Contour

Vähän harrastuksia, paljon töitä ja nukkumisesta on turha runoilla. Blogi on alkanut sinkkuuntumisen jälkeen ja varmaan loppuu kunnollisen naisen iskiessä.

Ei starttaa yhdellä akulla  1

Kone on vähintäänkin varasturvallinen avaimet virtalukossa kun ei ole akkuja eikä yhdyskaapelia. Eihäs se mikään ekoteko ole jos kone käy ruokatuntia lukuunottamatta koko päivän, mutta kun akku yllättäen hyytyy niin minkäs teet.

Siinä mielessä oli hyvä että hyytyi tänään kun heti ruokatunnin ja osien noudon perään oli ohjelmassa kaivon kasaamista, korokerenkaan asennus ja tietysti se tärykin lauloi varmaan tankillisen edestä päivän edetessä.

Päivän päätteeksi pongasin naapurista kolmihenkisen maalauspartion. Nuorimmainen ainakin piti huolen että maalia oli hänen kohteessaan niin paljon ettei aurinko pääse puuhun saakka, keskimmäinen oli taas valinnut työpisteensä oviaukon tuntumasta ja jos olis voinut sammuttaa koneen tietäen että se käynnistyy omillaan olisin käynyt jo hyvissä ajoin kyselemässä millä taksalla saisi sellaisen maalarin. No eihän sitä maalattavaa paljoa ole.


Viisi leikkauslaikkaa myöhemmin  1

Päivän päätteeksi kävin avustamassa veneenlaskussa. Kyllä se vaan helppoa on osaa peruuttaa vaunun kanssa ja on tarpeeksi lyhyt peruutusvaihde.

Sitä ennen olin jo vähintäänkin riittävästi käyttänyt aikaa luiskakauhan kimpussa. Siitä kun oli se huulilevy repeutynyt kokonaan irti. Varmaan liki 20 cm oli pakko leikata pohjaa pois kun materiaali muistutti paikoin käänteistä hämähäkin seittiä eli halkeamaa halkeaman vieressä.


Tuplajuhlapäivä  1

En tiedä kuka muistaa ja mitä, mutta minä ainakin olin tänään pitkästä aikaa maila kädessä ja palloa mätkimässä, mutta en tiedä miksi tuota lajia voisi kutsua kun pallo oli varmaan kymmenen kertaa suurempi kuin oikea sulkapallo,

Vaikkei sitä nyt ihan tosissaan pelattu ja verkkokaan ei viritetty niin se verran se vastustajakin lämpesi että kuori puolitoista kerrosta vaatteistaan, kengät ja poisti vielä sormuksetkin.

No seuraava vastustaja osui sit häntä mm pallolla päähän. Oli todella mukavan rentouttavaa keskittyä vaan pelaamiseen.

Noin muuten valmistujaisjuhlakalu 1 oli aivan ilmetty 2 . juhlien vieras meikattuna.

Näin sinkkuna nuo juhlat ovat joskus hyvä paikka tavata ihmisiä. Tarkoitan tässä kauniimpaa sukupuolta. Istuttuani suuren osan iltaa kahden sisaruksen lähellä niin jotenkin tuntui että isosisko oli sitä mieltä että sen pikkusiskon olisi aika löytää itselleen mies eikä olla niin valikoiva.

Juhlien päätteeksi heitin kuitenkin seuraavaan osoitteeseen sen kiinnostavimman sijaan kaksi muuta kaunista naista joista en tiedä yhtään mitään- paitsi sen että joku Heidi tuhosi heidän veneensä mielenkiintoisella tavalla: Vedetään vene kuivalle maalle pukin päälle, unohdetaan ottaa tulppa pois ja odotetaan kaatosadetta. Lopputuloksena veneen täyttyminen vedellä ja lopulta katkennut vene.


Ei malttanut olla kurkistamatta  1

Luultavasti tänään yksi ihminen hymyili kotimatkallaan. Tein siis lomalle lähtevälle kortin jossa oli kääntöpuolella kuvituksena sääennuste lomakohteestaan.

No ainakaan tuon kuvituksen perusteella ei näyttäisi paljon olevan tarvetta aurinkovoiteelle niin paljon kun varmaan niitä vapaaehtoisia levittäjiä varmaan sielläkin tyrkyllä on.

Ilmeisesti olisi pitänyt käyttää enemmän aikaa kääntöpuolen kuvittamiseen.

Se oli kuitenkin vain päivän päätös. Sitä ennen ronkittiin lisää pihaa auki ja löytyi yksi piilokaivo, täysi sakkapesä ja viimein vielä se eilen kateissa ollut putkikin. Kuten alkujaan arvelinkin niin linja ei mennyt talon ali vaan omaa linjaa jonka yli eilen sujuvasti mentiin heti alkuun noin puolen metrin päästä. Kolmiulotteisessa maailmassa se tarkoitti että mentiin puoli metriä putken yläpuolella sillä oletuksella että alempana kaato ei riitä kaivolle asti- no ei riittänytkään, koska ei isoissa saostuskaivoissa käynytkään.

No reikä putkeen, paineilmaa sisään ja joskus puoli neljän pintaan ystävällisen palvelun imupainehuuhteluauto pelastavine keltasine letkuineen. Eli kun pääsi suoralle linjalle letkua syöttämään niin korkeapaineletku porautui tukoksen läpi, linja saatiin avattua, puhdistettua ja suurelta osin myös kuvattua.



Kymppikassat  1

Tänään piti käydä katsastusessa ja katsomassa seuraavaa työmaata. Paluumatkalla juoksin sitten ainakin neljässä liikeessä etsimässä erotinta nettikaapelin ja lankapuhelimen väliin.

Erinäisten vaiheiden jälkeen osa oli viimein kädessäni ja koskapa katsastuksessa menee oma aikansa lähdin sit vielä kiertämään ostoskeskusta. En päässyt edes ensimmäiseen liikeeseen kun törmäsin kaverini vanhempiin ja siinä kerkesi jo hieman nälkä tulla ennen kuin pääsin sinne jäätelöaltaalle asti.

Kassalla ei tällä kertaa ollut edessä tupakkahyllyn tyhjentäjiä, mutta kyllä on automaatin liukuhihnassa vähän liikaa vauhtia kun heittää askeja lattialle asti jos ei satu joku isolla hihnalla oleva ostos osumaan väliin. Kassan käyttäjä oli ilmeisesti ollut grillaamassa tai saunomassa oikein urakalla, näytti näet kädessä olevan sellainen arpi että jos ei ollut ihan lapsuudesta asti peräisin niin on täytynyt aika kauan ottaa tukea johonkin todella kuumaan kuten uunin luukkuun, kiukaaseen, grilliin tai kuumaan kattilaan.

Kun sitten jäätelö oli syöty niin yritin soittaa josko auto olisi jo mennyt katsastuksesta läpi tai ei, mutta en saanut vastausta. Otin sitten uuden jäätelökierroksen ja jos mahdollista niin kassalle oli vaihtunut vieläkin kauniimpi kassa. Ei ainakaan kuulutettu että olisi vapaa tai että avautuisi.


Lihakeiton valmistumista odotellessa  1

Tänään ei tapahtunut kovinkaan paljon. Kävin noutamassa betonimyllyn ja siirtämässä täryn + pienen kökön hukkabetonia. Ihan hyvä reissu siinä mielessä että työmaalla jonne päädyin toisena oli juurikin menossa päivän paras hetki eli ruokatunti.

Koko päivää on leimannut kosteus. Pihalla oli pariin otteeseen sellainen joku että sen ylittämisessä ei olisi ilman pituushyppyä tai kumisaappaita selvinnyt kuivin jaloin. Toivottavasti saman kokoluokan kuuro osui myös perunamaani kohdalle.


Mahtaako maali pysyä seinässä  2

Maalaaminen ei ole koskaan ollut mun juttuni.Tietysti sitäkin välillä joutuu tekemään ja tänään vieläpä puoleentoista kertaan.

Naapuri näet hiekkapuhallutti ja maalasi taloaan joku aika sitten ja häneltä jäi yli pariakin ainetta ja hyvin oli myös siveltimensä pessyt.

Näin ollen täytyi hyödyntää tämän päivän hyvä keli ja alkuun meni kaikki väritön suoja-aine ja kun sitä oli neljällä seinällä alaosissa niin kahta seinää pääsi maalaamaan harjalta alkaen.

Huomenna ilmeisesti sataa vettä. Tekee hyvää mun perunoille, muttei varmaankaan niille kuiville heinille joita yhdistelmäkone melkein naapurissa ei ollut suostunut käärimään.

Sysmän K-kauppa osui tänään iltapäivän aluksi reitin varrelle. Ei minun ostokseni kovin kummoiset olleet tai mitään, mutta siellä hyllyjä täyttänyt ilmeisesti kesäduunari oli oivallisesti tiellä kun yritin paikallistaa mehuhyllyä.

Teki mieli sanoa siitä polvillaan työskentelemisestä jotain, mutta se nainen näytti niin nuorelta niin arvelin että parempi että antaa olla siellä polvillaan, vaikka olisi kyllä saanut ihan vapaasti tulla telineiden toiseen päähän seisomaan ja vaikka sitten sen projektin jälkeen "...kumartamaan kuningas herodesta ja lankeamaan hänen etehensä polvillensa ...", Kaikkein eniten sillä reissulla kuitenkin kiinnitti huomiota Wille 343:n kuljettaja joka siinä jossain puolen päivän tienoilla siisti puita tien varresta ja saatuaa kauhan täyteen kieppasi koneensa ympäri niin että perässä ollut laite maahan kopsahti.

Oli niin kaunis nainen että täytyi oikein kääntää auto parkkipaikalla ympäri.


Sunnuntai ja sirkkelin laulu  1

Kyllä oli hieno ilma ulkoverhoilun rakentamiseen. Oli riittävän lämmintä, oli kuivaa, ei ollut seuraava sukupolvi hyttysiä vielä noussut hautomostaan lentoon ja sitten kun viimeinen lauta oli paikallaan pystyi heittämään mato-ongen järveen.

Kalaahan en saanut kuin yhden pienen ja se oli oikeasti lajista riippumatta alamittainen.

Eilisen tähteitä lämmittelin sit iltapäivällä kiven päällä. Tietysti sen kiven alla ja ympärillä oli pieni nuotio ettei pelkällä kivellä ja auringolla sentään. Kyllä maistui hyvältä.

Päivän päätteksi ihmettelin mikä ihme oli taas sotkenut digiboxin tallennuksen. Oli sentään minuutin tallentanut oikeaa ohjelmaa ja seuraavan ajastuksen ihan ok ja kellokin on ihan oikeassa ajassa.


Pesuria ja puupinon purkua  1

Mikäköhän siinä on että kun jotain oikein nätisti pinoaa niin aina se mitä tarvitsee ensimmäisenä pukkaa jäämään pinoon alimmaiseksi.

Tänään kyselin miten lomalaisilla oli sujunut. Ei kovin hyvin, koska tuuraajan telottua itsensä olivat joutuneet keskeyttämään lomansa ja palaamaan messureissusta kotiin. Siinä asiassa en heitä päässyt auttamaan, mutta ehkä se vähän helpotti kun saivat työkoneensa kotiin huomista varten.

Toiseen perävaunuun oli jäänyt kuorma päälle. Muuten hyvä, mutta aisan jatkamisen vuoksi tuolla ei pääse suorassa kippaamaan ainakaan Mezzo- sarjan Valtran kanssa. Vinossa se sitten näköjään juuri ja juuri onnistuu, tai jatkoletkulla. Todennäköisesti kun joudan niin laitan vaunun runkoon kiinni pikaliittimen että letkun saa tukkikouran tieltä kokonaan pois. Ainakin vastaavassa vaunussa järjestely on toiminut.