Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on heteromies.

Homofoobikolla saattaa olla seksiongelmia  2

Miksi jotkut ihmiset pelkäävät tai inhoavat homoja? Aiemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että homofoobikko saattaa olla itse piilohomo. Inho homoja kohtaan kumpuaisi oman seksuaalisen suuntautumisen aiheuttamasta hämmingistä.

Kuitenkin myös heteroilla on homofobiaa. Miksi?

The Journal of Sexual Medicinen artikkelissa ”Homophobia Is Related to a Low Interest in Sexuality in General: An Analysis of Pupillometric Evoked Responses” kerrotaan uutta tietoa homokammoisista miehistä.

Psykologian tutkija Boris Cheval ja kumppanit esittivät aiemmin tänä vuonna samassa julkaisussa tutkimuksen, jonka mukaan homokammoiset katselevat vähemmän aikaa seksikuvia, riippumatta siitä, esittävätkö kuvat homo- vai heteroseksiä. Koska valokuvien katselu saattaa perustua tietoiseen päätökseen olla katsomatta, halusivat tutkijat testata tulosta tarkemmin.

Uudessa tutkimusasetelmassa päätettiin varmistaa tuloksia pupillitestillä, koska sen on todettu olevan hyvä seksuaalisen kiinnostuksen mittari. Pupillit laajenevat pääsääntöisesti spontaanisti, tiedostamatta ja kontrolloimattomasti.

36 heteromiestä vastasi kysymyspatteristoon, jolla selvitettiin heidän homokielteisyytensä astetta. Miehet osallistuivat tämän jälkeen koetilanteeseen, jossa piti katsella erilaisia neutraaleja kuvia ja seksikuvia. Heidän pupilliensa liikettä ja kokoa mitattiin.

Heteroilla homofoobikoilla pupillit laajenivat vähemmän seksikuvia katsoessa kuin muilla heteromiehillä. Avoimesti heterogeeniseen seksuaalisuuteen suhtautuvat miehet vaikuttivat siis olevan selvästi kiinnostuneempia seksistä kuin foobikot.

Tutkijat arvelevat homoinhon mahdollisesti johtuvan muusta kuin juuri homouteen liittyvistä peloista ja epäluuloista. Homofobia saattaa heijastella yleisemminkin erilaisia seksihuolia. Homopelko on ehkä merkki seksuaalisesta ahdistuneisuudesta tai muusta seksiongelmasta.

The Journal of Sexual Medicine. October 2016.


Naisellisen ulkonäön ihailu hiipuu iän myötä  1

Miehet arvostavat kauniita naisia. Erityisen ihanina pidetään naisellisen näköisiä naisia, joilla on pieni leuka, täyteläiset huulet ja pyöreät silmät. Nämä ominaisuudet kertovat korkeasta estrogeenitasosta, ja antavat viitteitä hyvästä hedelmällisyydestä.

Aiemman tutkimuksen valossa tiedetään, että varsinkin nuoret miehet arvostavat naisessa eniten mahdollisimman feminiinisiä kasvonpiirteitä ja kaihtavat maskuliinisia ominaisuuksia. Miehet joilla on korkea testosteronitaso ja kovat seksuaaliset halut, arvostavat kaikissa ikäluokissa naisellisen näköisiä naisia.

Suuressa kansainvälisessä tutkimuksessa haluttiin testata miesten iän vaikutusta naiskauneuden ihailuun. Hellittävätkö himot vai pitääkö vanhenevien miesten kärsiä vieressä, kun nuoret komistukset vievät kauniit naiset?

2 125 iältään 17-73 -vuotiasta heteromiestä pääsi arvioimaan tietokoneella manipuloituja naiskasvoja. Naisia muuteltiin enemmän tai vähemmän naisellisen näköiseksi ja miehet valitsivat heitä viehättävät kasvot.

Feminiinisten kasvojen preferointi heikkeni iän mukana, mutta vasta lähempänä keski-ikää. Kaikista eniten naisellisia kasvoja ihailivat noin 30-vuotiaat miehet, ja kaikista vähiten noin 70-vuotiaat miehet.

Iän mukaan vaihteleva feminiinisyyden arvostus oli riippumatonta tutkittavan kotimaasta, sosioekonomisesta asemasta, seksuaalisesta avoimuudesta tai terveydestä.

Tutkijat arvelevat miesten makuerojen johtuvan testosteronitasosta. Yleensä testosteronitaso on korkealla parhaassa lapsentekoiässä olevilla miehillä.

Naisellisimpien naisten ihailun laantuminen iän myötä saattaa olla eduksi keski-ikäisille ja sitä vanhemmille miehille. Naisten muiden ominaisuuksien arvostaminen tuo enemmän kosiskelumahdollisuuksia miehille, jotka eivät enää itse pysty taistelemaan viehättävimpien naisten suosiosta. Toisaalta tämä tieto tuo ehkä miehillekin paineita löytää sopiva hedelmällinen ja kaunis nainen ajoissa, eikä vasta sitten kun on liian myöhäistä.

Urszula M. Marcinkowska, Barnaby J. Dixson, Mikhail V. Kozlov, Markus J. Rantala: Men´s Preferences for Female Facial Femininity Decline With Age. The Journals of Gerontology 28.7.2015.


Valkoinen heteromies  13

Sinua syytetään kaikesta, mihin ihmiskunta on sortunut viimeisen tuhannen vuoden aikana, etenkin sadan viimeisen vuoden aikana.

Muutama lajitoverisi onkin tehnyt tyhmyyksiä ja kauheuksia, mutta entä kiltti ja reipas enemmistö? Mistä sitä syytetään? Miltä tuntuu herätä joka ikiseen päivään tietäen, että on syypää kaikkiin maailman ongelmiin? Kaikki yli 12-vuotiaat pojat törmäävät samaan.

Jokaisessa vähänkään isommassa poikain ryhmässä on yleensä yhdestä muutamaan sikailevaa häirikköä, joiden perusteella kaikki miehet leimataan.

Pojat, hiljaa siellä!

Miksi valkoinen heteromies on niin hyvä syntipukki? Miksi hän kantaa kaikki menneet vääryydet?

Mihin on kadonnut miehisyyden arvostus?

”Perustyötä tekevän perusmiehen mitättömyys tulee monessa esille”, sanoo yksi valkoinen heteromies minulle perjantai-iltana oluttuopposensa yli. Perusmies juo kaksi olutta ja lähtee kotiin, jotta ehtii viikonloppuna auttamaan muita (taas).

Hän vakuuttaa minulle, että tavallinen mies ei jaksa puolustautua, koska kokee, että esimerkiksi naisia on oikeastikin sorrettu kauan ja vastareaktio on normaalia merenkäyntiä. Entä jos jonkun koko elämä osuu lokakaudelle?

”Antaa tulla vaan. Tavallinen mies kestää aika paljon paskaa.”

Tavalliset miehet ovat arjessa hiljaa. Lähinnä vain marginaaliryhmät mekastavat, ja monet kokevat heidän esiintymisensä kiusallisena.

Mies, älä vaikene enää. Nosta käsi pystyyn ja ilmoita, ettei sinulla ole mitään tekemistä idioottien, sikojen, tappajien, varkaiden ja raiskaajien kanssa. Ota kunnon irtiotto.

Jos et kaipaa maineesi puhdistusta itsesi vuoksi, ajattele nuoria poikia, joille on saatava hyvä malli. Muuten he luulevat, että törkeät jätkät tai luuserit ovat ainoa määränpää elämässä.

Enemmistö pojista ja miehistä on kilttejä kunnon miehiä. He eivät häiriköi koulussa tai nakkikioskilla, tekevät usein raskaan työnsä, ja elävät ihmisiksi. He eivät aiheuta hämminkiä, vaan estävät sitä.

He eivät yleensä pidä meteliä muiden arkea helpottavasta toiminnastaan.

Kiitos, kun vaihdoit autooni kesärenkaat, kun et halunnut minun likaavan vaatteitani.

Kiitos, kun rakensit tämän talon ja kaupungin ja tiet, joita kuljemme. Kiitos, kun toimitat ruokaa lähikauppaani, niin että saan syödäkseni ja jaksan taas imuroida ja pestä pyykkiä ja kirjoittaa ärsyttäviä blogejani.

Kiitos, kun kiipesit pystyttämään uuden kännykkämaston, niin että voin pulista muiden naisten kanssa puhelimessa. Kiitos, kun tyhjennät jäteastiani ja toimitat kotiini vettä, lämpöä, sähköä ja ties mitä signaaleita. Kiitos että asennat tarvitsemani laitteet odottamatta kiitosta tai minkäänlaista ylimääräistä huomiota ja kehua.

Helsingin Sanomat on tuonut esiin arjen sankarimiehiä, jotka saattavat ihmisiä kunnialla kuolemaan, tai lainaavat siemenrahaa uusille yrityksille, tai keksivät uusia asioita ihmiskunnan iloksi. Media ei pelkästään syytä, vaan myös ihailee sankarimiehiä, myös ihan tavallisia arjen toimijoita.

Nyt on myös naisten vuoro avata suunsa, jos valkoista heteromiestä turhaan haukutaan. Hiljaisuus on myöntymisen merkki. Avaa suusi, jos kohtaat rasismia. Myös sitä luomakunnan kruununa pidettyä kohtaan. Hän voi nykymaailmassa tuntea itsensä ennemmin tunkioksi kuin kuninkaaksi.


Seksipedot  15

Heteronainen tapaa satunnaisen heteromiehen, vaikka kaupassa tai työpaikalla. Alkaa juttelu (niitänäitä). Miehen käsitys naisen ja miehen pikku episodista on aivan toisenlainen kuin naisen. Tässä tutkimustulos (joka ei yllätä miehiä): aivokuvauksissa tuntemattoman kanssa keskustellessa (neutraali aihe) miesten aivoissa oli jatkuvaa toimintaa seksuaalisuuden alueella, naisten aivoissa ei kertaakaan. Miesaivot punnitsevat seksin mahdollisuutta, naisaivot ajattelevat kahden henkilön keskustelevan.

Lukuisissa tutkimuksissa (ja monen naisen empiirisissä kenttähavainnoissa) on selvästi ilmennyt, että iso osa miehistä myöntää mielellään harrastavansa seksiä nätin naisen kanssa, vaikkei millään muotoa haluaisi tehdä sen syvempää tuttavuutta. Jotkut miehet sanovat pystyvänsä harrastamaan yhden illan seksiä jopa vähän ällöttävän naisen kanssa, jos ei parempaa seuraa löydy.

Miehillä ryhmä ”naiset, joiden kanssa voisi harrastaa seksiä” on jättipaljon suurempi kuin ”naiset, joiden kanssa pystyisi seurustelemaan”. Naisilla asia tuntuu olevan tasan päinvastoin. Kivoja miehiä on paljon. Heidän kanssaan voi jutella tai mennä leffaan, mutta iholle pääsevät vain kaikkein ihanimmat ja seksikkäimmät.

Jos nainen haluaa varmistaa, että on miehelle erityinen, eikä vain satunnainen seksikumppani tai hyvän naisen korvike, täytyy hänen ottaa testikaavake käyttöön. Pitääkö mies lupauksensa? Haluaako hän esitellä naisen kavereilleen ja sukulaisilleen? Suunnitteleeko mies yhteistä tulevaisuutta? Haluaako tavata myös muualla kuin jomman kumman makuuhuoneessa? Lisää aiheesta Cityn jutussa: http://www.city.fi/artikkeli/Rakastunut+mies/4066/.

[video]http://www.youtube.com/watch?NR=1&v=i0nsJ2Y0C4[/video]

Louann Brizendine: The Female Brain.