Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on persoonallisuustesti.

Kestätkö katsekontaktia?  2

Jotkut ihmiset ovat helposti lähestyttäviä ja katsovat mielellään muita silmiin. Toiset väistävät katsetta, välttelevät kontaktia ja kävelevät seinänvieriä pitkin. Kumpaan ryhmään itse kuulut? Pidätkö siitä, että muut katsovat sinua?

Luonnollinen tapa aloittaa vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa on ottaa ensin katsekontakti häneen. Jos toinen katsoo takaisin, uskallat ehkä lähestyä häntä. Jos hän kääntää katseensa pois, tulkitset sen helposti niin, ettei nyt sovi mennä juttelemaan. Hän haluaa olla rauhassa.

Kaikki ihmiset eivät tulkitse katsekontaktia samalla tavalla. Kaikki eivät myöskään pidä silmiin katsomisesta tai katseen kohteena olemisesta.

Tampereen ja Tarton yliopiston psykologian tutkijat ovat selvittäneet katsekontaktin vaikutusta ihmisiin aivokuvantamisen avulla. He halusivat selvittää vaikuttaako persoonallisuus katseen kohteena olevan reaktioihin ja miten tämä näkyy aivoissa.

Koehenkilöiden aivosähkökäyrää mitattiin samalla kun he katsoivat toista henkilöä, joka joko otti katsekontaktin tai käänsi katseensa sivuun. Tutkittavat olivat ennen koetta osallistuneet persoonallisuustestiin.

Koehenkilöt reagoivat eri tavoin katsekontaktiin tai siitä kieltäytymiseen. Persoonallisuus vaikuttaa katseen kohteena olemisen kokemukseen. Erilaisten ihmisten aivotkin reagoivat tällöin katseeseen eri lailla.

Vähiten ahdistuneiden ja varautuneiden koehenkilöiden aivoissa tapahtui eniten muutosta lähestymismotivaatioon liittyvällä aivoalueella silloin kun heitä katsottiin, kun taas katseen kohteena olevat neuroottiset ja vähemmän avoimet henkilöt kokivat eniten aivoaktiviteettia välttämismotivaatioon liittyvällä alueella.

Varautuneet ja ahdistuneet koehenkilöt pitivät sivuun katsovaa ihmistä takaisin katsovaa miellyttävämpänä. Neuroottisuuteen taipuvaiset halusivat katsoa kohti katsovaa ihmistä vain lyhyen aikaa.

Kohti katsominen saa siis vain osassa ihmisistä aikaan lähestymismotivaation, kun taas jotkut kokevat katseen jopa ahdistavana.

Jos ihastumisen kohde vaikuttaa hyvin ujolta tai ennen kaikkea ahdistuneelta, ei siis kannata katsoa häntä liian kauan silmiin. Ahdistuneen ihmisen aivot saattavat alkaa vältellä katselijaa, eikä toivottu lähestymismotivaatio pääse syntymään.

Joidenkin ihmisten lähestymismotivaatio on taas niin kova, että jo pieni vilkaisu heidän suuntaansa saa heidät harppomaan katselijan luokse isoin loikin. Katsomista on siis syytä annostella kohteen mukaan.

Uusberg H., Allik J. & Hietanen J. K.: Eye contact reveals a relationship between Neuroticism and anterior EEG asymmetry. Neuropsychologia Jul 2015.

Persoonallisuus muokkaa aivojen tapaa reagoida katsekontaktiin. Tampereen yliopiston tiedote 3.6.2015.


Varo huijaria! Uusi persoonallisuustesti paljastaa epärehellisyyden

Ihmissuhteissa ehkä tärkein asia on luottamus. Mitä iloa on komeasta ja älykkäästä kumppanista, jos hän on petollinen?

Useimmat eivät haluaisi ystäväkseen valehtelevaa lurjusta, vaikka hän olisi muuten hauskaa seuraa.

Työntekijän hyvät ominaisuudet vaihtelevat työtehtävien mukaan, mutta aika harvassa työssä työnantaja toivoo palkkalistoilleen mahdollisimman epärehellistä ihmistä.

Psykologit ovat käyttäneet ihmisen persoonallisuuden arvioimiseen ns. Big Five -teoriaa, jossa viiden piirteen avulla yritetään kuvailla luonnetta.

Ongelmana BF-testeissä ovat olleet epärehelliset ihmiset. He osaavat huijata olevansa muka tunnollisia ja miellyttäviä, vaikka olisivat todellisuudessa patologisia valehtelijoita ja törkeitä oman edun tavoittelijoita.

Nyt uudessa saksalais-tanskalaisessa tutkimuksessa on kehitetty uudentyyppinen persoonallisuustesti ja kuudes luonteenpiirre: rehellisyys/nöyryys, joka testeissä erottelee oikeasti kivat ja rehelliset ihmiset kusipäistä.

Työntekijöitä testataan kallein testein yhtenään, mutta harvemmin kukaan kumppania etsivä haluaa tai voi testauttaa potentiaalisen partnerinsa.

Rakkausrintamalla kumppanin rehellisyys ja mukavuus tulee ilmi seurustelun aikana. Jääkö kumppani kiinni valehtelusta, kohteleeko hän kylmästi muita ihmisiä, saatko hänet kiinni epärehellisyydestä, varastamisesta tai muiden hyväksikäytöstä?

Toista ei ole mukava kyttäillä ja jatkuvasti arvioida tarkalla silmällä. Useimmiten ihan normaali silmät auki maailmassa -rehellisyys itseä kohtaan riittää. Moni kiltti ihminen huijaa itseään ja yrittää uskotella sikamaisen kumppanin unelmapariksi.

Toisaalta, asiassa on toinenkin puoli: aina löytyy epärehellisiä, muiden kustannuksella keinottelevia ihmisiä, jotka toivovat parikseen toista samanlaista.

Tässä lisää aiheesta:
http://finance.yahoo.com/news/personality-trait-predicts-tendency-lie-194027309.html


Hyväluonteinen kumppani  3

Maailman helpoin persoonallisuustesti löytyy lukion psykankirjasta (Mielen maailma, Anneli Vilkko & Vesa Laine):

Syötä sydänkäpysellesi sitruunaa ja katso kuinka paljon hän kuolaa. Introverttien syljentuotanto on kolminkertainen muihin verrattuna. (Sisäänpäinsuuntautuneiden aivot reagoivat uusiin ärsykkeisiin erityisen herkästi.) Eli jos haaveilet ihanasta seuramiehestä tai -naisesta, unohda kuolaaja. Jos haluat kumppanin pitkille mökkilomille korpeen, pidä.

Kivaa luonnetta voi selvitellä tonkimalla lapsuusmuistoja. Istahda maybe-anopin sohvalle ja ala tentata, miten rakkaasi käyttäytyikään ennen eskaria.

Seurantatutkimuksissa on saatu vahva näyttö lapsuudenaikaisen käytöksen ennustavuudesta. Hyvä itsehillintä 4-vuotiaana ennustaa parempaa koulumenestystä ja terveyttä sekä kestävämpiä liittoja. Suomalaistutkimuksessa äitiä 5-vuotiaana totellut pojannappula pääsi onellisempiin naimisiin isona. Pahimmat pikkugangsterit päätyivät muita useammin eroon, syrjään ja vankilaan.

Moni mies toivoisi tulevan vaimon olevan lempeä ja rakastava. USA:ssa on testattu nuorten naisten hormonitasoja hieronnan yhteydessä. Ensimmäisessä vaiheessa naisia pyydettiin ajattelemaan myönteisiä tunteita, kuten rakkautta. Seuraavassa vaiheessa naisten piti ajatella kielteisiä tunteita, esimerkiksi hylätyksi tulemista. Tunnesessioon yhdistettiin 15 minuutin hieronta.

Kielteiset ajatukset laskivat koehenkilöiden kiintymys- ja hyvänolonhormoni oksitosiinin tasoa. Myönteiset tunteet vaikuttivat vain vähän tai ei lainkaan naisten hormoniarvoihin. Hieronta nosti oksitosiinitasoja. (Oksitosiini alentaa verenpainetta ja rauhoittaa.)

Eri koehenkilöiden tulokset vaihtelivat rajusti. Joillakin naisilla oli suuria hormonivaihteluja, toisilla ei. Parisuhteessaan tyytymättömillä naisilla (joilla oli huolia ja ahdistusta) oksitosiinitasot putosivat jyrkästi murheita muistellessa.

Niillä naisilla, joilla oksitosiinit nousivat hieronnan aikana myönteisiä asioita ajatellessa havaittiin prososiaalisia luonteenpiirteitä. Nauttijanaiset osaavat pitää kiinni omista rajoistaan sopivasti, riehumatta. He osaavat olla myös yksin, eivätkä he yritä liikaa miellyttää muita.

Rakastavassa suhteessa olevien naisten oksitosiinit nousivat enemmän kuin yksin elävien. Suhteen läheisyys vaikuttaa naisen hormonitoimintaan.

Tutkijat miettivät voiko kyse olla geneettisestä taipumuksesta. Joidenkin on selvästi helpompi solmia ihmissuhteita kuin toisten. Jos halihormonin pitoisuus on luonnostaan korkealla suhtautuu muihin myönteisemmin ja rennommin.

Lähteet: Walther Mischellin johtama 40 v. seurantatutkimus. Lapsesta aikuiseksi -seurantatutkimus, Jyväskylän yliopisto.