Olen kelannut jo vuosia vakavammin sitä, että pitäisi ne tatuoinnit joskus ottaa ja ajatuksen tasolle se on aina jäänyt. No nyt alkaisi olla kypsä ajatus päässä. En ole tällaisissa asioissa (onneksi) kovin impulsiivinen, koska en todellakaan viitsi millään skeidalla alkaa kroppaani maalailemaan.
Kaksi kappaletta niitä tulisi ja todennäköisesti siihen myös jää ja elinehto on, että ne eivät näy normivaatteiden alta, koska tulevissa duunikuvioissa näkyvät tatuoinnit ovat aina riskejä. Sanoi kuka mitä tahansa.
Molemmat kuvat liittyvät vakaasti LOTR:iin koska se on kirjana hyvin erikoisasemassa allekirjoittaneen elämässä. Ollut jo yli viisitoista vuotta.
Ensimmäinen kuva oli alkuaan tarkoitus olla lohhari, mutta lopulta tulin lopputulokseen, että sellainen tulee, mutta jonkinasteisessa tribaalimuodossa, koska mielestäni reaalikuvat eivät oikein sellaisenaan vain sovi. Kuvan henki pysyy kuitenkin mukana.
Tuollaisenaan kuva tuskin tulee, mutta jostain melko läheltä se jokatapauksessa liippaa. Todennäköisesti teen vielä modifioinnin tuosta itse, koska tavallaan uniikkikuva olisi kuitenkin ehdottomasti mieluisin.
Olkavarren yläosa on todennäköisin sijoituspaikka.
Toinen kuva ei sitten sinällään ole kuva vaan tekstiketju riimuista, joskaan tekstin sisältöä en ole vielä määritellyt, mutta kokonaispituus tulisi olemaan varmaankin noin 15 senttiä ja asettelu hieman kiertyvästi käden ympäri. Tosin pitää vielä konsultoida erästä vanhaa tuttavaa, jotta kieliasu menee oikein, ettei tee David Beckhameja :D
No, jokatapauksessa kuvien otto menee alkukesän puolelle vähintään, koska moisten ottaminen tekee tauon treenaamiseen ja sehän ei nyt sovi ja toiseksi, pitää vielä kasata rahat moisiin.