Nestearska ajattelee

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2007.
Seuraava

Kahdeksan vuotta sitten  1

...siis suurinpiirtein. Silloin oli meikäläisen ylioppilasjuhlat. Hui hui. Tänään on yhtä kaunis sää kuin silloin. Soitin kotiväelle - syreenit kukkii kuulemma :) Onneksi mä ehdin nähdä senkin. Junalippu kun on hommattu. Pari päivää etelämmässä ja ensi viikonlopuksi takaisin.

Kisu herätti klo 8 maissa. Ei huvittanut herätä, since I got to bed at about three am. Uskalsin katsoa neloselta Saw:n. Inha leffa, muuta en siitä sano. Paitsi sen, että loppui vähän tyhmästi.

Ulkona on lähes pilvetön taivas, mittari varjossa näyttää plus kahtakymmentä ja näköjään kevyesti tuulee. Täydellinen sää, that is. Tänään vien pullot ja tölkit pois. Tosin en varmaan saa kaikkia kannettua. Mutta suurimman osan. Huomenna sitten loput. Olisi kiva tehdä jotain spesiaalimpaa ruokaa. Eli keittokirja kätösiin kohta.

Uusi pää on mukava edelleen, mutta yöllä oli sen verran lämmin, että väriä on myös tyynyssä. Tiedänpä ainaki värjänneeni.

Siivousta tänään. Siivousta huomenna. Maanantaina eväiden tekeminen ja tavaroiden pakkaaminen. Maanantaina klo 19.30 lähtee juna. Kisu jää ilmeisesti sitten Hämeeseen porukoille. Onhan siellä hoitajia. Siihen asti siis, kun kuun lopussa muutan itse pysyvästi pois Lapista. Tulee kissemisseä ikävä =/ Mutta juteltiin äiteen ja iskän kanssa, että vähemmän stressaavaa kisulle, kun ei raahata sitä eestaas pitkin Suomea. Ja onhan se niin usein ollut porukoilla, viime kesänäkin aika pitkään, että tykkää ollakin. Enemmän tilaa juosta ja piiloutua, kiipeillä. Ja ulkona rauhallisempaa. Täytyy veljelle opettaa kunnolla, miten valjaat laitetaan. Ja että pienen pitää päästä joka ilta ulos. Pakkaan sen leluja mukaan ja omat ruokakupit jne. Ja lista suosikkiruoista.

On siinä sitten se hyvä puoli, että saan nukkua rauhassa. Pakkaaminen onnistunee helpommin. Samoin loppusiivous. Ei tuu koko ajan kissankarvoja lisää joka puolelle. Maanantaina täytyy käydä töissä viemässä parit paperit ja pari levyä. Ja nuotteja. Tai ehkä käyn huomenna. Saa rauhassa kopioida, kun ei ole muuta väkeä niin paljon. Ja kuvia otan paikasta myös.

Nyt sen sijaan se keittokirjan lukeminen edessä. Ja suihkuilu ja pukeminen. Alasti ei viitsi kauppaan lähteä. Voisi kuvitella liikkeellä olevan ehkä tavallista vähemmän väkeä, kun tänään juhlia monella. Tiedä sitten...


uusi pää ja uudet aivot?  1

Selviydyin yhdeksäksi aamulla kampaajalle. Oli eri tyttö laittamassa hiuksia kuin aiemmin, mutta kiva tämäkin :) Ja hyvät värit tuli. Myös leikkaukseen olen tyytyväinen ma. Jospa tuota jonkun kuvan joskus laittaisi taas.

Mua väsyttää. Uni tuli joskus lähempänä neljää. Kävin kampaajan jälkeen kirjakaupassa muuten vaan. Ostin neljä kirjaa. Niistä kaksi on sellaisia, jotka on pitänyt hommata aiemmin. Kaksi sitten muita. Pitää käydä siellä uudelleen tänään, hakemassa mustetta. Sitä ennen on tarkistettava ne numerot tyhjistä värikaseteista. Osaankohan mä enää ees vaihtaa niitä xD

Ostin myös yhden leffan ja manitbois-tripladvd:n sokkarilta. Ja voi yökötys. Se pari päivää sitten moikannut äijä oli siellä. En huomannut sitä tullessani ovesta ja se sitten kosketti mun olkapäätä. Yök yök. Virnuili oikein maireasti. Luulin sen lähteneen, mutta kun menin kassalle, niin siellähän se oli. Pakenin yhden hyllyn taakse. Toisella kassayrittämällä se oli häipynyt. Toivottavasti en enää törmää siihen. Inhottaa.

Viddu. Unohdin illalla pistää loput salaatit kylmään. Nyt ne on olleet yön yli rasioissaan tuolla keittiön pöydällä. Vissiin pitää heittää ne pois vaan.

Nyt mä ostan sen junalipun. Kun vielä muistan.


Läksiäiset vol.2  1

En jaksanu tuohon edelliseen lisätä. Olkoon se kuvaus illasta.

Töissä oli siis kokous. Sen päätteeksi sain kukkia ja vetistelin. Ei ollut lähtö itkettänyt siihen mennessä yhtään, tuli hieman puun takaa herkistely. Sain lahjaksi rannekorun. Tai renkaan. Tai semmoisen hienon systeemin :) Kisukin sai lahjan - Shebaa. Miekkakalaa välimerellisessä yrttikastikkeessa. Söi sen tyytyväisenä :) Yksi työkavereista, se jonka kanssa ehkä tutuimmaksi tulin, antoi vielä ihanan mukin erikseen :) Kakkukahvit oli kokouksen päätteeksi, siinä sitten tasailin fiiliksiä. Se vakkariopekin oli paikalla, käytiin pikaisesti vuoden tapahtumia läpi ja mitä syksyllä tiedossa.

Pääsykokelaita oli viisi. Vai kuusi? Ei jaksa nyt muistaa x) Ihan ok. Neljältä päättyi päivä viimeinen töissä ja mä laukkasin ruokakauppaan Alkon kautta. Hain sen viinipullon - valinta tapahtui ulkonäön perusteella x) Kaupasta ostin salaattikamat ja sen jälkeen soitin taksin, joka vei mut ostoksineni ja kukkineni kotiin. Ehdin just ja just tehdä molemmat salaatit ja vaihtaa paidan ja ruokkia kissan, kun pitikin jo hyökätä risteykseen, josta kyyditsijä haki meidät istujaispaikkaan. Olin ajoissa.

Monta kulhoa tiskissä nyt, mutta jääkööt aamuun tai iltapäivään. Ei vaan jaksa nyt.

Menen nukkumaan :)


Läksiäiset  1

Ne oli illalla. Osallistuin tarjoiluun tekemällä vihreän salaatin (jäävuorisalaatti, kirsikkatomaatit, kurkku, feta) ja waldorfin salaatin (sinileimajuusto, tummat viinirypäleet, omena, majoneesi, kerma vaahdotettuna plus pähkinät). Lisäksi vein pullon viiniä. Alkuruokana oli lisäksi pieniä leipiä, joissa porotartar-päällys, sulhaspiirakoita eri täytteillä, tonnikalapasteijoita, haukipateeta tms, riisi-kala-mikälie-salaatti, leipää ihan sinällään, marinoituja oliiveja, kylmäsavuporoa, ilmakuivattua kinkkua, jotain naudanlihaleikkelettä. Puna- ja valkoviiniä, melonimehua.

Pääruoka oli valkosipulikermaperunat, uunissa jollain lailla valmistetut porkkanat ja brasilialainen härän sisäfile.

Jälkiruoka oli juustoja, viinejä, suklaavadelmakakku, aprikoosi(ilmeisesti)-tuorejuustokakku, tee ja kahvi.

Mun maharaasu on pari päivää täynnä kaikesta...

Mutta oli hienoa. Ja se talo oli upea. Järven rannalla. Wienistä viisi vuotta sitten tilattu mahonkiflyygeli. Se oli joku tietty mahonki, mut ei voi muistaa enää. Kau-nis. Kylpyhuone oli kylpylä. Iso poreallas ja hienot suihkutilat. Sauna tietty. Porealtaan yläpuolella katossa oli tähtitaivas pienistä valoista.

Että semmoista :)


Seuraava