Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on sinkut.

Sinkut eivät elätä muiden lapsia  8

Helsingin sanomien toimittaja Annamari Sipilä taisi avata tämänkertaisen sinkut vastaan lapsiperheet -kierroksen. Yleisönosastoilla sinkut ovat kertoneet kyllästyneensä Suomen ylimitoitettuihin lapsietuuksiin.

Monessa lapsiperheessä ihmetellään, mitä ne ovat.

1990-luvun puolivälistä lähtien lapsiperheiden etuuksista on leikattu ja höylätty niin, että esimerkiksi lapsilisän ostovoima on pudonnut noin kolmanneksella. Kelan maksama lapsilisä on ensimmäisestä lapsesta nyt 94,88 euroa kuukaudessa siihen saakka kunnes lapsi täyttää 17 vuotta. Tällä summalla ei makseta edes kuukauden vaippoja tai lukiolaisen yhden jakson kurssikirjoja.

Lapsiperheiden veroetuja kauhisteleville tiedoksi: lapsesta voi saada vähennystä 50 tai 100 euroa vuodessa, enintään neljästä huollettavasta lapsesta. Yli 36 000 tuhannen euron vuosituloilla tätäkin summaa pienennetään.

Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Esa Iivonen väittää, että lapsiperheiden etuuksia on liioiteltu. Ihmiset eivät tiedä, että esimerkiksi työttömät saattavat tienata paremmin kuin äidit.

Viime vuosina on päivitelty pienten lasten isien hurjaa työtahtia. He tekevät työllisistä eniten pitkää päivää. Voisikin melkein sanoa, että isät elättävät perheensä lisäksi sinkutkin!

Vaimon ja lasten kanssa asuvien miesten työllisyysaste on nimittäin lähes 90 prosenttia, kun taas sinkkumiehistä käy töissä alle 60 prosenttia. Myös äidit käyvät sinkkunaisia ahkerammin töissä. Lapsiperheiden etuudet maksetaan siis pääsääntöisesti vanhempien maksamista veroista.

Vanhempien on pakko käydä ahkerasti töissä, sillä yhden lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa perheelle yli 130 000 euroa! Isomman katraan kasvattajat satsaavat siis omaa rahaa yli puoli miljoonaa koko yhteiskunnan hyväksi.

Neuvola, peruskoulu ja maksuton koulutus koskee kaikkia suomalaisia. Myös sinkut ovat saaneet nauttia näistä etuuksista, joten mikseivät nykyiset lapset saisi käydä yhteiskunnan tukemaa koulua?

Lapsiperheiden jälkeläiset maksavat aikanaan sinkkujenkin eläkkeet, ja he hoitavat jonain päivänä myös lapsettomien sairaudet ja vanhuudenvaivat. Näin yhteiskunnan kuuluukin toimia.

Tahallinen lapsettomuus on täysin oikeutettu valinta, ja sinkuilla on oikeus ajaa omia etujaan. Lasten tuomitseminen on kuitenkin epäoikeudenmukaista ja rumaa. Lapset ovat elämän rikkaus, ja hyvään yhteiskuntaan kuuluu kaiken ikäisiä ihmisiä.


Totuus sinkuista  4

Meitä on valistettu, että naimisissa olevat ihmiset ovat onnellisempia, terveempiä, varakkaampia, tasapainoisempia ja henkisesti kypsempiä kuin sinkut. Jotkut tutkijat ovat jopa arvelleet, että hyvään parisuhteeseen kelpaavat ovat alun alkaen jotenkin parempia ihmisiä kuin muut.

Kalifornian yliopiston psykologian tutkija Bella DePaulo tyrmää koko parisuhdeideaalin. DePaulon mukaan lähes kaikki tutkimukset ihmisen siviilisäädyn vaikutuksista elämässä pärjäämiseen on tehty naimisissa olevien ihmisten näkökulmasta. Sinkut ovat olleet vain vertailuaineistona. Näitäkin DePaulon mielestä jo lähtökohtaisesti vinoutuneita tutkimuksia on tulkittu väärin.

DePaulo esitti tämän vuoden elokuussa APA:n (American Psychological Association) vuosikokouksessa ”What No One Ever Told You about People Who Are Single” -esitelmässään läpikäymiään löydöksiä aiemmista tutkimuksista. Sinkut eivät ole mitään parisuhdemarkkinoiden ylijäämäyksilöitä, vaan varsin fiksua ja omillaan toimeentulevaa porukkaa.

DePaulon mukaan aiemmat tutkimukset todistavat sinkkujen arvostavan muita enemmän työtä, jolla on merkitystä. Myöhemmin yksineläviksi päätyvät ovat itse asiassa jo koulussa määrätietoisia.

Sinkut ovat myös tutkitusti muita paremmissa väleissä vanhempiinsa, sisaruksiinsa, ystäviinsä, työkavereihinsa ja naapureihinsa. DePaulon mukaan pariskunnilla on taipumus eristäytyä omiin oloihinsa, mutta sinkut pitävät hyviä suhteita yllä ympäristöönsä.

Parisuhteessa olevilla ihmisillä itseriittoisuus ei ole hyve, mutta itsenäiset sinkut taas menestyvät keskimäärin muita paremmin elämässään.

Yhdysvalloissa naimisissa olevat saavat DePaulon mukaan yli tuhat erilaista taloudellista, sosiaalista tai lainsäädännöllistä etuutta, mutta he eivät siitä huolimatta pärjää oikeasti paremmin kuin sinkut. Sinkut menestyvät elämässä, vaikka valtio ei auta heitä, vaan suosii perheitä.

Sinkkujen elämää varjostaa myös jatkuva perheiden ja parisuhteen paremmuuden toitotus, ja yksinelävien kurjuuden korostaminen. Seurusteluun, naimisiinmenoon ja lisääntymiseen liittyvät ylistysriitit tursuavat joka paikasta, mutta sinkkujen itsetunto kestää.

Sinkuista on tehty muutama seurantatutkimus. Niiden mukaan sinkuilla on voimakas tunne itsemääräämisoikeudestaan ja heidän elämänsä on muita useammin jatkuvaa kasvua ja kehitystä ihmisenä. DePaulon mukaan monien avioliittoon astuvien kehitys ihmisenä tyssää nuoruuden tasolle.

Kehittyneissä maissa yhä useampi ihminen elää elämänsä itsekseen, eikä tätä tarvitse välttämättä pitää minään ongelmana. Mikäli DePaulo on oikeassa, voi maailmasta jopa tulla parempi paikka, jos sinkkujen määrä jatkaa kasvuaan.


Sinkkujen some-etiketti

Jenkkideittailusivusto match.com tekee joka vuosi tutkimuksen sinkuista. Tuoreimman Singles in America 2015 -tutkimuksen mukaan sinkuilla on tarkkoja toiveita deitin somekäytöksen suhteen. Naisten ja miesten toiveet eroavat hieman toisistaan. Yhdessä asiassa kaikki toivovat samaa: älä hukuta toista viesteillä. Jos kiinnostuksen kohde ei ole vastannut viestiisi, älä jatka pommitusta.

Sinkuista 60 prosenttia käyttää vähintään tunnin päivässä somessa. 39 prosenttia päivän keskusteluista käydään digiympäristössä.

Sinkkumiehet toivovat naisilta kuvia, seksikkäitä kirjoituksia ja tunteiden osoituksia. Miehet eivät halua mitään tekstiryöppyjä, jos eivät ole itse ehtineet vastata edelliseen kommenttiin. Sinkkumiehiä ei tule lähestyä työaikana. Naisen kannattaa myös välttää someslangia, kuten LOL ja OMG. Ne ärsyttävät sinkkumiehiä.

Sinkkunaiset toivovat miehiltä kuvia, tunteiden osoituksia ja someslangia, kuten LOL ja OMG. Miesten kannattaa siis taipua inhoamiinsa lyhenteisiin, jos haluavat miellyttää sinkkunaisia. Naiset eivät pidä seksikkäistä kuvista, viestipommituksesta tai seksiä tihkuvista viesteistä.

Sinkkumiehistä 46 prosenttia on lähettänyt jollekulle seksiviestin, kun naisista taas näin on tehnyt vain kolmannes. Miehet siis tekevät sitä, mitä toivoisivat itsellensä tehtävän.

Jos olet innokas selfie-kuvaaja, muista luonnollisuus. Jotkut pitävät sinua narsistina, jos postaat omakuvia yhtenään. Varsinkin naiset vieroksuvat selfie-tulvaa.

Sinkut eivät innostu turhasta draamasta. Jos pahoitit jostakin mielesi, lähde vaikka lenkille, älä ala lähetellä hysteerisiä postauksia.

Sekä miehet että naiset pitävät huonosti kirjoittavia potentiaalisia kumppaneita epäkiinnostavina. Kannattaa siis kiinnittää huomiota kielioppiin, ja oikolukea viestit ensin.

Sinkut pitävät emojien käytöstä, ja ne jotka käyttävät niitä eniten, harrastavat paljon muita useammin seksiä. Emojien välttelijät eivät harrasta seksiä juuri lainkaan.


Sinkut ja feministit  53

Vedän itseäni turpaan. Yritän ymmärtää katkeroituneiden ja ihan neutraaleissakin fiiliksissä olevien miesten femakkovihaa. Mitä jos joissakin naisten saavuttamissa tasa-arvovoitoissa on piirteitä, jotka ovat molemmille sukupuolille turn off?

Tutkimuksissa on ilmennyt, että miehet etsivät naisia, jotka eivät ylitä heidän kykyjään, älyään, tulojaan ja kunnianhimoaan. Naiset taas etsivät tähän samaan kuvioon sopivaa miestä, vastaparia: itseään pärjäävämpää, fiksumpaa ja rikkaampaa puolisoa. Kaikki hyvin tähän asti?

Naisten parantunut opinto- ja työmenestys on johtanut epätasapainoon: yhä useampi mies jää toivekuvan ulkopuolelle. Ja toisin päin. Naiset alkavat olla liian fiksuja, koulutettuja ja hyvätuloisia miehille. Yhä harvempi mies pystyy enää olemaan naista parempi.

Tämä ei siis ole vain miesten vika. (Tsemppaisivat opinnoissa, lopettaisivat lapsellisen halunsa olla naista ylempänä jne.) Naiset pitävät samalla tavalla liikaa kiinni toiveistaan. (Laskekaa status-rimaa, elättäkää miestä.)

Kun tähän ynnää vielä sukupuolitutkimuksen tuloksen seksihalujen heräämisestä on pommi valmis. Työuralla menestyminen lisää miesten seksihaluja. Mutta uraohjus-naiselle käy päinvastoin. Työstressi vähentää naisen seksihaluja. Lisäksi haastava työ sinällään kiihottaa naista niin, että se kompensoi seksistä tulevaa palkintoa, eli tulee seksin tilalle. Työ tuo naisen elämään tyydytyksen.

Perään vielä sinkkutilastoa:

Euroopan unionissa on laskettu sinkut (Eurostat). Suomi johtaa. Sinkkunaisten väestöosuus on unionimaissa keskimäärin 17 prosenttia, mutta Suomessa jopa 23 prosenttia. Sinkkumiehiä on keskimäärin 13 prosenttia, Suomessa 16,5 prosenttia, Saksan jälkeen unionin ennätys. (HS 7.3.2011)

Jos vanhat sukupuoliroolit olisivat pelkkää biologiaa, ei tällainen nopea muutos olisi ollut mahdollinen. Kehityksen pyörä ei taida kääntyä takaisin menneisyyteen. Mitä pitäisi tehdä?