Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2009.

Ajatusten hallinta  2

Olisi hienoa, jos osaisi työntää sivuun jonkun asian, jota ei halua ajatella. Ja sitten kun asiaa ei ajattele, se ei häiritse eikä aiheuta vitutusta, harmitusta tai kiukutusta.

Jos tutkijat ovat kerran keksineet pillerin, jolla saa ihmisen rakastumaan, miksi he eivät pystyisi keksimään pilleriä, joka auttaa muihin aivoista johtuviin vaivoihin? Esimerkiksi vitutuksen tunteeseen?

Kaikista hienointa olisi sellainen pilleri, jonka syömällä suostuisi nielemään kaiken paskan, jota jotku on valmiita syytämään toiselle. Sitä vaan kuuntelisi naama hymyssä, kun toinen vaahtoaa sanallisen arkkunsa syövereistä erihienoja haukkumasanoja, eikä se tuntuisi missään.
Toisaalta, olisiko se enää inhimillistä, jos läheisen ihmisen laukomat ikävät sanat eivät satuttaisi. Tai jos pillereitä naukkimalla voisi päättää kuka ihminen rakastaa sua tai ketä sä rakastat? Tai jos vituttaa niin nappia naamariin, niin ei vituttaisi enää. Olisi se hienoa.

Toisaalta, kaipa joku vitutuskin kasvattaa ihmistä. Vielä kun tietäisi miksi sellaiselle ihmiselle tulee turhaa vitutusta esimerkiksi jatkuvasta sairastelusta, joka tahtoisi olla aktiivinen ja puuhailla kaikkea, mitä ei voi puuhailla koska on kipeä kokoajan.

Onneksi on perjantain ja huomenna lauantai ja sitten sunnuntai, onpa taas yksi viikko takanapäin. Josko ensi viikolla olisi taas hieman terveempi olo. Tämän hetkinen olotila ei ole sellainen, että tekisi mieli hikoilla ja pomppia keuhkot pihalle. Lähinnä tekee mieli survoa käsi syvälle kurkkuun ja kauhoa sieltä limaa kaksin käsin pois.


Sain runon:D  1

"JENNY BAILAA

JENNY OLI MENOSSA ILLAKSI MENOMESTAAN !
AJATUS HERÄS! ”NYT VIINIÄ TESTAAN”!

UNOHTUI LÄHTIESSÄ PÄÄLTÄ LIIVIT !
SUUHUN UPPOS PUNAVIINIT!

PAIKALLA EI NÄKYNYT EDES JUSSIA !
YKSIN SAI SUUKOTELLA MUOVIPUSSIA !

KOKO ILLAN YRJÖ YRITTI TULLA SUUHUN!
EI SIINÄ OLLUT AIKAA SITTEN MUUHUN!

AAMULLA VAIN SÄNGY ALLA PYÖRI!
KANKKUNEN YÖSTÄ SIINÄ VIELÄ MUKANA HYÖRI !!"

Kiitoksia Hannulle tästä:D


Kävin katsomassa elokuvan  3

Seitsemän Elämää

Will Smith on Ben Thomas, veroviraston virkamies, jolla on menneisyydessään synkkä salaisuus, mutta hän saa mahdollisuuden hyvittää kaiken mullistamalla seitsemän ventovieraan ihmisen elämän.

Tämä on niitä elokuvia, joita en kannata käydä katsomassa elokuvateatterissa, jos on tällainen spiidaaja kuten minä.

Alussa yritettiin kosketella itkuhermoja, mutta ajattelin vain että onpa siinä huono yritys, leffan lopussa olikin sitten pidättelemistä. Joko se johtui siitä, että olin vääränlaisessa mielentilassa tuohon elokuvaan tai sitten se oli oikeasti itkuhermoja kutkutteleva. Tosin mun vieressä istuva nainen vollotti kans, etten mä vissiin ainoa ollut.

En välttämättä kokenut tuota elokuvaa sellaisena, joka pitäisi käydä katsomassa elokuvissa. Koin tuon lähinnä sellaisena, jonka voisi katsoa jonkun kivan immeisen kanssa kahdestaan kotisohvalla. Suosittelen kyllä, jos tykkää yhtään rakkaustarinoista. Tai no en tiedä oliko tuo oikeastaan sellainen edes, mutta kuitennii. Mä tyksin tuosta, tarina oli ihan kiva, toteutus hieman tönkkö ja sekava, mutta ei häiritsevän. Vaati vaan hieman keskittymistä, että pysyi juonessa mukana:D



Auh  5

Penismurtuman, tai pikemminkin -repeämän, voi saada kohtalokkaasta harhaosumasta. Penis voi osua vahingossa voimalla kumppanin häpyluuhun, nainen voi istahtaa sen päälle tai elin voi jysähtää vahingossa vaikka pöytään pikaisesti pöydän päällä rakastellessa.

Penismurtuman tunnistaa kovasta kivusta, turpoamisesta, mustelmista ja napsahduksen äänestä. Penis vääntyy usein murtuessaan s-kirjaimen muotoon.

Penis voi murtua vain erektion aikana. Vamma on harvinainen, ja sen kanssa kannattaa mennä heti lääkäriin, ellei mieli pahimmassa tapauksessa menettää kykyään erektioon lopullisesti.

Vaikka en olekaan mies, tunnen suunnatonta myötäkipua lukiessani ylläolevaa tekstiä.




Hajusteet  3

Sedu Koskisen SK-ravintolat on tehnyt pitkän sopimuksen tuoksumarkkinointiin erikoistuneen yrityksen kanssa.

Asiasta kertoo Markkinointi & Mainonta -lehti. Tuoksumarkkinoinnin vetovoima perustuu tutkimuksiin, joiden mukaan esimerkiksi kahvinmyynti huoltamoilla on lisääntynyt rajusti, kun tuoksukoneella luotu tuoksu on yhdistetty mainontaan.

Lähitulevaisuudessa Sedun yökerhot eivät tuoksu hielle, vaan kukkasille ja muulle kivalle. Onko tällä tuoksukikkailulla jokin vaikutus alkoholin myyntiin jää nähtäväksi.

SK-ravintoloiden kanssa sopimuksen tehneen yrityksen perustaja toteaa Markkinointi & Mainonta -lehdessä, että kyseessä on nopeimmin leviävä markkinoinnin muoto maailmassa.

- Sedu on edelläkävijä panostaessaan tuoksumarkkinointiin. Sen jälkeen kun ravintolatupakointi kiellettiin, yökerhoissa on tuoksunut sadan parfyymin ja hienhajun sekoitus, yrityksen perustaja toteaa lehdelle.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1645381

Miksi joka paikkaan pitää tunkea hajusteita? Jumalauta kun vessoihinkin pitää tunkea kaikenmaailman hajustetta, ettei haise paskalla käynnin jälkeen paska. Mua alkaa oikein kirvelee kurkussa, jos menen vessaan sen jälkeen kun joku on hetkeä aiemmin ruiskuttanut sinne jotain vessahajustetta. Puhumattakaan niistä hetkistä, kun joku on yli-innokkaana voidellut itsensä jollain järkyttävän voimakkaalla hajusteella ja tulee jossain täydessä junassa tai bussissa istuu viereen. Yritä siinä sitten olla hengittämättä nenän kautta, kun sekään ei auta.

Sama juttu kaikenmaailman huoneilmanraikastimissa. Kuka haluaa että huoneilmaan ruiskutetaan automaattisesti tunnin välein jotain tuoksua? Haiseeko siellä asunnossa niin helvetin kamalalle, että sitä hajua pitää peitellä teennäisillä, ja varmasti ei-terveellisillä tuoksuvempaimilla? Kannattaisko kenties siivota useammin, niin asunnon tuoksu on neutraalimpi - sen sijaan että yrittää peitellä sitä hajua teennäisillä hajusteilla.

Vaatteidenkin pitää haista kilometrin päälle huuhteluaineelle, dödökään ei saa olla hajustamatonta ja hiustenhoitoaineissakaan ei välty hajusteilta. Mulla meni hetken aikaa tajuta, että käyttämäni huuhteluaine oli se joka aiheutti mulle tukkoisuutta, kun vaihdoin merkkiä niin tukkoisuus väheni.

Samperi että ärsyttää kaikki teennäiset, voimakkaat hajusteet. Sitten kun niitä pitää näköjään alkaa sietää joissain ravintoloissakin vielä, muiden kuin toisten asiakkaiden toimesta, niin voi stana sentään.

Hajuallergiset kiittää ja kumartaa. En yhtään ihmettele, vaikka hajusteallergiatkin tulisi lisääntymään kun joka paikkaan tuprutellaan teennäistä keväistä kukkaistuoksua yms.


Vidduuuu  2

Tää on taas näitä päiviä.

Ensin faija soittaa mulle joskus kuudelta, luultavasti yritti tavoitella mun broidia, jonka nimi alkaa myös J:llä. En vastannut puheluun, koska tiedän ettei sillä ole mulle asiaa. Jos on niin soittaa sit toisen kerran.

Sit tulin töihin ja joku vitun seniili pappa soittaa tänne ja kyselee tyhmiä, sen sijaan että olisi katsonut lappua joka hänelle on postitettu ja tämän takia mulla kiehui taas puurot yli. Sit rupes vituttaa ja kiroilin taas vuoden edestä keittiössä ja heitin kaikki puurot roskiin, siivosin mikron, pesin puurokipponi ja olin tekemässä uutta satsia kunnes tämä kippo lensi lattialle ja jouduin pesee sen uusiksi.

Niin ja mulla maistuu edelleen paska suussa ja sen ansiosta tää puurokin maistuu ihan vitun pahalle. Eilen illalla piti ottaa allergialääkettä, koska tuntui että kurkunpää turpoaa ihan just umpeen. Enkä enää toisten halua tuntea sitä, miltä tuntuu melkein tukehtua hengiltä, mulle riitti se yksi kerta ala-asteella. Pitänee vissiin etsiä astmapiiput valmiiksi sängynvierelle, en kyllä edes tiedä onko ne enää hengissä.


Keikkalippujen hinnat  2

Odottaessani eilen illalla junaa, mulkoilin asemalla olevia mainoksia Turnerin ja Eaglesin keikoista. Silmääni osui keikkalippujen hinnat:

Tina Turnes 109-139e
Eagles 120-170e

Kuka maksaa tuhannen markkaa jostain Eaglesin näkemisestä? Madonnan ja Celine Dionin keikkalippujen hintavuuden jotenkin vielä ymmärrän, koska heitä ei ole vielä koskaan nähty Suomessa, mutta että Turner ja Eagles. Näinköhän vaan riittää Suomessa asiakkaita noin monelle ylihinnoitellulle esiintyjälle yhden kesän aikana.

Eagles on esiintynyt 2001 ja Turner 2000 vuoden kesänä viimeksi Suomessa. Näinköhän vain oli noin arvokkaat liput tuolloin keikalle...Kyllähän ne keikat loppuunmyivät itsensä, mutta muistaakseni lippujen hinnat oli tuolloin reippaasti alle 100e, jotain 70e maksimissaan.