Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on seksiongelmat.

Joka toisella on seksiongelmia  2

Seksologien tutkimuksia on syytetty ongelmakeskeisyydestä ja liioittelusta. Siksi tutkijat halusivat testata väestötasolla seksielämän ongelmien yleisyyttä. Yllättävän monella on erilaisia vaikeuksia, selviää The Journal of Sexual Medicinen huhtikuun 2017 numerosta.

Australiassa toteutettuun tutkimukseen osallistui yli 20 000 16-69 -vuotiasta miestä ja naista. Yleisin ongelma on seksuaalinen haluttomuus, jonka oli kohdannut 51 prosenttia naisista ja 27 prosenttia miehistä.

Orgasmin saavuttaminen liian nopeasti on lähinnä miesten ongelma, josta kärsii 22 prosenttia vastaajista. Vain viisi prosenttia naisista tulee liian vikkelään.

Erektio-ongelmista kärsii 11 prosenttia miehistä, ja vaginan kuivuudesta 22 prosenttia naisista. Naiset kärsivät miehiä useammin yhdyntäkivuista (16 vs. 2 prosenttia).

Kyvyttömyys saada orgasmi vaivaa selvästi useampaa naista kuin miestä. Naisista tästä kärsii 24 prosenttia ja miehistä seitsemän prosenttia.

Naisista 18 ja miehistä neljä prosenttia on kärsinyt siitä, ettei pidä seksiä miellyttävänä.

Tutkimuksessa esiintyneistä seksuaalielämän ongelmista kärsittiin useimmiten alle kolmen kuukauden ajan. Pitkäaikaisia ongelmia olivat miehillä fyysinen kipu ja erektio-ongelmat ja naisilla emättimen kuivuus.

Ongelmien vakavuutta tarkasteltaessa ilmeni, että useimmat haitat eivät olleet vastaajien mielestä kovin vakavia. Suurinta haittaa aiheuttivat yhdyntäkivut, seksin nautinnon puuttuminen, erektio- ja kuivuusongelmat, suorituspaineet ja orgasmin saamisen vaikeus.

Ihmiset olivat hakeneet eniten apua yhdyntäkipujen ja erektio-ongelmien sekä emättimen kuivuuden takia. Asiantuntija-apua haettiin siis useimmin fyysisiin ongelmiin, etenkin jos ne olivat lääketieteellisesti korjattavissa, ja jos ne häiritsivät omaa kumppania.

Tutkijoiden mukaan selvitys tuo hyvää lisätietoa koko väestön seksuaalielämän ongelmista. Suurin osa alan tutkimuksesta kohdistuu vain apua hakeneisiin ja sairaisiin.

Tutkimus ei selvittänyt lääkärien diagnooseja, tai sitä millaisia psykologisia tai psykiatrisia ongelmia ihmisillä on. Väestötasolla vaikuttaa siltä, että suuri osa ihmisistä kokee ajoittain vastoinkäymisiä seksuaalisuuden eri osa-alueilla, mutta läheskään kaikki harmit eivät aiheuta vakavia ongelmia.


Miesten seksiongelmien syyt voivat löytyä kotoa  9

Miesten seksuaaliongelmien syitä on etsitty fyysisistä sairauksista ja mielenterveysongelmista. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että miesten seksiongelmat aiheuttavat ongelmia parisuhteeseen.

Millaista on seksuaalielämän ongelmista kärsivien miesten kotielämä? Onko kodin ilmapiirillä yhteys miesten ongelmiin?

Kaikki ongelmat eivät johdu parisuhteesta, vaan miehellä voi olla muitakin stressin aiheuttajia. Stressitekijät saattavat heikentää parisuhteen intiimielämää. Italialaiset tutkijat halusivat selvittää aiemmin laiminlyötyä tutkimusaluetta: perheen sisäisten konfliktien vaikutusta parisuhteen seksiin.

3 975 seksuaaliterveysklinikalle ensikäynnille tulevaa miestä osallistui terveystutkimukseen, jossa selviteltiin erilaisia mahdollisesti seksiongelmiin liittyviä tekijöitä. Erilaisten terveysseikkojen haarukoimisen lisäksi miehet vastasivat kyselyyn, jossa piti arvioida kodin ihmissuhteita.

Miesten piti vastata kahteen perheongelmia selvittävään strukturoituun kysymykseen. Onko kotona mitään konflikteja? Onko sinulla vaikea suhde kumppaniisi? Vastausvaihtoehtoina oli 0= normaalit suhteet, 1= riitoja silloin tällöin ja 2= aina tai jatkuvasti riitaa.

Kolmannes miehistä koki paljon ongelmia ja konflikteja perheen sisällä. Viidesosa miehistä oli huonoissa väleissä puolisoonsa. (Seksiongelmista kärsivät miehet näyttivät siis olevan paremmissa väleissä vaimoonsa kuin muihin perheenjäseniinsä.) Sekä vaimon että muun perheenjäsenen kanssa riitelevät miehet kärsivät selvästi muita enemmän erilaisista mielenterveyteen liittyvistä ongelmista.

Perhe- ja parisuhdevaikeudet olivat selvästi yhteydessä ahdistuneisuuteen, masennusoireisiin ja seksiongelmiin. Seksuaaliongelmat olivat sekä itseraportoituja (esimerkiksi erektio-ongelmia tai liiallista seksuaalista halukkuutta) että kliinisissä testeissä esiin tulleita. Myös potilaan ilmoittamat vaimon seksuaalitoimintoihin liittyvät tekijät olivat selvästi yhteydessä parin tai perheenjäsenten välisiin konflikteihin kotona.

Tutkijoiden mukaan kodin ihmissuhteilla ja ilmapiirillä voi olla aiemmin luultua vakavampi vaikutus miesten seksuaalielämän ongelmiin. Seksuaalisuus ja hyvinvointi ovat kietoutuneet toisiinsa monimutkaisesti, eikä syy- ja seuraussuhteiden selvittäminen ole kovin helppoa.

Valentina Boddi, Egidia Fanni, Giovanni Castillini, Alessandra Daphne Fisher, Giovanni Corona, Mario Maggi: Conflicts Within the Family and Within the Couple as Contextual Factors in the Determinism 0f Male Sexual Dysfunction. The Journal of Sexual Medicine. December 2015.


Seksikommunikaatio on parisuhteen tyytyväisyysmittari  20

Lukuisten tutkimusten mukaan parin kommunikointitapa ennustaa hyvin parisuhdetyytyväisyyttä. Yhdysvaltalainen psykologian professori John Gottman on jopa väittänyt voivansa ennustaa parin eron viestintätavan perusteella.

Pareja on mm. videoitu, kun he keskustelevat suhteestaan tai neutraaleista asioista. Puhe, ilmeet ja kehonkieli kertovat paljon suhteen tilasta.

Gottmanin mukaan eron ennusmerkkejä ovat mm. halveksunta, ylimielisyys, toisen persoonallisuuden arvostelu sekä (emotionaalinen) vetäytyminen ja mykkäkoulu.

Suhteen riitaisuus ei välttämättä tarkoita epäonnistumista. Rakentavasti riitelevät ja hyvin kiistansa sopivat parit ovat itse asiassa kaikkein onnellisimpia.

Tutkijat ovat viime aikoihin asti tutkineet lähinnä negatiivisen ja positiivisen tunneviestinnän vaikutuksia. Uuden tutkimuksen mukaan riidan aihe on eripuraa tärkeämpi tekijä.

Waterloon, Barnardin ja Indianan yliopiston tutkijat videoivat vastanaineita ja pyysivät heitä kertomaan parisuhteen ongelmista. Tutkijoiden yllätykseksi muut kuin seksiin liittyvät erimielisyydet eivät juurikaan näyttäneet olevan yhteydessä avio-onneen.

Sen sijaan seksiongelmista keskustellessa negatiiviset kasvojen ilmeet tai kehonkieli korreloivat aviohuolien ja parisuhdetyytymättömyyden kanssa. Korrelaatio oli erityisen voimakas naisten kohdalla.

Tutkijat arvelevat, että tapa, jolla pari kommunikoi seksielämästään, saattaa olla hyvinkin tarkka testi mittaamaan parisuhdetyytyväisyyttä.

Tulos näyttää viittaavan siihen, että suhteen perusteissa on jotain pahasti vialla, jos seksi ei suju ja siitä aletaan puhua ikävään sävyyn, tai kumppanit osoittavat suurta epämukavuutta kehonkielellä. Vaikka kyseessä olivat juuri naimisiin menneet nuoret aikuiset, ei mikään viittaa siihen, etteikö tulos pätisi myös muiden kohdalla.

Kinsey Today. Winter 2010: When Couples Talk About Sexual Matters.

Rehman, U., Janssen, E., Hahn, S., Heiman, J., Holtzworth-Munroe, A., Fallis, E., & Rafaeli, E. (2010). Marital satisfaction and communication behaviors during sexual conflict discussions in newlywed couples: A pilot study. Journal of Sex and Marital Therapy.