Suojelusprkl

tauolla oleva blogini, jota kaipaan toisinaan, jossain vaiheessa ehkä palaan:)

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2007.

Vitun hyvää syntymäpäivää vaan  12

Tänään tuli vuosi lisää vuosirenkaaseen.

Hauskin onnitteluviesti, tai no oikeastaan yllättävin yhteydenotto oli mun ihka ensimmäiseltä poikaystävältä. Kailta. Meillä on ollut tapana aina kerran vuoteen tavata. Tosi mukavaa, että hän jaksaa muistaa mua joka vuosi, johan tässä on kahdeksan vuotta hänen kanssaankin tunnettu.

Tuollaisia eksiä soisi lisää, ei sillä että olisin huonoissa väleissä muidenkaan eksieni kanssa, mutta on ihmisiä jotka voisivat ottaa oppia tuon kaltaisilta ihmisiltä.

Onnekseni minulla ei ole kuin yks eksä, jonka kanssa en haluaisi olla tekemisissä. Ja sekin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että hän alkoi jauhaa minusta paskaa muille tuntemilleni ihmisille ja myös sellaisille, joita en edes tunne. Ja minulla kun on ollut tapana antaa samalla mitalla takaisin niin siitähän syntyi oikein mojova tappelu x)

Kohta pitäisi mennä ulos syömään synttäreiden kunniaksi. Kyyti vain ilmoitti 10min sen jälkeen, kun hänen olisi pitänyt olla minua hakemassa kotoani, että on nukahtanut. Joten voi olla, että ulkonasyömiset jää tältä illalta väliin, koska mun pitää saada pyykit pois pyykkituvasta kahdeksaan mennessä. Jos hän olisi ollut silloin kun hänen piti olla täällä, ei olisi ollut minkäänlaista hoppua.

Saakeli että kiukuttaa ihmiset, jotka eivät osaa pitää aikatauluistaan kiinni.


Parasta ennen syntymää?  2

Eilen illalla mennessäni nukkumaan mietin lukemaani lehtijuttua vanhustenhoidosta.

Eräs omainen ihmetteli, miksi miksi hänen 1917 syntynyt tätinsä ei ole tiputuksessa, koska hän selkeästi on nestehukkaa kärsimässä.
Hoitaja vastasi tähän jotakuinkin näillä sanoilla: no mutta hänhän on jo 1917-vuonna syntynyt.

Eikä tämä hoitaja saanut laittaa potilaalle tippaa, koska lääkäri ei ollut paikanpäällä. Potilas menehtyi muutamia tunteja tuon jälkeen ja seuraavana päivänä omaiset saivat kuulla, että lääkäri oli päättänyt muutamia päiviä aiemmin, ettei potilasta enää hoideta. Ainoa "ravinto" jota potilaalle annettiin oli morfiini. Jos omaisille oltaisiin asiasta kerrottu, silloin kun moinen hoidonlopettamispäätös oli tehty, he olisivat vieneet potilaan muualle hoitoon. Eikä hänen olisi tällöin tarvinnut nääntyä kuoliaaksi. Hän olisi saanut arvokkaamman kuoleman, eikä mitään hidasta nääntymiskuolemaa.

Kamalaa ajatella, että meidän syntymäaikamme määrää, milloin meitä ei enää ajatella ihmisinä vaan yhteiskunnan rasitteena joista on päästävä eroon mahdollisimman pian-keinoilla millä hyvänsä.


Ei helevetti  1

Olen viimeisen reilun kuukauden aikana kuullut "huhuja" useilta eri tahoilta, että eräs cityläinen on ottanut nähtävästi elämäntyökseen jauhaa minusta juttuja toisille cityläisille.

Juttuja, jotka ainakaan mua ei voisi ulkopuolisena vähempää kiinnostaa, iäisyyden vanhoja juttuja. Juttuja, joista hän on itse mennyt itkemään poliisille (kun hänet on muka"tunnistettu" tekstistä jossa häntä ei edes mainita) mutta silti itse mainostaa niitä tyylillä "katso mitä minusta kirjoitetaan" vaikka jutuissa ei olla mainittu kenenkään henkilön nimeä/nimimerkkiä. Onko tuollaiselle käytökselle jonkinlainen lääketieteellinen termi?

Siis toki itsekin kirjoittelen juttuja muista kuin itsestäni, mutten mä toisten nimiä/nimimerkkejä mainitse jos ei sitten ole jotain positiivista sanottavaa jostain henkilöstä.

Eikö joillain ihmisillä ole oikeasti muuta elämää, että pitää "tutustumalla tutustua" uusiin ihmisiin, sellaisiin joiden tietää pyörivän samoissa piireissä kuin minä(cityn keskusteluissa) ja alkaa heille selittelemään minusta juttuja?

On oikeasti tosi kiva kuulla itsestään juttuja sellaisilta henkilöiltä, joita ei itse kovin hyvin edes tunne. Tulee sellainen olo, ettei jaksa uskoa että kukaan jaksaisi moista mustamaalaamista henkilökohtaisesti useiden eri ihmisten kanssa. Ymmärtäisin asioiden puimisen läheisten ystävien kanssa, mutta sitä en ymmärrä että asiaa pitää puida puolen cityn kanssa henkilökohtaisesti. Liekkö kasaamassa jotain s.perkeleen vastaista armeijaa tänne x) Tuo jos jokin on sairaanloista manipulointia.

Huoh. Voisin hankkia reseptivihkon ja kirjoittaa tuolle tapaukselle reseptin: purkillinen elämää tasatunnein.


"Pääkaupunkiseudulle ei kannata jäädä kuolemaan"  1

"Pääkaupunkiseudulle ei kannata jäädä kuolemaan"
Näin totesi hoitaja/Katriinan sairaalassa kuoleen potilaan omaisille...

Näinköhän on, että paha saisi vihdoin ja viimein palkkansa?

Olin äsken ruokakaupassa, jonottaessani kassalle huomasin kassojen lähettyvillä ison otsikon "Vanhusten turvallisuus Katriinan sairaalassa huolestuttaa potilasasiamiestä ja omaisia"

Eihän tuossa ole mennyt kuin reilu 20. vuotta, kun tuon sairaalan touhuja aletaan ihmettelemään.

Suurin syyllinen lienee kyseisen laitoksen ylihoitaja. Häneltä näyttää puuttuvan empatiakyky tyystin, mitä mun äitin ja hänen kanssakäymistään olen vierestä seurannut. Mielestäni lääkäri, eikä varsinkaan ylilääkäri, saisi käyttäytyä siten, miten hän minun äitin yhteydenottoihin suhtautui.

Äitini isä joutui Katriinan sairaalaan 80-luvulla ja menehtyi siellä pian, ruumiinavaus tehtiin, enkä nyt muista mikä se syy oli, mutta mitä äitini muistot vierailuista isänsä huoneessa olivat, niin ei voi kuin pyöritellä päätä. Meidän näkemys ukin kuolemasta oli se, että hän nääntyi kuoliaaksi. Hänelle ei annettu vettä yms.

Kun mummoni joutui kyseiseen laitokseen muutama vuosi sitten kuumeilun vuoksi, oli hänen kuntonsa suhteellisen hyvä. Pian kuitenkin alkoi ilmenemään ongelmia hänen terveyden kanssa ja hän lopulta kuoli tuskaisesti viime syksynä.

Äitini mm. selvitti huoneen ohitse kulkeneen lääkärin (joka ei ollut mummoni omalääkäri) avulla, että mummolleni on annettu aivan vääriä lääkkeitä. Kun kyseinen lääke poistettiin, ainakin tilapäisesti, mummon kourallisesta lääkemäärästä mummoni olo parani silminnähden.

Oma näkemykseni mummon kuolemasta oli se, että hänet tapettiin lääkkeillä. Syötettiin lääkkeitä niin paljon ja niin vääränlaisia, että hänen munuaisensa tuhoutuivat.

Toki olihan hän vanha, mutta ei ole normaalia syöttää sellaisiin vaivoihin lääkkeitä, joita hänellä ei ole koskaan ollut ja aiheuttaa niillä lääkkeillä sietämättömiä kipuja (puristusta rintaan yms) Ja sitten, kun omaiset haluavat, että kipujen syytä selvitetään alkaa ylilääkäri huutamaan suoraa kurkkua äitilleni puhelimessa mm. että äitini, joka sairastaa itse nivelreumaa, kilpirauhasen ylitoimintaa, astmaa, psoria ja muita sen sortin mukavia tauteja, pitäisi ottaa mummo kotiinsa hoidettavaksi kun äitini kehtasi huomauttaa heidän hoidostaan (äitini on -49 syntynyt ja olisi täysin oikeutettu sairaseläkkeelle)

Mahtoi henkilökuntaa tai lähinnä tätä ylilääkäriä vituttaa, kun mummoni oli allerginen morfinille, jolla he pääsääntöisesti mummoja ja pappoja tuolla tappavat - eiku anteeksi hoitavat, ja oma mummoni sinnitteli tuolla niin pitkään kun hänen munuaisensa lääkkeitä kesti-vajaan pari vuotta.

Toivon todella, että tämä Katriinan sairaalan ylilääkäri joutuu vastuuseen teoistaan. Ymmärrän, että on pulaa työvoimasta ja henkilökunta on ylirasittunutta, mutta ei sekään ole järkeenkäypä syy kohdella vanhuksia kuin roskaa. He ovat tämän maan meille luoneet, heidän ansiostaan meidän hyvinvointi on edes tämän tasoista. Eivät he ansaitse kuolemaa tappamalla.


Ketjureaktioiden ihana maailma  3

Riehut leimasimen kanssa. Huomaamatta onnistut leimaamaan peukaloosi punaisella leimasinvärillä varustetulla leimasimella HYVÄKSYTTY-tekstin. Jossain vaiheessa päivää tajuat, että naamassasi on jotain punaista, ja tarkemmin katseltuna siinä lukee hyväksytty, ei tosin kovin terävästi eikä sillein, että sitä kukaan "ulkopuolinen" tajuaisi mutta sillein, että itse tajuat mitä siinä lukee. Oloni on sangen hyväksytty.


Päivän purkautuminen  5

Keittiössä:
Kuka paistaa ensin jauhelihan ja heittää jauhelihan sekaan raa´an keltasipulin? Itse kuullotan sipulin ensin pannulla ja sen jälkeen vasta heitän jauhelihan siihen päälle.

Tiskinpesuaineen laittaminen pesuveteen, vasta sen jälkeen kun vesi on laskettu tiskialtaaseen. Miksi joku tekee noin?!?

Vessassa:
Miten kukaan mies saa kulutettua kuusi arkkia vessapaperia kusitipan pyyhkimiseen?
Puoliksi käytetyt shamppoo purkit. Miksi niitä purkkeja ei voi käyttää loppuun ja vasta sitten avata uusi purkki?
Miksi sitä hammastahnatuubia pitää puristaa keskeltä tuubia?

Makuuhuoneessa:
Täysin eriparia olevat pussilakanat. Ei niiden tarvitse olla edes saman näköiset, kunhan sointuvat keskenään. Vihaan värien epäsointua-oli kyse sitten vaatteissa tai sisustuselementeissä. Harmonia kunniaan.

Olohuoneessa:
Kirjahyllyt- En ole koskaan sietänyt kirjahyllyjä. Immeiset keräilee hyllyille rumia ja täysin turhia koriste-esineitä, kirjoja joita eivät luultavasti lue toista kertaa elämänsä aikana. Ja pölyä, kiloittain pölyä. En halua kotiini kirjahyllyä, en ainakaan olohuoneeseen. Työhuoneeseen korkeintaan.

Eteisessä:
Kenkien kaaosta.


"Sarjaraiskaajalle kova tuomio"  3

Uutislehti 100:ssa oli tänään moinen etusivun uutinen.

22-vuotias mies myönsi raiskanneensa neljä naista ja pahoinpidelleensä yhden miehen ja saanut siitä "kovan tuomion" joka oli jopa hurjat 3 vuotta ja 9 kuukautta ilmaista valtion ylläpitoa. Hienoa. Tosin on niillä naisillakin ollut jotain vikaa korvien välissä, kun ovat tuon miehen matkaan lähteneet vapaaehtoisesti. Osa oli vienyt miehen omaan asuntoon, osa mennyt miehen asuntoon, kun mies oli heille hieman sulosanoja sanonut. Älyhoi, elä jätä.

Huoh. Surullisia tuollaiset vankeustuomiot. Lähi-idän maissa tuolta mieheltä olis katkaistu vähintään mulkku ja kumpikin käsi!


Paperinkeräyslaatikot  2

Luulisi Suomessa lukutaidon olevan sitä luokkaa, että pikkuiset lapsetkin osaavat lukea selkeät ohjeet paperiskeräykseen kuuluvien asioiden ominaispiirteistä. Niin, LUULISI, näin ei kyllä taida olla.

Kävin tovi sitten heittämässä kasan paperia, mm. viime viikolla postiluukun kautta tulleet puhelinluettelot paperinkeräykseen ja melkein alkoi huvittaa, kun avasin sen laatikon jonne paperit tyrkätään. Siellä oli pussillinen mainoksia, tuo olisi muuten hyvä juttu, mutta kun se pussi oli muovia. Miten kukaan dorka voi laittaa paperinkeräykseen pussillisen paperia MUOVIPUSSISSA? Arg. Joskus tuntuu, että mulla katkeaa verisuoni päässäni joku kaunis päivä ihmisten tyhmyydestä.