Blogi

Kävin tänään vakuutusyhtiössä täyttelemässä kaavakkeen ja kolarin toinen osapuoli pisti nimensä alle ja totesi siinä, että hänen syynsähän se oli ja koko urakassa meni ehkä noin varttitunti. Sen jälkeen sain ajella vahinkotarkastuskeskukselle, jossa heppu totesi damaget ja kirjoitteli lomakkeen ja korjausarvion ja sen jälkeen piti todeta, että käteisenä kiitos. Tuota romua kannata korjaamaan alkaa, kun ei rakenteellisia vaurioita tullut. Vähän takaovi lommolla ja pari pitkää naarmua. Yksi tuttu korjaaja saa keväällä hoitaa ruosteenestot siihen ja sillä hyvä. Tuo kärry kun on tehty paikasta A paikkaan B liikkumiseen. Se on ihan se ja sama, miltä se näyttää. Kylmä käteinen on aina hyvä ratkaisu. :D Ehkä vähän karua, kun kyseessä on vanha Nissan Primera, millä on kilometrejä jo melkoinen kasa takana, mutta paskaakos minä sille mitään voin, jos joku täräyttää kylkeen. Opettelisivat ajamaan. Että sellaista.

Lunta on tullut päivän mittaan karkeasti arvioituna 20 senttiä ja tiet ovat ihan tukossa. Tai, no pikkuhiljaa saavat niitä jo auki, vaikka viikonloppu onkin. Tuossa aiemmin päivällä olin ajelemassa hakemaan kaveria töistä, kun suoralla tienpätkällä sitten vasemmalta puolelta kääntyi minua vastaan äijä mersulla ja päräytti sitten huolella suoraan kylkeen.

Hieman ehdin väistää, kun huomasin, että joo, nyt ei kyllä taida ukolla auto pysyä omalla puolella. Sen verta vauhdikkaan oloisesti se sieltä tielle tuli. Enempää ei vain pystynyt väistämään, kun muuten olisi meikäläisen ajopeli ollut lumipenkassa. Luulin jo, että ei se edes osu, mutta sitten kolahti ja sain kaikeksi onneksi väistön ja sen jälkeisen törmäyksen aiheuttaman liikkeen oikaistua, vaikka oli melko lähellä, ettei kärry olisi pahemminkin lähtenyt heittelehtimään. Kun eipä tuo muutoin niin paha juttu olisi ollut, vaikka olisi auto penkkaan mennyt, mutta kun läheltä piti, etten ajautunut vastaantulevien kaistalle ja silloin olisi jälki ollut sitten varsin riemastuttavaa.

No, ukko myönsi suoraan, että hänen vikansahan se oli ja siinä hetken aikaa juteltiin ja sovittiin maanantaille tapaaminen hänen vakuutusyhtiöllään ja täytellään vähän papereita ja annetaan vakuutusyhtiön sedän/tädin tarkastella jäljet. Eli eipä mitään, eihän tuo ole kuin peltiä ja itseasiassa tuntuu jotenkin kummalliselta, että vaikka se tilanne, jossa jouduin oikaisemaan autoa, etten tosiaan nokkakolaria ajanut, olikin aika todellinen ja hieman se säikäytti, niin tuntuu vain kummalliselta, että miten rennosti kuitenkin pystyy ottamaan koko jutun. Hassua, kun en ole koskaan aiemmin ollut mukana minkäänlaisessa peltikolarissakaan.

Herätys tänään kymmentä vaille kuusi ja vähän neljän jälkeen menin suoraan töistä salille. Tein kyykyn hieman lievennettynä, kerta kuitenkin kyseessä oli ensimmäinen viikko tauon jälkeen. Kolme kymppiä sadalla kilolla ja siihen vatsat päälle ja pois. Koko settiin meni varmaankin puolisen tuntia.

Salilta kun ajelin pois, niin olin ihan poikki. Söin älyttömän setin ruokaa ja kävin sitten vielä ostamassa pussillisen juustonaksuja, ihan vain perjantain ja alkaneen treenauksen kunniaksi. Pitäähän tuota kalorien huimaa kulumista jollain edes vähän tasoittaa. :D

No, nyt ei enää väsytä läheskään niin paljon. Saas nähdä, milloin sitä tänään illalla tipahtaa, kun vähän tuntuu siltä, että elimistö kävisi hieman ylikierroksilla. No onneksi huomen aamulla saa nukkua ihan niin pitkään, kuin sielu sietää.

Se oli siis ensimmäinen viikko ja onneksi tiedän, että tuleva on jo paljon helpompi, kun tosiaan vain tähän rytmiin taas tottuu. Ja tottuuhan siihen.

Väsyttää, aikuisten oikeasti. Kävin tänään salilla suoraan töistä ja kohta varmaan tipahtaa. Jotenkin näköjään vetää mehut kaksi suoritusta päivässä. No, se on ihan tottumiskysymys, kun oli tuota "lomaa" tuossa pidemmän aikaa. Fiilis on sikäli kuitenkin hyvä, koska treenaaminen tuntuu hyvältä ja sekin tuntuu hyvältä, että on töitä. Ei siis valittamista. Paino salin vaa'alla tänään 81,7.

Hitto, huomenna pitäisi käydä tekemässä jalat vielä, vaikka miten väsyttäisi. Aamulla on herätys hieman ennen kuutta. Seiskalta pitää olla töissä, kivoja nuo aikaiset vuorot. Mutta joo, salille on vääntäydyttävä joka tapauksessa, koska muuten kyllä menisinkin vasta lauantaina jos en jo nyt tietäisi, että jalat ovat ihan muusina pari päivää treenin jälkeen, joten maanantaina on huomattavasti parempi työkunto, kun tekee tuon jo huomenna. Koska siis viimeisestä jalkatreenistä on aikaa se liki neljä viikkoa. No, saas nähdä, milloin sitä nukahtaa. Fiilis siis muuten kyllä ihan hyvä ja toki sitä kohta saa taas nukkua pari päivää ihan niin pitkään kuin vain sielu sietää. :)

Niin ja siitäkin huomaa aina, että on oikeasti väsynyt, kun ei jaksa edes keskittyä raskaamman tekstin lukemiseen saatikka analysointiin. Cat-I:lla oli ihan mielenkiintoinen blogimerkintä tuossa äsken ja yritin sitä lukea, mutta ei vaan jaksanut, katsotaan huomenna uudestaan :D

Kaverit käy aamuisin salilla juuri silloin, kun mulla on jo alkanut työt, koska molemmilla treenikamuilla alkaa duunivuorot aina aikaisintaan kymmeneltä, monesti yhdeltätoista. Ja siis toki käyn myös silloin, jos mulla on vapaapäivä. Ongelmahan on vain se, että mä en juuri ikinä tiedä kuin vasta edellisenä päivänä, että onko mulla vapaata vai ei.

No siis muuten ei ole niin väliksi, koska treenata osaan kyllä ihan itsekin, en mä tarvitse kädestä pitäjää, mutta kyykyssä tarvitsee aina varmistajaa ja vituttaa sitten pyydellä jotain ventovieraita siihen viereen kyyläämään ja ohjaamaan tankoa takaisin telineeseen. Vaikka toki tuolla salilla sellaisia puolituttuja nyt käykin, mutta koskaan ei voi tietää. Ärh!

No, ehkä tämä tästä ja siis lopulta tiedän sen, että on mulla viikollakin siis tulevaisuudessa aina silloin tällöin vapaata, se vain pitäisi sitten jotenkin osata ajoittaa se jalkapäivä aina siihen. Perkele. *murr*

Paino salin vaa'alla 81,5, joten kyllä se siitä tapojensa mukaan ylöspäin lähtee. Selkä on vähän pipi eilisen jälkeen, eikä paljon auta, vaikka miten venyttelisi. Kolmen viikon totaalilepo lihastreenistä kuitenkin saa jo kropan tottumaan laiskotteluun. Tämä viikko kyllä menee hieman rennommalla otteella. Tänäänkin tein sitten rintatreenin hieman ennen taukoa jääneiden painolukemien alta. Sellaisen vajaan kymmenen kiloa otin pois, eikä ihan viimeisiä vielä siis vedelty. Ensi viikolla sitten.

Niin ja sain tuossa äsken puhelun, että työtkin alkaisivat huomenna, en valita sitten yhtään. Johan sitä on odoteltukin. Tästä tuleekin vielä ilmeisen hyvä viikko kokonaisuudessaan. Pitää yrittää muistaa ottaa uusi verokortti mukaan huomenna.

Hei sulla ei oo hätää, eiköhän kaikki kiinnostu ennen kaikkea sun aivoituksista blogissa

Noin minulle sanottiin tänään sanatarkasti lainattuna. Ja aloin sitten miettiä tuota seikkaa. Jaa siis mitä seikkaa?

Tuossa äsken mietin cityä ja tämän sivuston tarkoitusta ja sitä, millä tavoin kukakin tahtoo täällä itseään tuoda esille. Tietysti tuoda esille on ehkä hiukan huono termi, mutta sitähän se kuitenkin jollain tasolla monille on, ei tietenkään kaikille.

Koska siis kaikkihan täältä eivät suoranaisesti mitään etsi, mutta voisi melko helposti kuitenkin todeta sen, että onhan tämä sivusto perimmäiseltä tarkoitukseltaan sitä varten olemassa, että ihmiset löytäisivät toisensa. Joko sitten vain ystävinä tai romanttisessa mielessä ja varmaan tämä jälkimmäinen on se seikka, mihin city suurimmaksi osaksi profiloituu. Vaikka siis tämä on myöskin ajanvietettä toisille ja vain yksi foorumi, jossa kirjoittamalla pystyy toteuttamaan itseään. Sitä se on myöskin minulle, siis kanava itsensä toteuttamiseen. Mutta siis toki se on myös kanava, jota kautta olen saanut itselleni ystäviä ja myöskin olen kokenut romanttisia ihmissuhteita. Koska siis - uskokaa tai älkää - minustakin on joskus joku ollut kiinnostunut. Ja siis niin, että on kiinnostus on myöskin ollut molemminpuolista.

Tuo lainaamani teksti sai tuossa hetki sitten vielä lisäpontta pohdinnoilleni, kun ihan hetken mietin sitä, millä tavoin tänne kirjoitan ja siis ovatko kirjoitukseni todella osa minua. Aina joskus, kun keskustelupalstalle kirjoittavat ihmiset tapaavat toisiaan, on tullut puheeksi sellainenkin asia, että minkälaisia rooleja tietyt ihmiset pitävät yllään täällä, koska niitähän toki on. Tiedän ihmisiä, jotka kirjoittavat järjestelmällisesti ja tarkoituksella tietyn roolin mukaan. En ole heitä kaikkia tavannut, mutta siis olen täysin vakuuttunut siitä, että kyseessä on vain tietynlainen rooli, tai millä sanalla sitä sitten ikinä tahtookaan kutsua. Heidän tarkoitusperiään en osaa arvailla eikä sillä ole lopulta mitään merkitystä. Ja muutoinkin tämä seikka on sinänsä täysin merkityksetön itselleni ja se olisi merkityksetön tämän blogimerkintänikin kannalta, mutta syy, miksi tahdoin tämän asian mainita, on hyvin simppeli. On hyvin helppoa joko kirjoittaa aina täysin omana itsenään ja tosikkomaisesti tai sitten vain vääntää kaikesta niin sanotusti vitsiä. Niiden välillä seilaaminen on sitten aina hieman vaarallista.

No, itsepä sitten joskus sorrun sille vaaralliselle tielle, jolloin väännän vitsiä. Vitsin vääntämisessähän ei sinänsä mitään pahaa ole tietenkään, mutta silloin on, jos joku ihminen ei sitä vitsiksi, syystä taikka toisesta, ymmärrä. Tekstiä on joskus vaikea lukea rivien välistä, jos kirjoittajaa ei henkilökohtaisesti tunne, edes jollain tasolla. Ja se voi aiheuttaa sitten väärinymmärryksiä ja tätä seikkaa on joskus siis jossain miiteissäkin puitu ja olenpa tästä joskus blogiinkin kirjoittanut.

Tämä seikka tuli kuitenkin itselleni tänään mieleen, kun luin erästä vanhaa keskusteluketjua, joka oli noussut jokunen aika sitten takaisin pinnalle. Huomasin vain, että olin kirjoittanut sinne jotain sen kaltaista, joka täysin poissa kontekstista, voisi jollekin ihmiselle luoda allekirjoittaneesta melko lailla väärän kuvan. Onko se sitten oikeasti paha juttu, on toki suhteellista, mutta joskus se voi olla. Koska todellakin, olen itsekin tehnyt joskus vääränlaisia johtopäätöksiä parin sanankin perusteella, jos ne vain pistävät riittävästi silmään. Ja kun minä en edes ole hirveän tosikko ihminen. Täten voisin hyvinkin kuvitella, että joskus minutkin on ymmärretty väärin ja tiedän kyllä ihan varmuudella, että niin on käynytkin. Tähän ei kait voi enää sitten muuta todeta kuin, että pitää vain toivoa, että niin ei käy järin usein.

Mutta mistä siis lopulta sain ajatuksen kirjoittaa tämän tekstin, oli se seikka, että minulle todettiin vain melko yksioikoisesti, että kyllä varmaankin minusta kiinnostutaan aivoitusteni ja kirjoitusteni perusteella. No, mistä muusta sitten voitaisiin kiinnostua? Tietenkin siis ihminenhän on monitahoinen kokonaisuus. On persoona ja luonne ja arvot ja niin edelleen ja on myöskin ulkoinen habitus. Tänään tuossa aiemmin ajoin hiukset pois päästäni ja otin pari valokuvaa ja ystäväiseni totesi, että minulla on hiukan yrmeä ilme. No, minähän en ole järin hyvä hymyilemään kameralle, se ei ole mikään uutinen. Kuitenkin vain totesin siihen perään hänelle, että mieluusti kuitenkin toivoisin, että minusta lopulta kiinnostuttaisiin enemmän aivoitusteni myötä, kuin jonkin kuvan. Tokihan tiedostan sen, että kuva pitää olla, tai ainakin yleensä pitää. Enhän itsekään sen kummemmin kiinnostu ihmisistä, jos heistä ei ole mitään todellista kuvaa näkyvillä, kirjoittivat sitten mitä hyvänsä ja miten hyvin tahansa, vaikka siis ns. kuvattomienkin ihmisten blogejakin luen, mutta silloin ne ovat vain ajanvietettä ilman mitään sen suurempaa ajatusta taustalla. Kirjoittajat tekstien takana eivät siis sinänsä herätä suurempaa mielenkiintoa, vain ne tekstit. Se kuva ei siis ole todellakaan tärkein asia, mutta se on kuitenkin osa kokonaisuutta ja se on tärkeää. Siksipä minullakin noita kuvia tuolla on, että ihmiset näkisivät, että millainen jurrikka täällä näitä elämääkin pidempiä ja raskaampia kirjoituksia rustailee.

Mutta siis tosiaankin, kaiken tämä kirjoitin vain siksi, koska sitä kait jotenkin tosiaan toivoisi, että olisi kiinnostava juurikin sen vuoksi, että jonkun mielestä minulla on jotain sanottavaa. Eikä vain siksi, että jonkun päästään hiukan tärähtäneen mielestä olisinkin sitten komea tai jotain sen kaltaista. Minä kun en ole tuon kaltaisia ajatuksia koskaan oikein ymmärtänyt, mullahan on hirveä kasa arpiakin naama täynnä. Ja tämä ajatus kyllä pätee myöskin toisin päin. En ole koskaan oikein lämmennyt cityssä naisille, jotka puskevat kaikkia ruumiinosiaan ruutuun ja toivovat, että miehet kiinnostuvat. Pidän esteettisestä kauneudesta, kuka nyt ei pitäisi, mutta se on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. Siinäkin on vain niin iso ero, että millä tavoin tahtoo sitä kauneutta tuoda esille ja se, miten niissä kuvissa esiintyy, vain intuitiivisesti kertoo minulle jotain ihmisen luonteesta. Intuitioni voi toki pettää, mutten kuitenkaan usko. Myöskin omat kuvani ovat osa minua, joten siksipä ne tietysti siellä ovat. Kuitenkin siis pointtini siitä kokonaisuudesta varmaankin tuli jo selväksi.

Ja siis se vain sitten on joskus todella harmi, jos jokin heittämäni sarkastinen huumori luo allekirjoittaneesta väärän kuvan. Koska juurikin, kun pääsin sanomasta siitä, miten tärkeänä osana ihmistä hänen aivoituksia ja arvoja pidän, niin tänään taas tuntui olevan yksi sellainen päivä, jolloin huomasin, että olin varmaankin taas kerran kämmännyt. Vaikka siis tämä nyt onkin vain aavistus. Toivottavasti ihan väärä sellainen. Kuitenkin se aina harmittaa, ainakin hetken.

Toisaalta kuitenkin jos katsotaan, että todellakin olen tätä seikkaa joskus aiemminkin miettinyt ja ehkä jopa harmitellutkin, niin miksi sitten edelleen joskus väännän sitä sarkasmia, josta minun pitäisi automaattisesti tajuta, että joku voisi sen ymmärtää väärin? Onko se sitten vain osa minua ja huumorintajuani, jota en vain voi hillitä? On. Entä onko minun vain yksinkertaisesti todettava, että jos jokin ihminen minut niiden myötä käsittäisi väärin, olisi niin sitten tarkoitettukin? Ei, koska todellakin on mahdotonta ymmärtää jonkin sarkastisen asian todenperäisyyttä jos ei kirjoittajan persoonaa tunne. Huumorintajua kun tuntuu kuitenkin melko moni tuntemani ihminen ymmärtävän. No, tämä siis jäänee osittain arpapeliksi, koska en mitä ilmeisimmin osaa muuttaa kirjoitustapojani, vaikka joskus sitä harmittelenkin.

Ja nyt joku miettii, että onpas sillä jätkällä sitten vaikeaa. :D Hyvää yötä. :)

Ensimmäinen punnitus kolmeen viikkoon. Paino salin vaa'alla 81,3, mikä oli ihan odotettua. Siis paino on kolmen viikon takaisesta tullut alas sen puolisentoista kiloa. Ihan jees, kyllä se siitä lähtee. Treeni oli nihkeää, mutta siinäkään ei ollut mitään järin yllättävää. No, ei jaksa nyt sen enempää asiaan paneutua tässä, kyllä se siitä lähtee, pikkuhiljaa.

Mutta impulsiivisesta ajattelusta vain sen verran, että alkoi tuossa äsken ihan hirveästi tehdä mieli ottaa kone käteen ja silpaista hiukset pois. En nyt sitä vielä tehnyt, katsotaan muuttuuko mieli. Jos se ei kohta muutu, niin sitten lähtee. Oikeastaan tuo kyllä kävi jo eilen mielessä, kun totesin, että nyt pitäisi jotain tuolle kuontalolle tehdä ja se tarkoittaisi sekä leikkausta, että värjäystä, niin jotenkin vain ahdistaa. Olisi paljon helpompaa, kun vain tosiaan täräyttäisi kaikki pois. No, katsellaan.

Meinasi tulla. Etsin tuossa äsken kuumeisesti mun salireleitä, kun aamulla olisi lähtö. Kaveri tulee koukkaamaan autolla. Kengät olivat kadoksissa, mutta löytyiväthän nuo lopulta. Kolme viikkoa taukoa ja jo siinä ajassa ehdin hukkaamaan siis salireleetkin. No, onneksi motivaatio löytyi jo ajat sitten ja sehän on tärkeintä. Treenin jälkeen pitää lähteä ostoksille ja käydä jostain hommaamassa pussillinen Fastin proteiinia, kun huomasin, että se olikin käytännössä lopussa. Huhheijaa, aamulla varmaan vähän voi väsyttää, kun on unirytmit ihan poissa raiteiltaan.

Mielenkiinnolla odotan punnitusta, kun en ole vaa'alla käynyt siis useampaan viikkoon. Eli kevätkausi alkaa siis huomen aamulla, hyvä homma. Ei mitään hajua, mistä aloittaisi, mutta varmaankin teen selän ja kädet. Sitten saakin leikkiä michelinmiestä hetken aikaa, kun paikat menevät varmasti oikein kivan kipeiksi. No, kyllä se siitä lähtee.

Smokin' Aces, Ohjaus: Joe Carnahan

Elokuva, mistä jostain syystä tuli todella suuri mielleyhtymä elokuvaan 3000 Miles to Graceland. Johtunee ehkä siitä tyylistä, millä tuo elokuva oli tehty ja ehkä osittain sen vuoksi, että rainaan oli ympätty hiukan saman kaltaisia toimintakohtauksia. Luoteja ja verta ja päätöntä mäiskettä.

Juonikuvio on simppeli, mafian tappolistan ykköseksi päässyt vasikka ja järjetön määrä palkkatappajia tai porukoita, jotka kaikki tahtovat saman miehen hengiltä ihan vain siitä syystä, että siitä saa hyvin rahaa. Erikoisuutena on se, että kaverin sydän pitäisi myöskin sitten kaivaa rinnasta ulos ja tämä toki tuo oman mausteensa juoneen, joskin silti elokuvan niin sanottu juoni on aika hatara vaikka loppuun onkin yritetty saada hiukan momenttia. Se momentti mielestäni on kuitenkin aika heppoinen, mutta ei se elokuvaa huononna, koska itselleni raina oli ihan viihdyttävä ihan vain sen teknisen toteutuksen myötä. Tyylikästä menoa ja päätöntä ja epärealistista, mutta juuri oikealla tavalla humoristista. Ja tietyllä tapaa elokuva oli siinäkin suhteessa ihan mielenkiintoinen, että kuitenkin siinä oli noita erinäisiä tilanteita päällekkäin useita, mutta silti kokonaisuus pysyi kasassa ihan kohtuullisen hyvin.

Mitään kerronnallista mestariteosta tästä ei kuitenkaan tullut, mutta tarkoitus ei varmasti ollutkaan. Dialogit ovat melko lyhyitä eivätkä ne muutoinkaan ole mitenkään huikeita, mutta ihan mukiinmeneviä. Elokuvasta olisi tullut vielä parempi, jos se vähäkin sentimentaalinen vivahde, mitä tuosta nyt löytyi, olisi jätetty pois ja oltaisiin keskitytty vain ja ainoastaan siihen päättömään mättämiseen ja verenvuodatukseen. Kuitenkin elokuva oli ihan hyvä, ei loistokas, mutta ihan mukavaa ajanvietettä. Tuon voisi joskus vielä katsoa vaikka uudestaankin, ihan vain siitä syystä, että noita toimintakohtauksia on mukava katsella, kun ne teknisesti tosiaan paikoittain hivelevät silmiä. Siinä mielessä ohjaaja osaa kyllä hommansa. Kyseinen ohjaaja olikin itselleni melkoinen tuntemattomuus.

Niin ja olihan elokuvassa ihan niminäyttlijöitäkin, Andy Garciasta lähtien. Mielenkiintoinen tapaus oli nähdä Alicia Keys ruudulla. Joo, kivahan se on kauniita naisia joskus katsella. Ei hassumpi raina laisinkaan.

3/5

Rush Hour 3, Ohjaus: Brett Ratner

Harvoin ovat elokuvan jatko-osat parempia kuin sarjan ensimmäinen raina. Rush Hour 2 oli kyllä poikkeus tässä suhteessa olemalla enimmäistä osaa vauhdikkaampi ja hauskempi ja mielenkiintoisempikin kaikin puolin, vaikka siis ykkösosakin oli hyvä. Kakkonen oli vain mielestäni aikanaan yksi sen vuoden parhaita toimintakomedioita ja komedioita ylipäätään. Chris Tucker on melkoinen moottoriturpa ja jollain kummalla tavalla vain viehättää allekirjoittanutta miehen esiintyminen aina. Miten sitten kävi sarjan kolmannen osan?

Pakko sanoa, että kolmas osa sitten hiukan floppasi. Ei pahasti, mutta floppasi kuitenkin. Toki itselläni oli kakkososan jälkeen odotukset korkealla, mutta silti jäi hiukan rahastuksen maku suuhun, kun lopputekstit lävähtivät ruutuun. Siis hiukan, oli elokuva ihan mukiin menevä ja hienoja Chanin stuntteja sai taas katsella ja Tuckerinkin sanailua, mutta jollain tapaa kuitenkin tunnelma jäi paljon kahdesta aikaisemmasta osasta. Juoni oli mitäänsanomaton, joskaan ei se aiemmissakaan nyt mitenkään järin kummallinen ole ollut, mutta nyt tuntui siltä, ettei sitä ollut juuri lainkaan, vain erinäisiä henkilöitä, mitkä jollain tapaa kuuluivat elokuvaan siksi, että heitä piti olla. Hyviksenkin paljastuminen pahikseksi oli itselleni selvää jo kauan ennen kuin se tapahtui, joten siis tietyllä tapaa mielestäni elokuvan kerrontaan ei oikein vain paneuduttu niin kuin olisi pitänyt, tai sitten vain kyseisen näyttelijän naamasta näki jo etukäteen, että jokin tässä nyt vain mättää. Oli miten oli, niin siis paljon jäätiin. Ihan katsomisen arvoinen leffa, noin viihdearvoltaan, mutta tuskin jaksan uudestaan katsella.

Ei mitenkään siis huono leffa, mutta kuitenkin aika mitäänsanomaton. Toivottavasti ei tule enää neljättä osaa tai jos tulee, niin hieman sitten skarppaisivat.

2+/5