Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vastarakastuneet.

Äijät vauvakuumeessa  6

Puheissa vihjaillaan naisten haluavan äkkiä naimisiin ja lapsentekoon. Oikeasti asiat saattavat olla päinvastoin.

Vastarakastuneet todellakin sairastuvat vauvakuumeeseen, mutta vain vastarakastuneet miehet.

Psykologian ja aivotutkimuksen professori Ruth Feldmanin ryhmä tutki Bar-Ilan yliopistossa sinkkujen, vastarakastuneiden lapsettomien parien ja pikkulasten vanhempien aivoja. Koehenkilöille näytettiin erilaisia valokuvia.

Vauvojen kuviin reagoivat voimakkaimmin äidit ja seurustelevat miehet. Heidän hoivaamiseen liittyvät aivoalueensa vilkaistuivat enemmän kuin seurustelevien naisten tai isien.

(Kaikkien isien ja äitien aivot reagoivat toki voimakkaasti oman lapsen kuvaan.)

Tutkimuksen johtajan Ruth Feldmanin mukaan tulos viittaa siihen, että vauvat ovat miesten suunnitelmissa jo suhteen alkuaikoina. Miehet saattavat olla huolissaan kumppaninsa lisääntymishaluista ja tämä huoli saattaa parantaa miesten (vauvojen) havaitsemisherkkyyttä sekä kiihdyttää aivojen toimintaa hoivaamiseen liittyvillä alueilla.

Professori Helen Fisher kommentoi tulosta New Scientist -lehdelle näin: ”Vaikka miehet eivät itse tiedosta sitä, he valmistautuvat fysiologisesti vauvan tuloon.”

Tutkijoiden mukaan tulokset kumoavat yleisen harhakäsityksen siitä, että miehet olisivat vähemmän kiinnostuneita vauvoista kuin naiset. ”Tämä osoittaa, ettemme oikeasti ymmärrä miehiä”, Fisher sanoo.

Juhannustyylinen vauvakuume:

NewScientist 14.2.2012.


Vakiintuneet parit  4

Vastarakastuneet elävät täysillä, nyt, yötä päivää. He käyttävät aikansa tärkeimpään: rakkauteen.

Rakkausprofessori Kaarina Määtän mukaan vakiparien ongelmana on tunteiden, seksin, toiveiden, haaveiden ja suunnitelmien lykkääminen. He ajattelevat, että kyllä se toinen tossa pysyy ja voidaan mennä yhdessä ulos syömään vaikka sit lomalla. Joskus vois tehdä jotain kivaa...

Miksi vakiintuneet parit alkavat siirtää haaveiden toteuttamista myöhemmäksi?

Usko suhteen pysyvyyteen on tietysti hyvä asia. Luottamus suhteeseen tuo vakautta ja turvallisuutta ja rohkeutta panostaa yhteiseen elämään.

Arjen rutiinitkin ovat tavallaan positiivinen juttu. Normihommiin ei tuhraannu niin paljon aikaa ja energiaa, kun systeemit pyörivät hyvin. Vaarana on elämän ja parisuhteen urautuminen ja kammottava tylsyys.

Tee se kiva nyt! Mene heti halaamaan, lähde rakkaasi kanssa picnicille tänään. Toteuta suunnitelmat ja haaveet saman tien - tai voi olla, ettei sinulla kohta enää ole kumppania, jonka kanssa jakaa ihanat asiat.

Herätä itsesi ja rakkaasi ja tehkää asiat välillä toisin. Menkää lavatansseihin tai jousiampumaan tai melomaan...kunhan se on jotain ihan muuta kuin tavallisena päivänä/ iltana.

Omaan kumppaniin voi rakastua uudelleen. Suhteeseen saa uutta jännitystä, jos itse jaksaa vähän tsempata. Vai oletko varma, että se jarruttava tylsä osapuoli on aina se toinen?