolmestatoista parisuhdeongelman, joka myöhemmin johti eroon, kun taas vain yhdessä tapauksessa kolmestatoista oli mies huomannut jo naimisiin mennessään myöhemmin eroon johtavan ongelman.

Tutkimuksen mukaan eroon johtavien parisuhteiden ongelmat näyttävät naisten mukaan alkaneen jo suhteen alussa. Monet miehet taas eivät huomaa mitään ongelmia edes eron jälkeen.

Monet parisuhdeongelmat ovat pysyviä, eikä toisen osapuolen toive ongelmien selvittämisestä yleensä johda mihinkään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että ongelmien ilmaantuessa miehet vetäytyvät ja vaimot turhautuvat ja hakevat lopulta eroa.

Tutkimuksen mukaan ongelmiin ajautuvilla ja eroon päätyvillä pareilla on jo suhteen alussa muita vähemmän rakkautta ja tyytyväisyyttä tukevia ominaisuuksia parisuhteessaan.

Naisten ja miesten käsitykset avioliiton laadusta ja ongelmien selvittämisen tarpeesta näyttävät olevan hälyttävän kaukana toisistaan. Miehet eivät ole halukkaita tai kykeneviä ratkaisemaan ongelmia, joita he eivät nähtävästi edes huomaa olevan. Naiset taas haluavat jotain, mitä miehet eivät ilmeisesti pysty hahmottamaan.

Naisten sanotaan jo nyt olevan liian nirsoja parisuhdemarkkinoilla. Tämän tutkimuksen ja erotilastojen perusteella näyttäisi ennemminkin siltä, että naisten tulisi vieläkin tarkemmin harkita parisuhteensa laatua ennen sitoutumista.

Vaihtoehtoisesti naisten on sopeutettava odotuksensa todellisuuteen.

Alkuperäisen tutkimusartikkelin voit lukea tästä.


Parikymppiset vauvakuumeessa  7

Suomessa harva tekee lapsia nuorena, ja yhä useampi ei edes harkitse perheen perustamista alle kolmekymppisenä. Yllättäen Väestöliiton tutkimuksessa ilmeni, että pahin vauvakuume tulee kuitenkin jo parikymppisenä.

Onko nykyelämä ihan biologian vastaista?

Vauvakuume tarkoittaa voimakasta kaipuuta saada oma lapsi. Vauvakuumetta voi olla sekä naisilla että miehillä.

Vauvakuumeella on varmasti biologinen pohja, mutta se tarttuu ja leviää myös sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan se voi tarttua esimerkiksi ystävistä, sukulaisilta ja työkavereilta.

Vauvakuumetta aiheuttavat mm. vauvanvaatteiden ja lelujen katselu, vauvan sylissä pitäminen, vauvojen näkeminen livenä tai kuvisssa, vauvan hoitaminen, nukkuvan vauvan katselu tai leikkivien ja nauravien lasten seuraaminen.

Väestöliiton Perhebarometrissä tutkitaan aina jotakin parisuhteeseen ja perheeseen liittyvää teemaa. Vuoden 2015 tutkimuksessa tutkittiin syntyvyyttä. Osallistujilta kysyttiin myös vauvakuumeesta: millaisia ajatuksia vauvat ja pienet lapset herättävät vastaajassa. Tutkimuksessa lapsettomat (n=1526) ja yksilapsiset (n=703) vastaajat arvioivat vauvakuumettaan.

Naiset tulivat äideiksi viime vuonna keskimäärin 29-vuotiaana ja miehet isäksi 31-vuotiaana. Vauvakuume on kuitenkin kovimmillaan selvästi paljon aikaisemmin.

Vauvakuumeelle herkimpiä näyttävät tutkimuksen mukaan olevan lapsettomat 20-25-vuotiaat naiset. Herkkyys vauvakuumeelle heikkenee naisilla iän myötä. Mitä vanhempi lapseton nainen, sitä heikompi vauvakuume!

Miehet ovat herkimmin vauvakuumeessa 26-30-vuotiaina.

Yhden lapsen vanhemmat kokevat muita herkemmin vauvakuumetta, mutta muiden naisten tapaan yhden lapsen äidin kuume hiipuu iän myötä. Yhden lapsen isillä vauvakuume oli pahin 31-35-vuotiaana.

Voimakkaimmin vauvakuumetta aiheuttivat vauvan sylissä pitäminen ja hellittely tai nukkuvan pienokaisen katselu.

Perhebarometrin mukaan nuorin ikäryhmä haaveili isommasta lapsikatraasta kuin heitä vanhemmat. Miksi vauvakuume hiipuu iän myötä, ja juuri silloin kun suomalaiset ajattelevat, että on sopiva hetki saada lapsia? Heikkeneekö hedelmällisyys, estääkö aikuisen todellisuus vai tuleeko pupu pöksyyn?

Toukokuun Tietovuoto: Vauvakuume voimakkainta parikymppisillä. Väestöliitto 10.5.2016.


Suopeus seksismille saattaa heikentää liittoa  33

Parisuhteen tasa-arvoisuudesta on tehty erilaisia tutkimuksia. Joissakin tutkimuksissa yhdessä tekeminen ja asioiden jakaminen tasaveroisesti on näyttänyt lisäävän parisuhdetyytyväisyyttä ja hyvää seksiä. Toisissa on huomattu perinteisemmän roolituksen tuovan etuja ainakin makuuhuoneessa. Varsinkin jälkimmäisiä tuloksia on innolla uutisoitu Suomessa.

Suopea seksismi tai hyväntahtoinen seksismi (benevolent sexism) on käsite, jonka mukaan naisen kuuluu olla miehensä erityisessä suojeluksessa ja rakkaudenosoitusten jatkuvassa keskiössä. Tausta-ajatuksena on miehen yleisen dominanssin ehdoton hyväksyminen. Perheen pää, eli mies, antaa naiselle tässä vaihtokaupassa erityishuomiota ja suojelusta. (Naisen ei esimerkiksi tarvitse ajaa autoa tai ymmärtää pankkiasioita.)

Tämä suopean seksismin tarjoama arvostetun henkilön asema horjuu kuitenkin helposti avioliiton pienimpienkin kurttujen ilmaantuessa. Naisen korkeat odotukset rakastettuna ja huolehdittuna olosta eivät toteudukaan.

Matthew D. Hammond ja Nickola C. Overall Aucklandin yliopiston psykologian laitokselta keräsivät heteroparien raportteja parisuhdeongelmista ja -tyytyväisyydestä kahdessa eri tutkimuksessa.

Naisten suhtautuminen suopeasti seksismiin ennusti suurempia romahduksia parisuhdetyytyväisyyteen, kun pari kohtasi isoja ongelmia suhteessaan, tai jos kumppani käyttäytyi loukkaavasti. Pitkissä parisuhteissa pettymys oli erityisen voimakasta.

Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa suopeaa seksismiä kannattaneiden naisten olevan erityisen herkkiä kaikille parisuhdeongelmille; he ovat tavallaan sijoittaneet niin paljon panoksia suhteeseensa ja elättelevät uskomusta naisen erityistarpeesta tulla suojelluksi ja huomioiduksi. Romanttiset haaveet kariutuvat parisuhteen realismiin.

Kumppaneiden ajoittaiset erimielisyydet ovat täysin normaali ilmiö, eikä kukaan pysty saavuttamaan epärealistisia naisen ja miehen ideaaleja. Parisuhdetyytyväisyyttään voi helpommin nostaa suhteuttamalla omia odotuksiaan todellisuuteen.

Onko meillä Suomessa tällaista ongelmaa lainkaan?

Matthew D Hammond and Nickola C. Overall: When relationships do not live up to benevolent ideals: Women´s benevolent sexism and sensitivity to relationship problems. European Journal of Social Psychology , April 2013.